Lapsihaaveet

Kun tutustuimme ja rakastuimme nykyisen avovaimoni kanssa, meille oli alusta asti selvää, että haluamme lapsia yhdessä. Minä olen aina ajatellut, että haluan lapsia, mutta aiemmissa suhteissa en ikinä saavuttanut varmuutta siitä, että onko tämä nyt se henkilö, johon haluan sitoutua loppuelämäkseni lapsien kautta. Kihlattuni kanssa minulla ei ollut epäilyksiä.

Olimme ensimmäisellä Kallion puistokirppiksellä emmekä vielä olleet siirtyneet ystävyydestä seurusteluun, kun avovaimolleni valkeni, että hän haluaa perustaa perheen kanssani. Kävelimme ja kiertelimme kirpparilla ja katselimme ihmisiä, joista monilla oli lapsia. Meille tuli voimakas tunne siitä, että sopisimme tähän joukkoon. Visio meistä perheenä syntyi.

Kallion puistokirppis

Seuraavana keväänä surffailin Sateenkaariperheiden nettisivuilla etsimässä tietoa, kun törmäsin ilmoitukseen, että nyt ollaan järjestämässä ensimmäinen Sateenkaariperheiden perhevalmennuskurssi. Siinä ei tarvinnut paljon miettiä, ilmoittauduimme heti kurssille. Silloin haaveilimme, että voisimme aloittaa lapsiprojektin loppuvuodesta, mutta olimme aivan liian optimistisia aikataulujen suhteen.

Naisparina tällä hetkellä ainoa tapa, jolla meistä molemmista voi tulla lapsen vanhemmat myös juridisesti, on perheen sisäinen adoptio. Prosessi kestää muutenkin ihan tarpeeksi kauan, mutta jos ei ole rekisteröidyssä parisuhteessa siinä vaiheessa kun lapsi saatetaan alulle hedelmöityshoitoklinikalla, joutuu odottamaan vielä ylimääräiset 2 kuukautta. (Koska synnyttänyt äiti tarvitse aikaa sen pohtimiseen, että saako lapsen toinenkin äiti olla juridisesti lapsen äiti… Nähtävästi rekisteröity parisuhde sitten osoittaa aivan toisenlaista sitoutumista… le sigh) Emme missään nimessä halua joutua odottamaan 8 viikkoa, joten nyt on vain kiltisti odoteltava häitä. 😦

Kaikille juridinen vanhemmuus ei ehkä tunnu yhtä kiireelliseltä, mutta meille se on todella tärkeä. Se tuntuu ihan hullulta, etteivät molemmat voi olla syntymästä lähtien automaattisesti lapsen vanhempia. Miksei vanhemmuus voi olla ilmoitusluontoinen asia, jonka voisi tehdä jo vaikka ennen lapsen syntymää? Kelaltakaan ei saa rahaa ”isyysvapaasta” ennen kuin adoptio on vahvistettu, joten siitäkin syystä olisi kiva saada asia hoidettua mahdollisimman nopeasti. Onneksi vapaan voi sentään pitää heti lapsen synnyttyä. 🙂

Perhevalmennuskurssin johdosta puhuimme hetkellisesti siitä mahdollisuudesta, että perustaisimme apilaperheen (eli perheen, jossa on enemmän kuin kaksi vanhempaa), mutta meille oli kyllä koko ajan selvää, että se ei ole meille se oikea juttu. Me toimimme hyvin yhdessä, emme halua jakaa vanhemmuutta kenekään meidän perheen ulkopuolisen henkilön/pariskunnan kanssa. Emme edes tunne ketään, kenen kanssa asiaa olisi voinut harkita, emmekä ainakaan halunneet lähteä tutustumaan ihmisiin, koska noin suuria päätöksiä ei voi tehdä lyhyen tuttavuuden jälkeen. Emme myöskään halunneet tunnettua luovuttajaa, koska meitä pelottaisi, että hän alkaisi vaatia isyyttä itselleen. Haluan lapsia nimenomaan tulevan vaimoni kanssa ja hän haluaa niitä nimenomaan minun kanssani. Tähän yhtälöön ei mahdu muita ihmisiä.

Tällä hetkellä kaikki energia menee häiden järjestämiseen, mutta häiden jälkeen voikin sitten alkaa taas miettimään lapsiasioita. 🙂

Mainokset

Perheen sisäinen adoptio

Elokuussa 2009 astui voimaan lakimuutos joka mahdollistaa perheen sisäisen adoption. Samaa sukupuolta oleville pareille tämä on ainoa tapa, miten pariskunnan molemmat osapuolet voivat tulla lastensa vanhemmiksi myös juridisesti. Tämä on todella tärkeä parannus niille sateenkaariperheille, joissa on kaksi vanhempaa. Kolmi- tai neliapilaperheissä kaikki vanhemmat eivät vieläkään voi olla vanhempia myös juridisesti, ainoastaan huoltajuus on mahdollista useammalle kuin kahdelle. Huoltajuus on toki tärkeä arjessa, mutta se ei anna tapaamisoikeutta tai elatusvelvollisuutta eron sattuessa, eikä lapsi myöskään peri huoltajaansa. Jos huoltaja kuitenkin testamenttaa omaisuutta lapselleen, lasta verotetaan kuin ketä tahansa tuntematonta. Näistä ja muista byrokratian kiemuroista löytyy paljon lisätietoa täältä.

Perheen sisäinen adoptio on siitä omituinen, että sitä joutuu käymään adoptioneuvonnassa, vaikka lapsi olisi alusta asti yhdessä suunniteltu. Pahimmassa tapauksessa adoption käsittely saattaa kestää 6kk – vuoden, joka on mielestäni aivan kohtuuttoman pitkä aika. 1.7.2012 tuli sentään muutos, joka poisti kahden kuukauden synnytyksen jälkeisen harkinta-ajan, joka piti odottaa ennen kuin adoptioprosessia sai edes käynnistää. Tosin odottamaan joutuu edelleen, elleivät vanhemmat ole tajunneet rekisteröidä parisuhdettaan jo ennen kuin lapsi on pistetty alulle klinikalla (mitenköhän tuokin tarkistetaan…), tai jos on käytetty koti-inseminaatiota. Tässä harkinta-ajan kuvaus Adoptiolaista:

Vanhemman suostumusta adoptioon ei saa ottaa vastaan ennen kuin vanhemmalla on ollut mahdollisuus perusteellisesti harkita asiaa eikä aikaisemmin kuin kahdeksan viikon kuluttua lapsen syntymästä.
 
Äidin suostumuksen saa kuitenkin ottaa vastaan aikaisemmin kuin kahdeksan viikon kuluttua lapsen syntymästä, jos adoptionhakija elää äidin kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa ja adoptoitava lapsi on syntynyt rekisteröidyn parisuhteen aikana annetun, hedelmöityshoidoista annetussa laissa tarkoitetun hedelmöityshoidon tuloksena.

Tässä tilanteessa rekisteröidyt parit asetetaan todellakin eri asemaan avioparejen kanssa: eri sukupuolta olevat parit hoidetaan yhdessä, ja vaikka hedelmöityshoidoissa käytettäisiin luovutettuja siittiöitä, tulee avio-/avomiehestä silti automaattisesti lapsen isä. Eli lapsen isäksi vahvistetaan ”mies, joka yhteisymmärryksessä lapsen äidin kanssa antoi suostumuksensa hoitoon”, oli hän sitten virallistanut suhteensa lapsen äitiin tai ei. Sen sijaan naispareja ei virallisesti hoideta yhdessä, jolloin ei-synnyttänyt äiti joutuu adoptoimaan oman lapsensa. Tämä on selvää syrjintää sukupuolen ja/tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella, koska mies, jolla ei ole mitään geneettistä suhdetta syntyvään lapseen, tulee isäksi pistämällä nimensä paperiin, kun taas vastaavassa tilanteessa oleva nainen joutuu käymään läpi adoptioprosessin.

Perheen sisäinen adoptio pakottaa myös parit rekisteröimään suhteensa. Kun heteromiehet voivat joko tunnustaa isyyden tai antaa suostumuksensa hedelmöityshoidoille, joutuvat homot virallistamaan suhteensa, ennen kuin yhteistä juridista vanhemmuutta heruu. Tilanne on vähän sama kuin ennen isyyslain uudistusta vuonna 1975, jolloin kehitettiin isyydentunnustamisen mekanismi avioliiton ulkopuolella syntyneille lapsille. Tämä mahdollisti sen, että myös avoparit saattoivat hankkia lapsia ilman että heitä pakotettiin naimisiin vain jotta lapselle saataisiin virallisesti isä. Samaa sukupuolta olevat avoparit ovat edelleen ilman mahdollisuutta virallistaa toisen vanhemman suhdetta lapseen, ja näin kaikki perheen sisäistä adoptiota haluavat pakotetaan rekisteröityyn parisuhteeseen.

Olen kyllä todella tyytyväinen perheen sisäisen adoption olemassaoloon, mutta haaveilen tulevaisuudesta, jossa lapsen vanhempien tiedot voisi ilmoittaa lomakkeella, vaikka jo ennen lapsen syntymää, niin että kaikki olisi jo valmiina kun lapsen tiedot syntymän jälkeen kirjataan väestörekisteriin. Jos avioliittolaissa haluataan pitää joku ”isyysolettama”, tämä voitaisiin tasa-arvoisen avioliittolain myötä muuttaa vanhemmuusolettamaksi, mikä poistaisi lomakkeentäyttövaiheen. Toki lomakkeella voisi sitten ilmoittaa, jos lapsella on muitakin vanhempia kuin synnyttänyt äiti ja hänen puolisonsa. 🙂

—————-
Tässä erittäin informatiivinen kuvaus perheen sisäisen adoption kulusta Hämeenlinnassa:
Minustako äiti? (adoptioprosessi kesti lähes 9 kuukautta, ja käräjäoikeuden päätöksestä sai maksaa 80 euroa)