Liian aikainen ultra

Olemme nyt palanneet kotiin rentouttavalta Thaimaan-reissulta, ja matkalla aika on kulunut nopeasti, kun raskausviikkojakin on ehtinyt jo kertyä 7+2. Raskaus tosin tuntuu edelleen epätodelliselta, kun ei minulla ole vieläkään klassisia raskausoireita. Selkein oire on selvästi lisääntynyt virtsaamisen tarve. En edes tiennyt koko asian olemassaolesta ennen kuin tulin itse raskaaksi, mutta nähtävästi hCG-hormoni voi aiheuttaa tihentynyttä virtsaamisen tarvetta. Minulla ei ikinä ole ollut mitään seurapiirirakkoa, ja olen aina käynyt kerran yössä vessassa. Nyt herään kuitenkin 3-4 kertaa yön aikana vessaan, joten kyllä tässä jotain on selvästi tapahtunut. Toinen oire on rintojen arkuus, mutta se on hyvin lievää eikä mitenkään jatkuvaa, ja tuntuu eniten yöllä. Kolmas selkeä merkki on turvonnut vatsa, eikä tiukimmat farkut enää mene kiinni mukavasti (tämä tosin piti paikkansa jo silloin kun vasta tein raskaustestin…). Vatsa näyttää myös hieman jo raskausvatsalta, tosin syömisellä on vielä toistaiseksi suuri merkitys sen kannalta, että kuinka hyvin tämä pömpötys näkyy. 🙂

Kävimme ennen matkaa ultrassa (raskausviikoilla 5+5), tarkoituksena varmistaa, että kaikki on hyvin. Tämä oli kyllä aivan totaalista rahan tuhlausta, koska ultrassa ei näkynyt yhtään mitään! Lääkäri varoitteli kyllä ennen kuin aloitettiin, että näin varhaisessa vaiheessa ei välttämättä näy mitään, ja että hän ei normaalisti edes suostu ottamaan vastaan ennen kuin viikkoja on kasassa vähintään 6+3. Vaikka katselimme ultralla täysin tyhjältä näyttävää kohtua, jäi vaimolle sellainen olo, ettei tässä ole mitään syytä huoleen. Minä en ole osannut olla niin luottavainen – olin tietenkin ottanut selvää, että mitä viikoilla 5+5 voi näkyä, ja kaikkialla sanotaan, että se on aikaisin mahdollinen hetki, jolloin sykkeen voi nähdä. Olin myös siinä käsityksessä, että vaikka sykettä ei näkyisi, yleensä siellä näkyy kuitenkin jotain, jolloin voidaan varmistua siitä, että kyseessä ei ole kohdunulkoinen. Kun varasin ultra-aikaa, hoitaja varoitteli, että sykettä ei välttämättä näy, mutta sanoin että ei se haittaa, haluan vain varmistua että kyseessä on kohdunsisäinen raskaus. En ikimaailmassa odottanut, että kohdussa ei näkyisi yhtään mitään! Jos olisin aavistanut että se on vaihtoehto, olisin mieluummin jättänyt ultran väliin. 😦

Lääkäri suositteli, että tulemme takaisin 2-3 viikon päästä, ja katsotaan tilanne uudestaan. Hän oli sitä mieltä, että hCG:n mittaaminen tässä vaiheessa on ihan turhaa, kun joka tapauksessa ei tässä voi tehdä muuta kuin odottaa pari viikkoa ja ultrata sitten uudestaan. Hän myös sanoi, että jos lääkäri diagnosoi näin varhaisessa vaiheessa esim. tuulimunan, saattaa diagnoosi hyvin osoittautua vääräksi myöhemmin, kun kahden viikon päästä löytyykin yllättäen syke. Kyselin myös kohdunulkoisen mahdollisuudesta, ja lääkäri sanoi, että hän ei valitettavasti voi sulkea sitä pois nyt kun kohdussa ei näkynyt mitään, mutta että kohdunulkoiset ovat erittäin harvinaisia.

Tähän mennessä kaikki yritykseni varmistua siitä, että raskaus on alkanut normaalisti ovat epäonnistuneet. 😦 Minulla oli selvästi liian optimistinen käsitys siitä, kuinka aikaisin raskauden kulusta saa jotain tietoa. Jos nyt saisin tehdä asiat uudestaan, haluaisin varmaan odottaa, että viikkoja on kasassa 7+, jotta toivottavasti saataisiin vähemmän epävarmoja tuloksia tutkimuksissa. Tämä liian aikainen ultrakäynti aiheutti tietenkin paniikkia ja ahdistusta, kun koko idea oli varmistua ettei kyseessä ole kohdunulkoinen (en tiedä miksi edes pelkäsin sitä, kun ne kerran ovat niin harvinaisia). Aloin kuvitella mielessäni, että joudun lomalla Thaimaassa tähystysleikkaukseen repeytyneen munanjohtimen takia, enkä löydä yhteistä kieltä lääkärin kanssa. Tästä seurasi tietenkin se, että seuraavana päivänä ultrasta aloin tuntea kipuja alavatsassa oikealla puolella, ja hetkellisesti jopa mietittiin, että pitäisikö kokonaan jättää menemättä lentokentälle (lento oli siis samana päivänä). Päätimme kuitenkin lähteä, koska totesin, että jos jäisimme pois lennolta, ja sitten minulla ei olisikaan kipuja, en ikinä antaisi itselleni anteeksi sitä, että jätin matkan väliin pelon takia. Ja hyvä että lähdimme, koska minulla ei tuon päivän jälkeen ole ollut enää ollenkaan mitään outoja toispuoleisia vatsakipuja, vaan olo on ollut ihan normaali! Lentomatka sinnepäin oli tosin hieman kurja, koska kärsin kivuista koko 9 tunnin lentomatkan ja vielä 3 tuntia sen jälkeenkin (onneksi kivut eivät kuitenkaan olleet kovin voimakkaita, enkä esim. harkinnut särkylääkkeitä missään vaiheessa). Sitten kivut vaan hävisivät ja ovat sen jälkeen pysyneet poissa. Nyt mietityttää, että oliko niillä joku psyykkinen tausta, että kehitin ne pelkäämällä, vai mitä vatsassani tapahtui? Enpä taida saada ikinä tietää.

Loman aikana tuli mietittyä pelkäämistä ja sitä, että pelkäämällä vain pilaa elämänsä. Mietin, että parasta mitä voin tehdä, on nauttia nyt siitä, että saan olla yhdessä vaimoni kanssa. Keskittyminen nykyhetkeen on ainoa järkeävä teko, koska en voi vaikuttaa mihinkään, ja stressaamalla teen ainoastaan hallaa itselleni ja kiusaan vaimoa. Lomalla oli aluksi vaikea olla ajattelematta ultraa, mutta heti ekana kokonaisena lomapäivänä lähdimme geokätköilemään, ja siinä unohtuikin nopeasti kaikki raskauteen liittyvät ajatukset. Vähän myöhemmin makoilin uima-altaalla ja pidin taukoa kirjan lukemisesta ja annoin ajatusten vain harhailla, ja sitten havahduin siihen, että ajattelin jotain aivan muuta kuin raskautta. Se oli mukavaa vaihtelua siihen, että ultran jälkeen meni taas pari vuorokautta, että mietin jatkuvasti raskautta… Loma teki siis erittäin hyvää, pystyin unohtamaan pelkoni ja välillä olen ajatellut että kaikki saattaa olla oikein hyvin.

Loman positiiviset vaikutukset ovat hieman haihtuneet nyt kun olemme taas kotona ja seuraava ultra lähestyy. Se on ensi viikolla, ja nyt kyllä vähän hirvittää, että mitä siellä löytyy. Osa minusta haluaisi jättää menemättä, mutta toisaalta turha sitä on siirtääkään, nyt toivon mukaan ei enää olisi epävarmuutta ultrassa. Ehkä se on kuitenkin parempi tietää, että mitä siellä tapahtuu, kuin heilua pessimististen ja optimististen ajatusten välillä. Välillä ajattelen, että ehkä alkio on lakannut kasvamasta tai että se on tuulimuna, välillä ajattelen, että kohta nähdään sydämensyke ja ensi vuonna meille tulee lapsi. 🙂

Advertisement