4 kk!

Vauvamme on jo iso! Hän täytti viikko sitten 4 kuukautta ja pituutta on tullut syntymästä jo melkein 13 cm ja painoa reilu 3 kiloa (eli mitat 4kk neuvolassa olivat 65,7 cm ja 7020 g). Hän on myös ruvennut tarkkailemaan ympäristöään ihan eri tavalla kuin alussa ja juttelee paljon. Arki todellakin muuttuu jatkuvasti kun vauva kasvaa ja kehittyy.

Olen viihtynyt todella hyvin kotona, paljon paremmin kuin odotinkaan. Olen viettänyt enemmän aikaa neljän seinän sisällä kuin oletin, mutta se ei ole häirinnyt minua ollenkaan, mikä myös yllätti. Pelkäsin etukäteen että seinät kaatuisivat päälle, mutta mistään sellaisesta ei ole näkynyt merkkejä. Minusta tuntuu hurjalta, että jotkut pystyvät elämään niin aktiivista elämää lapsen kanssa, minä en ainakaan osaa. Tuntuu että päivät sujuvat parhaiten kun voi suorittaa perusrutiineja rauhassa kotona.

Pikkuisemme on siirtynyt pöllöniskavaiheeseen, ja tällä hetkellä ei kannata haaveillakaan katsovansa esim. telkkaria kun imettää, sillä TV kiinnostaa tyttöä enemmän kuin tissi. Harmillisesti myös ulkomaailma kiinnostaa kovasti, ja päiväunet eivät meinaa maittaa muualla kuin kotona, mikä tekee ulkona liikkumisen vaikeammaksi. Kävimme viikko sitten lyhyesti taidenäyttelyssä, mutta en saanut viettää toivomaani paria tuntia rauhassa kaupungilla vaimon ja lapsen kanssa, sillä pikkukaveri rupesi kitisemään väsymystä melkein heti mutta ei suostunut millään nukahtamaan kun ympärillä tapahtui.

Nyt kuitenkin uskallan jo lähteä kaupungille, sillä sekään ei aina ole ollut ihan itsestään selvää. Alussa kun vauvalla oli 3 viikon ja 6 viikon tiheän imun kaudet, ei kyllä huvittanut lähteä minnekään kauas kun vauva halusi olla niin paljon tissillä. Kerran en päässyt edes hakemaan tilaamaani pakettia, kun vauva huusi ruokaa vielä puolen tunnin puiston penkillä imettämisenkin jälkeen, jolloin totesin että parempi palata vaan kotiin. Kolmen kuukauden kohdalla huomasimme myös, että olimme tehneet pienen mokan kun olimme antaneet kaikki lisämaidot aina imetysapulaitteen avulla – kävi ilmi, että aiemmin niin hyvin tuttipullosta juonut pikkuisemme ei suostunut enää juomaan pullosta ollenkaan. Kokeilimme monia eri pulloja, ja lopulta apu löytyi parhaan ystäväni suosikkituttipullosta, sillä se kelpasi myös meidän vauvallemme. Nyt ei siis enää tarvitse pelätä että sammumaton nälkä iskee, sillä voin antaa lisämaitoa myös kun olemme liikenteessä. Ennen kuin sopiva tuttipullo löytyi, imetin mm. kerran imetysapulaitteen avulla Ikean lastenvessassa piilossa katseilta. Kerran vaimokin joutui imetyspuuhiin, kun minulla oli kampaaja, lapsella oli nälkä eikä finger feeding imetysapulaitteella onnistunut. Onneksi vaimonkin tissi kelpasi kun letkusta tuli maitoa. 🙂

Näistä pienistä haasteista huolimatta lapsemme tuntuu kuitenkin aika helpolta tapaukselta. Hän on yleensä iloinen ja hymyilevä eikä itke paljoa, lähinnä vaan jos nälkä tai väsy pääsee liian kovaksi. Yöt nukumme hyvin perhepedissä. Perheen pienin nukahtaa yleensä siinä 9 aikaan ja nukkuu aamulla 7-8 asti. Hän toki heräilee syömään yöllä, mutta eka unipätkä on aika pitkä ja yösyöttöjä tulee yleensä 3-5. Nukumme perhepedissä, sillä totesimme jo heti sairaalassa että kaikki muu menee liian vaikeaksi (oli muuten hieman haastavaa viritellä kaksi sairaalasänkyä vierekkäin). Osaan onneksi nukkua ja imettää kylkimakuulla samaan aikaan ja vauva osaa nukkua ja syödä samaan aikaan. Nykyään annan myös kerran yössä korviketta imetysapulaitteella, silloin imetän istualtani, jolloin toki herään kunnolla, ja vaimo herää kun hän käy lämmittämässä maidon.

Päiväunet sujuvat niin, että vauva nukahtaa tissille, ja sitten joko istun nukkuma-alustana vauva sylissä tai yritän siirtää lapsen meidän sänkyymme. Lapsi herää aina kun hänet laskee sänkyyn, joten menen aina viereen makaamaan ja imetän hänet uudelleen uneen. Saan myös päiväunien kestoa venytettyä kivasti, kun imetän lapsen muutaman kerran uudestaan uneen, kunnes hän on lopulta niin pirteä ettei enää nukahda kunnolla uudestaan. Ilman imettämistä päiväunet jäisivät 30-45 minuutin pituisiksi, mutta nyt ne ovat kestäneet pisimmillään 3,5 h, yleensä kuitenkin pari tuntia.

Omaa aikaa ei liiemmin ole. Menemme yleensä samoihin aikoihin nukkumaan lapsen kanssa, koska muuten oma väsymys kasvaa liian suureksi. Joskus kun olen vauvan nukahdettua noussut ylös sängystä mennäkseni koneelle hetkeksi, olenkin kohta joutunut palaamaan sänkyyn imettämään vauvaa uudestaan uneen, vaikka normaalisti vauva nukkuu 4-5 tuntia putkeen nukahdettuaan yöunille. Tänään pääsin vihdoinkin päivittämään blogia, kun tajusin ottaa koneen mukaan sänkyyn, sen sijaan että yrittäisin jättää vauvaa yksin nukkumaan. Nyt lapsi nukkuu tyytyväisenä kiinni minun jalassani kun itse istun sängyllä. 🙂 Väsymys alkaa kuitenkin painaa minuakin, joten suljen koneen ja siirryn itsekin unten maille.

Mainokset

6 viikkoa! <3

Pienokaisemme täyttää tänään 6 viikkoa! Tyttäremme syntyi juhannusviikolla Kätilöopiston sairaalassa, ja varasti äitiensä sydämet samantien. 🙂 Olemme olleet aivan ihmeissämme, että meille on suotu tällainen pieni ihme, ja hämmästelemme edelleen sitä kuinka onnekkaita olemme.

DSCF1532-bw

En ole valitettavasti juurikaan ehtinyt koneelle viimeisen kuuden viikon aikana, mitä nyt kännykällä voi selata nettiä imettäessään, mutta kirjoittamiselle ei ole löytynyt aikaa. Nyt loppuperhe on päiväunilla, joten ryntäsin äkkiä koneelle, vaikka itseänikin houkutti unet. Vauva on kyllä onneksi antanut meidän nukkua yllättävän hyvin öisin, mutta päivisin hän vaatii valtavasti aikaa meiltä molemmilta. En ymmärrä miten tulen pärjäämään kun vaimo palaa töihin, nyt hän on onneksi yhdistänyt isyysvapaan ja kesäloman ja on ollut 7 viikkoa kotona.

Meillä on muuten mennyt hyvin, mutta imetyksen kanssa on haasteita. Olen valtavan pettynyt siitä, sillä olisin kovasti halunnut täysimettää, mutta jotain on mennyt vikaan. Kirjoitan tästä lisää kunhan ehdin, mutta lyhyesti sanottuna olen tehnyt kaiken mahdollisen imetyksen tehostamiseksi (Imetyksen tuki ry:n sivuilla ja Rinnalla-blogissa on paljon hyvää tietoa, suosittelen), ja silti maito ei vaan riitä. Jatkamme silti sinnikkäästi yrittämistä, ja huomenna meille on tulossa imetysasiantuntija (IBCLC-konsultti) kotikäynnille, mutta kun vauva on jo 6 viikkoa, niin saa nähdä pääsemmekö ikinä eroon korvikkeista (ennen kuin sitten kiinteät ruoat korvaavat ne). Osittaisimetys välinehuoltoineen on aika raskasta ja aikaavievää, joten blogin päivitystahti saattaa olla jonkin aikaa valitettavan hidas. 😦

Hyvää kesän jatkoa ja alkavaa syksyä kaikille lukijoille! Yritän päästä taas kirjoittamaan lisää kunhan saan vauvan seuraavan kerran kotona päiväunille muualle kuin minun rinnalleni. 🙂

Perätilahuolia

Edellisessä kirjoituksessa mainitsinkin, että loppuraskautta on hieman varjostaneet huolet, mutta onneksi ei mitään vakavaa kuitenkaan. Ensimmäinen isompi huolestumisen hetki tuli, kun päätin käydä yksityisellä gynekologilla raskausviikolla 30+4. Lähinnä varasin ajan siksi, että tuntui että halusin käydä juttelemassa asioista tyyliin ”onhan tämä kaikki normaalia”. 🙂 Kaikki oli ihan normaalia, mutta lääkärillä heräsi epäilys perätilasta kun hän tunnusteli vatsaani käsillään, joten tilanne varmistettiin ultralla, ja siellähän hän kökötteli linkkuasennossa, peppu alaspäin ja jalat kohti taivasta.

Koska viikkoja oli tuossa vaiheessa vasta noin vähän, oli hyvinkin todennäköistä, että lapsi saattaisi vielä kääntyä itsekseen. Itse en ollut osannut epäillä perätilaa ollenkaan, kun vauva oli aina aiemmin viihtynyt raivotarjonnassa, ja koska potkut tuntuivat kuitenkin suhteellisen korkealla, suunnilleen navan korkeudella ja useimmiten oikealla kyljellä, mutta ihan loogistahan tuo oli että potkut tuntuvat siinä kohtaa kun lapsen jalat sojottivat ylöspäin. Toisaalta potkut voivat hyvin tuntua samassa kohtaa vaikka lapsi olisi pää alaspäin, sekin on tullut koettua tämän raskauden aikana.

Kun sain tietää vauvan perätilasta, aloin jännittämään, että tapahtuuko kääntyminen vai ei. Huomasin myös, että minulla oli vahva mielipide, että haluaisin synnyttää alakautta, vaikka vauva olisi edelleen perätilassa synnytyksen alkaessa. Aloin siis myöskin jännittämään sitä, että toivottavasti lääkäreillä ei olisi minun kohdallani mitään syytä suositella sektiota perätilan takia. Tuntui, että 5 viikkoa neuvolalääkäriin on pieni ikuisuus, ja mielialaa laski epätietoisuus siitä, miten synnytys tulisi tapahtumaan. Toivoin kovasti, että viikon päästä neuvolassa (rv 31+3) lapsi olisi kääntynyt, mutta niin ei käynyt. Lapsi hengaili edelleen samassa asennossa viikkoa myöhemmin, ja asia varmistettiin silloinkin vielä ultralla. Siitä alkoivat pitkät epätietoisuuden viikot, ja aloin suojelemaan itseäni niin, että lakkasin lukemasta mitään synnytykseen liittyvää ja yritin vaan keskittyä täysillä töihin.

Nähtävästi synnytyksen hetkellä vain 3-4% lapsista on enää perätilassa, mutta tuo prosentti tuntuu hurjan pieneltä, kun vertaa siihen, kuinka monta kaveria tiedän, joiden vauvat ovat syntyneet perätilassa. Tämä on toki hyvä esimerkki siitä, kuinka liian pieni otoskoko voi vääristää mielikuvaa jonkin asian yleisyydestä, sillä onhan siinä nyt selvä ero että laskeeko yleisyyden miljoonien syntyneiden perusteella vai mun 10 kaverin perusteella. 😉 Nähtävästi Suomessa on myös huomattavasti yleisempää, että ihmiset itse toivovat sektiota perätilan takia, kuin että lääkärit suosittelisivat sitä alatiesynnytystä toivovalle. Suurin osa omista kavereistakin päätyi suoraan suunniteltuun sektioon kun vauva ei kääntynyt, mutta yksi läheisimmistä kavereistani synnytti esikoisensa alateitse ilman mitään ongelmia perätilasta huolimatta. Nähtävästi perätiloissakin on eroja – jos vauva on tulossa peppu edellä, jalat ylöspäin, on tilanne hyvä eikä kovin riskialtis, mutta jos vauva on tulossa jalat ensimmäisenä, kasvavat riskit.

Koska epätietoisuutta on helpompi kestää jos tekee jotain, selvitin kuitenkin, onko mitään mitä voin itse tehdä parantaakseni tilannetta. Luin heti ensimmäiseksi doula / kätilö Eeva Itkosen kirjoittaman artikkelin Vauva perätilassa – mitä teen?. Artikkelin yhteydessä esitellyt kehollisen tasapainon harjoitukset olivatkin jo entuudestaan tuttuja, sillä oma doulani oli opettanut ne meille ensimmäisellä tapaamisella, ja niitä kannattaa tehdä myös vaikka vauva olisi raivotarjonnassa. Breech tilt -harjoitusta taas ei suositella jos vauva on pää alaspäin, joten sitä päädyin kokeilemaan vain pari kertaa, kun totesin, ettei minulla ole mitään keinoa tunnistaa omin käsin mikä on vauvan pää ja mikä peppu, kun en vain yksinkertaisesti erota niitä toisistaan. Loppujen lopuksi en ole jaksanut tehdä kehollisen tasapainon harjoituksia kovin aktiivisesti, vaan niitä on tullut tehtyä pikemminkin satunnaisesti. Voin kuitenkin erityisesti suositella ”vauvamahan nosto rebozolla” -harjoitusta (sitä voi tehdä myös kantoliinalla, lakanalla tai pyyhkeellä), sillä se on tuntuu vaan ihan älyttömän hyvältä ja rentouttaa ihanasti. ❤

Doulan ehdotuksesta olen käynyt myös osteopatiassa varmistamassa, ettei kehossa ole mitään jumeja/jännityksiä jotka voisivat kannustaa vauvaa hengailemaan pää ylöspäin. Olen aiemminkin elämässäni käynyt migreenin ja hampaiden narskuttelun takia osteopaatilla ja saanut niihin apua. Hoito on aika saman tyyppistä kuin fysioterapeutillakin, eli osteopaatti painelee ja liikuttaa potilasta ja tasapainoittaa tällä tapaa kehoa. Nyt raskauden aikana olen käynyt uudella osteopaatilla, jolla on vastaanotto Kätilötalolla Töölössä. Hän yhdistää osteopatiaan myös kraniosakraaliterapiaa, mikä nähtävästi on jonkin sortin vaihtoehtohoitoa, jonka vaikutusta ei ole pystytty todistamaan tieteellisesti, mutta eipä se haittaa, en ole nimittäin koskaan ollut minkään muun hoidon seurauksena niin kokonaisvaltaisesti rentoutunut. 🙂

Raskausviikolla 35 koitti sitten vihdoinkin se kauan odotettu hetki, että saan tietää, onko vauva jo kääntynyt vai ei. En missään vaiheessa ollut tuntenut sellaista voimakasta kokonaisvaltaista liikehdintää, josta voisi päätellä, että kääntyminen on käynnissä. Sen sijaan edeltävänä viikonloppuna oli sellainen olo, että onkohan lapsi kohdussa poikittain, kun tuntui että yksi pyöreä pää pullisti kohtua vasemmalta kyljeltä ja toinen oikealta… Harmikseni neuvolalääkäri vaihtui viime hetkellä ja sijaistamaan tuli lääkäri toiselta terveysasemalta. Hän ei tuntenut terveysaseman käytäntöjä, ja hänelle oli esimerkiksi sanottu, että huoneessa ei ole ultraa käytettävissä, mutta unohdettu kertoa, että terveysasemalta löytyy kyllä yksi huone, jossa on yhteiskäyttöinen ultraäänilaite, jolla esim. neuvolan täti oli ultrannut minua edellisellä visiitillä. Lääkäri kyllä arveli käsin tunnustelemalla, että lapsi voisi olla pää alaspäin, mutta minulle jäi käynnistä lähinnä sellainen olo, etten saanut mitään vastauksia kysymyksiini tai mitään varmistusta siihen, että kaikki on nyt hyvin. Joten ei auttanut muu kuin varata samantien uusi aika tutulle yksityislääkärille. Kaksi päivää myöhemmin sainkin varmistuksen ultralla, että lapsi on todellakin kääntynyt taas raivotarjontaan! Muutenkin sain huomattavasti kattavammin täytetyn rivin äitysneuvolakorttiin ja vastaukset kaikkiin kysymyksiini. Eli kaikki oli hyvin, paitsi että yksityislääkäri epäili että minulla on raskausdiabetes, ja passitti minut asap sokerirasituskokeeseen (jota minulle ei siis oltu kertaakaan tehty raskauden aikana, koska diabetekseen sairastumisriskini on niin pieni). Tästä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Äitiysvapaalla, rv 37+2

Nyt on kaksi ensimmäistä äitysvapaaviikkoa takana, ja kiirettä on pitänyt. 🙂 Olen ollut todella tyytyväinen, että vauva ei ole päättänyt syntyä ihan vielä, ja että minulla on ollut energiaa opiskella ja säätää kaikkea säädettävää. Erityisesti viime viikon Helatorstai tuli tarpeeseen, sillä saimme vaimon kanssa neljän päivän viikonlopun kun hän piti perjantaina ylityövapaita. Kävimme silloin Ikeassa ostamassa Stuva-hoitopöydän ja siivosimme ahkerasti lastenhuonetta, jotta saimme pöydän mahtumaan sinne. Käyttämättä ollut huone on ei niin yllättäen täyttynyt kaikella epämääräisellä sälällä (josta aika suuri osa on minun lapsuudenaikaisia tavaroitani, joita vanhempani ovat säästäneet, joten ei mitään kaikista helpointa raivattavaa). Paljon on vielä työsarkaa jäljellä, että siitä saisi oikeasti lastenhuoneen. Onneksi vauva ei heti omaa huonetta tarvitse, niin ehdimme tyhjentää huonetta hieman rauhallisempaan tahtiin.

Stuva-hoitopöytä

Stuva-hoitopöytä

Tuntuu siltä, että omalla kohdalla äitiysvapaa alkoi kyllä kreivin aikaan. Vaikka olo on päiväsaikaan edelleen ihan hyvä, niin nukkuminen on kyllä muuttunut koko ajan hankalammaksi. Suurin vaiva on tähän mennessä ollut nukkuessa ilmenevä SI-nivelen kipu, joka tulee jos nukun liian pitkään vaihtamatta kylkeä. Pystyin nukkumaan selälläni noin viikolle 30 asti, jonka jälkeen selällään olo on alkanut tuntua ahdistavalta, aluksi vain hieman ja nyt jo todella rankasti. SI-nivelen kipu ilmaantui siis kuvioihin siinä vaiheessa, kun en enää pystynyt nukkumaan osaa yöstä selälläni, vaan koko yö pitää olla kyljellään. Kipuun onneksi auttaa se, että nousee ylös ja kävelee vessaan, jonka jälkeen voikin mennä toiselle kyljelle nukkumaan. Kerran kipu yltyi sen verran pahaksi, että se vaivasi vielä herättyäni, eikä näyttänyt mitään merkkejä hellittämisestä. Kun olin päässyt töihin ja kipu vaan jatkui, varasin ajan fysioterapeutille parin tunnin päähän. Se oli hyvä valinta, sillä kipu jäi vastaanotolle, ja vaikka se edelleen vaivaa öisin, ei se ole enää kertaakaan vaivannut sängystä noustuani.

Päivisin olo on huomattavasti parempi kuin öisin, ja olen onneksi jaksanut touhuta. Juuri nyt pesukoneessa pyörii viimeinen koneellinen vauvanvaatteita. Niitä on varmasti tullut hankittua ihan liikaa, sillä käyttöönottopesu on ollut ihan kamala härdelli. 😉 Onneksi se on kohta ohi ja kaikki alkaa olla sen verran valmista, että vauvan syntymä ei enää aiheuta suunnatonta paniikkia. Aika on kyllä kulunut kuin siivillä.

Loppuraskauteen on valitettavasti kuulunut myös jonkin verran huolia, mutta ei onneksi mitään ihan hirveää. Nyt olo alkaa jo olla taas levollinen, vaikka eihän tässä voi tietää tulevaisuudesta. Ensimmäinen huolenaihe oli perätilassa viihtyvä lapsi, josta kerron lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Viimeinen työpäivä :)

Huomenna alkaa virallisesti äitiysvapaa, joten tänään oli viimeinen työpäivä. Olen iloinen, että raskaus on mennyt niin helposti, että pystyin olemaan töissä loppuun asti, enkä joutunut kertaakaan sairauslomalle. Tähän kyllä vaikuttaa suuresti se, että voin tehdä töitä vaikka kotisohvalta läppäri sylissä. En kuitenkaan ole tehnyt etätöitä, sillä töissä on itseasiassa ollut helpompi olla kuin kotona. Johtuu varmasti siitä, että työpaikalla on parempi ergonomia – säädettävä pöytä ja kaksi eri tuolia, joiden välillä olen vaihdellut. Kotona sohvalla istuessa taas tulee helposti hengenahdistusta, tässä vaiheessa raskautta taaksepäin nojaaminen ei enää tunnu kovin hyvältä.

Olo alkaa tosiaan olla jo jonkin verran tukala, ja yöllä tulee heräiltyä keskimäärin 5 kertaa. Onneksi nukahdan kuitenkin useimmiten hyvin nopeasti uudelleen, joten en ole ainakaan vielä kärsinyt kovasta väsymyksestä. Toivon kuitenkin, että vauva viihtyy kohdussa ainakin kuukauden vielä, sillä minulla on kovasti suunnitelmia äitiysvapaalle. Aion opiskella thaita ja jatkaa sukututkimuksen tekoa, molemmat sellaisia harrastuksia joiden epäilen jäävän vähemmälle huomiolle kun vauva on täällä. Toki tässä olisi myös paljon sellaista mitä vielä pitäisi tehdä vauvan tuloon liittyen, mutta en ajatellut ottaa niistä mitään stressiä, kyllä ne ehtii tehdä sitten kun lapsi on syntynyt, ja pakko on hyvä motivaattori. Ajattelin käyttää nyt alkavan loman keskittyen ihan omiin harrastuksiini, koska sitten kun lapsi on täällä, ei voi enää puhua lomasta.

Somsonge Burusphat: Reading and Writing Thai

Tässä tekemistä äitiysvapaalle – opettele lukemaan ja kirjoittamaan thaita. 🙂

Tärkeimmät lapsen tuloon liittyvät asiat on kuitenkin hoidettu. Kelalta on haettu äitiyspakkaus, lapsilisä ja äitiyspäiväraha, ja lapselle on otettu vakuutus. Otimme vakuutuksen samasta vakuutusyhtiöstä mistä meidän muutkin vakuutuksemme ovat, enkä suoraan sanottuna katsonut ollenkaan mitä tuli tilattua. Eka vuosi on ilmainen, mutta täytyy varmaan ensi vuoden alussa perehtyä vakuutukseen ja katsoa paljonko se maksaa ja mitä siihen oikein kuuluu.

Lapsella on myös vaatteita (todennäköisesti enemmän kuin on tarvetta) ja pinnasänky on odottanut käyttöä jo monta vuotta. Ostimme kavereiltamme todella hyvät yhdistelmävaunut, ja tänään saimme myös tilaamamme matkarattaat ja auton turvakaukalon. Ostimme ne Lastenturvasta, jossa saimme todella hyvää palvelua, mutta vaunut olivat tilaustuote, joten emme saaneet niitä siis heti mukaan. 🙂 Päädyimme valitsemaan matkarattaiksi Stokken Scootit, sillä ne olivat niin älyttömän kauniit, ja niissä on samantuntuinen hyvä työntötuntuma kuin meidän Teutonia Prestige -yhdistelmävaunuissamme. Turvakaukaloksi valikoitui sitten vaunujen perusteella Stokken/BeSafen iZi Go Modular -turvakaukalo, joka sopii kaikkiin Stokken vaunuihin ilman adapteria. Onneksi kyseinen turvakaukalo sai hyvät pisteet myös Autoliiton turvaistuintestissä. Ostimme turvakaukalon kaveriksi myös telakan, joka kiinnitetään autoon isofix-kiinnityksellä. Turvakaukalo napsahtaa kiinni telakkaan älyttömän helposti, ja telakasta näkee onko istuin kiinnitetty oikein ”merkkivalojen” avulla. Turvakaukalon saa kiinni myös auton kolmipisteturvavyöllä, mutta telakkakiinnitys on helpompi ja nopeampi, niin kauan kuin itse telakkaa ei tarvitse irrotella kovin usein.

Stokke iZiGo Modular by BeSafe turvakaukalo

Vähän väriä elämään violetin turvakaukalon avulla.

Jään äitiysvapaalle hieman haikein mielin, mutta toisaalta on mahtavaa, että nyt minulla on hetki aikaa keskittyä omiin projekteihini. Työprojekti ei ehtinyt valmistua, mutta se oli mukavaa, että työlle löytyi jatkaja, ja ehdimme tehdä töitä yhdessä 2 viikkoa ennen äitiysvapaani alkamista. Alkavan äitiysvapaani johdosta töissä tarjottiin myös iltapäiväkahvien yhteydessä monen sorttisia herkkuja, ja sain lahjaksi aivan ihanan pehmeän Bukowski-merkkisen pupun. Sain myös yhdeltä työkaverilta lahjaksi Unihiekkaa etsimässä -kirjan, ja toiselta työkaverilta sain taas lainaan kantoliinan ja kantorepun, sekä opastusta niiden käyttöön. Kyllä näillä pärjää. 🙂

pupu-pehmolelu

Työpaikalta lahjaksi saatu pehmeä pupu. ❤

5 viikkoa töitä jäljellä ja pientä stressinpoikasta pukkaa

Kesäkuu ja laskettu aika lähestyvät uhkaavasti. 🙂 Laskettuun päivään on reilu pari kuukautta enää, ja töitä on jäljellä viisi viikkoa, sitten alkaa äitiysvapaa. Huomenna koittaakin jo rv 30+0, joten valmistautuminen synnytykseen alkaa tuntua aiempaa ajankohtaisemmalta, vaikka onhan tuossa todennäköisesti vielä 10 viikkoa aikaa.

Töissä edellinen asiakasprojekti loppui helmikuun loppuun, ja sovittiin työnantajan kanssa, että teen yhtä sisäistä projektia äitiysloman alkuun asti. Työnantaja on tukenut minua todella hyvin raskauden kanssa, he ovat tehneet selväksi että haluavat pyrkiä siihen, että minulla olisi mahdollisimman vähän stressiä ja että voidaan tehdä erilaisia työaikajärjestelyitä, mitä vain koen tarvitsevani. En ole onneksi tarvinnut mitään erityistä, vaan olen jaksanut tähän menessä hyvin. Plussatunnit tosin ovat kyllä huvenneet ihan kiitettävästi, kun on ollut yhtä sun toista neuvolassa juoksemista ja vastaavaa… Sen sijaan pientä stressiä on kyllä ollut, ei onneksi kovin pahaa, mutta kuitenkin. En vain usko, että tämän stressin olisi voinut välttää millään muulla keinolla, kuin sillä, että raskaus olisikin ajoittunut niin, että olisin ollut edellisessä asiakasprojektissa äitiysloman alkuun asti. Se oli huippukiva projekti mahtavan tiimin kanssa, ja kyseinen projekti oli jo kestänyt sen verran pitkään, että olin täysin kotiutunut asiakkaalle ja kyseisiin hommiin. Uusi parin kuukauden projektini taas on ehkä parasta, mitä ammatillisen kehitykseni kannalta olisi voinut tapahtua, mutta tuo luonnehdinta tarkoittaa toki sitä, että tässä projektissa minulla on paljon uutta opittavaa. Tuntuukin siltä, että viime aikoina en ole tehnyt muuta kuin opiskellut, sillä opettelen töissä uusia töihin liittyviä juttuja ja opettelen kotona uusia synnytykseen liittyviä juttuja. Pahin stressin tunne on onneksi jo laantunut, mutta välillä tuntuu että hajoan kahtia kun samaan aikaan pitäisi opiskella kahta täysin toisistaan erillistä asiaa, ja oma sisäinen paine kannustaa tutustumaan synnytykseen, mutta toisaalta tunnollisuus kannustaa keskittymään töihin. Se olisi toki hyvä, jos yksinkertaisesti osaisin vetää rajan työajan ja vapaa-ajan väliin, mutta totuus on että mietin synnytystä ja äitiyttä töissä ja töitä kotona. 😀 Tilanne olisi varmasti helpompi, jos minulla olisi tiimi, mutta nyt kun teen projektia yksin, ei ole ketään auttamassa minua pysymään ruodussa… Toivon kovasti, että kaikesta tästä huolimatta saan projektin valmiiksi, tai ainakin sillä tavalla hyvälle mallille, että jonkun toisen on helppo saattaa se maaliin.

Synnytykseen valmistautuminen on tosiaan ollut aika pinnalla viime kuukausina, sillä olen lukenut kirjoja aiheeseen liittyen, käynyt raskausjoogakurssin ja löytänyt meille doulan (kirjoitan näistä aiheista vielä tarkemmin erikseen). Alkuraskaudessa en jotenkin uskaltanut vielä ”liikaa” keskittyä tulevaan, mutta rakenneultran jälkeen olen antanut itselleni luvan ruveta valmistautumaan lapsen tuloon ihan kunnolla. Nyt tuntuukin siltä, että tässä on paljon opittavaa ja vain vähän aikaa. 🙂 Itselleni ainakin on tärkeää ymmärtää mitä synnytyksessä tapahtuu. En halua olla tietämätön ja pihalla kaikesta, se tuntuisi pelottavalta olla synnyttämässä eikä hahmottaa mitä tapahtuu. Siinä vaiheessa kun synnytys on jo käynnissä ja supistukset ovat kivuliaita, ei varmasti ole vastaanottavaisimmillaan uudelle tiedolle, joten tutustun mielelläni synnytyksen kulkuun ja kivunlievitysmenetelmiin etukäteen. Sen verran olen ainakin oppinut, että tiedän nyt, että olin vielä viime vuoden puolella autuaan tietämätön siitä mitä synnytyksessä tapahtuu, vaikka tiesinkin huomattavasti enemmän jo silloin kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten. Esimerkkinä kerrottakoon, että viime vuonna tiesin, että lapsen olisi hyvä syntyä pää edellä, ja jos lapsi ei ole asettunut pää alaspäin, usein päädytään sektioon, vaikka myös pepputarjonnassa voi olla mahdollista synnyttää. Nyt olen oppinut, että kun lapsi on pää alaspäin, niin lisäksi lapsen olisi hyvä olla kääntynyt niin, että kasvot ovat kohti äidin selkää. Jos lapsen kasvot ovat kohti äidin vatsaa, tätä kutsutaan avotarjonnaksi, ja tässä asennossa lapsen on hankalampi mahtua ulos synnytyskanavasta. Jos lapsi on avotarjonnassa, avautumisvaihe saattaa pitkittyä ja supistukset olla normaalia kivuliaampia, ja myös supistusten välissä saattaa tuntua kipua. Onneksi myös omilla asennoilla voi kannustaa lasta kääntymään oikein päin, tarkempia ohjeita ja lisätietoa löytyy esim. täältä.

Kirjoja raskauteen, synnytykseen ja äitiyteen

Kirjoja raskauteen, synnytykseen ja äitiyteen

Yllä olevassa kuvassa näkyy kirjoja, jotka minulla tällä hetkellä on kotona. Lukemista riittää, ja lisää tulee hankittua. 🙂 Kirjastosta onneksi saa kirjoja hyvin, osan olen ostanut itselleni ja osan olen lainannut doulalta. Osan kuvassa näkyvistä kirjoista olen jo lukenut, ja saattaa olla, että jos vain jaksan, kirjoitan tänne jossain vaiheessa tarkemminkin mitä olen pitänyt lukemistani kirjoista. Nyt haluan suositella kahta niistä:

Malla Rautaparta: Raskaus, synnytys, äitiys — äidiksi omaa kehoa kuunnellen
Tämä kirja sisältää hyvää tietoa synnytyksestä suomeksi, ja lisäksi se sisältää paljon harjoituksia, joiden avulla voi helpottaa oloaan sekä raskauden että synnytyksen aikana. Kirjassa keskitytytään siihen, mitä lukija voi itse tehdä, jotta synnytyskokemuksesta tulisi mahdollisimman mukava. Näitä ohjeita ei kannata skipata, vaikka synnytyssuunnitelman ainoa kohta olisi, että kaikki kipulääkkeet tänne heti, koska fakta on, että usein kestää kauan ennen kuin synnytys on käynnistynyt niin että pääsee synnytyssaliin ja saa epiduraalin, ja jotenkin niistä kivuista on selvittävä sinnekin asti. Myöskin synnytyssaleissa on nykyään paljon välineitä, joita voi synnytyksen aikana käyttää apuna, jos vain tietää mitä niillä tehdään. Jumppapallolla voi tehdä paljon muutakin kuin pelkästään istua, mutta enpä olisi keksinyt mitä, ellen olisi lukenut tätä kirjaa.

Laura Andersson: Voit nukkua — kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään
Tämä kirja tuli ahmaistua hetkessä, se oli niin mukaansatempaavasti kirjoitettu. Bonuksena kirjoittaja on sateenkaariperheen äiti, joten läpi kirjan puhutaan puolisoista, mikä lämmitti sydäntä monien heteronormatiivisten synnytyskirjojen jälkeen. Kirjan idea on se, että aloittamalla pienien asioiden tekemisen mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen, lapsi oppii pikkuhiljaa nukkumaan niin, ettei hänelle tarvitse pitää unikoulua siinä vaiheessa kun vanhemmat ovat hermoromahduksen partaalla valvomisesta. Esimerkiksi lapsen päiväunien aikana kannattaa pitää valot päällä ja normaali volyymi tekemisissä, kun taas yöunille rauhoitutaan pimeässä ja hiljaisuudessa. Kirjassa on myös paljon vinkkejä lisälukemiseen. Aiomme itse yrittää toteuttaa kirjan oppeja, joten raportoin varmaan jossain vaiheessa, miten nukkumaanopettelu on toteutunut käytännössä. 🙂

Välillä tietokonetta on mukava käyttää jumppapallolla istuen, erityisesti nyt kun on raskaana

Olemme hankkineet jumppapallon raskaudenaikaisia harjoituksia ja synnytystä varten. Viikko sitten kävimme hakemassa myös Svartåsen-läppäripöydän Ikeasta. Pöytä maksoi vaivaiset 20 euroa, ja on kyllä tosi mukava, että kotona voi käyttää konetta entistä useammassa asennossa, varsinkin nyt kun raskaana ollessa selkä on enemmän koetuksella. Tosin meillä ei kyllä vieläkään ole täydellistä työympäristöä kotona, kuvassa näkyvässä läppäripöydässä ongelmana on puutteellinen tuki käsivarsille, mikä sitten tuntuu hartioissa. Sohvalla istuminen taas kipeyttää koko selän, ja satulatuolilla istuessa puutuu takapuoli. Kun vaihtaa asentoa tarpeeksi usein, elämä helpottuu. 🙂

Raskausviikot 20 – 27

Puolitoista kuukautta on kulunut hujauksessa, raskauden toinen kolmannes on kolmen päivän päästä ohi ja laskettuun aikaan on enää 3 kuukautta jäljellä. 🙂 Se tuntuu samaan aikaan sekä todella lyhyeltä että todella pitkältä ajalta. Todennäköisesti se tulee menemään nopeasti, mutta samalla tuntuu, että montaa asiaa joutuu vielä odottamaan pitkään. Mitenköhän sitä saisi käännettyä ajatukset nykyhetkeen, ettei likaa miettisi tulevaa, vaikka sitä kovasti odottaakin.

Rakenneultra oli rv 20+1, ja se meni oikein hyvin. Olimme taas Naistenklinikalla ja tälläkin kertaa kohdalle osui oikein mukava ultraaja. Mitään ihmeellistä ei löytynyt, kaikki näytti onneksi siltä miltä pitkin. Itseäni ei enää ultrauksen aikana jännittänyt, mutta vaimo jännäsi loppuun asti, että onko kaikki hyvin. Lapsi oli jo kasvanut niin isoksi, että näimme vain osan kropasta kerrallaan. Tällä kertaa näimme myös istukan, jonka sijainniksi paljastui takaseinämä. Saimme kuviakin mukaan, mutta ne eivät kyllä olleet kovin ihmeellisiä, kolme oli täysin identtisiä. 🙂 No, ainakin niistä paljastui, että sisälläni kasvaa pieni hirviö, jolla on terävät torahampaat ja paha katse. 😉

Rakenneultran jälkeen aloin tuntea ensimmäistä kertaa säännöllisemmin outoja kipuja. Olin kyllä tuntenut niitä jo joskus viikolla 18, mutta tosi satunnaisesti. Nyt niitä alkoi olla melkeinpä päivittäin. Selkein oli sellainen syvällä sisälläni tuntuva sauvan muotoinen kipu, joka saattoi iskeä ainakin, jos vaihtoi asentoa äkillisesti, mutta myös ihan jos sängyssä maatessa käänsi kylkeä. Päätin varata ajan Aava raskausklinikalle, jotta ei tarvitse ihmetellä enempää yksikseni. En jotenkin koe luontevaksi soittaa neuvolaan, haluan päästä puhumaan kasvotusten lääkärin kanssa. Toinen syy, miksi halusin yksityiselle, oli se, että halusin että joku tarkistaa kohdunkaulani tilanteen. Minulla ei varsinaisesti ollut mitään syytä epäillä, että mikään olisi pielessä, mutta halusin oman mielenrauhani takia varmistua asiasta. Loop-hoidon läpikäyneillä on myös lievästi kohonnut riski ennenaikaiseen synnytykseen, joten senkin takia halusin varmistaa, että kaikki on toistaiseksi kunnossa.

Kävin siis rv 21+5 gynekologilla, joka mittasi kohdunkaulan pituuden sekä sormilla arvioiden, että ultralla. Sormimääräinen mitta oli 2,5 cm, ultralla mitaksi saatiin 3,3 cm. Lasta emme katselleet, kun rakenneultrasta oli niin vähän aikaa, mutta päälaki ja käsi tulivat mukaan kuvaan kaikesta huolimatta. 🙂 Pyysin myös, että minulta testataan emättimen bakteeritulehdus, kun neuvolalääkäri oli kuukautta aiemmin todennut, että valkovuoto näyttää hieman kokkareiselta (mutta hän oli sitä mieltä, että kun minulla kerran ei ole oireita, ei asiaa tarvitse tutkia enempää). Sieltä myös tosiaan löytyi merkkejä tulehduksesta, ja sain antibioottivoiteen, jota laitettiin viikon ajan emättimeen yöksi. En ollut itse havainnut mitään merkkejä tulehduksesta, joten ilman neuvolalääkärin kommenttia en olisi ikinä alkanut selvittää asiaa. Selvisin onneksi antibioottivoiteesta ilman että sain hiivatulehdusta. Aloitin syömään maitohappobakteereja heti kun sain voiteen, ja luin että niitä kannattaakin syödä raskauden aikana, joten syön niitä edelleen. Kaksi viikkoa myöhemmin (eli viikolla 23+5) kävin sitten uudelleen samalla gynekologilla tarkastamassa tilanteen. Tällä kertaa kohdunkaula oli sormimittauksessa 3cm ja ultralla 3,7cm, eli se oli jopa pidentynyt. Sitä en tiedä, että johtuiko pidentyminen bakteeritulehduksen parantumisesta vai jostain muusta, mutta ainakin tilanne oli normaali eikä näyttänyt siltä, että kohdunsuu olisi mitenkään avautumassa.

Nyt viimeisen kuukauden aikana ei kipujakaan ole enää tuntunut. Välillä jos kävelen oikein vauhdilla, niin tunnen painetta alavatsalla, mutta välillä kävellessä ei tunnu mitenkään erilaiselta kuin ennen raskautta, jolloin sitä voi jopa unohtaa olevansa raskaana. Raskausjoogaryhmän osallistujat kommentoivat, että monella on kivut lisääntyneet viikon 30 jälkeen, saa nähdä miten itselle käy. Ainakin olen iloinen, että raskauden puolivälissä tuntuneet kivut menivät pois itsestään, ettei koko jälkipuolisko ole mennyt kipuillessa. En ole toistaiseksi tuntenut myöskään harjoitussupistuksia (tai ainakaan en tunnista niitä, jos niitä on ollut). Muutenkin nyt toisen kolmanneksen aikana on ollut yleisesti ottaen todella normaali olo, esimerkiksi alkuraskauden hurja nälkä on väistynyt, ja olenkin nyt palannut aiempaan, raskautta edeltäneeseen syömisrytmiin. Myös kahvinhimo on palannut, ja kofeiinia on kyllä välillä tullut nautittua ehkä turhankin paljon. Yleensä olen kyllä onneksi pysynyt selkeästi sallitun rajoissa.

Raskauden toinen kolmannes lähestyy siis loppuaan, ja kaikki on mennyt hyvin. Olo on ollut hyvä, eikä väsymys ole vaivannut. Töissäkin olen toistaiseksi jaksanut hyvin, en ole huomannut missään vaiheessa mitään ”pregnancy brain” -oireita. Hemoglobiini sen sijaan on laskenut, mutta en ole ainakaan vielä huomannut mitään raudanpuutosoireita. Olen yrittänyt syödä lisärautaa, mutta hieman huonolla menestyksellä. Viikolla 22+5 Hb oli 101, ja neuvolassa käskettiin ottamaan lisärautaa. Kokeilin silloin Obsidan fe++ -tabletteja, joissa on 100mg rautaa, mutta ne saivat minut oksentamaan yllättäen, mikä ei ollut kovin mukavaa. Kokeilu jäi viikkoon, jonka jälkeen luovutin. Eilen viikolla 27+2 neuvolassa mitattiin taas Hb, joka oli tasan 100 tällä kertaa. Onneksi se ei siis ollut jatkanut laskemista, mutta terveydenhoitaja suositteli kyllä kovasti rautalisää edelleen. Parasta sitä olisi toki saada ravinnosta, mutta jos ruokailutottumuksia muuttamalla se ei lähde nousuun, niin minun käskettiin kokeilla nestemäistä rautaa. Sekoitin sitä tänään aamulla mehuun ja sainkin juotua päivittäisen annokseni (20mg), mutta sen jälkeen kärsin taas pahoinvoinnista seuraavat tunnit… Pitää ehkä seuraavaksi kokeilla ottaa sitä yötä vasten ja katsoa miten käy. Olisi kyllä kiva selvittää myös rautavarastojen tilanne, eikä pelkästään hemoglobiinia. Itsellä on aina ollut matala Hb, joka on koko aikuisiän kieppunut siinä alarajan (120) tuntumassa.

Lapsen liikkeet tuntuvat nyt entistä paremmin, ja niitä tuntuu pitkin päivää. Hurjaa, että loppuraskauteen ei enää kuulu ultraäänitutkimuksia (paitsi jos epäillään jotain olevan pielessä), mutta toisaalta tässä vaiheessa ei kyllä niin kaipaakaan enää ultraa, kun vatsassa myllertää pitkin päivää. 🙂