Loputon keskustelu avioliittolaista

Meillä soi tänään töissä Radio Helsinki kaiuttimista, ja siellä haastateltiin Krishna-nunnaa. Ja eiköhän hänenkin mielipidettään tasa-arvoiseen avioliittolakiin pitänyt sitten kysyä. (Hän puhui ummet ja lammet vastaamatta varsinaisesti kysymykseen.) Mutta yht’äkkiä minun oli täysin mahdotonta keskittyä töihin. Miten voisin, kun samaan aikaan radiossa joku pohtii, että saisinko minä solmia avioliiton rakkaan vaimoni kanssa. Tuo episodi sai minut niin raiteiltani, että kirjoittelen tässä sitten blogiin sen sijaan että tekisin töitä.

Toivon niin kovasti, että tämä olisi jo ohi, ja me saisimme tasa-arvoisen avioliittolain. Jos laki ei mene nyt läpi, taistelu jatkuu ja vitutus jatkuu. Jossain vaiheessa puhuimme vaimon kanssa vähintään puoliksi tosissamme, että jos Suomeen ei saada tasa-arvoista avioliittolakia, muutamme Ruotsiin. Siellä ei tarvitse tehdä edes perheensisäistä adoptiota, vaan hedelmöityshoitojen seurauksena syntynyt lapsi katsotaan automaattisesti avioparin molempien osapuolten lapseksi, myös silloin kun molemmat osapuolet ovat naisia. Olemme molemmat todella kyllästyneitä odottamaan, etä saisimme samat oikeudet kuin muillakin. Eikä tasa-arvoinen avioliittolaki edes korjaa kaikkia epäkohtia, kuten esim. tuota turhaa byrokratiaa perheen sisäisen adoption muodossa. Ennen kaikkea en haluaisi, että tulevat lapsemme joutuvat todistamaan keskustelua siitä saisivatko he olla olemassa ja onko perheemme oikea perhe. Yksikin lapsi joka joutuu kuulemaan tuota on yksi lapsi liikaa. Jos laki ei nyt mene läpi, en osaa yhtään arvioida, kuinka kauan joutuisimme mahdollisesti odottamaan.

Tasa-arvoisesta avioliittolaista on keskusteltu todella paljon viimeisen vuoden aikana ja tätä on välillä vaikea jaksaa, koska keskustelu koskee meidän suhdettamme. Meille henkisellä tasolla rekisteröity parisuhde on sama asia kuin avioliitto, eli toisin sanoen, ajattelen itse olevani avioliitossa, vaikka väestörekisterissä lukee rekiteröity parisuhde. Joten tuntuu todella pahalta kuulla mielipiteitä että meidän ei pitäisi antaa mennä naimisiin. Omasta mielestämme olemme naimisissa, haluamme vain että yhteiskunta tunnustaa asian.

Olen aina seurannut tarkasti LGBT-oikeuksiin liittyvää lainsäädäntöä, mutta olen huomannut, että suhtaudun asiaan nykyään eri tavalla kuin ennen. Vaikka olen aina ajatellut kuuluvani seksuaalivähemmistöön, esim. hedelmöityshoitolakia säädettäessä olin parisuhteessa miehen kanssa, enkä osannut kuvitella, kuinka suurta merkitystä lailla tulisi olemaan minulle henkilökohtiasesti, koska en ajatellut, että tulisin eroamaan silloisesta kumppanistani. Epäilen, että tämä on aika tyypillistä: niillä, joita asia koskettaa henkilökohtaisesti, suhtautuvat suuremmalla tunteella asiaan. Siksi yksi raivostuttavimmista lohdutusyrityksistä onkin ”yritä olla välittämättä”. Miten voisi olla välittämättä jostain, joka on yksi tärkeimmistä asioista omassa elämässä?! Siinäkin tilanteessa, että emme itse välittäisi avioliitosta, parisuhde olisi meille silti yhtä tärkeä kuin nytkin, joten avioliittolain ympärillä vellova keskustelu loukkaisi siltikin.

Mainokset

Uusi työ

Toka viikko uudessa työssä on nyt meneillään. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että ihan hyvin on asiat lähteneet rullaamaan, vaikka kaikki on uutta, ihan tietokoneen käyttöjärjestelmästä lähtien (sain MacBook Pron!). Välillä hieman ahdistaa, kun pitää jatkuvasti googlettaa, että ”miten teen asian x” kun on tottunut siihen, että osaa käyttää ohjelmia, joita tarvitsee työssään. Toisaalta sain juuri sitä mitä halusin, eli paljon uutta opittavaa ja mahdollisuuden kehittää omaa osaamistani. (Uutta ei siis ole ainoastaan käytettävät ohjelmat vaan myös se, mitä niillä teen.) Positiivista on myös se, että voin chattailla vaimon kanssa päivän aikana vapaasti ja kysellä häneltä asioita, jos ei huvita kysyä googlelta. 🙂

Kävin ekana työpäivänä lounaalla naisseurassa ja päädyin tulemaan kaapista jo ennen kun edes ehdimme ravintolaan. Toinen naisista on menossa naimisiin lähiaikoina ja mainitsin menneeni itsekin naimisiin viime syksynä, eikä siinä kestänyt kauaa kun jo kävi ilmi, että puolisoni on nainen. 🙂 Olin etukäteen miettinyt, että milloinkohan tulen kertomaan asiasta, mutta tässä on käynyt ilmi, että työkaverit puhuvat aika paljon myös henkilökohtaisesta elämästään ja perheistään, joten kaapissa oleminen vaatisi jonkinasteista akrobatiaa, eikä minulla ole mitään kiinnostusta harrastaa sellaista. Onneksi vaikuttaa siltä, että työpaikka on samantyylinen liberaalikupla kuin oma ystäväpiirikin, joten jännä nähdä tuleeko seksuaalisesta suuntautumisestani missään vaiheessa mitään issueta kenellekään työkaverille (koska oikeastihan en voi tietää, mitä muut ajattelevat). Silloin ekan päivän lounaalla minulta kysyttiin myös, että olemmeko hankkimassa lapsia. 😀 Siihen vastasin epämääräisesti, että ehkä joskus. Tarkemmin suunnitelmista kertominen olisi tuntunut hieman liian henkilökohtaiselta avautumiselta näin ekalle työpäivälle…

Tämä on myös siinä mielessä jännä uusi tilanne, että tämä on varmaan eka kerta, kun minua todennäköisesti luullaan lesboksi (identifioidun siis biseksuaaliksi, jos on pakko). Ihan virkistävää, että kerrankin näin päin. 😉 Suurimman osan elämästäni minua on luultu heteroksi, ja luullaan edelleen, ellen kerro vaimosta. Edellisessä työpaikassa aloittaessani olin vielä parisuhteessa miehen kanssa, joten tulin siellä kaapista vasta kun menin kihloihin työkaverini kanssa, joka siis nykyään on vaimoni.  Biseksuaalisuus tosiaan jää helposti näkyättömäksi, mutta toisaalta en koe että se on mitenkään oleellista tietoa, jota minun olisi pakko jakaa, ellei sitten asia ole relevanttia jonkun keskustelun kannalta. Tällä hetkellä koen, että tärkeintä on nykyisyys ja nykyinen rakkaussuhteeni, en koe että haluan tuoda esille menneitä suhteita, varsinkaan työpaikalla.

Jännä yksityiskohta on muuten se, että olen töissä miesvaltaisella alalla, ja firman työntekijöistä vain 15 % on naisia, mutta naisista 25 % on parisuhteessa naisen kanssa. Tuo vaikuttaa ihan hyvältä prosentilta. 😉