Lääkkeitä, lääkkeitä

Olen viimeisen viikon ajan maannut flunssan kukistamana kotona. Tänään on menossa seitsemäs päivä putkeen, kun kuumemittari kipuaa yli 37 asteen. Meillä saa töistä olla kaksi päivää pois omalla ilmoituksella, joten kolmantena kävin lääkärissä. Mitään ihmeellistä ei löytynyt, mutta minulta otettiin verikokeet varmuuden vuoksi, ja koska tulehdusarvot olivat koholla, sain antibiootteja. Kerroin lääkärille, että yritän tulla raskaaksi, joten sain antibiootteja, joita pitäisi olla turvallista syödä raskaanakin. Samalla tulikin pohdittua, että mitä kaikkia lääkkeitä voi syödä raskaana/yrittäessä ja mitä ei. Googlaamalla selvisi myös, että eri ihmiset ovat saaneet erilaisia ohjeita eri lääkäreiltä…

Onneksi on olemassa HUS:n teratologinen tietopalvelu, jonne kuka tahansa voi soittaa, jos on kysymyksiä raskauden tai imetyksen aikaiseen lääkkeiden käyttöön. Voin suositella soittamista lämpimästi, olen itse jo kokeillut ja sain todella hyvää palvelua. 🙂 He ovat keränneet myös nettiin infoa tavallisimmista sairauksista, esim. ohjeet raskauden aikaisen flunssan hoitoon löytyvät täältä.

Itse soitin teratologiseen tietopalveluun, koska kärsin migreenistä. Olen ottanut migreenikohtaukseen Sumatriptaania, ja jos kipu on jo ehtinyt koventua, myös Buranan. Näillä kahdella on nähtävästi sellainen yhteisvaikutus, että ne poistavat migreenikipua paremmin yhdessä kuin kumpikaan erikseen. Teratologisesta tietopalvelusta sanottiin, että voin rauhassa jatkaa samalla linjalla, jos kohtauksia on korkeitaan pari kertaa kuukaudessa. Jos niitä on useammin, sitten pitäisi harkita estolääkitystä. Itseäni hieman hirvittää ajatus päivittäisestä lääkkeiden syömisestä, mutta toisaalta, jos estolääkitys on varmasti täysin turvallista, ehkä se voi olla turvallisempaa kuin satunnainen migreenilääkkeiden syöminen.

Totuus on, että olen ottanut viimeisen puolen vuoden aikana migreenilääkkeitä useammin kuin kahdesti kuussa. Kaikki alkoi työstressistä, mutta tilanne on jatkunut vaikka viimeiset kuukaudet töissä ovat olleet tosi leppoisia. Se on paha, että on voi olla varma, johtuuko migreenini osittain kaikista niistä hormoneista, joita olen syönyt / pistänyt ovulaation aikaansaamiseksi. Ainakin Letrozolit aiheuttivat selkeästi migreeniä, mutta nyt Menopurin ja Pregnylin käytön aikana kaava ei ole ollut niin selvä. Kalenterista kuitenkin näkee, että viimeisen kolmen yrityskierron aikana olen jokaisella kerralla joutunut turvautumaan migreenilääkkeisiin piinapäivien aikana. Osa minusta pelkää, että onko se syy sille, miksi ei ole tärpännyt. Nyt viimeisen inseminaation jälkeen yritin välttää lääkkeitä, ja kun inssin jälkeisenä päivänä aloin tuntemaan migreenin alkuoireita, ajattelin, että ehkä menen vain nukkumaan, jos se vaikka menisi ohi. No ei mennyt, vaan kipu paheni ja lopulta pidin vaimoakin hereillä kun kieriskelin tuskissani ja juoksin vessassa oksentamassa. Otin sitten Sumatriptaania ja Buranaa ja loppuyön nukuin hyvin. Nyt flunssassa ollessa olen taas kerran huomannut, että pystyn kestämään flunssasta aiheutuvaa päänsärkyä ja huonoa olo ihan eri tavalla kuin migreeniä. Jälkimmäinen kipu on vain niin hirveä, etten halua enää ikinä löytää itseäni tilanteesta, jossa minulla ei ole migreenilääkkeitä käden ulottuvilla. Flunssapäänsäryssä on myös se hyvä puoli, että se oikeasti menee ohi Panadolilla. Jee, keksin lopultakin käyttötarkoituksen tuolle normaalitilanteissa turhaakin turhemmalle lääkkelle!

Lääkärin määrämät antibiootit eivät siis kuitenkaan parantaneet flunssaani, vaan olen edelleen kipeä. Kävin eilen uudestaan toisella lääkärillä, joka totesi vain, että kyseessä on varmaan virus ja kirjoitti kolme päivää lisää sairaslomaa. Yritän nyt levätä, mutta tämä on kyllä pitkäkestoisin kuume jonka muistan.

Tässä vielä pari linkkiä:
Lääkärilehti: Antibioottien käyttö raskauden aikana
Fimea: Lääkkeet raskauden ja imetyksen aikana -opas

3 thoughts on “Lääkkeitä, lääkkeitä

  1. Mä on kyllä aika varma, että tällä kertaa tämä flunssa on kyllä ihan tavallinen virus. 🙂 Sain tartunnan vaimolta, joka oli myös kipeänä, tosin hän selvisi paljon helpommalla. Olen kyllä lukenut, että jollain ihmisillä on tullut flunssan tyyppisiä oireita raskautumisen aikaan, mutta olen ymmärtänyt että kyse olisi kuitenkin ollut lievemmistä oireista, eikä varsinaisesta oikeasta flunssasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s