Puolivälissä raskautta

Tänään raskaussovellus kertoi, että raskaudesta on takanapäin tasan 50%, eli eletään viikkoa 20+0. Toki tämä on sen hassun laskennan mukaan, että raskaus alkaa edellisistä kuukautisista, joten todellisuudessa puoliväli on todennäköisesti vielä edessäpäin, ellei lapsi synny etuajassa. Hurjaa, että jos lapsi syntyisi nyt, eloonjäämismahdollisuudet olisivat pyöreä nolla, mutta jo 4 viikon päästä hänellä olisi noin 50% mahdollisuus jäädä henkiin, ja 8 viikon päästä jo 90% (lähde: Wikipedia – Fetal Viability). Toki noin hurjasti ennenaikasena syntyvällä lapsella on suuri riski vammautua pysyvästi, mutta nyt on selvästi tärkeät viikot tulossa jolloin sikiö kehittyy niin paljon, että pystyy lopulta selviämään ulkomaailmassa. (YLE:n sivuilla oli myös marraskuussa mielenkiintoinen artikkeli siitä, miten keskosten hoito on kehittynyt Suomessa: Vielä vähän aikaa sitten pikkukeskoset kuolivat – Nyt he elävät, koska Suomi päätti niin.)

Raskaussovelluksen näkymä tänään

Olen lopultakin alkanut hahmottaa, että olen oikeasti raskaana. 🙂 Vatsa on kasvanut sen verran, että sen olemassaolo ei unohdu niin helposti (eikä sitä myöskään enää ole kovin helppo piilottaa), ja vauvan liikkeet ovat nyt alkaneet tuntua päivittäin. Olo on ollut hyvä, ja luottamus raskauteen on kasvanut. Minulla ei viime aikoina ole ollut kovin kummoisia raskausoireita, muuta kuin vatsan kasvu, sikiön liikkeet, nälkä ja hidastunut suolen toiminta. Joudun edelleen syömään kaksi aamiaista (yhden kotona ja toisen töissä) että jaksan lounaaseen asti. Loppupäivä menee normaalimmin, aiemmin vaivannut valtava iltanälkä on hieman laantunut. Se on myös uutta, että tunnen entistä nopeammin ähkyä, ja vatsaa alkaa helposti kiristää. Epäilen että tämä johtuu viimeaikaisesta nopeasta kasvusta. Lisäksi olen huomannut, että jos teen jotain fyysisesti vaativaa, kuten nostan jotain painavaa, alkaa vatsaan sattua herkästi. Mitään kovia kipuja ei ole tullut, joten en ole huolestunut, mutta selvästi pitää käyttää harkintaa eikä vaan suuna päänä lähteä rehkimään. Muutenkin alapäässä ja vatsan seudulla tuntuu kaikkea kummaa välillä, kuten nipistelyä, ja välillä jopa pistävää kipua. Täytyy kysellä näistä tarkemmin huomenna, kun on rakenneultra.

Rakenneultra jännittää aikalailla, jopa niin paljon etten ole juurikaan ehtinyt ajatella, että selviääkö siellä lapsen genitaalikonfiguraatio. Juttelimme vaimon kanssa tänään aiheesta vähän, ja totesimme, että kummallakaan ei ole minkäänlaista fiilistä suuntaan tai toiseen, eli mitään arvailuja sukupuolesta tai ennakkoaavistuksia meillä ei ole. Meillä on kyllä usko siihen, että mitään vakavaa vammaa ei huomenna löydy, mutta samalla tiedostan, että en minä sitä voi tietää. Heräsin tänä aamuna jo 5:30, joten ihan selvästi kyllä jännittää, ei tuo ole mikään sunnuntaiaamun normaali heräämisaika. 🙂 Jos kiinnostaa mitä kaikkea rakenneultrassa voi saada selville (ja myös mitä siinä ei vielä näy), niin suosittelen Toisen taivaan alla -blogista kirjoitusta ”Sukupuoliultra”. Varoitan heti kärkeen, että tieto saattaa lisätä tuskaa, mikäli on tyytyväisenä vaan menossa selvittämään vauvan sukupuolta. Omalla kohdalla tieto vähensi tuskaa, kun näin huolestumiseen taipuvaisena ihmisenä aiemmin kuvittelin vain kaikki mahdolliset kamaluudet tietämättä mitä siellä oikeasti tutkitaan ja ei tutkita. 🙂 Tähän ikään mennessä on vaan ehtinyt kuulla ikävistä tapauksista, joissa on rakenneultran jälkeen päädytty raskaudenkeskeytykseen, joten odotan kyllä kovasti että huominen olisi jo ohi.

Olen myös ilmoittautunut odottajien joogakurssille, joka alkaa ensi viikolla. Odotan tätä kurssia kovasti, mahtavaa päästä oppimaan raskaana oleville sopivia joogaliikkeitä. Olen tähän mennessä tehnyt joogaa Yogaian tunneilla, mutta alan huomata enemmän ja enemmän, että kaikki liikkeet eivät tunnu enää hyvältä. Olen kyllä lukenut raskausjoogaoppaita, joten tiedän mitä kannattaa välttää. Yogaialtakin löytyy raskausjoogatunteja, mutta niitä en ole vielä testannut. Joogakurssilla, jonne ilmoittauduin, on joogatunnin jälkeen vielä teehetki, jossa jutellaan raskaudesta. Tätä osuutta odotan myös innolla, kun en näin ensisynnyttäjänä tiedä kovinkaan paljon, että mikä on normaalia ja mikä ei, joten on kiva, että on joku viikottainen harrastus jossa pääsee myös esittämään kysymyksiä. Kurssiin kuuluu myös kaksi synnytysluento/harjoittelu -tuntia, jonne myös puolisot ovat tervetulleita.

Kärsin vielä 10 vuotta sitten niin pahasta synnytyspelosta, että mietin, haluanko ollenkaan tulla raskaaksi. Pelko on onneksi lieventynyt vuosien varrella, ja nyt odotan synnytystä mielenkiinnolla. Minulle on kuitenkin tärkeää valmistautua siihen, joten siksi juuri olen niin innoissani tuosta joogakurssista. Olen myös harkinnut meneväni jollekin vielä perusteellisemmalle kurssille, jotta osaisin toimia mahdollisimman hyvin sitten tosipaikan tullen. Samasta syystä toivon myös, että saamme doulan mukaan synnytykseen – koska minä ja vaimo olemme ensikertalaisia näissä hommissa, niin on mahtavaa, jos paikalla on joku kokenut ja tuttu ihminen, joka ei lähde kesken synnytyksen minnekään kun työvuoro loppuu (kätilöhän saattaa vaihtua kesken synnytyksen, kun vuorot vaihtuvat), vaan on mukana loppuun asti ja auttaa meitä muistamaan, että miten se synnytyslaulu nyt menikään. Sitten toivotaan vaan, että pääsen synnyttämään alateitse, eikä niin että lapsi on perätilassa ja päädymme keisarinleikkaukseen. 😉 No, en onneksi suhtaudu mitenkään negatiivisesti siihenkään vaihtoehtoon, joten jos näin käy, toivon että pääsen yli pettymyksestäni. 🙂

Ensimmäiset hankinnat vauvalle

Me olemme toistaiseksi ostelleet kohtalaisen vähän tavaraa vauvalle, mutta tahti saattaa toki kiihtyä kun laskettu aika lähestyy… Vaikeinta hankinnoissa on ehkä se, että ainakaan minulla ei ole mitään aavistusta siitä mitä vauva tarvitsee, ja vauvan tarvikkeiden katselu aiheuttaa hämmennystä, kun niistä herää lähinnä kysymyksiä että miksi, miten ja milloin tätä käytetään. Onneksi on äitiyspakkaus ja kavereita joilla on lapsia, joten en ole huolissani että jäisimme vaille tarvittavia tavaroita ja neuvoja. 🙂

Vauvanvaatteet ovat hurjan söpöjä, mutta olemme pidättäytyneet niiden ostamisesta yritysaikana. Se saattoi olla hyväkin päätös, kun yritys venyi niin monen vuoden mittaiseksi… Sallimme itsellemme ensimmäiset ostokset vasta kun olimme nähneet sydämensykkeen varhaisultrassa. Löysinkin itseni heti seuraavana päivänä me&i:n nettikaupasta katsomassa heidän vauvanvaatteitaan. Olen jo muutaman vuoden käynyt me&i-kutsuilla, ja päädyn aina ostamaan itselleni vaatteita, sillä ne ovat niin kauniita, värikkäitä, hyvin istuvia ja juuri minun tyylisiäni. 🙂 Samalla olen katsellut kateellisena kun lapselliset kaverit ovat voineet ostella vaatteita myös lastenmallistosta. Kerran olen ostanut lastenvaatteen lahjaksi, mutta muuten olen vain katsellut surullisena, kun edessä on maailman ihanimpia vaatteita, mutta ei ketään kenelle ostaa niitä. Joten nyt päätin sitten ottaa vahingon takaisin ja tilata tulevalle perheenjäsenelle värikkäitä vaatteita. 🙂

Ensimmäiset vaateostokset vauvalle me&i:lta. Koot 62/68 ja 74/80.

Keltainen on lempivärini ja tykkään söpöistä eläimistä, joten ostoskoriin päätyi tällainen kokoelma. Päädyimme ostamaan vaatteita koossa 62/68 ja 74/80, sillä vaatteet ovat sen verran kalliita uutena, ettemme halunneet riskeerata että niiden käyttöaika jää älyttömän lyhyeksi. Kun paketti saapui kotiin, paljastui että me&i:lla on kohtuullisen väljä mitoitus, mutta eipä se haittaa, kyllä lapsi kasvaa. Koska alin vaate näkyy hieman huonosti, alla vielä kuva jossa se pääsee oikeuksiinsa.

Mushroom jumpsuit, me&i.

Yllättävää kyllä, emme olekaan tämän jälkeen ostaneet yhtään vaatetta vauvalle! Tähän on saattanut vaikuttaa se, että saimme kaksi isoa kassillista vaatteita kaveriperheeltä. 🙂 Nämä vaatteet sopivat vastasyntyneelle ja pienelle vauvalle, joten ainakin oman alustavan arvion mukaan vaatteista ei pitäisi olla pulaa. Hauskinta oli, että vaatteiden joukossa oli yksi body, jonka olimme ostaneet lahjaksi heidän vanhimmalle lapselleen, kun menimme häntä ensimmäistä kertaa tapaamaan. Oli ihana yllätys, että vaate kiersi takaisin meille, sillä se on mielestäni tietenkin aivan hurjan suloinen, kun itse sain valita koko liikkeen kauneimman vaatteen silloin kun lahjaa hankittiin. 🙂

Eilen olimme ostoksilla, sillä minä tarvitsin kipeästi lisää yläosia. Tuntui siltä että käytän samoja paitoja päivästä toiseen (johtuen siis vatsan kasvusta, ei mistään yleisestä vaatteiden puutteesta). Samalla reissulla päädyimme myös ostamaan sukkia, kun huomasimme Kluuvin kauppakeskuksessa pop-up liikkeen (The Street Market) joka myi Happy Socks -sukkia 40% alennuksella. Ostimme myös 4 paria lastensukkia (kuinkahan monta paria lapsi tarvitsee?), joskin kahdet sukat olivat 0-12 kuukautta vanhalle ja kahdet 12-24 kuukautta vanhalle. Taas tuli siis ostettua myös säästöön. 🙂

Happy Socks, iloa Ruotsista. Minulla ja lapsella on nyt samanlaiset sukat, täytyy varmaan palata vielä ostamaan vaimollekin omat.

Näiden omien ostosten lisäksi meillä on ollut jo pari vuotta kaverilta lainassa/säilytyksessä lastensänky, joten sellaista ei tarvitse itse ostaa. Saimme viime viikolla myös syöttötuolin kaveriperheeltä, joten sekin asia on hoidossa. Lisäksi olemme saaneet heiltä kassillisen vauvanleluja ja sopineet, että ostamme heidän vaununsa. On ihan älytön tuuri, että meille sattui kaveripiiriin hyvät ystävät, joiden lapset ovat juuri sopivasti meidän tulevaa lastamme vanhempia, sillä muuten olisi pitänyt hankkia ihan valtavasti tavaraa itse. Monesta tuntuu olevan ihanaa päästä valitsemaan vaunuja ja vertailemaan eri malleja, mutta me huokaisimme vaimon kanssa helpotuksesta, kun selvisi, että meidän ei tarvitse perehtyä lastenvaunuihin, sillä kaverimme ovat jo tehneet työn meidän puolestamme. 🙂 On ihanaa ostaa käytetyt vaunut, joihin kaverimme ovat olleet erittäin tyytyväisiä.

Itseasiassa ei ihan täysin pidä paikkansa, ettemme ole ostaneet mitään ennen raskautta. Olimme nimittäin New Yorkissa matkalla kesällä 2014 (ennen kuin olimme aloittaneet edes inseminaatioita) ja silloin päädyimme astumaan sisään Park Slopessa (naisparien suosima alue Brooklynissä) sijaitsevaan Norman & Jules -nimiseen lelukauppaan. Kyseinen kauppa oli ihanin lelukauppa jossa olen ikinä käynyt – siellä ei näkynyt mitään muovista, vaan paikka oli täynnä ihania aikuiseen makuun sopivia leluja, kuten puuleluja kaikissa sateenkaaren väreissä. 🙂 Päädyimme ostamaan sieltä kaksi vauvanlelua – rapisevan kangastilkun sekä Wonderworldin tekemän puisen pyörivän esineen. Lisäksi siellä oli niin ihania nukkeja, että minun oli aivan pakko saada yksi, vaikka lapsena en voinut sietää nukkeja. 🙂 Valintani oli ranskalaisen Moulin Rotyn Jeanne-nukke.

Norman & Jules -liikkeestä ostetut lelut. Rapiseva kangastilkku ja pyörivä puujuttu ovat lapselle, nukke minulle (mutta olen kyllä valmis luopumaan siitä lapsen hyväksi).

Ai niin, meillähän on myös aika mittava kokoelma Legoja ja muutama paketti Duploja… Alan epäillä, että minun suurin paheeni onkin lasten lelut. 🙂

Viikko 18 – vatsa kasvaa hurjaa vauhtia

Nyt ollaan menossa jo viikolla 18+2, ja selkein muutos aiempaan on, että vatsa alkaa tuntua isolta! (Hurjaa ajatella, että kuinka isoksi se vielä kasvaakin.) Raskauden alussa tuntui siltä, että vatsa ei juurikaan kasva. Ensimmäinen kuva vatsasta otettiin viikolla 8+0, jolloin vatsa näytti vielä suht normaalilta, mutta pienen pieni kumpu siinä jo näkyy. Tuohon aikaan sain vielä ihan normifarkut jalkaan, joskin joitakin viikkoja myöhemmin siirryin käyttämään pelkästään kahta hieman löysempää paria, jotka edelleen mahtuivat kiinni.

Viikko 17+0. Mekko me&i.

Se taisi olla suunnilleen viikon 15 tienoilla, kun alkoi tuntua siltä, että vatsa on todella ruvennut kasvamaan. Aloin huomata vatsani vaatteiden läpi, ja enää yhdet farkut mahtuivat päälle. Nämä kyseiset farkut olin tilannut netistä, ja ne olivat täydellisen sopivat kaikkialta muualta, mutta omituisen löysät vyötäröltä. En kuitenkaan palauttanut niitä siinä toivossa, että alkionsiirrossa tärppäisi, ja niinhän siinä kävikin, että farkut tulivat jokapäiväiseen käyttöön. Viikon 15 tienoilla aloin myös entistä selvemmin tuntea vatsani, varsinkin noustessani ylös. Välillä tuntui siltä, että vatsa roikkuu, ja aivot jotka eivät vielä olleet tottuneet raskauteen, antoivat signaalia, että vatsalihasten treenaaminen houkuttelee. Samalla kuitenkin kroppa viesti selvästi, että suoria vatsalihaksia ei saa nyt rasittaa – jos ei kipu iskenyt heti, niin viimeistään hetken päästä vatsaan alkoi sattua, jos erehdyin joogan yhteydessä tekemään jotain liikettä jossa tarvitaan vatsalihaksia.

Kaksi viikkoa sitten (eli rv 16+2) kävin lopultakin ostamassa äitiysfarkkuja, ja olo muuttui kyllä samantien huomattavasti mukavammaksi! En tiedä miksi vitkuttelin niin pitkään, ehkä pelkäsin, että vatsani ei olisi tarpeeksi iso, mutta nyt jälkikäteen ajateltuna olisin kyllä varmasti voinut käyttää niitä jo vähän aiemminkin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä nyt viimeisen viikon aikana tuntuu, että vatsa on kasvanut entistä nopeammin. Juuri nyt on vähän paidoista pulaa, sillä arastelen edelleen käyttää vaatteita, joista näkee suoraan että olen raskaana, ja minulle on selvinnyt, että suurin osa paidoistani kuuluu tähän ”tällä hetkellä turhan kireä” -kategoriaan.

Vatsan kasvamisen lisäksi olemme vaimon kanssa odottaneet kovasti, että tuntisimme vauvan liikkeet. 🙂 Se taisi olla joskus viikon 15+3 tienoilla, kun ensimmäisen kerran tunsin hennon potkun. Se tuli ihan yllättäen, ja vaikka raskaus ei ollut vielä tuon pidemmällä, uskon että se oli kuitenkin vauva, sillä se tuntui niin erilaiselta kuin mitkään ilmavaivat tai muut vatsan liikkeet. Sen jälkeen olen monesti kuulostellut, että tapahtuisiko jotain, mutta varsinkin alussa oli pitkiä monen päivän välejä että ei tuntunut yhtään mitään, ja edelleenkin liikkeet tuntuvat aika epäsäännöllisesti. Vauvan pitää olla hereillä ja sellaisessa asennossa, että joku ruumiinosa ylettää kohdun seinään asti, sillä selvästi vauva voi vielä pyöriä sisälläni myös ilman että tunnen sitä. Tähän mennessä liikkeet ovat tuntuneet selkeimmin kun olen ollut makuullani, välillä on myös tuntunut jotain kun istun sohvalla. Illalla klo 22 on toistaiseksi ollut paras aika kuulostella liikkeitä, selvästi vauva herää silloin oikein kunnolla hyörimään, koska siihen kellon aikaan on useimmiten ollut onnea liikkeiden tuntemisen kanssa. Yleensä olen tuohon aikaan menossa nukkumaan, mutta yksi ilta kun tulin poikkeuksellisen myöhään kotiin, tunsin liikkeitä myös kävellessä. Se onkin ainoa kerta kun olen tähän mennessä tuntenut liikkeitä ollessani itse liikkeellä, muuten on vaikuttanut siltä, että jotta tuntisin liikkeet, minun täytyy itse olla paikallani. Eilen kävi myös niin onnellisesti, että vaimo tunsi vauvan liikkeet ensimmäistä kertaa! Meillä oli tuuria heti aamulla herättyämme, tosin omat muistikuvat tästä on hieman hatarat, mutta vaimo sanoi tunteneensa jotain. Eilen illalla kymmenen aikaan sain taas muutaman potkun vatsaani, ja ensimmäisen potkun jälkeen laitoin vaimon käden samalle kohdalle, ja onneksemme vauva potkaisi vielä uudestaan entistä kovempaa. 🙂

Laskettuun aikaan on nyt tasan 5 kuukautta ja yksi päivä. Tuntuu samaan aikaan sekä todella lyhyeltä että todella pitkältä ajalta.

Ensimmäinen kunnallinen ultra

Kuukausi sitten koitti se päivä, jota olimme kovasti odottaneet – ensimmäinen kunnallinen ultra Naistenklinikalla. (Nykyään Helsingissä puolet raskaana olevista arvotaan Kätilöopistolle ultraan ja toiset puolet Naistenklinikalle, meidän kohdallemme osui jälkimmäinen.) Ultra jännitti kovasti, sillä se olisi seuraava totuuden hetki – jos lapsella olisi jotain pahasti vialla, se näkyisi todennäköisesti jo heti ultrassa. Helpotus oli suuri, kun ultraus aloitettiin ja ruudulle piirtyi heti vilkkaasti liikkuva sikiö – ainakin jälkikasvu oli vielä elossa ja oli kasvanut normaalisti.

Näkymä naistenklinikan pääsisäänkäynniltä joulukuisen aamun pimeydessä

Viikolla 12 tehty ultra oli ensimmäinen vatsan päältä tehty ultra. Olimme erittäin positiivisesti yllättyneitä siitä, kuinka hieno kokemus ultra oli. Ultrakuvat ovat yleensä aika epäselviä, joten se oli todella positiivinen yllätys, että liikkuvasta kuvasta lapsen näki paljon selkeämmin. Lisäksi kuvaa pystyi kelaamaan edes-takaisin ja pysäyttämään, joten siitä oli helppo nähdä kaikki hienot hetket, kuten se kun lapsi ”vilkutti” meille. Toinen hauska näky oli se, kun lapsi kosketti varpaillaan nenää ja ponkaisi itsensä sen jälkeen ihan suoraksi. Vielä on tilaa liikkua…

Ultraaja kävi läpi myös sikiön rakenteet ja tarkasteli aivoja ja kaikki näytti onneksi silti miltä pitikin. Meiltä meni varmaan puolet niistä asioista ohi, mitä hän ehti lapselta tutkia, enkä ole varma mainitsiko hän ääneen ihan kaikkea, kun en ollenkaan tiedä mitä kaikkea viikolla 12 voidaan jo tukia. Lopuksi oli vielä jännitysmomentti, kun hän mittasi niskaturvotuksen määrän. Ultraaja oli jo ennen aloitusta varmistanut, että osallistumme seulontoihin ja kun vastasimme myöntävästi, niin hän kertoi, että tässä mitataan myös niskaturvotus ja että sen pitäisi normaalisti olla 3mm tai alle. Joten kun mitaksi saatiin 1,5mm, huokaisimme helpotuksesta.

Sikiön CRL-mitaksi (eli pää-peppu-mitaksi) saatiin 69mm, mikä vastaa viikkoja 13+1, vaikka mittaushetkellä mentiin vasta viikoilla 12+5 hedelmöittymisajankohdan mukaan laskettuna. Koska erotus oli kuitenkin alle 4 päivää, ei laskettua aikaa korjattu siitä, mikä oli lapsettomuusklinikalla merkitty lasketuksi ajaksi hedelmöittymisajankohdan mukaan laskettuna (se jäi epäselväksi, koskeeko tämä 4 päivän sääntö vain IVF-alkuisia lapsia). Ekalla neuvolakäynnillä merkitty kuukautisten mukaan laskettu laskettu aika sen sijaan korjattiin samaksi, joka klinikalla oli annettu. Oli ihanaa, että ultran tehnyt terveydenhoitaja unohti saman tien kuukautisten mukaan katsotun lasketun ajan, kun hän näki että meille on tehty IVF ja on olemassa myös hedelmöittymisajankohdan mukaan laskettu laskettu aika. 🙂 Laskettu aikani on siis alusta asti pysynyt samana, jos ei lasketa sitä, että neuvolan terveydenhoitaja jätti huomioimatta sen, ja laittoi sen sijaan kuukautisten mukaan lasketun ajan. Ekassa ultrassa, joka oli viikolla 7+2, alkio oli päivän viikkojaan pienempi, eli pituus vastasi viikkoja 7+1. Nyt tokassa ultrassa sikiö oli 3 päivää viikkojaan suurempi, eli pituus vastasi viikkoja 13+1 vaikka mentiin vasta viikoilla 12+5. Mutta koska myös tarkka hedelmöittymisajankohta on tiedossa, eivät nämä mittaukset ole kuitenkaan vaikuttaneet laskettuun aikaan. Ja näköjään sikiön kasvu ei aina tapahdu ihan samassa tahdissa virallisten viikkomittojen perusteella, kun ensin voi olla viikkojaan pienempi ja seuravalla kerralla viikkojaan suurempi. 🙂

Kun ultraus oli ohi, sain vielä esittää kysymyksiä, ja meille kerrottiin, että seulontatulokset tulevat postissa noin viikon päästä. Ihmettelimme jälkikäteen hieman itseksemme, että miten siinä noin kauan kestää, mutta illalla selvisi, että tämä viikko oli vain varmistelua siitä, että posti saan kirjeen toimitettua perille. Meillä on posti takkuillut viime aikoina, ja kun postilla kesti ihan kohtuuttoman kauan toimittaa perille se kirje, jossa kerrottiin minulle varatut ultra-ajat, päätin lopultakin ottaa Netpostin käyttöön. Se oli todellakin ihan paras päätös, koska samana päivänä kun ultra tehtiin, sain kirjeen tuloksista Netpostiin klo 19.00. Kirje oli lähetetty Naistenklinikalta tasan 2 tuntia sen jälkeen, kun ultraus oli päättynyt, eli seulontatulokset todellakin tulevat nopeasti sen jälkeen, kun ultrauksessa mitatut tiedot on vain syötetty tietokoneelle. Ja kun ei tarvinnut odottaa kirjeen lajittelua ja postinkantoa, sain kirjeen käsiini jo samana iltana.