Raskausviikot 20 – 27

Puolitoista kuukautta on kulunut hujauksessa, raskauden toinen kolmannes on kolmen päivän päästä ohi ja laskettuun aikaan on enää 3 kuukautta jäljellä. 🙂 Se tuntuu samaan aikaan sekä todella lyhyeltä että todella pitkältä ajalta. Todennäköisesti se tulee menemään nopeasti, mutta samalla tuntuu, että montaa asiaa joutuu vielä odottamaan pitkään. Mitenköhän sitä saisi käännettyä ajatukset nykyhetkeen, ettei likaa miettisi tulevaa, vaikka sitä kovasti odottaakin.

Rakenneultra oli rv 20+1, ja se meni oikein hyvin. Olimme taas Naistenklinikalla ja tälläkin kertaa kohdalle osui oikein mukava ultraaja. Mitään ihmeellistä ei löytynyt, kaikki näytti onneksi siltä miltä pitkin. Itseäni ei enää ultrauksen aikana jännittänyt, mutta vaimo jännäsi loppuun asti, että onko kaikki hyvin. Lapsi oli jo kasvanut niin isoksi, että näimme vain osan kropasta kerrallaan. Tällä kertaa näimme myös istukan, jonka sijainniksi paljastui takaseinämä. Saimme kuviakin mukaan, mutta ne eivät kyllä olleet kovin ihmeellisiä, kolme oli täysin identtisiä. 🙂 No, ainakin niistä paljastui, että sisälläni kasvaa pieni hirviö, jolla on terävät torahampaat ja paha katse. 😉

Rakenneultran jälkeen aloin tuntea ensimmäistä kertaa säännöllisemmin outoja kipuja. Olin kyllä tuntenut niitä jo joskus viikolla 18, mutta tosi satunnaisesti. Nyt niitä alkoi olla melkeinpä päivittäin. Selkein oli sellainen syvällä sisälläni tuntuva sauvan muotoinen kipu, joka saattoi iskeä ainakin, jos vaihtoi asentoa äkillisesti, mutta myös ihan jos sängyssä maatessa käänsi kylkeä. Päätin varata ajan Aava raskausklinikalle, jotta ei tarvitse ihmetellä enempää yksikseni. En jotenkin koe luontevaksi soittaa neuvolaan, haluan päästä puhumaan kasvotusten lääkärin kanssa. Toinen syy, miksi halusin yksityiselle, oli se, että halusin että joku tarkistaa kohdunkaulani tilanteen. Minulla ei varsinaisesti ollut mitään syytä epäillä, että mikään olisi pielessä, mutta halusin oman mielenrauhani takia varmistua asiasta. Loop-hoidon läpikäyneillä on myös lievästi kohonnut riski ennenaikaiseen synnytykseen, joten senkin takia halusin varmistaa, että kaikki on toistaiseksi kunnossa.

Kävin siis rv 21+5 gynekologilla, joka mittasi kohdunkaulan pituuden sekä sormilla arvioiden, että ultralla. Sormimääräinen mitta oli 2,5 cm, ultralla mitaksi saatiin 3,3 cm. Lasta emme katselleet, kun rakenneultrasta oli niin vähän aikaa, mutta päälaki ja käsi tulivat mukaan kuvaan kaikesta huolimatta. 🙂 Pyysin myös, että minulta testataan emättimen bakteeritulehdus, kun neuvolalääkäri oli kuukautta aiemmin todennut, että valkovuoto näyttää hieman kokkareiselta (mutta hän oli sitä mieltä, että kun minulla kerran ei ole oireita, ei asiaa tarvitse tutkia enempää). Sieltä myös tosiaan löytyi merkkejä tulehduksesta, ja sain antibioottivoiteen, jota laitettiin viikon ajan emättimeen yöksi. En ollut itse havainnut mitään merkkejä tulehduksesta, joten ilman neuvolalääkärin kommenttia en olisi ikinä alkanut selvittää asiaa. Selvisin onneksi antibioottivoiteesta ilman että sain hiivatulehdusta. Aloitin syömään maitohappobakteereja heti kun sain voiteen, ja luin että niitä kannattaakin syödä raskauden aikana, joten syön niitä edelleen. Kaksi viikkoa myöhemmin (eli viikolla 23+5) kävin sitten uudelleen samalla gynekologilla tarkastamassa tilanteen. Tällä kertaa kohdunkaula oli sormimittauksessa 3cm ja ultralla 3,7cm, eli se oli jopa pidentynyt. Sitä en tiedä, että johtuiko pidentyminen bakteeritulehduksen parantumisesta vai jostain muusta, mutta ainakin tilanne oli normaali eikä näyttänyt siltä, että kohdunsuu olisi mitenkään avautumassa.

Nyt viimeisen kuukauden aikana ei kipujakaan ole enää tuntunut. Välillä jos kävelen oikein vauhdilla, niin tunnen painetta alavatsalla, mutta välillä kävellessä ei tunnu mitenkään erilaiselta kuin ennen raskautta, jolloin sitä voi jopa unohtaa olevansa raskaana. Raskausjoogaryhmän osallistujat kommentoivat, että monella on kivut lisääntyneet viikon 30 jälkeen, saa nähdä miten itselle käy. Ainakin olen iloinen, että raskauden puolivälissä tuntuneet kivut menivät pois itsestään, ettei koko jälkipuolisko ole mennyt kipuillessa. En ole toistaiseksi tuntenut myöskään harjoitussupistuksia (tai ainakaan en tunnista niitä, jos niitä on ollut). Muutenkin nyt toisen kolmanneksen aikana on ollut yleisesti ottaen todella normaali olo, esimerkiksi alkuraskauden hurja nälkä on väistynyt, ja olenkin nyt palannut aiempaan, raskautta edeltäneeseen syömisrytmiin. Myös kahvinhimo on palannut, ja kofeiinia on kyllä välillä tullut nautittua ehkä turhankin paljon. Yleensä olen kyllä onneksi pysynyt selkeästi sallitun rajoissa.

Raskauden toinen kolmannes lähestyy siis loppuaan, ja kaikki on mennyt hyvin. Olo on ollut hyvä, eikä väsymys ole vaivannut. Töissäkin olen toistaiseksi jaksanut hyvin, en ole huomannut missään vaiheessa mitään ”pregnancy brain” -oireita. Hemoglobiini sen sijaan on laskenut, mutta en ole ainakaan vielä huomannut mitään raudanpuutosoireita. Olen yrittänyt syödä lisärautaa, mutta hieman huonolla menestyksellä. Viikolla 22+5 Hb oli 101, ja neuvolassa käskettiin ottamaan lisärautaa. Kokeilin silloin Obsidan fe++ -tabletteja, joissa on 100mg rautaa, mutta ne saivat minut oksentamaan yllättäen, mikä ei ollut kovin mukavaa. Kokeilu jäi viikkoon, jonka jälkeen luovutin. Eilen viikolla 27+2 neuvolassa mitattiin taas Hb, joka oli tasan 100 tällä kertaa. Onneksi se ei siis ollut jatkanut laskemista, mutta terveydenhoitaja suositteli kyllä kovasti rautalisää edelleen. Parasta sitä olisi toki saada ravinnosta, mutta jos ruokailutottumuksia muuttamalla se ei lähde nousuun, niin minun käskettiin kokeilla nestemäistä rautaa. Sekoitin sitä tänään aamulla mehuun ja sainkin juotua päivittäisen annokseni (20mg), mutta sen jälkeen kärsin taas pahoinvoinnista seuraavat tunnit… Pitää ehkä seuraavaksi kokeilla ottaa sitä yötä vasten ja katsoa miten käy. Olisi kyllä kiva selvittää myös rautavarastojen tilanne, eikä pelkästään hemoglobiinia. Itsellä on aina ollut matala Hb, joka on koko aikuisiän kieppunut siinä alarajan (120) tuntumassa.

Lapsen liikkeet tuntuvat nyt entistä paremmin, ja niitä tuntuu pitkin päivää. Hurjaa, että loppuraskauteen ei enää kuulu ultraäänitutkimuksia (paitsi jos epäillään jotain olevan pielessä), mutta toisaalta tässä vaiheessa ei kyllä niin kaipaakaan enää ultraa, kun vatsassa myllertää pitkin päivää. 🙂

Mainokset