Tajusin, etten muista milloin ja miten tulin kaapista kavereilleni, kun aloin pohtimaan nuoruuttani Suomalaisen kirjallisuuden seuran inspiroimana. Heillä on huhtikuun loppuun asti meneillään keruu otsikolla Sateenkaarinuorena nyt ja ennen, johon ajattelin osallistua. Päätin siis myös kaivaa esille vanhat päiväkirjani, koska 90-luvusta on niin paljon aikaa, ettei kaikkea voi enää muistaa. 🙂 Näköjään siitä on kulunut myös niin paljon aikaa, että pystyn lukemaan vanhoja juttujani ahdistumatta ja pitämättä itseäni idioottina. Enemmänkin nauran omalle naiviudelleni ja hämmästelen sitä, miten paljon olen ehtinyt unohtaa.
Löysin kuitenkin helposti sen kohdan, kun tulin kaapista molemmille parhaille ystävilleni. Toinen heistä tönäisi prosessin liikkeelle kertomalla minulle olevansa lesbo. Silloin oli joulu ja olimme 16-vuotiaita. Päädyin itse kirjoittamaan hänelle kirjeen viikkoa myöhemmin, jossa selitin että luulen olevani bi. Mutta jäin edelleen pohtimaan, miten ja milloin kerron toiselle bestikselleni, vai kerronko vielä mitään. Kun luin päiväkirjaa eteenpäin, paljastui, että olinkin kertonut hänelle jo yhtä sun toista…
Yhtenä päivänä kun olimme koulun jälkeen kahvilla, päädyimme puhumaan tytöstä johon olin silloin ihastunut. Tässä ote päiväkirjastani (vapaasti suomennettuna, päiväkirjani on kirjoitettu ruotsiksi):
Bestis: Ootko sä haaveillut seksistä hänen kanssaan?
Minä: Joo
Tässä vaiheessa mietin, että nyt olisi hyvä hetki kertoa, että luulen olevani bi. Jostain syystä en kuinkaan halunnut sanoa sitä, ja tilanne meni ohi.
Vähänkö mua nauratti, kun luin tuon. Ihan niin kuin se tulisi suurena yllätyksenä kaverille, kun olin näköjään jo kertonut aiemmin, että olen yhastunut yhteen tyttöön mun koulusta…
Viikkoa myöhemmin pohdin tätä samaa asiaa päiväkirjassani. Silloin kirjoitin:
Olen tainnut kyllä jo antaa bestikselleni joitain ei-niin-hienovaraisia vihjeitä asiasta, kuten sillloin viime kesänä hänen mökillään, kun sanoin, että haluaisin harrastaa seksiä naisten kanssa. Tai se kerta kun luimme huviksemme kontakti-ilmoituksia, ja siellä oli yksi ilmoitus naiselta, joka etsi naista, ja minä kommentoin että minä voisin vastata tuohon.
Joo-o, kaverilla ei varmaan ollut mitään aavistusta asian laidasta. 🙂 Se on jännää, kuinka se on jotenkin niin paljon helpompaa sanoa, että olen ihastunut vaikka ”Maijaan”, kuin sanoa että on lesbo tai bi. Jotenkin silloin nuorena pelotti sanoa asia ääneen, ottaa itselleen se leima. Niin kauan kun puhui vain ”Maijasta” ilman mitään sen kummempia identitettipohdiskeluja ääneen, niin se ei tuntunut niin lopulliselta. Omilta pään sisäisiltä identitettipohdiskeluilta sen sijaan ei voinut välttyä.
Miten sitten lopulta uskalsin kertoa kaverilleni? Olimme taas kerran kahvilla jolloin hän kommentoi: ”Olen tässä pohtinut, että saattaisin olla bi” johon minä vastasin ”NIIN MINÄKIN”! 🙂 Kun pato oli murtunut, pystyin puhumaan hänelle asiasta ja pohdinkin identiteettiäni vielä paljon hänen kanssaan. Mutta kaverini ei kyllä ole bi, sillä jo seuraavan kerran kun puhuimme omasta identiteetistämme, hän sanoi että taitaa sittenkin kallistua heteron puolelle. Minä sanoin, että taidan edelleen olla bi. Ja niinhän minä edelleen olen. 🙂
(Näin jälkikäteen tuli kyllä mieleen, että oliko kaverini oikeasti pohtinut olevansa bi, vai oliko hän vain kyllästynyt siihen että minä kiertelin ja kaartelin enkä saanut sanottua. Tai ehkä hän oli innostunut pohtimaan koska minä olin puhunut niin paljon omasta kiinnostuksestani naisia kohtaan.)
Sateenkaarella 