Tänään on kulunut 2 viikkoa ekasta raskaustestissä näkyneestä haamuviivasta, ja viikko virallisesta testipäivästä. Raskausviikkoja on nyt 5+3 ja olo on ihan normaali, aivan kuin ei olisi raskaana ollenkaan. Ehdin jo hieman huolestua oireettomuuttani, mutta sitten kävin vauva.infon foorumilla lukemassa ketjun, jossa oireettomat odottajat olivat saanet terveitä lapsia, ja olo parani. 🙂 Sitäpaitsi, saattaa olla että oireet alkavat vasta parin viikon päästä, jos alkavat.
Olen joutunut nyt viimeisen viikon aikana harjoittelemaan kovasti uskoa kohtaloon, ja tämä vaatii kyllä työtä. Nyt kun on raskaana, ei voi tehdä mitään raskauden onnistumisen eteen, vaan kaikki on kiinni alkiosta itsestään ja jossain määrin toki tuuristakin. Mitkään lääketieteelliset tutkimukset eivät kuitenkaan vaikuta siihen, että tuleeko sieltä lopulta terve lapsi, ne voivat vain helpottaa mieltä tai lisätä murheita, riippuen tutkimuksen tuloksista. Myöskään omilla elintavoillaan ei voi estää keskenmenoa, jos sellainen on tullakseen. On kuitenkin vaikea olla stressaamatta, vaikka asia ei ole omissa käsissä ollenkaan.
Kävin viikko sitten hCG-testissä. Vähän mietin, että kannattaako maksaa 44€ testistä, kun eka ultra on reilun viikon päästä testihetkestä, mutta sitten sain tietää, että pääsen testiin ilmaiseksi työterveyshuollon kautta, ja kun minulla oli muitakin verikoelähetteitä roikkumassa siellä, mietin, että ei ole mitään syytä jättää menemättä. Nyt kokemuksesta viisastuneena olen sitä mieltä, ettei missään nimessä olisi kannattanut mennä. Sain tulokseksi 228,5, mikä oli viitearvojen (200-800) sisällä kyseiselle päivälle (rv 4+4), mutta toki aika alapäässä. Klinikalla sanottiin, että jos tulos huolestuttaa minua, voin tulla toiseen kokeeseen 2 päivää myöhemmin, niin nähdään miten luku on noussut, koska yksittäinen mittaustulos ei kerro juuri mitään, vaan tärkeää on, että hCG nousee tarpeeksi nopeasti.
Tuosta tuloksesta alkoi pari päivää kestänyt tunnemylläkkä, jolloin hajoilin aivan totaalisesti siihen, etten voinut tietää, kehittyykö sisälläni oleva alkio normaalisti. Stressaannuin niin pahasti, että sain kaiken lisäksi migreenin, ja jouduin sitten ottamaan Sumatriptaania ja Buranaa. Onneksi stressin ei pitäisi lisätä keskenmenoriskiä, ja teratologinen palvelu näytti vihreää valoa migreenilääkitykselleni, muuten varmaan miettisin, että jos ei muuten, niin tieto hCG-arvosta viimeistään aiheutti hallaa alkiolle…
Soitin sitten vielä uudestaan klinikalle ja avauduin siitä, kuinka paljon tämä tieto sai minut stressaamaan, ja kysyin, miksi testiä oli ylipäätänsä suositeltu. Vastaus oli, että ihmisistä on yleensä kiva tietää heti alussa, että kaikki on hyvin. Mutta entä sitten, jos tulokset eivät kerro, että kaikki on hyvin?! Kun mitään ei voi varmuudella tietää, ennen kuin raskaus on sen verran pitkällä, että ultralla pystyy näkemään onko kaikki kunnossa, eikä vielä silloinkaan ole oikeasti varmuutta. Ultrallaakaan ei näe kaikkea, kromosomeista saa tarkempaa tietoa yleensä vasta lapsivesipunktiossa, jos sinne uskaltaa keskenmenoriskiltä mennä. Olen googlettanut kaiken mahdollisen hCG-tasoista ja niiden kasvuvauhdista, ja hitaasti kasvava hCG voi olla merkki esim. kohdunulkoisesta raskaudesta tai siitä että raskaus tulee menemään kesken. Korkea hCG voi kertoa, että on saamassa kaksoset tai lapsen jolla on Downin syndroma (trisomia 21), matala hCG voi taas olla merkki siitä, että lapsella on jokin toinen trisomia. Tai sitten lapsella ei ole mitään kromosomihäiriöitä, ja raskaana olevalla nyt vaan sattuu olemaan luonnostaan matala / korkea hCG-taso. Tämä artikkeli kertoo ihan perusasioita hCG-tasoista, jos kiinnostaa lukea tarkemmin.
Yllä linkittämässäni artikkelissa lääkäri toteaa näin:
Naistenklinikan Antenataaliosaston vastaava lääkäri Ansa Aitokallio-Tallberg kertoo, että äidit eivät yleensä tiedä omia hCG-pitoisuuksiaan.
”Istukkahormonitasoja ei seurata rutiinitarkastuksissa, sillä se ei ole tarpeellista normaalisti etenevissä raskauksissa. Hormonitasot vaihtelevat viikoittain ja normaalitasojen vaihteluvälit ovat suuria. Samalla raskausviikolla olevien äitien hCG-arvot voivat olla hyvin erilaiset. Yhtä normaalia hCG-tasoa siis ole, joten vertailu ei ole yksinkertaista.”
Minua ärsyttää suunnattomasti, että erehdyin mittauttamaan hCG-tasoni, koska en voi vielä useampaan kuukauteen tietää, onko alkion kromosomit normaalit. Sitä ennen voi tapahtua vaikka mitä, enkä halua viettää koko raskausaikaa stressaten asiasta jolle en voi mitään. Alkion kromosomit ovat jo mitä ne ovat, ja todennäköisesti ne ovat ihan normaalit. Siksi päätin nyt harjoitella kohtalouskoa ja yrittää ottaa elämän sellaisena kuin se tulee. Sen takia en myöskään mennyt lopulta mittauttamaan, että kasvaako hCG-tasoni normaalisti. Jos minulla on kasvanut riski saada keskenmeno, en halua tietää sitä, koska en kuitenkaan voi vaikuttaa asiaan! Eikä tuollaiseen asiaan voi varautua henkisesti mitenkään, joten tieto lisää vain tuskaa eikä tuo mitään positiivista mukanaan.
Ylihuomenna ultrassa saamme toivon mukaan nähdä ainakin, että raskaus sijaitsee oikeassa paikassa (ei siis ole kohdunulkoinen) ja jos hyvin käy, voimme ehkä nähdä alkionkin raskauspussin sisällä. Vähän pelottaa, että jos alkiota ei näy, että huolestunko taas ja alan pelkäämään tuulimunaraskautta, vaikka eihän näin varhaisilla viikoilla voi vielä sanoa mitään varmuudella. Pitää harjoitella kovasti tyyneyttä. Odotan kovasti sitä päivää, että alan luottaa siihen, että meille tulee lapsi.
Eilen veljentyttären ylioppilasjuhlissa veljen vaimon äiti kysyi, että aiotaanko me hankkia lapsia. Vastasin suunnilleen jotain, että joo, kyllä sitten kun on sen aika… Hän vielä jatkoi, että niitähän voi saada monella tapaa, adoptoidakin voi. Vaihdoin puheenaihetta nopeasti. Vanhat ihmiset ovat välillä vähän turhan suorapuheisia.
Piinapäivät ALKAA plussatestistä. HCG on tosi yksilöllinen arvo, ainoa merkitys on että nousee normaalisti. Ultra on varmaan vähän aikaisin, koska toi HCG on tuolla alapäässä, koska alkiota ei voi näkyä ennen kuin HCG on tietyn arvon yli, mutta raskaudenhan voi todentaa ultralla jo kun HCG on yli 1500. Eli sikäli hyvä tarkistaa, että kohdussa, kun olette reissuun lähdössä.
Kaikki ollaan erilaisia. Mä olen tykännyt käydä mittaamassa kahdesti arvon. Mulla oli ekassa (varmaan kemiallinen) niin HCG rv 4+3 arvoltaan 45 ja se kesti kuitenkin yli kaksi viikkoa laskea siitä sille tasolle, että vuoto alkoi. Mua on rauhoittanut nähdä nousevat lukemat ja muutenkin tietää HCG-arvot. Mutta joitakin ne hermostuttavat ja ymmärrän myös, ettei halua niitä käydä mittaamassa. Tulokset eivät tietenkään kerro, että kaikki on hvin, mutta ne kertovat sen, että kaikki on nyt niin hyvin kuin voi olla. Koska odotuksessa ei auta kuin odottaa aina seuraava askelta. Minulle HCG-mittaus on ollut tärkeä varmentaja.
Sanottiinko sulle suoraan silloin ekassa raskaudessa, että tuo arvo kertoo, ettei raskaus tule jatkumaan? Ajattelin itsekin alunperin, että haluan tietää mahdollisimman pian, jos jotain on pielessä. Mutta sitten kun arvo olikin viitealueella, vaikkakin matala, niin aloin pelkäämään, että mitä jos tokankaan mittauksen jälkeen ei voida varmuudella sanoa, että tilanne on joko normaali, tai että tulee menemään kesken. Tutkin netistä hCG:n nousukäyriä, ja sain tietää, että siinä on iso harmaa alue, jolloin todennäköisyys kohdunulkoiselle / keskenmenolle on kasvanut, mutta toisaalta raskaus voi myös edetä normaalisti. Pelkäsin, että joutuisin juuri tälle harmaalle alueelle, jolloin tulevia päiviä/viikkoja varjostaisi epävarmuus ja keskenmenon pelko. Jos taas olisin saanut tulokseksi, että hCG kasvaa niin hitaasti, että keskenmeno on varma, niin olisiko siihen sitten voinut valmistautua henkisesti jotenkin…
Meinasin kyllä ekan tuloksen saatuani mennä kahden päivän päästä mittauttamaan arvoni uudelleen, mutta sitten kävi niin, että mulla meni koko iltapäivä tuloksen saamisen jälkeen ja vielä seuraava päiväkin ihan plörinäksi töissä, kun en pystynyt keskittymään. Sitten kun oli vielä menossa viimeinen viikko ennen lomaa, ja yhdellä projektilla oli perjantaina deadline, niin tajusin, että mä hajoan kokonaan jos saan huonoja uutisia, ja sitten siihen päälle tulee vielä syyllisyys ja ahdistus, jos joudun sanomaan asiakkaalle, että sori en nyt saanut tätä valmiiksi. Siksi siis päädyin siihen, että odotan mieluummin tälle viikolle, jolloin toivon mukaan saisin jotain varmempaa tietoa. Edelleen pelkään, että jos ultrassa tilanne on se, että alkio on vaikka vähän odotettua pienempi, niin joudunko taas jonnekin epävarmuuden syövereihin. Musta tuntuu, että niin kauan kuin lääkärin arviot raskauden etenemismahdollisuuksista on epävarmoja, en haluaisi kuulla mitään arvioita. Jos emme tosiaan olisi huomenna lähdössä matkalle, siirtäisin ultraa varmaan viikolla tai parilla eteenpäin.
Mulle sanottiin heti ekassa raskaudessa, että tuolla arvolla ei ole mitään toivoa. Tokassa (ja jatkuneessa) mulla oli HCG-arvo 257 rv 4+0, jolloin uskalsin hiukan luottaa. Silti kävin mittaamassa uudestaan, että on nousu siinä 24-72 h haarukassa.
Joskus alkiot on hitaita alussa eli ovat kiinnittyneet hiukan hitaasti, ovat vähän jäljessä aikataulusta varhaisultrassa, mutta kirivät sitten nt-ultraan tai ovat koko ajan saman verran jäljessä. Siitäkään ei kannata hermostua. HCG-arvo kertoo myös siitä jotain, että pitäisikö alkion jo kunnolla näkyä ultrassa vai ei. Joko kävitte ultrassa?
Me käytiin ultrassa jo melkein pari viikkoa sitten, mutta lähdettiin tosiaan seuraavana päivänä matkalle, joten päivitin vasta tänään kuulumiset blogiin. Olisi kyllä ollut mielenkiintoista katsoa, että mikä mun hCG oli, kun ultrassa ei tosiaan näkynyt yhtään mitään, mutta toisaalta vaikka luku olisi ollut matala, niin eipä tässä voi muuta tehdä kuin odottaa, joten siinä mielessä se olisi ollut vähän rahan tuhlausta. Emme siis tehneet verikoetta, kun lääkärin mielestä siitä ei tässä tilanteessa olisi saanut mitään lisäarvoa.
Kiitos rohkaisevista sanoista, yritän pitää ne mielessä jos käy niin, että seuraavassa ultrassa löytyy alkio, joka on hieman viikkojaan pienempi. 🙂 Vähän pelottaa, että jos sieltä ei löydy alkiota ollenkaan…