Breaking the Girls
Me vietimme pyhäinpäivää elokuvia katsellen, ja päädyimme katsomaan kaksi elokuvaa, joissa oli sama idea: Breaking the Girls ja Wild Things (Villit kuviot). Kumpikin elokuvista toimii sitä paremmin, mitä vähemmän niistä tietää, joten olen hieman järkyttynyt, että Breaking the Girlsin trailerissa paljastetaan puolet juonesta – älkää siis katsoko traileria, se pilaa leffan! Breaking the Girls on Jamie Babbitin, joka tunnetaan sellaisista 90-luvun lesboklassikoista kuten But I’m a Cheerleader ja Itty Bitty Titty Committee, ohjaama. Elokuvan idea perustuu Alfred Hitchcockin elokuvaan Strangers on a Train, joka taas perustuu Patricia Highsmithin samannimiseen esikoisromaaniin. Jamie Babbit kommentoi esikuvaansa:
I think Patricia Highsmith would have liked to have written Strangers on a Train with women, as the butch lesbian she was, but since she was closeted and freaked out about writing anything even remotely gay, Strangers on a Train turns out to be about a bunch of guys. I also really liked the idea of remaking Strangers on a Train in a form that Patricia Highsmith would enjoy.
Pidin kovasti Breaking the Girls-elokuvasta, siinä oli jännä tunnelma enkä kyllä ollenkaan arvannut juonenkäänteitä. Olen lukenut netistä kritiikkiä leffaa kohtaan jossa tartutaan kiinni siihen, että elokuvan lesbot ovat pahoja murhaajia (tai ainakin joku/jotkut heistä ;)), mutta ehkä en sitten ole itse vielä katsonut tarpeeksi montaa vanhaa ja masentavaa lesboelokuvaa, koska en tullut ollenkaan ajatelleeksi, että se olisi paha asia. (Itse olen ainoastaan saanut yliannostuksen niistä elokuvista, joissa on onneton loppu ja/tai lesbohahmo kuolee.)
Wild Things oli tehty selkeästi suuremmalla rahalla ja isommilla nimillä kuin Breaking the Girls, mutta en kyllä pitänyt siitä yhtä paljon kuin Breaking the Girlsistä. Leffassa oli useita asioita mitkä häiritsivät. Loppu siinä tosin oli harvinaisen hyvä, olen todella iloinen että olin onnistunut kaikki nämä vuodet välttämään spoilaantumista elokuvasta. Ainoa tieto mikä minulle oli jäänyt päähän, oli että Neve Campbell ja Denise Richards suutelevat elokuvassa.
Se suutelukohtaus Villit kuviot-elokuvassa
Tämä suutelukohtaus saikin meidät keskustelemaan, että milloin olemme ensimmäisen kerran nähneet naisten suutelevan keskenään elokuvassa. Vaimolle ensimmäinen elokuva oli juuri Wild Things, eikä hän osannut ollenkaan odottaa sitä kun meni kavereidensa kanssa leffaan katsomaan kyseistä elokuvaa. Tämä yllätys on jäänyt vaimolle elävästi mieleen, sillä hän ei siihen aikaan ollut edes itse vielä tajunnut pitävänsä naisista.
Itselleni ei ole jäänyt mieleen mitään tarkkaa mielikuvaa siitä ”ekasta kerrasta”. Muistan, että yksi ensimmäisistä lesboelokuvista jonka näin, oli Paistetut vihreät tomaatit, vaikka kyseisessä leffassa ei kyllä suudella ollenkaan, jotta homofobinen yleisö voisi kuvitella että päähenkilönaiset ovat vain ”hyviä ystäviä” keskenään. Kirjassa sentään käy kyllä selväksi, että kyseessä oli rakkaussuhde. Toinen minuun suuresti vaikuttanut elokuva oli Fucking Åmål, jossa kyllä suudeltiin, mutta enemmän minuun teki vaikutuksen elokuvan koko sisältö. Se on edelleen yksi parhaista elokuvista mitä olen nähnyt, harvinaisen aito kuvaus nuoruudesta 90-luvulla.
Idgie ja Ruth Fried Green Tomatoes-elokuvassa
Olen sillä tavalla outo, että tykkään pitää kirjaa asioista, joten minulla on excel-taulukko kaikista elokuvista mitä olen elokuvateattereissa nähnyt. Kun muisti on hatara, taulukko pelastaa. Paljastui, että ensimäinen näkemäni leffa, jossa naiset suutelevat keskenään, on Bound. Olin silloin 16-vuotias ja Gina Gershon oli mielestäni erittäin seksikäs. 🙂
Jennifer Tilly & Gina Gershon Bound-elokuvassa
Jäin miettimään, että onko muille ollut tärkeää nähdä kuvauksia naisten välisestä rakkaudesta valkokankaalla ja/tai televisiossa? Onko se jäänyt mieleen, kun ensimmäisen kerran näki kahden naisen suutelevan? Vai onko nykyään tämä näky jo niin yleinen, että on mahdotonta muistaa milloin on siihen ekan kerran törmännyt? Silläkin on varmaan merkitystä, kuinka nuori on ollut kun tämä on tapahtunut. Itse olen jo yläasteella aktiivisesti etsinyt kuvauksia homoseksuaalisuudesta, kun taas vaimo ei silloin vielä ollut tajunnut olevansa kiinnostunut sellaisesta. Minä en ikinä yllättynyt näkemästäni, sillä etsin tarkoituksella käsiini itseäni kiinnostavia elokuvia, kun taas vaimo ehti aidosti yllättyä kun näki Villit kuviot elokuvateatterissa.
Fucking Åmål-elokuvalippu
Sateenkaarella 
Elokuvat, tv-sarjat ja kirjat ovat aina olleet minulle tosi tärkeitä, ja varsinkin juuri tässä asiassa. En silti muista ollenkaan mikä oli ensimmäinen elokuva jossa näin kahden naisen suutelevan. Olin yläasteella 90-luvun puolivälissä ja muistaakseni siihen aikaan ei kyllä kauheasti missään näkynyt naisten välisestä rakkaudesta kertovia elokuvia (enkä osannut silloin hakeutua vielä aiheen ääreen). Sen sijaan tykkäsin aina kamalasti lapsena ja nuorempana elokuvista joissa kerrottiin naisten välisistä läheisistä ystävyyssuhteista (elokuvat kuten Omaa luokkaansa, Boys on the Side ja juurikin Paistetut vihreät tomaatit, missä kuvattua suhdetta en varmaan aluksi tunnistanut rakkaussuhteeksi). Muistan tosi hyvin kun Fucking Åmål tuli videolle (heh!) kun olin lukiossa. Kaverini olisivat halunneet vuokrata sen mutta muistan että olin ehdottomasti sitä vastaan, enkä osannut edes selittää miksi. En ollut lukiossa vielä itsellenikään oikein ulkona kaapista, ja elokuvan aihepiiri kai jotenkin pelotti. Kun vihdoin tulin itselleni ulos kaapista aikalailla heti lukion jälkeen, aloin etsimään elokuvia ja tv-sarjoja joissa naisten välistä rakkautta kuvattiin. Silloin löytyi Buffy Vampyyrintappaja ja But I’m A Cheerleader taisi olla yksi ensimmäisiä katsomiani aihepiirin elokuvia, sillä on kyllä erityinen asema sydämessäni vieläkin 🙂 Voih, näistä elokuvista ja tv-sarjoista voisi puhua loputtomiin!
Samoin! Minulle nuoruudessa oli erityisen tärkeää löytää HLBT-aiheisia elokuvia, tv-sarjoja ja kirjoja, ja harmittaa että silloin 90-luvun puolivälissä kun itsekin olin yläasteella, ei ollut juuri mitään, varsinkaan naisista. Boys on the Siden kävin katsomassa leffassa, ja muistan että tykkäsin siitä. Muistelin elokuvaa kun kirjoitin ylläolevan postauksen, mutta mielestäni leffassa Whoopi Goldbergin esittämän hahmon lesbous ei ole kovin suuressa roolissa, eikä siinä ainakaan tainnut olla mitään naisten välistä suutelua. Mutta eipä se haitannut, tärkeintä oli, että siinä kuitenkin oli avoimesti lesbo hahmo. Varasinkin juuri leffan kirjastosta, sitä ei oikein tällä hetkellä taida muualta saadakaan.
Omaa luokkaansa-elokuvan näin itseasiassa ekaa kertaa vasta viime vuonna, kun Autostraddle muistutti minua sen olemassaolosta artikkelillaan Secretly Gay Movies: A League Of Their Own. 🙂
Itselleni Buffy vampyyrintappaja on edelleen se ehdoton ykkössarja. Aloin katsoa sitä, koska siinä oli vampyyreita (Veren vangit oli siihen aikaan yksi lempielokuvistani), ja eka jakso jonka näin, oli ykköskauden päätösjakso, joka olikin aikamoista tunteiden vuoristorataa (”Giles, I’m 16 years old. I don’t wanna die.”) ja minusta tuli fani kertaheitolla. Oli mahtava yllätys, kun Willow rakastuikin Taraan nelokaudella. Muistaakseni olin vielä onnistunut välttämään spoilerit, enkä tiennyt että näin tulisi tapahtumaan. En silloin edes tajunnut, kuinka mullistava sarja Buffy oli näkyvyyden kannalta, olin vain tyytyväinen että pystyin samaistumaan Willow’hun. Jälkikäteen olen lukenut, että sarjassa nähtiin USA:n ensimmäinen ikinä kahden naisen välinen seksikohtaus normi-tv-kanavalla (kausi 7, jakso 20, Touched). (Queer As Folk-sarjassa oli jo aiemmin näytetty kahden naisen harrastavan seksiä, mutta sarja pyöri kaapelikanavalla Showtime, ja oli siten ainoastaan maksavien asiakkaiden saavutettavissa.) Tuonne pääseminen oli kuitenkin tuskan takana, koska Buffya esittänyt TV-kanava WB kielsi aluksi jopa suutelemisen. Joss Whedon oli onneksi kekseliäs ja kävi kyllä selväksi jo kättelyssä, että kyseessä oli rakkaussuhde. 🙂