Breaking the Girls
Me vietimme pyhäinpäivää elokuvia katsellen, ja päädyimme katsomaan kaksi elokuvaa, joissa oli sama idea: Breaking the Girls ja Wild Things (Villit kuviot). Kumpikin elokuvista toimii sitä paremmin, mitä vähemmän niistä tietää, joten olen hieman järkyttynyt, että Breaking the Girlsin trailerissa paljastetaan puolet juonesta – älkää siis katsoko traileria, se pilaa leffan! Breaking the Girls on Jamie Babbitin, joka tunnetaan sellaisista 90-luvun lesboklassikoista kuten But I’m a Cheerleader ja Itty Bitty Titty Committee, ohjaama. Elokuvan idea perustuu Alfred Hitchcockin elokuvaan Strangers on a Train, joka taas perustuu Patricia Highsmithin samannimiseen esikoisromaaniin. Jamie Babbit kommentoi esikuvaansa:
I think Patricia Highsmith would have liked to have written Strangers on a Train with women, as the butch lesbian she was, but since she was closeted and freaked out about writing anything even remotely gay, Strangers on a Train turns out to be about a bunch of guys. I also really liked the idea of remaking Strangers on a Train in a form that Patricia Highsmith would enjoy.
Pidin kovasti Breaking the Girls-elokuvasta, siinä oli jännä tunnelma enkä kyllä ollenkaan arvannut juonenkäänteitä. Olen lukenut netistä kritiikkiä leffaa kohtaan jossa tartutaan kiinni siihen, että elokuvan lesbot ovat pahoja murhaajia (tai ainakin joku/jotkut heistä ;)), mutta ehkä en sitten ole itse vielä katsonut tarpeeksi montaa vanhaa ja masentavaa lesboelokuvaa, koska en tullut ollenkaan ajatelleeksi, että se olisi paha asia. (Itse olen ainoastaan saanut yliannostuksen niistä elokuvista, joissa on onneton loppu ja/tai lesbohahmo kuolee.)
Wild Things oli tehty selkeästi suuremmalla rahalla ja isommilla nimillä kuin Breaking the Girls, mutta en kyllä pitänyt siitä yhtä paljon kuin Breaking the Girlsistä. Leffassa oli useita asioita mitkä häiritsivät. Loppu siinä tosin oli harvinaisen hyvä, olen todella iloinen että olin onnistunut kaikki nämä vuodet välttämään spoilaantumista elokuvasta. Ainoa tieto mikä minulle oli jäänyt päähän, oli että Neve Campbell ja Denise Richards suutelevat elokuvassa.
Se suutelukohtaus Villit kuviot-elokuvassa
Tämä suutelukohtaus saikin meidät keskustelemaan, että milloin olemme ensimmäisen kerran nähneet naisten suutelevan keskenään elokuvassa. Vaimolle ensimmäinen elokuva oli juuri Wild Things, eikä hän osannut ollenkaan odottaa sitä kun meni kavereidensa kanssa leffaan katsomaan kyseistä elokuvaa. Tämä yllätys on jäänyt vaimolle elävästi mieleen, sillä hän ei siihen aikaan ollut edes itse vielä tajunnut pitävänsä naisista.
Itselleni ei ole jäänyt mieleen mitään tarkkaa mielikuvaa siitä ”ekasta kerrasta”. Muistan, että yksi ensimmäisistä lesboelokuvista jonka näin, oli Paistetut vihreät tomaatit, vaikka kyseisessä leffassa ei kyllä suudella ollenkaan, jotta homofobinen yleisö voisi kuvitella että päähenkilönaiset ovat vain ”hyviä ystäviä” keskenään. Kirjassa sentään käy kyllä selväksi, että kyseessä oli rakkaussuhde. Toinen minuun suuresti vaikuttanut elokuva oli Fucking Åmål, jossa kyllä suudeltiin, mutta enemmän minuun teki vaikutuksen elokuvan koko sisältö. Se on edelleen yksi parhaista elokuvista mitä olen nähnyt, harvinaisen aito kuvaus nuoruudesta 90-luvulla.
Idgie ja Ruth Fried Green Tomatoes-elokuvassa
Olen sillä tavalla outo, että tykkään pitää kirjaa asioista, joten minulla on excel-taulukko kaikista elokuvista mitä olen elokuvateattereissa nähnyt. Kun muisti on hatara, taulukko pelastaa. Paljastui, että ensimäinen näkemäni leffa, jossa naiset suutelevat keskenään, on Bound. Olin silloin 16-vuotias ja Gina Gershon oli mielestäni erittäin seksikäs. 🙂
Jennifer Tilly & Gina Gershon Bound-elokuvassa
Jäin miettimään, että onko muille ollut tärkeää nähdä kuvauksia naisten välisestä rakkaudesta valkokankaalla ja/tai televisiossa? Onko se jäänyt mieleen, kun ensimmäisen kerran näki kahden naisen suutelevan? Vai onko nykyään tämä näky jo niin yleinen, että on mahdotonta muistaa milloin on siihen ekan kerran törmännyt? Silläkin on varmaan merkitystä, kuinka nuori on ollut kun tämä on tapahtunut. Itse olen jo yläasteella aktiivisesti etsinyt kuvauksia homoseksuaalisuudesta, kun taas vaimo ei silloin vielä ollut tajunnut olevansa kiinnostunut sellaisesta. Minä en ikinä yllättynyt näkemästäni, sillä etsin tarkoituksella käsiini itseäni kiinnostavia elokuvia, kun taas vaimo ehti aidosti yllättyä kun näki Villit kuviot elokuvateatterissa.
Fucking Åmål-elokuvalippu
Sateenkaarella 