Koeputkihedelmöitysyritys on edistynyt hyvin, kerron siitä tarkemmin toisessa kirjoituksessa, kun tiedän enemmän. Ensi viikolla pitäisi olla tuoresiirto edessä.
Lauantaina vietettiin lapsettomien lauantaita, ja meillä meni aamu teemaan sopivissa tunnelmissa. Kaikki alkoi siitä, kun klinikalta soitettiin sovitusti väliaikatietoja. Tilanne on se, että meillä on kolme alkiota, joita nyt kasvatellaan blastokystivaiheeseen. Vaikka kolme on periaatteessa ihan ok, meille iski huoli siitä, että selviääkö yksikään alkioista siirrettäväksi asti, kun niitä on pudonnut matkasta niin hurjaa vauhtia tähän mennessä. Punktiossa munasoluja kerättiin 11 kappaletta, ja näistä 8 oli kypsiä. Niistä 5 kappaletta hedelmöittyi normaalisti, ja ainoastaan 3 jatkoi jakaantumista hedelmöittymisen jälkeen. Tällä vauhdilla meillä on ensi viikolla enää 0-1 alkiota jäljellä. Ja kun alkionsiirron jälkeen raskaus alkaa 30-50% todennäköisyydellä, on iso riski, että tämäkin yritys menee hukkaan. Kerron sitten miten kävi kun tiedämme sen.
On vaikea päättää, kuinka kauan koeputkihedelmöityksiä kannattaa jatkaa ja milloin on oikea aika luovuttaa ja yrittää minun sijaan saada vaimoa raskaaksi. Oma ajatus koeputkihedelmöitykseen lähtiessä oli, että tekisimme yhden IVF-hoidon, josta saisimme mukavan määrän alkioita pakkaseen, ja jos ekasta tuoresiirrosta ei tärppäisi, tekisimme pakastealkion siirtoja (PAS) x kappaletta, jolloin hyvin todennäköisesti tulisin ennemmin tai myöhemmin raskaaksi. PAS on huomattavasti halvempi kuin IVF, melkein samanhintainen kuin inseminaatio luovutetuilla siittiöillä (koska inseminaatiossa maksetaan oljista, ja PASissa ei), joten voisimme hyvin tehdä niitä tarvittaessa useampia. Mutta jos IVF:stä ei jää alkioita pakastettavaksi, niin sitten joutuukin tekemään heti uudestaan koko IVF-hoidon punktioineen kaikkineen, jos ei tärppää.
Tässä taistelee nyt kaksi vastakkaista toivetta – toive saada lapsi mahdollisimman pian, ja toive olla itse raskaana. Emme toki voi tietää kuinka helppoa / vaikeaa vaimolla on tulla raskaaksi ennen kuin olemme yrittäneet, mutta väkisinkin tässä käy mielessä, että odottaisimmeko jo lasta, jos olisimme päättäneet hoitaa häntä minun sijaani. Alkuperäinen suunnitelma oli kuitenkin, että olisimme molemmat raskaina, ja aloitimme minun kanssani koska olen vanhempi. On vaikea luopua tästä suunnitelmasta ja toiveesta, mutta samalla tulee myös realiteetit vastaan – IVF on todella kallista, ja onko järkeä pistää tähän loputtomasti rahaa, jos vaikka vaimo voisi tulla helposti raskaaksi? Samalla myös kello tikittää ja vanhenemme molemmat.
Eilen tuli pohdittua sitä, että voimmeko ylipäätänsä tehdä toista IVF-hoitoa, ja kauanko kestää säästää rahaa siihen. Jos vaihtaisimme halvempaan hoitomuotoon ja toiseen hoidettavaan, voisimme jatkaa nopeammin. Mutta voisimmeko oikeasti jatkaa nopeammin, vai olisinko ihan rikki siitä, etten tulekaan ikinä itse kokemaan raskautta? Kuinka paljon tarvitsisin aikaa, jotta olisin sinut asian kanssa ja voisin oikeasti olla iloisena mukana vaimolle tehtävissä hedelmöityshoidoissa? Vai olenko ikinä sinut asian kanssa, ja miettisin, että olisi vielä pitänyt yrittää lisää minun kanssani? Tulee mieleen pokerivertaus – kun on lähtenyt panostamaan, on vaikea perääntyä, vaikka tajuaisi, että on erittäin epätodennäköistä voittaa kyseinen kierros. Sitten laittaa helposti all-in, viimeisenä yrityksenä pelottaa muut pelaajat luovuttamaan, koska ei itse pysty luovuttamaan kun tuntuu siltä, että on jo panostanut liikaa… Tästä syystä mietimme, että olisiko pitänyt alunperinkin päättää, että vaimo synnyttää meidän lapset. Mutta silloin olisin luopunut haaveistani olla raskaana puhtaasti pelon takia, koska alustavissa tutkimuksissa ei ollut löytynyt mitään, minkä vuoksi en voisi tulla helpostikin raskaaksi. Minulle ei tullut mieleenkään edes ehdottaa tätä, mutta vaimo kertoi, että hän oli kyllä ajatellut asiaa, juuri koska minä otan nämä asiat paljon raskaammin kuin hän, ja olen jopa pelännyt lapsettomuutta nuorempana, kun ei ollut edes ajankohtaista yrittää.
Kovasti jossittelua, vaikka parhaassa tapauksessa meillä on kolme blastokystivaiheen alkiota, joilla yrittää raskautta. Pahimmassa tapauksessa taas saamme ensi viikolla kuulla, että yksikään alkio ei ole selviytynyt eikä meillä ole mitään mitä voisi siirtää. Eiköhän me tehdä kuitenkin niin, että katsotaan miten tässä käy ja sitten keskustellaan lääkärin kanssa mitä seuraavaksi kannattaa tehdä. Ainoa mikä on varmaa, on että toista IVF:ää ei kyllä heti tehdä jos tämä menee mönkään. Ehkä kaikesta huolimatta oli hyvä, että me puhuttiin näistä asioista, koska emme ole ihan hirveästi jutelleet tunteista, mitä hoitojen pitkittyminen ja lapsettomuuden pelko herättää. Vaikka kaikki menisi hyvin, ei tästä puhumisesta ainakaan haittaa ole. 🙂
Ja jotta ei olisi turhan huoleton olo, niin löysin eilen myös patin toisesta rinnastani. Päädyin tunnustelemaan rintojani, koska toinen niistä oli hieman kipeä, ja juuri se patti teki kipeää kun sitä paineli. Tällä kertaa googlettelusta seurasi kuitenkin helpotus – minulle selvisi ensinnäkin, että patit rinnoissa voivat olla hyvin monenlaisia asioita, eivätkä ne mitenkään automaattisesti tarkoita syöpää. Lisäksi selvisi, että syöpäkasvaimet ovat usein kivuttomia ja lujasti kiinni kasvualustassaan, kun taas tämä minun pattini on hieman kipeä eikä näytä olevan kiinni missään, vaan tuntuu enemmän irtonaiselta kun sitä työntää. Varasin kuitenkin lääkärin huomiselle että asiaa voidaan tutkia, ja meinasin soittaa myös klinikalle ja sanoa asiasta. Ehkä sielläkin voidan tutkia mun rinta, ja jättää alkionsiirto tekemättä, jos on yhtään riski, että kyseessä olisi syöpä. Mä oon kyllä monesti ennenkin pelännyt syöpää (esim. luomien takia) ja joka ikinen kerta olen huolestunut turhasta, toivotaan että sama meininki jatkuu. 🙂
Lisäys: Ei ollut syöpää, pelästyin turhaan. 🙂
Sateenkaarella 
Tsemppiä sinne! Mielenkiintoista lukea sun ajatuksia, kun itsellä on takana sellainen tarina, jossa minua yritettiin ja yritettiin raskaaksi ja nyt meillä on vaimon synnyttämä tytär. Matkaan on mahtunut josjonkinlaisia fiiliksiä..! Ja vertaistuki ymmärrettävästi vähän kiven alla 🙂
Toivottavasti teillä sujuu tämä hoito hyvin ja pääsisitte unohtamaan nämä pohdinnat ainakin yhdeksäksi kuukaudeksi 🙂 Meillä on sellainen tilanne, että itselleni tehtiin inseminaatioita ja ivf-hoitojakin useampi ilman toivottua lopputulosta. Se oli kyllä tosi rankkaa aikaa mutta näin jälkeenpäin olen tyytyväinen, että katsottiin mun kohdalla kaikki kortit. Tuon kaiken jälkeen olin täysin valmis luovuttamaan ja toivoin vain, että edes jollain keinolla saisimme lapsen. Vaihdoimme puolison kanssa osia ja hänelle tehty hoito onnistui. Olen pystynyt olemaan tilanteesta täysin onnellinen varmaankin juuri sen takia, että omalla kohdallani en enää raskauteen uskonut.
Päivitysilmoitus: Koeputkihedelmöityskertomus | Sateenkaarella
Kiitos paljon kommenteista, Tiia ja an! Olen itsekin miettinyt, että tällaisessa tilanteessa on vertaistuki aika vähissä, suurin osa onnistuu tulemaan raskaaksi, ja ne jotka eivät onnistu, harvoin avautuvat syvällisesti mitä kaikkea kävi mielessä ennen kuin päädyttiin vaihtamaan raskautta yrittävää. Luin pari vuotta sitten kirjan She Looks Just Like You: A Memoir of (Nonbiological Lesbian) Motherhood, jossa myös oli tämä tilanne, mutta muistaakseni kirjoittaja ei siinäkään avannut mitään rankkoja fiiliksiä. Voi toki olla, että niitä ei ollut, tai että aika on ehtinyt kullata muistot. 🙂
Olen miettinyt samaa, että parempi varmaan yrittää niin kauan kun se vaan tuntuu järkevältä, ettei sitten jää kaihertamaan mikään, vaikka se tarkoittaisi, että matka on sitten hieman pidempi, kuin etä jos olisi luovuttanut aiemmin. Saattaa olla, että kirjoitan tästä vielä lisää, asia on pyörinyt mielessä jonkin verran viime aikoina. 🙂
Mielenkiintoinen nimi ainakin tuolla mainitsemallasi kirjalla.. Osuu kyllä tänne, koska likka on kuulemma hyvin paljon minun näköiseni ja noita kommentteja aina välillä tulee.
Ehkä ristiriitaisin fiilis, joka liittyy siihen miten helpolla puolisoni tuli raskaaksi, liittyi siihen, että kaipuu saada perhe ja se kaivattu lapsi oli aika kestämätön ja kuitenkin siinä ilon (raskauden vihdoin alkaminen) piti käsitellä sitä omaa pettymystä ja sitä kuinka homma ei mennytkään niin kuin ”piti” tai alunperin halusimme. Täytyy vielä sanoa, että mitä pidempään raskaudesta ja synnytyksestä o mennyt, sitä vähäpätöisempää jollain lailla on kuka lasta kantoi. 🙂
Juuri tuota olen itsekin miettinyt, että jos raskautuminen ei itseltä onnistuisi, ja puolisolta se taas kävisi helposti, niin siinä varmaan kyllä joutuisi jonkin verran tekemään ajatustyötä, että olisi sinut sen kanssa, että asiat eivät menneetkään niin kuin alunperin hienosti suunniteltiin. Sehän on vaan ikävä fakta, että joskus lasten saamisessa käy juuri niin. Hyvä kuulla, että asia menettää merkitystään kun lapsin on vihdoin täällä, niin oletinkin että tulisi käymään. Surettaa niiden puolesta, jotka jäävät kokonaan lapsettomiksi.
Ja tietysti vaimon ymmärtämys ja kärsivällisyys on auttaneet suuresti matkan aikana.. ja halu tehdä tätä yhdessä❤ joka tapauksessa pidetään teille kovin peukkuja!
Kiitos! ❤