Nyt on ensimmäinen IVF-yritys ohi, ja yksi 5-päiväinen alkio tarttui matkaan. 🙂 Nyt odotellaan jännityksellä, että pysyykö se mukana kyydissä vai ei. Pakkaseen emme valitettavasti saanet yhtään alkiota, joten jos nyt ei tärppää, pitäisi taas tehdä uusi ja kallis koeputkihedelmöitys.
Kun olimme matkalla punktioon, mietin, että oikeastaan tämä IVF:hän on melkein kuin inseminaatio – ainoastaan lääkärikäyntejä on kahden sijasta neljä. Punktion jälkeen olin hieman eri mieltä… Kerron alla, että miten meillä meni tämä koeputkihedelmöitys. Varoitan herkempiä lukijoita, että alla on aika tarkkoja fyysisiä kuvauksia tilanteen etenemisestä.
Aluksi oli 40 minuutin suunnittelukäynti, jolloin päätettiin millä lääkkeillä ja miten hoito tehdään. Nyt tehtiin IVF lyhyen kaavan mukaan, eli hoito aloitettiin vasta tässä kierrossa, suoraan mun oman hormonitoiminnan päälle. Pitkässä kaavassa annetaan jo edellisessä kierrossa jarrupiikki, joka lamauttaa oman hormonitoiminnan kokonaan (sivuvaikutuksena on mahdolliset vaihdevuosioireet). Olen itse kokenut myös tämän pitkän kaavan, kun lahjoitin munasoluja 2 vuotta sitten, enkä kyllä itse huomannut juurikaan eroa pitkän ja lyhyen välillä, en siis saanut silloin mitään vaihdevuosioireita. 🙂 Nyt tällä kertaa munasolujani kasvateltiin Elonva-piikillä, joka on pitkävaikutteinen hormoni, eli yksi piikki vaikuttaa viikon ajan. Follikkeliultra sovittiinkin sitten viikon päähän, ja kolme päivää ennen follikkeliultraa aloitin myös jarrupiikkien käytön, minulla oli käytössä Orgalutran.
Follikkeliultrassa löydettiin 11 munasolua, joista osa oli hieman pieniä, eli sain vielä yhden kasvatuspäivän, jolloin iskin vatsanahkaan 200 IUI Bemfolaa. Punktio sovittiin neljän päivän päähän. Sain myös tuplairroituspiikit, sekä Gonapeptylin että Pregnylin. Tämän tarkoitus jäi hieman hämärän peittoon. Koko kasvatusaika meni hyvin ja kävin joogassakin normaalisti. Vasta punktiota edeltävänä päivänä alkoi paino tuntua munasarjoissa, ja istuminen muuttui tukalaksi punktiopäivän aamuna. Punktiopäivä itsessään oli sairaslomapäivä, ja hyvä niin. Olin aika tillin tallin operaation jälkeen.
Punktiossa minua jännitti eniten kanyylin laitto, ja kun oli sen aika, minua alkoikin pyörryttämään jo koko ajatus. Sain onneksi mennä makuulleni, ja vaikka kaikki meni tosi nätisti eikä sattunut yhtään enempää kuin verikokeen ottaminen, alkoi minua silti itkettää. Minulla on joku ihan hullu neulapelko, kun neula on jonkun toisen kädessä. Itseäni pystyn piikittämään vatsanahkaan suht helpostikin. Silloin kun lahjoitin soluja, oli odotusaika sen verran pitkä, että ehdin hyvin toipua kanyylin aiheuttamasta järkytyksestä, mutta nyt minut kutsuttiin punktioon melkein heti, ja hoipertelin sinne tärisevin jaloin. Onneksi sainkin sitten pian suoraan verenkiertoon rauhoittavia ja kipulääkettä.
Itse punktiosta mielikuvat on hieman hatarat, olin sen verran lääkepöllyissä. Vaimo osaa kertoa paremmin, mitä siellä tapahtui, kun hän oli henkisenä tukena ja näki koko ajan monitorilta ultraäänikuvasta, kun yksi toisensa jälkeen munasolut katosivat neulan sisään. 🙂 Sen tiedän, että ensin laitettiin paikallispuudutus emättimen pohjaan, mikä ei sattunut ollenkaan, vaikka olen kuullut että joillain tuntuu. Sitten lääkäri meni neulalla emättimen seinän läpi ja imi kaikki follikkelit talteen, ensin yhdeltä puolelta ja sitten toiselta. Tämä ei sattunut juuri ollenkaan, koska lääkitys oli kohdallaan. Koko operaatio oli kohtuullisen nopeasti ohi, ja saalis oli 11 munasolua, aivan kuten follikkeliultrassa oli näkynyt. Vasta punktion jälkeen alkoi munasarjoihin sattua, ja sainkin kanyylin kautta lisää kipulääkkeitä vielä levätessäni. Taisimme olla lepohuoneessa noin puolitoista tuntia, jonka jälkeen minusta tuntui siltä, että olisi hyvä lähteä kotiin. Siinä odotellessamme teimme yhdessä sudokuja ja välillä juttelimme hoitajan kanssa, kun hän kävi tsekkaamassa vointiani.
Kotiin päästyäni pääsinkin sitten heti oksentamaan. Oletettavasti sain sivuvaikutuksia Tramalista, jota tosiaan sain suonensisäisesti, ja olinkin koko iltapäivän niin huonovointinen, että nukuin vain. Olin edellisen punktiokokemuksen perusteella kuvitellut, että olisin voinut tehdä hieman töitä punktion jälkeen (minulla on tunnit miinuksella näiden hoitojen takia, ja pitäisi jaksaa tehdä niitä sisään), mutta tällä kertaa olinkin poissa pelistä koko päivän, eli sairasloma tuli todella tarpeeseen. Sain sairaslomatodistuksen, jossa ei ollut klinikan nimeä ollenkaan ja pelkkä koodi, joka sekin tarkoitti vatsakipua, joten pelkäsin ihan turhaan, että jos veisin sairaslomatodistuksen töihin, niin paljastuisi, että käyn hoidoissa. Tosin seuraavana päivänä kun vein todistuksen töihin, sain kuulla, että kai mä tiedän, että saa olla omalla ilmoituksella kaksi päivää poissa, että ei sun tätä olisi tarvinnut tuoda. Siinä sitten jouduin selittelemään, että kun nyt kävin lääkärissä, niin otin sen todistuksen vaikkei olisi tarvinnut… Taidan jättää ensi kerralla viemättä, jos joskus tämä tilanne vielä on edessä. 🙂
Punktion jälkeen munasarjat täyttyvät kudosnesteellä, ja olo onkin ollut hieman hankala. Vielä alkionsiirron yhteydessä lääkäri totesi, että neste ei ole vieläkään laskenut, joten en saa edellenkään urheilla tai tehdä mitään kiertoliikkeitä. Odotan kovasti, että pääsen joogaan, koska se on ainoa, mikä pitää mun niskajumituksen kunnossa… Onneksi munasarjat eivät varsinaisesti ole olleet kipeät kuin punktiopäivänä ja sen jälkeisenä päivänä. Pidempään jatkunut ongelma on sen sijaan ollut kipu virtsatessa, mutta sekin on onneksi jo nyt hellittänyt. Kaikki tämä on nähtävästi ihan normaalia ja kuuluu asiaan. Joten sanoisin, että hankalinta IVF-hoidossa on se, että viikko punktion jälkeen on sen verran kipeä alavatsa, ettei voi kuvitellakaan ottavansa juoksuaskelia.
Parasta IVF:ssä sen sijaan on se, että siinä saa väliaikatiedotteita munasolujen ja alkioiden edistymisestä. Punktion jälkeen saa heti kuulla munasolujen määrän (11), ja seuraavana päivänä sain kuulla kuinka moni niistä oli kypsiä (8) ja kuinka moni oli hedelmöittynyt normaalisti (5). Kaksi päivää punktion jälkeen sain kuulla, kuinka moni hedelmöittyneistä munasoluista oli kasvanut kaksipäiväiseksi alkioksi (3) ja lopulta viisi päivää punktion jälkeen sain tietää, että vain 1 alkioista oli selvinnyt blastokystivaiheeseen asti. Arvaukseni siitä, että vain 0-1 alkiota selviäisi, osui siis oikeaan… Niin kauan kun alkionsiirtoa ei ole tehty, on helppo odotella, koska on turhaa kuulostella kroppaa, kun ei siellä ketään kuitenkaan ole. Sen sijaan saa labrasta tietoa alkioiden kasvusta. Nyt, kun siirto on tehty, odottaminen on paljon vaikeampaa, kun sitä kuuntelee kaikkia mahdollisia tuntemuksia. Ja niitä tuntemuksiahan riittää, kun munasarjat on kipeät ja Lugesteron aiheuttaa pahoinvointia…. Pahinta oli heti alkionsiirron jälkeinen päivä, jolloin munasarjoja jomotti koko päivän töissä, joten arvatkaa vaan pystyinkö sekunniksikaan unohtamaan, että minulle oli edellisenä päivänä tehty alkionsiirto! Keskittyminenkin oli sitten sen mukaista… Onneksi eilen oli lomapäivä, niin ei tarvinnut edes yrittää keskittyä.
Alkionsiirto itsessään oli hyvin mukava operaatio, vähän kuin inseminatio, mutta helpompi. Siinä nimittäin käytettiin pehmeämpää ja huomattavasti kalliimpaa katetria, joten en edes tuntenut, kun se sujahti sisään kohdunsuun läpi. Samaan aikaan hoitaja ultrasi vatsapeitteen läpi, niin että lääkäri näkee mitä on tekemässä. Meille ei missään vaiheessa kerrottu mitään alkioiden luokituksia tai vastaavia, biologi sanoi vain, että meillä on yksi ”oikein hyvännäköinen” blastokysti. Meille suositeltiin jo heti kättelyssä viiden päivän viljelyä, jottei vahingossa siirretä hyvännäköistä kahden päivän alkiota, joka sitten lakkaakin kasvamasta. Nythän meillä oli 3 kappaletta kahden päivän alkioita, mutta vain yksi selvisi viisi-päiväiseksi. Ihan hyvä siis, että kumpaakaan niistä kelkasta tippuneista kavereista ei siirretty, koska siitä tuskin olisi seurannut mitään positiivista. Toisaalta, ei näistä aina tiedä ja toki joskus alkio voi pärjätä paremmin kohdussa kuin viljelyalustalla, mutta uskon kyllä itse, että parempi näin päin, ettei tehdä turhia siirtoja.
11 päivää siirrosta saa sitten tehdä raskaustestin. Aika on onneksi lyhyempi kuin inseminaation jälkeen, koska alkio on jo 5 päivää vanha siirron aikana. Testipäivä on siis 16 päivää punktion jälkeen, kun inseminaatioissa testi on ollut 16 päivää inseminaation jälkeen.
Lopuksi linkitän vielä blogikirjoituksen, joka oli mielestäni todella mielenkiintoinen ja informatiivinen: Parempia alkioita, enemmän raskauksia – Blastokystiviljelyn ja vitrifikaation avulla parempiin tuloksiin
Päivitysilmoitus: Pelkotiloja | Sateenkaarella
Pidän peukkuja!
Mustakin oli kivaa, kun IVF:ssä saa noita väliaikatietoja. Mulla tuli vain 6 munasolua, joista 5 kypsiä ja tuossa vaiheessa tavasin klinikan ilmoittamia prosenttilukuja ja mietin, että tuleekohan vain yksi, joka voitaisiin siirtää. Siirtopäivänä vielä klinikan aulassa odotellessa ajattelin, että kai siellä sitten yksi on, kun eivät ole peruneet tätä aikaa. Lopputuloksena meillä oli 5 hedelmöittynyttä, joista kaikki jatkoivat 3-päiväisiksi, 3 oli parasta luokittelua ja loput kaksi nekin kai ihan ok. Ja se yksi siirretty veuhtoo tässä sylissä nyt.
Äh, lähetin kesken ajatuksen. Piti siis kirjoittaa, että eipä näissä kannata kamalasti todennäköisyyksiä laskeskella, kun mitä tahansa voi tapahtua. Se kerättyjen munasolun määrä ei tunnu kertovan oikein mistään.
Kiitos!
Joo, nuo lukumäärät on varmaan kovin yksilöllisiä ja voivat todennäköisesti vaihdella kerrasta toiseen. Tosi hyvä tuuri, että teillä kaikki hedelmöittyneet jatkoivat kasvamista. 🙂 Mä aloin jo miettiä, että oliko tää munasolujen suuri kato syy sille, että meillä ei inssit toimineet, mutta toisaalta sinähän olet elävä esimerkki siitä, että välillä joudutaan menemään koeputkihedelmöitykseen vaikka hedelmöittyneet munasolut kasvaisivatkin noin hyvin. Ehkä tästä pitää päätellä, että välillä se ei vaan selviä, että miksei inssit onnistuneet. Jos tämä olisi halvempaa ja helpompaa, voisi varmaan tehdä enemmänkin inseminaatioita, mutta meillä ainakin meinasi jaksaminen loppua.
Voi nyt toivotaan kovasti että pikkuinen tarraa lujasti kiinni! ❤️
Kiitos! ❤
Mä luulen, että meillä syynä inssien epäonnistumiseen saattoi olla väärä ajoitus. Tikutettiin kyllä ovulaatiot ja käytiin joka kerta useammassa ultrassa, mutta joinain kertoina munasolu oli lähtenyt jo menemään inssiin mennessä. No, sekin lienee vähän arpapeliä, mikä hetki kenenkin munasoluille sitten on se täsmälleen oikea. 🙂
Ja toisaaltahan olihan mullakin jo sen verran ikää, että ei ehkä enää tule yhtä helposti raskaaksi kuin parikymppisenä.