Pohdintoja luovuttajasta

Kirjoitin viimeksi, että meille löytyi samantien sopiva lahjoittaja, mutta tässä kävikin niin, että klinikalla oli katsottu väärin, ja tämän lahjoittajan oikeudet olivatkin lopussa (eli sama luovuttaja voi olla käytössä korkeintaan viidellä naisella). Samalla selvisi, että meillä oli näköjään hieman haastavammat kriteerit, sillä muut saatavilla olevat vaihtoehdot eivät sitten ihan täyttäneetkään kaikkia toivetaimme. Valitsimme kriteerit sen perusteella, että luovuttajan silmien, hiusten ja ihon väri olisi sama kuin vaimolla, mutta näyttää siltä, että hänellä on pohjoismaalaiseksi harvinainen väritys.

Yksi täysin kriteerit täyttävä luovuttaja olisi kyllä löytynyt, mutta hän on turkkilaistaustainen. Siinä tuli kyllä selväksi, että silmien, hiusten ja ihon väri kertoo kyllä loppujen lopuksi aika vähän siitä, miltä ihminen oikeasti näyttää. Toki emme voi ollenkaan tietää miltä kyseinen luovuttaja näyttää, mutta jos hän näyttää yhtään turkkilaiselta, hän on varmaan aika erinäköinen kuin vaimo. 🙂 Joskus kauan sitten pohdimme, että minkälaista olisi ottaa vaikka tummaihoinen luovuttaja, mutta tulimme nopeasti siihen tulokseen, että se ei ehkä olisi lapsen kannalta hyvä valinta. Voin kuvitella, että jos poikkeaa ulkonäöltään merkittävästi suomalaisesta valtaväestöstä, ja ulkonäkö on peritty nimenomaan anonyymilta lahjoittajalta, se voi olla lapselle aikamoinen stressitekijä, kun kumpikaan vanhemmista ei jaa lapsen ulkonäköä. Voisin kuvitella, että sellaisessa tilanteessa lapsen kiinnostus luovuttajaa kohtaan olisi suurempi. Jos esim. kohtaa arjessaan rasismia tai vaikka vaan uteliaita kyselyitä siitä, mistä on kotoisin, voin kuvitella, että tuntemattoman luovuttajan perimä muodostuu tärkeäksi asiaksi. Sen takia päädyimme nopeasti siihen tulokseen, että jos voi valita, olisi varmaan tulevien lasten kannalta helpointa, jos luovuttajan etnisyys olisi sama kuin vanhemmilla. Jos taas vaimo olisi itse vaikka turkkilaistaustainen, silloin turkkillaistaustainen luovuttaja olisi ideaali.

Päädyimme sitten valitsemaan luovuttajan, joka oli kohtuullisen lähellä toiveitamme, ja tanskalaista sukujuurta. Minulle varattiin viimeinen oikeus tähän luovuttajaan, mikä tarkoittaa sitä, että jos/kun on vaimon vuoro yrittää raskautta, on taas löydettävä uusi luovuttaja. Pohdimme aikanaan jonkin verran sitä, että olisiko hyvä, että lapsilla olisi eri vai sama luovuttaja, mutta emme osanneet päättää, onko asialla väliä vai ei. Ehkä tämä on ihan hyväkin, koska on toki mahdollista, että vaikka oikeuksia riittäisikin, niin oljet loppuvat kesken eikä kyseinen henkilö enää luovuta enempää, jolloin olisi joka tapauksessa pakko vaihtaa luovuttajaa. Sitä kun ei ikinä voi tietää, kuinka monta yritystä siihen menee että tulee raskaaksi, eikä kellään varmaan ole rahaa ostaa itselleen hurjia määriä olkia varastoon varmuuden vuoksi. Jos on tosi tärkeää, että lapset ovat geneettisesti sukua keskenään, asia on huomattavasti helpompi hoitaa niin, että vain toinen äideistä synnyttää. Meille taas geneettisiä siteitä paljon tärkeämpää on, että voimme molemmat synnyttää, tosin ei meillä tästäkään mitään pakkomiellettä ole. En muista juurikaan lukeneeni tästä aiheesta muista sateenkaariperheblogeista – onko sillä väliä, onko perheen lapsilla sama vai eri luovuttaja?