Uusi työ

Toka viikko uudessa työssä on nyt meneillään. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että ihan hyvin on asiat lähteneet rullaamaan, vaikka kaikki on uutta, ihan tietokoneen käyttöjärjestelmästä lähtien (sain MacBook Pron!). Välillä hieman ahdistaa, kun pitää jatkuvasti googlettaa, että ”miten teen asian x” kun on tottunut siihen, että osaa käyttää ohjelmia, joita tarvitsee työssään. Toisaalta sain juuri sitä mitä halusin, eli paljon uutta opittavaa ja mahdollisuuden kehittää omaa osaamistani. (Uutta ei siis ole ainoastaan käytettävät ohjelmat vaan myös se, mitä niillä teen.) Positiivista on myös se, että voin chattailla vaimon kanssa päivän aikana vapaasti ja kysellä häneltä asioita, jos ei huvita kysyä googlelta. 🙂

Kävin ekana työpäivänä lounaalla naisseurassa ja päädyin tulemaan kaapista jo ennen kun edes ehdimme ravintolaan. Toinen naisista on menossa naimisiin lähiaikoina ja mainitsin menneeni itsekin naimisiin viime syksynä, eikä siinä kestänyt kauaa kun jo kävi ilmi, että puolisoni on nainen. 🙂 Olin etukäteen miettinyt, että milloinkohan tulen kertomaan asiasta, mutta tässä on käynyt ilmi, että työkaverit puhuvat aika paljon myös henkilökohtaisesta elämästään ja perheistään, joten kaapissa oleminen vaatisi jonkinasteista akrobatiaa, eikä minulla ole mitään kiinnostusta harrastaa sellaista. Onneksi vaikuttaa siltä, että työpaikka on samantyylinen liberaalikupla kuin oma ystäväpiirikin, joten jännä nähdä tuleeko seksuaalisesta suuntautumisestani missään vaiheessa mitään issueta kenellekään työkaverille (koska oikeastihan en voi tietää, mitä muut ajattelevat). Silloin ekan päivän lounaalla minulta kysyttiin myös, että olemmeko hankkimassa lapsia. 😀 Siihen vastasin epämääräisesti, että ehkä joskus. Tarkemmin suunnitelmista kertominen olisi tuntunut hieman liian henkilökohtaiselta avautumiselta näin ekalle työpäivälle…

Tämä on myös siinä mielessä jännä uusi tilanne, että tämä on varmaan eka kerta, kun minua todennäköisesti luullaan lesboksi (identifioidun siis biseksuaaliksi, jos on pakko). Ihan virkistävää, että kerrankin näin päin. 😉 Suurimman osan elämästäni minua on luultu heteroksi, ja luullaan edelleen, ellen kerro vaimosta. Edellisessä työpaikassa aloittaessani olin vielä parisuhteessa miehen kanssa, joten tulin siellä kaapista vasta kun menin kihloihin työkaverini kanssa, joka siis nykyään on vaimoni.  Biseksuaalisuus tosiaan jää helposti näkyättömäksi, mutta toisaalta en koe että se on mitenkään oleellista tietoa, jota minun olisi pakko jakaa, ellei sitten asia ole relevanttia jonkun keskustelun kannalta. Tällä hetkellä koen, että tärkeintä on nykyisyys ja nykyinen rakkaussuhteeni, en koe että haluan tuoda esille menneitä suhteita, varsinkaan työpaikalla.

Jännä yksityiskohta on muuten se, että olen töissä miesvaltaisella alalla, ja firman työntekijöistä vain 15 % on naisia, mutta naisista 25 % on parisuhteessa naisen kanssa. Tuo vaikuttaa ihan hyvältä prosentilta. 😉

Mainokset

Kertomisen vaikeus

Tajusin, etten muista milloin ja miten tulin kaapista kavereilleni, kun aloin pohtimaan nuoruuttani Suomalaisen kirjallisuuden seuran inspiroimana. Heillä on huhtikuun loppuun asti meneillään keruu otsikolla Sateenkaarinuorena nyt ja ennen, johon ajattelin osallistua. Päätin siis myös kaivaa esille vanhat päiväkirjani, koska 90-luvusta on niin paljon aikaa, ettei kaikkea voi enää muistaa. 🙂 Näköjään siitä on kulunut myös niin paljon aikaa, että pystyn lukemaan vanhoja juttujani ahdistumatta ja pitämättä itseäni idioottina. Enemmänkin nauran omalle naiviudelleni ja hämmästelen sitä, miten paljon olen ehtinyt unohtaa.

Löysin kuitenkin helposti sen kohdan, kun tulin kaapista molemmille parhaille ystävilleni. Toinen heistä tönäisi prosessin liikkeelle kertomalla minulle olevansa lesbo. Silloin oli joulu ja olimme 16-vuotiaita. Päädyin itse kirjoittamaan hänelle kirjeen viikkoa myöhemmin, jossa selitin että luulen olevani bi. Mutta jäin edelleen pohtimaan, miten ja milloin kerron toiselle bestikselleni, vai kerronko vielä mitään. Kun luin päiväkirjaa eteenpäin, paljastui, että olinkin kertonut hänelle jo yhtä sun toista…

Yhtenä päivänä kun olimme koulun jälkeen kahvilla, päädyimme puhumaan tytöstä johon olin silloin ihastunut. Tässä ote päiväkirjastani (vapaasti suomennettuna, päiväkirjani on kirjoitettu ruotsiksi):

Bestis: Ootko sä haaveillut seksistä hänen kanssaan?

Minä: Joo

Tässä vaiheessa mietin, että nyt olisi hyvä hetki kertoa, että luulen olevani bi. Jostain syystä en kuinkaan halunnut sanoa sitä, ja tilanne meni ohi.

Vähänkö mua nauratti, kun luin tuon. Ihan niin kuin se tulisi suurena yllätyksenä kaverille, kun olin näköjään jo kertonut aiemmin, että olen yhastunut yhteen tyttöön mun koulusta…

Viikkoa myöhemmin pohdin tätä samaa asiaa päiväkirjassani. Silloin kirjoitin:

Olen tainnut kyllä jo antaa bestikselleni joitain ei-niin-hienovaraisia vihjeitä asiasta, kuten sillloin viime kesänä hänen mökillään, kun sanoin, että haluaisin harrastaa seksiä naisten kanssa. Tai se kerta kun luimme huviksemme kontakti-ilmoituksia, ja siellä oli yksi ilmoitus naiselta, joka etsi naista, ja minä kommentoin että minä voisin vastata tuohon.

Joo-o, kaverilla ei varmaan ollut mitään aavistusta asian laidasta. 🙂 Se on jännää, kuinka se on jotenkin niin paljon helpompaa sanoa, että olen ihastunut vaikka ”Maijaan”, kuin sanoa että on lesbo tai bi. Jotenkin silloin nuorena pelotti sanoa asia ääneen, ottaa itselleen se leima. Niin kauan kun puhui vain ”Maijasta” ilman mitään sen kummempia identitettipohdiskeluja ääneen, niin se ei tuntunut niin lopulliselta. Omilta pään sisäisiltä identitettipohdiskeluilta sen sijaan ei voinut välttyä.

Miten sitten lopulta uskalsin kertoa kaverilleni? Olimme taas kerran kahvilla jolloin hän kommentoi: ”Olen tässä pohtinut, että saattaisin olla bi” johon minä vastasin ”NIIN MINÄKIN”! 🙂 Kun pato oli murtunut, pystyin puhumaan hänelle asiasta ja pohdinkin identiteettiäni vielä paljon hänen kanssaan. Mutta kaverini ei kyllä ole bi, sillä jo seuraavan kerran kun puhuimme omasta identiteetistämme, hän sanoi että taitaa sittenkin kallistua heteron puolelle. Minä sanoin, että taidan edelleen olla bi. Ja niinhän minä edelleen olen. 🙂

(Näin jälkikäteen tuli kyllä mieleen, että oliko kaverini oikeasti pohtinut olevansa bi, vai oliko hän vain kyllästynyt siihen että minä kiertelin ja kaartelin enkä saanut sanottua. Tai ehkä hän oli innostunut pohtimaan koska minä olin puhunut niin paljon omasta kiinnostuksestani naisia kohtaan.)