Vinokino tulee taas

Kohta on edessä vuoden synkin aika, mutta on siinä hyviäkin puolia: Vinokino, Suomen ainoa vain sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin keskittyvä elokuvafestivaali, on taas täällä.

Ohjelmistossa on tänä vuonna paljon naisista kertovia elokuvia, mikä on aivan mahtavaa, sillä aiempina vuosina minua on joskus harmittanut, että noin 80% leffoista on keskittynyt miehiin. Tämä varmaan johtuu elokuvateollisuuden sukupuolivinoumasta, joka vaivaa kaikkia elokuvia, mutta olen hieman ihmetellyt, miksi leffafestareille ei ole onnistuttu valitsemaan elokuvia tasapuolisemmin. (Katson kyllä mielelläni miespuolisista homoista kertovia elokuvia, mutta fakta on, että toivon aina löytäväni uusia hyviä lesboelokuvia.) Tänä vuonna tilanne on kuitenkin loistava, ja mielenkiintoisia leffoja onkin niin paljon, etten pysty niitä kaikkia katsomaan.

Listaan alle muutamat elokuvatärpit, jotka kiinnostavat itseäni eniten. Myös Helsingin queer-feministinen elokuvablogi listasi tärppejä, suosittelen seuraamaan kyseistä blogia jos leffat kiinnostavat. 🙂

Sateenkaariperhenäkökulmasta festivaalin ykköselokuva on:

Gayby Baby

”Samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeus on tällä hetkellä kuuma peruna Australiassa ja ohjaaja Maya Newell, itsekin sateenkaariperheen lapsi, halusi nostaa esiin poliittisesta keskustelusta usein unohdetun lasten näkökulman. Gayby Babyn tähdet – Gus, Ebony, Matt ja Graham – elävät normaalia esiteini-ikäisten elämää samaa sukupuolta olevien vanhempiensa kanssa.”

 


Ruotsista on tullut aivan ihania elokuvia, kuten Fucking Åmål ja Kyss mig, joten täytyyhän Hallongrottan-kirjakaupan entisen omistajan ohjaama musikaalikomedia käydä tsekkaamassa:

Dyke Hard

”Vuoteen 1986 sijoittuva elokuva kertoo yritteliäästä lesborockbändistä, jonka on tarkoitus osallistua bändikilpailuun suuressa kaupungissa. Mutta se ei olekaan maailman helpoin tehtävä, sillä bändillä on tiellään kyborgeja, haamuja, thai-nyrkkeilijä, roller derby -tyttöjä, ninjoja, moottoripyöräjengiläisiä ja mysteerinen miljonääri, jotka kaikki yrittävät estää bändiä pääsemästä perille asti.

Arvaamattomat juonenkäänteet ja tekijöiden selvä rakkaus b-elokuviin tekevät kokonaisuudesta erittäin nautittavan. Bitte Anderssonin kreisi musikaalikomedia on vuoden piristävin elokuvatapaus!”

 


Ruotsista tulee myös toinen elokuva, nuoresta rakkaudesta kertova

Nånting måste gå sönder

”Nånting måste gå sönder on kahden nuoren rakkaustarina, androgyynisen Sebastianin ja itsensä heteroseksuaaliksi kokevan Andreaksen. Yhdessä he pakenevat siistiä, ruotsalaista Ikea-yhteiskuntaa intohimoiseen rakkauteen, ainakin hetkeksi. Sebastianin sisällä elää kuitenkin supernainen-Ellie, joka tuntuu koko ajan todenmukaisemmalta identiteetiltä kuin Sebastian.

Eli Levénsin kirjaan perustuva Nånting måste gå sönder on hyvin todentuntuinen ja intiimi elokuva. Sen ehdoton tähti on Sebastianin/Ellien roolia näyttelevä Saga Becker. Becker loistaa roolissaan, josta hänet palkittiin Ruotsissa Guldbaggen-naispääosapalkinnolla 2015, ensimmäisenä transsukupuolisena näyttelijänä.”

 


Brooklyn ❤

Appropriate Behavior

”Appropriate Behavior on raikas ja ennen kaikkea hauska elokuva Brooklynissa asuvan nuoren naisen urbaanista elämästä ja vastoinkäymisistä. Ohjaaja, käsikirjoittaja Desiree Akhavan näyttelee itse pääosaa Shiriniä, jonka osa täydellisen persialaisen perheen tyttärenä ei ole helppo. Shirin ajautuu työpaikasta toiseen ja valehtelee konservatiivisille vanhemmilleen vaikeuksistaan. Samalla hän tasapainoilee erilaisten vaatimusten edessä; perhe ei tiedä hänen biseksuaalisuudestaan, ja hänen ex-tyttöystävänsä ei voi ymmärtää, miksi Shirin ei kerro asiasta.

Elokuvan parhaita puolia on ehdottomasti Akhavanin musta huumori, joka kukkii päähenkilön vaikeuksista huolimatta–tai niiden takia. Shirin on marginaalissa sekä seksuaalisuutensa että etnisen taustansa takia, ja on siitä varsin tietoinen. ”Et voi aina pelata persialaiskorttia” sanoo ex-tyttöystävä Maxine, ja osuu aika lähelle totuutta. Desiree Akhavan todistaa kykynsä niin kirjoittajana kuin ohjaajanakin.”

 


Tämä kanadalainen leffa parin vuoden takaa löytyy myös Netflixin jenkkipuolelta, joten sitä en aio katsoa festivaaleilla.

Tru Love

”37-vuotias Tru hyppii kukasta kukkaan, niin ihmissuhteiden kuin työnkin saralla. Tru, jolla on rikkinäinen menneisyys ja levoton luonne, saa paljon anteeksi ulkonäöllä ja charmilla, jotka nekin alkavat jo hiipua. Asiat muuttuvat, kun Trun ystävän Suzannen äiti, 60-vuotias kaunis leski Alice, tulee kylään.

Rakkauden huumassa ikäero on yhdentekevää, mutta suhde tulee ikävänä yllätyksenä Alicen tyttärelle. Suzanne kokee menettävänsä sekä äitinsä että ystävänsä, ja yrittääkin siksi mustasukkaisuuden korventamana rikkoa rakastavaisten välit.

Tru Love on kaunis ja vaikuttava rakkaustarina, jossa kolmen naisen elämät kietoutuvat toisiinsa. Useita palkintoja festivaaleilla kahminut Tru Love onkin harvinainen helmi, jonka loistavat näyttelijät luovat hahmoistaan moniulotteisia ja uskottavia.”

 


Vinokinossa on muitakin dokumentteja kuin Gayby Baby, ja tämä Holen rumpalista kertova elokuva kiinnostaa kovasti:

Hit So Hard

”Hole-bändin lesborumpali Patty Schemelistä kertova dokumentti jyrää valkokankaat. Vai miltä kuulostaa mieletön henkilökuva, vaihtoehtorockin historiakatsaus ja mitä vielä, Kurtin ja Courtneyn kotivideot siihen päälle?

Schemelin hurjaan elämään on mahtunut niin alkoholismia, sillan alla asumista, kuin myös tähtituottajan yritys savustaa nainen ulos Holen kaupallisemman menestyksen tieltä. Kaikesta huolimatta, lahjakkaana rumpalina tunnettu Schemel on monen alansa konkarin idoli.

Jo vuonna 2011 julkaistu dokumentti on jostakin kumman syystä välttänyt kaikki Suomen lukuisat festarit, eikä mikään TV-kanavakaan ole ottanut sitä ohjelmistoonsa. Tämän hetkisten tietojen valossa tämä on ainoa mahdollisuus nähdä tämä ainutkertainen, musiikillinen helmi.”

 


Tämä dokumentti on varmasti rankka, mutta aihe on tärkeä

Out in the Night

”Out in the Night käsittelee vuoden 2006 ns. New Jersey 4 -tapausta, jossa neljän nuoren lesbonaisen elämät muuttuvat radikaalisti. Kaikki alkaa New Yorkin homoystävällisessä kaupunginosassa, jossa naiset viettävät iltaa. Aggressiivinen ja uhkaava mies aloittaa ahdistelun, ja saatuaan tietää heidän olevan lesboja, uhkaa ”naida heistä heteroja”. Tapahtumat johtavat joukkotappeluun ja puukotukseen, jonka seurauksena naiset vangitaan. Syytettynä mm. pahoinpitelystä ja murhayrityksestä, naisia kohdellaan jenginä, vaikka heillä ei ole rikollista taustaa. Valtamedia ja oikeuslaitos kriminalisoivat naiset ja lopulta ”tappajalesbojengi” päätyy vankilaan.

Dokumentti on kuvaus maailmasta, jossa rotu, luokka, sukupuoli ja seksuaalisuus määrittävät ihmisen yhteiskunnallisen aseman, ja jossa oikeus ei ole sokea, vaan ennakkoluuloinen. Onneksi ihmisoikeusaktivistien avulla tarina saa toisenlaisen lopun.”

 


Ja viimeisimpänä ihana rodeokulttuurista kertova elokuva:

Queens & Cowboys: A Straight Year on the Gay Rodeo

”Rodeo on monen mielessä yhtä kuin miehisten miesten, heterojen totta kai, temmellyskenttä. USAssa toimii kuitenkin kansainvälinen homorodeon yhdistys IGRA, jonka tapahtumissa nähdään hieman erilaisia osallistujia. Vaikka osa valtavirran ulkopuolisista kilpailijoista onkin tyypillistä cowboy-tyyliä räväkämpiä ja värikkäämpiä, niin monille rodeo on aivan yhtä vakava ja pyhä asia kuin perinteisemmille harrastajillekin.

Dokumentin teko osoitti ohjaaja Matt Livadarylle, miten erilaista asennoituminen homoseksuaalisuuteen on isojen kaupunkien ulkopuolella, ja miten vaikeaa on olla homo maaseudulla. Tämä kahden todellisuuden käsite on varmasti tuttu suomalaisillekin HLBTI-ihmisille, ainakin niille, jotka ovat itse kokeneet eron pääkaupunkiseudun ja pikkukaupunkien välillä.

Dokumentissa seurataan viiden IGRA:n jäsenen kilpailukautta. Pääosissa ovat legendaarisen sheriffin Wyatt Earpin jälkeläinen Wade Earp ja naispuolinen härkäratsastaja Char Duran, joka on valmis riskeeraamaan kaiken voittaakseen mestaruuden.”

 


Siinä siis listattuna leffat, jotka haluaisin nähdä tänä vuonna. 🙂 Muutos on hurja aiempiin vuosiin, jolloin listani oli noin kahden elokuvan pituinen… Saa nähdä montako tulee oikeasti katsottua, en ole ikinä oikein tykännyt katsoa monta elokuvaa putkeen. Mutta tämä on positiivinen ongelma. 🙂

Mainokset

Hedelmöityshoitolaki, vanhentunut jo syntyessään

Tänään on iloittu uutisesta, että hallitus on nyt antanut eduskunnalle esityksen tasa-arvoisen avioliittolain vaatimista lakimuutoksista. Kun luin uutisen, en kuitenkaan ilahtunut, vaan kauhistuin ja ahdistuin. Oikeusministeriön tiedotteessa mainitaan nimittäin hedelmöityshoitolain kohdalla näin:

Hedelmöityshoitolakiin ei muutoksia

Hedelmöityshoitolaissa parilla tarkoitetaan naista ja miestä, jotka elävät keskenään avioliitossa tai avioliitonomaisissa suhteissa. Lisäksi laissa määritellään hoitoa saavaksi pari tai nainen, joka ei elä avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa. Esityksessä ei ehdoteta lain soveltamisalan laajentamista.

Toisin sanoen, lainsäädäntöömme jää laki, jossa todetaan mm. näin:

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) parilla naista ja miestä, jotka elävät keskenään avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa;
2) hoitoa saavalla paria tai naista, joka ei elä avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa;

Tuossa siis rajataan, että ainostaan avioliitossa olevaa miestä ja naista hoidetaan parina, ja avioliitossa oleva naispari jää kokonaan määrittelyiden ulkopuolelle. Olettavasti tämä siis tarkoittaa sitä, että avioliitossa olevaa naisparia ei jatkossakaan hoideta yhdessä pariskuntana, vaan hoidettava osapuoli on hoidoissa ikään kuin ”yksin”. Tämä kyseinen lainkohta on yksi niistä, jotka nykyisessä lainsäädännössämme korpeavat minua henkilökohtaisella tasolla kaikkein eniten. Olin niin toivonut, että kun tasa-arvoinen avioliittolaki tulee, niin kaikki avioliittoon viittaavat lainkohdat koskisivat kaikkia avioliittoja, eikä niin, että joissain laeissa sanotaan, että ”tässä kohtaa tarkoitamme avioliitolla miehen ja naisen välillä solmittua avioliittoa”!

Lisäys: Löysin tarkan esityksen uudeksi hedelmöityshoitolaiksi. Siihen todellakin tulee lisäys, jossa erotellaan kahden naisen välillä solmitut avioliitot naisen ja miehen välillä solmituista avioliitoista:

2) hoitoa saavalla paria tai naista, joka ei elä avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa miehen kanssa;

Minä todellakin toivon, että tähän tulisi vielä muutos! Hallituksen esityksessä sanotaan näin:

Sateenkaariperheet ry ja SETA ry ehdottivat lakia muutettavaksi niin, että samaa sukupuolta olevat parit voisivat saada hedelmöityshoitoja yhdessä. Palautteen jälkeen esitystä on täydennetty lisäämällä siihen hedelmöityshoidoista annetun lain muuttamista koskeva ehdotus, jolla varmistetaan se, että lain soveltamisala ei kaventuisi nykyisestä. Lain soveltamisalaa ei ehdoteta laajennettavaksi.

Eli Oikeusministeriössä ei haluttu kuunnella meitä, vaan jyrättiin vanhalla kaavalla, että naisparia ei edelleenkään pidetä parina. En tiedä voiko tähän enää saada muutosta aikaan, mutta jos se on mahdollista, niin asiasta pitäisi pitää ääntä!

Hedelmöityshoitolain kohdalla sillä on ehkä enemmän symbolinen kuin konkreettinen merkitys, että naisparia ei hoideta yhdessä pariskuntana. Muistaakseni me ainakin saimme molemmat allekirjoittaa hoitosuostumuslomakkeen. Silti se tuntui pahalta, koska oli koko ajan tiedossa, että ainoastaan toisella allekirjoituksella on yhtään mitään merkitystä. Kun käy hedelmöityshoidoissa, voi olla vaikea tuntea olevansa osallisena prosessissa mitenkään, jos oma läsnäolo on periaatteessa yhdentekevää ja ainoastaan toisen osapuolen allekirjoitus tarvitaan. Vaikka meidän klinikka on kyllä merkinnyt meidät molemmat hoitosuunnitelmaan, on aina välillä tullut vastaan tilanteita, joissa väkisinkin huomaa, että toinen meistä on lähinnä statistin roolissa. Kun hoidot pitkittyvät, olisi entistä tärkeämpää, että parisuhteen molemmat osapuolet kokisivat olevansa mukana prosessissa yhdenvertaisina, vaikka vain toinen on hoidettavana, eikä niin, että hoidettava osapuoli on virallisesti yksin prosessissa.

En jaksaisi odottaa, että loputkin lainkohdat, jotka tekevät eron samaa sukupuolta ja eri sukupuolta olevien parien välillä, poistuvat. Ihmisillä on edelleen ennakkoluuloja sateenkaariperheitä kohtaan, eikä sitä ainakaan auta, että myös lainsäädäntö erottelee. Vaikka eivätpä ennakkoluuloiset useinkaan ole myöskään ajantasalla nykytilanteesta.

Ennen kaikkea minua masentaa, että lainsäädännön / yhteiskunnan tasolla sillä on merkitystä, olenko saamassa lasta miehen vai naisen kanssa.

Voihan kolposkopia

Tänään tuli käytyä kesken työpäivän Kätilöopiston sairaalassa, mutta ei valitettavasti missään iloisissa raskausmerkeissä, vaan kolposkopiassa gynekologisella poliklinikalla. Osallistuin elokuussa papa-seulontaan, ja sen perusteella tuli kutsu jatkotutkimuksiin. Minun kohdallani kyse oli solumuutoksista, joista ei voitu varmuudella sanoa, ovatko ne hyvän- vai pahanlaatuisia, joten tänään otettiin pari koepalaa, jotka kertovat sitten enemmän.

Kätilöopisto

Kolposkopian yhteydessä otettiin myös uusi papa-koe, sekä HPV-koe, jonka tarkoitus on määrittää onko minulla korkean riskin vai matalan riskin papilloomavirus (papa-muutokset kertovat jo, että joku papilloomavirus minulla ainakin on). Itse toimenpide oli lähes täysin kivuton, ihan pieni nipistys vain tuntui koepalojen ottaminen yhteydessä. Hedelmöityshoitojen yhteydessä on jo tullut koettua kivuliaampiakin toimenpiteitä (enkä nyt puhu pelkästään punktiosta). Myös lääkäri oli todella mukava, ja hän selitti koko ajan mitä tekee. Lääkäri myös kysyi haluanko nähdä kohdunsuuni, ja koska tottakai halusin, sain sitten nähdä monitorilta oman kohdunsuuni jättikokoiseksi suurennettuna, joten pääsin ihan omin silmin näkemään muutosalueet, ja lääkäri selitti vielä pumpulipuikon avulla näyttäen, missä ne muutosalueet oikein sijaitsevat, kun en ensin näin maallikon silmin oikein hahmottanut. Kaiken kaikkiaan jäi sellainen olo, että sain todella hyvää hoitoa.

Tulokset valmistuvat 2-3 viikon päästä, ja kotiin ne tulevat kirjeellä 4-6 viikon päästä, mutta voin soittaa ja kysyä niitä jo aiemmin. Alustavasti näyttää kuitenkin siltä, että joudun tulemaan vielä sähkösilmukka- eli LOOP-hoitoon, jossa solumuutoksia sisältävä kudos poistetaan kohdunsuulta. Tuo on jo sitten hieman isompi toimenpide (onneksi puudutuksen ansiosta kuitenkin kivuton), joka vaatii kuukauden parantumisajan, jolloin mm. yhdyntä, kylpeminen ja hedelmöityshoidot ovat kiellettyjä. Laskeskelin juuri, että jos tuonne tulee kutsu, niin en usko että minun kohdallani ehditään jatkaa hedelmöityshoitoja ainakaan tänä vuonna enää.

Tästä kaikesta tulee kyllä väkisinkin mieleen, että olisipa HPV-rokotus ollut rokotusohjelmassa jo omassa nuoruudessani, niin tältäkin takaiskulta oltaisiin vältytty! Kun kuitenkin suurin osa väestöstä saa kyseisen viruksen, niin on todella tärkeää käydä säännöllisesti papa-kokeissa. Itselläni on ollut muutama kerta aiemminkin solumuutoksia, mutta ne ovat tähän mennessä olleet aina lieviä ja ovat parantuneet itsestään vuoden sisällä. Olen kuitenkin käynyt ekasta poikkeavasta papa-kokeesta asti vuosittain tarkistuttamassa tilanteen, joten olen todella iloinen, että mitään kovin vakavaa sinne ei todennäköisesti ole ehtinyt kehittyä. (Lääkärikin sanoi, että muutokset ovat pienellä alueella, joten tilanne on hyvä.) Jos ei käy säännöllisesti papassa, voi käydä niin kuin The Cardigansin laulajalle Nina Perssonille, hänen tarinallaan on onneksi onnellinen loppu. Papa-kokeessa havaittavat muutokset syntyvät siis pitkittyneen HPV-infektion johdosta, ja jos kyseessä on korkean riskin HPV-tyyppi, niin nämä muutokset voivat vuosien kuluessa kehittyä syöväksi. Poistamalla muutokset saadaan kuitenkin estettyä lähes kaikki kohdunkaulan syövät. Kun ihminen saa HPV-rokotteen, ei synny infektiota, joten ei tule muutoksia eikä kehity syöpää. Eikä tule taukoja hedelmöityshoitoihin kun pitää ruveta poistamaan mahdollisia syövän esiasteita…

Väkisinkin tulee mieleen, että olisi ollut hyvä, jos oltaisiin aloitettu lasten tekeminen jo aiemmin, kun tämä on mennyt näin vaikeaksi. Me ehdimme juuri aloittaa toisen IVF-hoidon, kun kutsu kolposkopiaan tuli postissa. Piti tietenkin heti selvittää, että mitä tämä tarkoittaa raskauden kannalta, ja selvisi, että kolposkopian voin kyllä hyvin tehdä vaikka olisikin raskaana, mutta sähkösilmukkahoitoa ei tehdä tulehdusriskin takia raskaana oleville, ellei kyseessä ole agressiivisesti leviävä muutos. Meille oli itsestäänselvä päätös, että mitään alkionsiirtoa ei voida tehdä, koska ajatus siitä, että minun pitäisi mennä hoitoon, mutta joutuisin odottamaan sitä koko raskauden ajan, on sietämätön. Itseni tuntien en pystyisi nauttimaan raskaudesta, jos tietäisin että sisälläni on jotain kudosta mikä täytyy poistaa, koska kuvittelisin vain mielessäni kaikki mahdolliset kauhuskenaariot, vaikka kuinka lääkärit vakuuttelisivat, että odottamisesta ei ole haittaa. Nyt kun kävi näin, parempi hoitaa minut kuntoon ensin.

Tauon jälkeen

Pitkästä aikaa täällä. Olen pitänyt ihan tarkoituksella taukoa blogeista (sekä omastani että muiden) ja keskittynyt nauttimaan elämästä. Viime kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon, ja blogimaailmaan on syntynyt uusia mielenkiintoisia blogeja. Tässä onkin tekemistä päästä taas ajantasalle. 🙂

Meillä perheellistyminen ei ole yhtään lähempänä kuin ennekään, mutta tilanne ei onneksi vaivaa erityisemmin. Elämä on mukavaa, ja niin kauan kun ei ajattele liikaa epäonnistuneita hoitoja, on fiilis oikeastaan aika hyvä. Siinä mielessä hoitotauko ja blogitauko on tehnyt oikein hyvää ajatuksille. Olen huomannut, että mitä enemmän ajattelen hoitoja, sitä enemmän minun tekee mieli etsiä lisätietoa ja uppoutua netin syövereihin. Mutta ongelma on siinä, että netistä ei löydy vastausta siihen kysymykseen, johon oikeasti haluaisin vastauksen: miksi meidän alkioit kaikki lopettivat kasvamisen ennen kuin ehtivät viiden päivän ikään, ja miksi se yksi päällisin puolin loistoyksilökään ei jatkanut kasvuaan kohdussa? (Tuohon viimeiseen kysymykseen tiedän oikeastaan vastauksen: mahdollisia kromosomihäiriöitä ei näe mikroskoopilla alkioviljelyn yhteydessä, vaan niiden selvittämiseksi pitäisi tehdä erillinen tutkimus. Todennäköisesti siis siinä päällisin puolin hyvännäköisessä alkiossa oli jotain vikaa, joka ei näkynyt päälle päin.) Mutta se pohjimmainen kysymys taitaa olla, että miksi alkiot eivät olleet parempilaatuisia, ja voiko mitään tehdä toisin, jotta tilanne olisi parempi.

Koska netistä ei löydy kaipaamiani vastauksia, parempi vain pysytellä poissa lapsettomuusaiheista. Sen sijaan olemme kesällä olleet aktiivisia – olemme geökätköilleet ahkerasti, ja aloitimme myös juoksuharrastuksen. Kengät tuli ostettua jo vuosi sitten, mutta vasta nyt tuli oikeasti lähdettyä juoksemaan. 😉 (Voin lämpimästi suositella juoksun aloittamista puhelinsovelluksen avulla, joka varmistaa ettet lähde liikkeelle liian rajusti. Meillä toimi sovellus 5K runner erinomaisesti – alussa harjoitukset olivat niin kevyitä, vaikka kestivätkin puoli tuntia, että fiilis oli lenkin jälkeen aina lisää, lisää!)

Olin kesällä myös ikäryhmätarkastuksessa työterveyshuollon kautta. Selitin siellä hoitajalle kaikki ongelmani, ja kokemus oli erittäin positiivinen. Kun selitin migreeni-niskajumitus-stressi-noidankehästäni, niin sain lähetteen fysioterapiaan, mutta yllätyksekseni sain lähetteen myös psykologille. Olin jotenkin kuvitellut, että pitäisi olla joku ”oikea” vaiva, kuten masennus, jotta olisi järkeä mennä psykologille, mutta nähtävästi ihan stressi riittää. Olen jo käyttänyt 3 kertaani, ja nyt osui oikeanlainen henkilö kohdalle, sillä sessiot olivat todella antoisia keskustelutunteja, joista oikeasti jäi ajatuksia mieleen pyörimään, jotka kehittyivät ja joista sitten jatkettiin seuraavalla kerralla. Psykologi myös suositteli minulle minfulnessia stressin lievittämiseen, ja vaikka en olekaan vielä onnistunut saamaan kunnon rutiinia aikaiseksi, olen tykännyt mindfulness-harjoituksista kovasti. (Jos kiinnostaa, niin mindfulnessiin voi tutustua monella tapaa, mutta itselleni helpoin ja mukavin juttu on ollut Headspace-sivu ja mobiilisovellus.)

Juoksuharrastus ja hengähdystauko ovat vaikuttanut hyvinvointiini todella positiivisesti – merkittävin parannus on ollut selkeä migreenikohtausten väheneminen. Minulla on hormonaalinen migreeni, joka ärtyy lisäksi myös stressistä ja jännityksestä. Vuosi sitten minulla alkoi 3 kuukautta kestänyt stressaavampi jakso töissä, ja sen aikana aloitimme myös hedelmöityshoidot, remontoimme uuden kodin ja muutimme sinne. Vaikka työstressi hellitti, minulle jäi päälle migreenikierre, ja reagoin usein migreenillä kaikkiin ikäviin tai jännittäviin tilanteisiin. Vasta kun pidimme taukoa hoidoista ja keskityimme muihin juttuihin, ja samanaikaisesti sain myös niska-hartiaseudun jännitystilan laukeamaan urheilun avulla, loppuivat usein toistuvat migreenikohtaukset lopultakin. Eivät ne toki kokonaan ole loppuneet, mutta ero on silti käsinkosketeltava. Tilanne on lopultakin normalisoitunut.

Jos minulle jotain on valjennut, niin se on se, että jos on stressiä elämässä, niin ei saisi päästää tilannetta vain jatkumaan ja jatkumaan. Tavallaan olen kyllä tiennyt tämän koko ajan, mutta se on vaan niin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Omalla kohdalla keskenmeno aiheutti pakollisen pysähtymisen. En tiedä olisiko samat hyvät jutut tapahtuneet myös vaikka raskaus olisi jatkunut, mutta jollain tapaa minulla on tunne, että keskenmeno oli itselle se viimeinen niitti, josta tuli olo, että jotain on nyt pakko tehdä. Kun noihin lisääntymisterveydellisiin asioihin ei juurikaan pysty itse vaikuttamaan (kun ei alunperinkään tupakoi jne. niin ei ole mitään mitä korjata), niin luulen, että minulle tuli sellainen olo, että pakko sitten tehdä jotain sitten niille asioille, joihin vielä voin vaikuttaa, kuten esim. migreeniin. Nyt jälkikäteen tuntuu siltä, että olin koko kevään tuuliajolla, enkä osannut tehdä mitään asioille jotka eivät olleet kunnossa, kun elämä pyöri vain kahden viikon sykleissä. Nyt kun huomaa tehneensä konkreettisia muutoksia parempaan, niin tuntuu älyttömän hyvältä, tuntuu että elämä on hallinnassa. Siitä en haluaisi päästää irti, vaikka hedelmöityshoidot ovat kyllä omiaan saamaan aikaan sellaisen tunteen, että ei pysty kontrolloimaan mitään. Mitenkähän niiden läpi saisi luovittua, että oma elämä tuntuisi vielä omalta?