Nopea edistyminen

Olemme nyt aloittaneet koeputkihedelmöityshoidot vähän yllättäen. 🙂 Menkat alkoivat lauantaina, ja soitin maanantaiaamuna klinikalle ja kerroin, ettei viideskään inssi ollut tuottanut toivottua tulosta. Varasin ajan heti samalle päivälle koeputkihedelmöityksen suunnittelukäyntiin, vaikka oli jo kierron kolmas päivä ja olisi mahdollista, että varsinainen hoidon toteutus jäisikin seuraavaan kiertoon.

Kun pääsimme lääkärille, aloitimme käynnin ultraäänitutkimuksella. Siinä selvisi, että kohdun limakalvo on 4mm paksu, ja kaikki follikkelit ovat alle 6mm kokoisia, eli toisin sanoen yksikään ei vielä ollut lähtenyt kasvamaan eikä munasarjoihin ollut myöskään jäänyt roikkumaan mitään isoja follikkeleita edellisen kierron jäljiltä. (Minullahan oli inssin aikana toisella puolella 22mm follikkeli ja toisella puolella kaksi 12mm follikkelia, mutta ne olivat kaikki onneksi irronneet.) Koska tilanne oli niin sanotusti ”puhdas pöytä”, pääsimmekin aloittamaan hoidot heti. Nyt mennään lyhyellä kaavalla, kun pitkä kaava vaatisi lääkityksen aloittamisen jo edellisessä kierrossa.

Minulle lääkkeiksi valikoitui Elonva-piikki, joka on pitkävaikutteinen gonadotrooppinen hormoni (vaikuttava aine: korifollitropiini alfa). Hoitaja antoi minulle pistoksen (se kirveli sen verran, että suustani pääsi ruma sana, mutta muuten ei ollut ollenkaan paha kokemus) ja tämä piikki vaikuttaa nyt seitsemän päivän ajan, joten en joudu pistelemään itseäni joka päivä. Viikonloppuna aloitan Orgalutranin (GnRH-antagonisti) pistämisen, joka estää ovulaatiota tapahtumasta ennenaikaisesti. Ensi maanantaina, eli viikon päästä hoidon aloittamisesta on ensimmäinen ultra. Jos follikkelit ovat kasvaneet hyvin, sovitaan punktiopäivä heti maanantaina, ja jos niitä pitää kasvatella vielä lisää, niin sitten tulee toinen kontrolliultra jonka jälkeen sovitaan punktion ajankohta. Punktiopäivä on sairaslomapäivä, koska siinä annetaan kipulääkkeitä ja rauhoittavia suonensisäisesti, ja operaation jälkeen on tärkeä levätä. Punktion jälkeen munasolut hedelmöitetään ja alkioita kasvatellaan viiden päivän ajan, blastoskystivaiheeseen saakka, jonka jälkeen toivottavasti tehdään tuoresiirto ja loput alkiot pakastetaan, jos niitä jää yli. Jos hoidot aiheuttavat minulle munasarjojen hyperstimulaation, silloin tuoresiirtoa ei voida tehdä, vaan kaikki alkiot pakastetaan ja odotetaan seuraavaa kiertoa, että munasarjat rauhoittuvat. Raskaushormoni pahentaa hyperstimulaatiota, joten jos sellaisesta kärsii, on tärkeää ettei tule raskaaksi.

Jännä nähdä, että montako follikkelia saadaan kerättyä, kuinka moni niistä on kypsiä ja hedelmöittyy, ja lopultakin kuinka moni niistä kasvaa normaalisti blastokystivaiheeseen. Luovutin munasoluja kaksi vuotta sitten, mutta silloin en saanut tietää näitä asioita, koska ne olivat tietenkin vastaanottavan pariskunnan yksityisasioita. Ainoa mitä sain tietää, oli että munasoluja kerättiin noin parisenkymmentä. Ideaalimäärä olisi noin 5-15. Minua kysyttiin vielä uudestaankin luovuttajaksi, mutta silloin tuli sellainen olo, että hoito oli sen verran rankka, etten jaksa käydä sitä uudestaan läpi ihan vain huvikseni. Nyt on taas parempi motivaatio, kun solut tulevat omaan käyttöön, vaikka en kyllä yhtään tykkää, että joudun olemaan taas saikulla, kun olin juuri 1,5 viikkoa rankan flunssan takia poissa. Täytyy toivoa, ettei tule hyperstimulaatiota, sitten joutuisi todennäköisesti olemaan pidempään saikulla eikä siirtoakaan voitaisi tehdä. Vaikka edellisen punktion jälkeen minua hirvitti ajatus siitä, että joutuisin uudestaan samaan rääkkiin, suhtaudun asiaan nyt aika tyynesti. Toivotaan että sama fiilis jatkuu itse punktiopäivään asti. 🙂

Piinapäivät lähestyvät loppua

Piinapäivät ovat tällä kertaa menneet paljon mukavammin, koska olen ollut niin kipeä, etten ole jaksanut miettiä juurikaan raskautumista. Nyt ne kuitenkin lähestyvät loppua ja odotankin, että kuukautiset alkavat huomenna tai viimeistään viikonloppuna.

Tässä yrityskierrossa olen myös tuhlannut ovulaatiotestejä vauva.infon keskustelupalstan innoittamana. Törmäsin siellä tähän kuvaan, josta voi tutkia miten raskaus näkyi ovulaatiotesteissä jo ennen raskaustestiä. Ovulaatiotestit raskauden testaamiseen ovat toki epäluotettavia, mutta niitä saa halvalla joten niitä voi huoletta tuhlatakin. Ovulaatiotesteistä olen nähnyt, että Pregnyl näkyi elimistössä reilun viikon, mutta nyt tällä viikolla viiva on lopulta haalistunut. Koska se ei ole lähtenyt uudelleen vahvistumaan, oletan, että myös raskaustesti tulee näyttämään negatiivista. Forumeilta olen siis lukenut, että ovistestit saattavat näyttää väärää positiivista, mutta nyt ne siis näyttävät negatiivista. Se on jännää, mutta ainakin minusta tuntuu, että tämä on helpompi tapa kohdata pettymys – kun todennäköisyys positiiviseen tulokseen vähenee päivä päivältä, odotukset eivät ole korkealla, toisin kuin jos en olisi tehnyt yhtään testiä, ja huomenaamulla tekisin ensimmäisen testin suuren jännityksen saattelemana. Kuitenkaan yksittäinen pettymys ei ole niin suuri, kun alussa on vielä runsaasti toivoa, että viivat lähtisivät voimistumaan uudestaan, mutta todennäköisyys vähenee päivä päivältä. Toki on tässä vielä pieni mahdollisuus, että olisin raskaana, mutta pidän sitä aika epätodennäköisenä. Pettymystä vähentää myös liuskatestit – jotenkin se viivan puuttuminen on vähemmän julmaa kuin digitaalisen testin ”ei raskaana”-teksti. Digitesti on toki oikein hyvä siinä vaiheessa, kun haluaa varmistaa, että onko tämä liuskatesti nyt varmasti positiivinen. 🙂

Tässä vielä linkki kuvaan, josta näkee, kuinka paljon selkeämmin raskaus näkyy liuskaovistestistä (vihreä), kuin liuskaraskaustestistä (sininen). Digitesti kertoo asian selkeiten, kun liuskatestit vasta näyttävät haamuviivoja. Tämä siis vaan tähän siksi, etten vaikuta ihan totaalisen hullulta, vaikka vähän ehkä olenkin. Mulla siis ovistestit eivät näytä ollenkaan tuolta, joten oletan että raskaustestitkin olisivat negatiivisia.

Edellisen negatiivisen tuloksen jälkeen kirjoitin ahdistuneena, että tuntuu, että joudumme kamalan pian turvautumaan koeputkihedelmöitykseen, että voisipa sitä yrittää vielä muutaman kerran ihan vain inseminaatiolla. Nyt kuukautta myöhemmin ajatukset ovat jo ehtineet muuttua – tuntuu siltä, että jos ei viidellä yrityksellä tärppää, niin ehkä tässä on jo korkea aika kokeilla tehokkaampia hoitoja ja varmistaa samalla, että munasoluissani ei ole mitään vikaa. Netissä kun lukee raskautta toivovien juttuja, olen huomannut, että moni on ollut menossa jo yrityskierrossa 20+. Minusta on todella hurjaa, että jotkut ovat yrittäneet yli puolitoista vuotta kotona eivätkä ole vieläkään saaneet plussaa tai meneet tutkimuksiin. En usko, että itse heidän kengissään haluaisin yrittää noin pitkään ilman että selvittäisin onko jotain vialla kun mitään ei tapahdu. Toki tuo antaa taas perspektiiviä, että on itse vasta taipaaleen alussa. Toivottavasi olisimme samaan aikaa myös lopussa, ja eka koeputkihedelmöitys tuottaisi tulosta. 🙂

Olemme suunnitelleet, että pidämme nyt kuukauden tauon, koska emme halunneet varata aikaa IVF:n suunnitteluun varmuuden vuoksi. Sitten kun koeputkihedelmöitys tehdään, lääkkeet täytyy aloittaa jo heti kierron ekoina päivinä, joten nyt kun menkat tulevat alkamaan huomenna tai viikonloppuna, niin missaamme alkukierron ja joudumme odottamaan seuraavaa, koska emme ehdi viikonlopun takia klinikalle suunnittelemaan hoitoa ajoissa. Toisaalta koeputkihedelmöitys on iso askel, joten on varmaan ihan ok pitää hieman hengähdystaukoa.

*****************************

Lisäys 24.4. (seuraavana aamuna)

Tein tänä aamuna vielä raskaustestin ja se oli ihan puhdas nega, eli ainakin mun kohdalla ovistestit kertoivat totuuden tällä kertaa.

Lääkkeitä, lääkkeitä

Olen viimeisen viikon ajan maannut flunssan kukistamana kotona. Tänään on menossa seitsemäs päivä putkeen, kun kuumemittari kipuaa yli 37 asteen. Meillä saa töistä olla kaksi päivää pois omalla ilmoituksella, joten kolmantena kävin lääkärissä. Mitään ihmeellistä ei löytynyt, mutta minulta otettiin verikokeet varmuuden vuoksi, ja koska tulehdusarvot olivat koholla, sain antibiootteja. Kerroin lääkärille, että yritän tulla raskaaksi, joten sain antibiootteja, joita pitäisi olla turvallista syödä raskaanakin. Samalla tulikin pohdittua, että mitä kaikkia lääkkeitä voi syödä raskaana/yrittäessä ja mitä ei. Googlaamalla selvisi myös, että eri ihmiset ovat saaneet erilaisia ohjeita eri lääkäreiltä…

Onneksi on olemassa HUS:n teratologinen tietopalvelu, jonne kuka tahansa voi soittaa, jos on kysymyksiä raskauden tai imetyksen aikaiseen lääkkeiden käyttöön. Voin suositella soittamista lämpimästi, olen itse jo kokeillut ja sain todella hyvää palvelua. 🙂 He ovat keränneet myös nettiin infoa tavallisimmista sairauksista, esim. ohjeet raskauden aikaisen flunssan hoitoon löytyvät täältä.

Itse soitin teratologiseen tietopalveluun, koska kärsin migreenistä. Olen ottanut migreenikohtaukseen Sumatriptaania, ja jos kipu on jo ehtinyt koventua, myös Buranan. Näillä kahdella on nähtävästi sellainen yhteisvaikutus, että ne poistavat migreenikipua paremmin yhdessä kuin kumpikaan erikseen. Teratologisesta tietopalvelusta sanottiin, että voin rauhassa jatkaa samalla linjalla, jos kohtauksia on korkeitaan pari kertaa kuukaudessa. Jos niitä on useammin, sitten pitäisi harkita estolääkitystä. Itseäni hieman hirvittää ajatus päivittäisestä lääkkeiden syömisestä, mutta toisaalta, jos estolääkitys on varmasti täysin turvallista, ehkä se voi olla turvallisempaa kuin satunnainen migreenilääkkeiden syöminen.

Totuus on, että olen ottanut viimeisen puolen vuoden aikana migreenilääkkeitä useammin kuin kahdesti kuussa. Kaikki alkoi työstressistä, mutta tilanne on jatkunut vaikka viimeiset kuukaudet töissä ovat olleet tosi leppoisia. Se on paha, että on voi olla varma, johtuuko migreenini osittain kaikista niistä hormoneista, joita olen syönyt / pistänyt ovulaation aikaansaamiseksi. Ainakin Letrozolit aiheuttivat selkeästi migreeniä, mutta nyt Menopurin ja Pregnylin käytön aikana kaava ei ole ollut niin selvä. Kalenterista kuitenkin näkee, että viimeisen kolmen yrityskierron aikana olen jokaisella kerralla joutunut turvautumaan migreenilääkkeisiin piinapäivien aikana. Osa minusta pelkää, että onko se syy sille, miksi ei ole tärpännyt. Nyt viimeisen inseminaation jälkeen yritin välttää lääkkeitä, ja kun inssin jälkeisenä päivänä aloin tuntemaan migreenin alkuoireita, ajattelin, että ehkä menen vain nukkumaan, jos se vaikka menisi ohi. No ei mennyt, vaan kipu paheni ja lopulta pidin vaimoakin hereillä kun kieriskelin tuskissani ja juoksin vessassa oksentamassa. Otin sitten Sumatriptaania ja Buranaa ja loppuyön nukuin hyvin. Nyt flunssassa ollessa olen taas kerran huomannut, että pystyn kestämään flunssasta aiheutuvaa päänsärkyä ja huonoa olo ihan eri tavalla kuin migreeniä. Jälkimmäinen kipu on vain niin hirveä, etten halua enää ikinä löytää itseäni tilanteesta, jossa minulla ei ole migreenilääkkeitä käden ulottuvilla. Flunssapäänsäryssä on myös se hyvä puoli, että se oikeasti menee ohi Panadolilla. Jee, keksin lopultakin käyttötarkoituksen tuolle normaalitilanteissa turhaakin turhemmalle lääkkelle!

Lääkärin määrämät antibiootit eivät siis kuitenkaan parantaneet flunssaani, vaan olen edelleen kipeä. Kävin eilen uudestaan toisella lääkärillä, joka totesi vain, että kyseessä on varmaan virus ja kirjoitti kolme päivää lisää sairaslomaa. Yritän nyt levätä, mutta tämä on kyllä pitkäkestoisin kuume jonka muistan.

Tässä vielä pari linkkiä:
Lääkärilehti: Antibioottien käyttö raskauden aikana
Fimea: Lääkkeet raskauden ja imetyksen aikana -opas

Viides ja viimeinen (?) inseminaatio

Viides yrityskierros on ollut henkisesti raskas. Jotenkin vielä neljännen kierroksen aikana jaksoi olla toiveikas ja optimistinen, ja tuntui siltä että nyt voi hyvinkin tärpätä. Nyt viidennen kierroksen follikkeliultrassa (tiistaina) oli hieman erilainen näky – tällä kertaa follikkeleita oli kolme (!) ja ne olivat kaikkia pienempiä kuin aiemmin, vain 11-12 mm kokoisia. Lääkäri oli sitä mieltä, että lauantai olisi ideaali inseminaatioaika, jotta follikkelit ehtisivät kasvaa, ja siinä sitten pohdittiinkin, että voidaanko odottaa maanantaihin ja ottaa riski että ovulaatio tapahtuu luonnostaan viikonloppuna ja tilaisuus menee ohi, vai varataanko aika perjantaille ja otetaan riski, että follikkelit ovat turhan pieniä. Lääkäri päätyi lopulta perjantaihin.

Heräsin tänään (perjantaina) aikaisin ja pistin Pregnyl-piikin klo 5.30. Iltapäivällä menimme sitten jännittyneinä klinikalle. Mielessä pyöri, että ovatko follikkelit kasvaneet tarpeeksi ja ovatko kaikki kolme kasvaneet. Jos follikkeleita on enemmän kuin kaksi, täytyy nimittäin tehdä follikkelireduktio, jotta varmistetaan ettei hoitojen seurauksena synny kolmosia. Reduktio on nähtävästi ihan yksinkertainen ja helppo toimenpide (aivan eri kuin munasolupunktio), mutta siihen ei onneksi tarvinnut mennä tänään, sillä vain yksi follikkeli oli jatkanut kasvuaan tiistain jälkeen, ja se olikin hurjat 22mm, eli se oli kasvanut 10mm kolmessa päivässä (normivauhti olisi 6mm). Menopur näyttää toimivan hyvin. 🙂 Siittiöitäkin oli taas kerran ennätysmäärä, tällä kertaa 46 miljoonaa. Tiistaina jäi käynnin jälkeen jotenkin tosi kurja fiilis, tänään oli onneksi aivan eri tilanne, ja nyt onkin taas hyvä mieli. 🙂 Huono puoli on, että kun palaset olivat taas kohdallaan inseminaatiossa, niin toivo alkoi taas varovaisesti herätä, joten pettymys on varmaan taas entistä kovempi, jos ei tälläkään kertaa onnistu.

Matkalla klinikalle ihastelimme Crusellinsiltaa ja rahtilaivaa josta puretaan hiililastia

Hoidot ovat pyörineet mielessä paljon ja erityisesti uhka koeputkihedelmöityksestä vaivaa. Tilanne on nihkeä, koska emme näe, että hoitotauko varsinaisesti auttaisi, se vaan siirtäisi lasten saamista entistä pidemmälle. En haluaisi vielä mennä koeputkihedelmöitykseen viiden yrityksen jälkeen, mutta samalla en halua tuhlata loputtomiin rahaa, yrittämällä inseminaatiota kuukausi toisensa jälkeen kun jokainen yrityskerta maksaa melkein 1000 euroa. Muutenkin tuntuu siltä, että paras lääke pahaan oloon olisi vaan tulla raskaaksi, ja sen suhteen koeputkihedelmöitys taas kasvattaa todennäköisyyttä. Loma voisi tehdä hyvää, tuntuu että tässä ei ehdi oikein ajatuksissaan mukaan, kun yksi kuukautiskierto kestää nyt lääkkeiden ansiosta 25 päivää, eli noin kolme ja puoli viikkoa.

Viime aikoina on ollut vaikea keskittyä töissä ja motivaatio ei ole ollut kovin korkealla, siitäkin huolimatta, että pääsin tekemään juuri sitä juttua, mitä eniten haluan tehdä. Tuntuu hullulta, ettei sekään oikein innosta. Ensimmäistä kertaa mieleen on hiipinyt katkeruutta siitä, että miksen vain onnistu tulemaan raskaaksi. Samalla tuntuu nololta valittaa, kun monella on paljon vaikeampi tilanne. Mutta eihän se mitään lohduta, että toisilla on vielä vaikeampaa, tekee vain surulliseksi heidän puolestaan. Olen ihan varma, että minulla ei ole mitään hajua siitä, miltä niistä ihmisistä tuntuu, joilla on oikeasti jokin lapsettomuutta aiheuttava ongelma. Hoitojen epäonnistuminen toki turhauttaa, mutta en ole hetkeäkään pelännyt, että meillä olisi niin huono tuuri, että kumpikaan meistä ei pystyisi tulemaan raskaaksi.

Kun nyt on jo viides yritys menossa, en enää osaa olla obsessoimatta raskaaksi tulemisesta, joten päätin sitten pistää oikein kunnolla haisemaan. Tilasin netistä halpoja ovulaatio- ja raskaustestejä, ja meinasin testata nyt huvikseni. Tein tänään molemmat testit, koska halusin nähdä, miten Pregnyl näkyy niissä 12 tuntia pistämisen jälkeen. Pregnylhän sisältää hCG-hormonia, eli sitä samaa, mitä istukka alkaa erittää alkion kiinnittymisen jälkeen, ja jota raskaustestit mittaavat. Vähemmän tunnettu fakta on, että hCG näkyy myös ovulaatiotesteissä, vaikka varsinaisesti testit mittaavat LH-tasoa. Tein siis sekä ovulaatio- että raskaustestin, ja molemmat olivat positiivisia, vaikka raskaustestin viiva onkin aika hailakka. 🙂

Yllä vihreä ovulaatiotesti, alla sininen raskaustesti. Molemmat positiivisia DPO -1, koska 12 tuntia aiemmin pistetty Pregnyl näkyy niissä. (DPO = days past ovulation)

Huomenna pitäisi sitten munasolun irrota. Jos ei tälläkään kertaa tärpää, niin tasan kahden viikon päästä odotan menkkojen alkavan.

Neljäs pettymys ja pohdintaa lapsettomuudesta

En näköjään ole taaskaan onnistunut päivittämään blogiani kovin usein, koska edellisen postauksen aikaan olin samassa tilanteessa kuin nytkin. Tuntuu että kamalasti on ehtinyt tapahtua kuukaudessa, mutta neljäskään yritys ei johtanut raskauteen. Huomenna onkin sitten viides inseminaatio.

Neljännellä kierroksella oli taas kaikki kohdallaan – follikkeli on 22mm kokoinen, kohdun limakalvo oli tarpeeksi paksu ja siittiöitäkin oli ennätyssuuri määrä, 28 miljoonaa, ja kaiken järjen mukaan ajoituskin osui kohdalle. Olimme erittäin toiveikkaita, että nyt voisi hyvinkin tärpätä. Mitään raskausoireita minulla kyllä ei ollut, koko ajan oli ihan normaali olo, mutta eihän se mitään tarkoita, usein kai varsinaiset oireet alkavat vasta hieman myöhemmin. Viisi päivää ennen virallista testipäivää tuli sitten taas tuttu menkkoja edeltävä migreeni, josta päättelin, että nyt ei tainnut tärpätä. Kun seuraavana päivänä ei sitten kuulunut menkkoja eikä myöskään migreeniä, aloin jo tuntea oloni hieman toiveikkaaksi, ja päädyin tekemään raskaustestin, mutta negatiivinenhan se oli. Neljäs kierros oli ensimmäinen, kun minulle nousi kyyneleet silmiin tästä tuloksesta. Väkisinkin tässä alkaa ihmetyttämään, että miksi en tule raskaaksi, kun kaikki näyttää olevan kunnossa. Mutta niinhän se menee, että yhdellä yrityskerralla on vain noin 20% mahdollisuus tulla raskaaksi, ja jotkut joutuvat useamman kerran sinne 80% joukkoon. Tästä tiedosta huolimatta en voi olla miettimättä, että onko minussa jotain vialla.

Neljännen kierroksen follikkeliultrassa ehdin jutella lääkärin kanssa hieman normaalia pidempään, ja keskustelimmekin, ensimmäistä kertaa sitten ensikäynnin, kunnolla hedelmöittymiseen liittyvistä asioista. Minulla ei tosiaan ole mitään ongelmiin viittaavaa, ja lääkäri sanoi, että iän puolestakaan ei ole vielä mitään huolenaihetta (olen siis 34). Keskustelimme myös siitä, että kuinka kauan kannattaa jatkaa inseminaatioilla, ja lääkäri oli sitä mieltä, että 6 kertaa on ihan ok, mutta jos ei siinä ajassa mitään tapahdu, niin hän suosittelee kyllä koeputkihedelmöitykseen siirtymistä. Päädyimme sitten siihen, että yritetään meidän tapauksessa 5 kertaa inseminaatiota ja kuudennella tehdään koeputkihedelmöitys, koska meillä on olkia ostettu kuuteen yritykseen, emmekä me halua lisätä muutenkin kovia koeputkihedelmöityksen kustannuksia ostamalla vielä samaan syssyyn lisää olkia.

Koeputkihedelmöitys hieman ahdistaa, paristakin syystä. Olen kaksi vuotta sitten lahjoittanut munasoluja, joten olen jo kerran saanut kokea munasolupunktion, enkä voi sanoa, että se olisi ollut mitenkään kivaa. Ikävintä oli itseasiassa kanyylin laittaminen, jota ei lopulta saatu ollenkaan kiinni kämmenselkääni ja se laitettiin kyynärtaipeeseen. Onneksi sain sitten kanyylin kautta sellaiset tropit, että itse punktio ei sattunut. Punktiopäivä on myös sairaslomapäivä, ja viimeksi sanoin suoraan töissä pomolle, että olen saikulla koska luovutan munasoluja. Nyt en halua kertoa todellista syytä töissä, koska olen itse hoitojen kohteena. Lisäksi nykyisessä työpaikassa meidän toimari on sellainen hölösuu, että jos hänelle kertoo jotain, tieto lähtee varmasti leviämään. Pitänee siis varmaan keksiä joku flunssa, onneksi meillä ei tarvitse heti yhdestä päivästä tuoda sairalomatodistusta… Koeputkihedelmöityksessä harmittaa myös se, että siinä tulee toivottavasti paljon hedelmöittyneitä alkioita (viimeksi lahjoittaessani minulta ainakin saatiin kerättyä reilu parikymmentä munasolua), ja toivottavasti raskaus alkaisi sitten nopeasti. Joten sitten ne loput jäisivät käyttämättä, kun toivomme, että seuraavaksi olisi vaimon vuoro olla raskaana. Vaikka en todellakaan ajattele, että solyrykelmät olisivat meidän lapsia, niin tuntuu harmilliselta vain heittää pois ne ylimääräiset alkiot. 😦 (Jos nyt ajatellaan positiivisesti että niitä olisi vielä pakkasessa siinä vaiheessa kun saamme lapsen.) Niitä ei varmasti voi myöskään luovuttaa eteenpäin, koska siittiöiden lahjoittaja on antanut suostumuksensa siittiöiden käyttöön, ei alkioiden eteenpäinluovutukseen. Enkä sitäpaitsi edes tiedä, että mitä ajattelisin itse alkioiden lahjoittamisesta, tai mitä vaimo ajattelee. Koko ajatus tuli vaan mieleeni siitä, että eräs ystävä puhui, että he olivat miettineet, että voisivat lahjoittaa alkoita jos joutuisivat koeputkihedelmöitykseen. Heille asia ei kuitenkaan tullut ajankohtaiseksi, sillä kaverini tuli raskaaksi melkein vuoden yrittämisen jälkeen.

Vaikka näin naisparina joutuukin lapsettomuusklinikan asiakkaaksi, tottakai sitä toivoo, ettei kuitenkaan kärsisi lapsettomuudesta. Jotenkin tuo koeputkihedelmöitykseen joutuminen kuulostaa kuitenkin minusta siltä, että on ongelmia hedelmällisyydessä. Tuntuu siltä, että vaikeinta tässä on se, että inseminaatio ei toimikaan ja sitten leijuu jossain lapsettomuuden liepeillä, mutta ei kuitenkaan tiedä, että kehtaako ajatella kärsivänsä lapsettomuudesta, kun ei ole mitään vuoden tuloksettomia koti-inseminaatioita taustalla. Näitä samoja ajatuksia pohdittiin myös Mestaripiirros-blogissa.