Neljäs pettymys ja pohdintaa lapsettomuudesta

En näköjään ole taaskaan onnistunut päivittämään blogiani kovin usein, koska edellisen postauksen aikaan olin samassa tilanteessa kuin nytkin. Tuntuu että kamalasti on ehtinyt tapahtua kuukaudessa, mutta neljäskään yritys ei johtanut raskauteen. Huomenna onkin sitten viides inseminaatio.

Neljännellä kierroksella oli taas kaikki kohdallaan – follikkeli on 22mm kokoinen, kohdun limakalvo oli tarpeeksi paksu ja siittiöitäkin oli ennätyssuuri määrä, 28 miljoonaa, ja kaiken järjen mukaan ajoituskin osui kohdalle. Olimme erittäin toiveikkaita, että nyt voisi hyvinkin tärpätä. Mitään raskausoireita minulla kyllä ei ollut, koko ajan oli ihan normaali olo, mutta eihän se mitään tarkoita, usein kai varsinaiset oireet alkavat vasta hieman myöhemmin. Viisi päivää ennen virallista testipäivää tuli sitten taas tuttu menkkoja edeltävä migreeni, josta päättelin, että nyt ei tainnut tärpätä. Kun seuraavana päivänä ei sitten kuulunut menkkoja eikä myöskään migreeniä, aloin jo tuntea oloni hieman toiveikkaaksi, ja päädyin tekemään raskaustestin, mutta negatiivinenhan se oli. Neljäs kierros oli ensimmäinen, kun minulle nousi kyyneleet silmiin tästä tuloksesta. Väkisinkin tässä alkaa ihmetyttämään, että miksi en tule raskaaksi, kun kaikki näyttää olevan kunnossa. Mutta niinhän se menee, että yhdellä yrityskerralla on vain noin 20% mahdollisuus tulla raskaaksi, ja jotkut joutuvat useamman kerran sinne 80% joukkoon. Tästä tiedosta huolimatta en voi olla miettimättä, että onko minussa jotain vialla.

Neljännen kierroksen follikkeliultrassa ehdin jutella lääkärin kanssa hieman normaalia pidempään, ja keskustelimmekin, ensimmäistä kertaa sitten ensikäynnin, kunnolla hedelmöittymiseen liittyvistä asioista. Minulla ei tosiaan ole mitään ongelmiin viittaavaa, ja lääkäri sanoi, että iän puolestakaan ei ole vielä mitään huolenaihetta (olen siis 34). Keskustelimme myös siitä, että kuinka kauan kannattaa jatkaa inseminaatioilla, ja lääkäri oli sitä mieltä, että 6 kertaa on ihan ok, mutta jos ei siinä ajassa mitään tapahdu, niin hän suosittelee kyllä koeputkihedelmöitykseen siirtymistä. Päädyimme sitten siihen, että yritetään meidän tapauksessa 5 kertaa inseminaatiota ja kuudennella tehdään koeputkihedelmöitys, koska meillä on olkia ostettu kuuteen yritykseen, emmekä me halua lisätä muutenkin kovia koeputkihedelmöityksen kustannuksia ostamalla vielä samaan syssyyn lisää olkia.

Koeputkihedelmöitys hieman ahdistaa, paristakin syystä. Olen kaksi vuotta sitten lahjoittanut munasoluja, joten olen jo kerran saanut kokea munasolupunktion, enkä voi sanoa, että se olisi ollut mitenkään kivaa. Ikävintä oli itseasiassa kanyylin laittaminen, jota ei lopulta saatu ollenkaan kiinni kämmenselkääni ja se laitettiin kyynärtaipeeseen. Onneksi sain sitten kanyylin kautta sellaiset tropit, että itse punktio ei sattunut. Punktiopäivä on myös sairaslomapäivä, ja viimeksi sanoin suoraan töissä pomolle, että olen saikulla koska luovutan munasoluja. Nyt en halua kertoa todellista syytä töissä, koska olen itse hoitojen kohteena. Lisäksi nykyisessä työpaikassa meidän toimari on sellainen hölösuu, että jos hänelle kertoo jotain, tieto lähtee varmasti leviämään. Pitänee siis varmaan keksiä joku flunssa, onneksi meillä ei tarvitse heti yhdestä päivästä tuoda sairalomatodistusta… Koeputkihedelmöityksessä harmittaa myös se, että siinä tulee toivottavasti paljon hedelmöittyneitä alkioita (viimeksi lahjoittaessani minulta ainakin saatiin kerättyä reilu parikymmentä munasolua), ja toivottavasti raskaus alkaisi sitten nopeasti. Joten sitten ne loput jäisivät käyttämättä, kun toivomme, että seuraavaksi olisi vaimon vuoro olla raskaana. Vaikka en todellakaan ajattele, että solyrykelmät olisivat meidän lapsia, niin tuntuu harmilliselta vain heittää pois ne ylimääräiset alkiot. 😦 (Jos nyt ajatellaan positiivisesti että niitä olisi vielä pakkasessa siinä vaiheessa kun saamme lapsen.) Niitä ei varmasti voi myöskään luovuttaa eteenpäin, koska siittiöiden lahjoittaja on antanut suostumuksensa siittiöiden käyttöön, ei alkioiden eteenpäinluovutukseen. Enkä sitäpaitsi edes tiedä, että mitä ajattelisin itse alkioiden lahjoittamisesta, tai mitä vaimo ajattelee. Koko ajatus tuli vaan mieleeni siitä, että eräs ystävä puhui, että he olivat miettineet, että voisivat lahjoittaa alkoita jos joutuisivat koeputkihedelmöitykseen. Heille asia ei kuitenkaan tullut ajankohtaiseksi, sillä kaverini tuli raskaaksi melkein vuoden yrittämisen jälkeen.

Vaikka näin naisparina joutuukin lapsettomuusklinikan asiakkaaksi, tottakai sitä toivoo, ettei kuitenkaan kärsisi lapsettomuudesta. Jotenkin tuo koeputkihedelmöitykseen joutuminen kuulostaa kuitenkin minusta siltä, että on ongelmia hedelmällisyydessä. Tuntuu siltä, että vaikeinta tässä on se, että inseminaatio ei toimikaan ja sitten leijuu jossain lapsettomuuden liepeillä, mutta ei kuitenkaan tiedä, että kehtaako ajatella kärsivänsä lapsettomuudesta, kun ei ole mitään vuoden tuloksettomia koti-inseminaatioita taustalla. Näitä samoja ajatuksia pohdittiin myös Mestaripiirros-blogissa.