Tauon jälkeen

Pitkästä aikaa täällä. Olen pitänyt ihan tarkoituksella taukoa blogeista (sekä omastani että muiden) ja keskittynyt nauttimaan elämästä. Viime kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon, ja blogimaailmaan on syntynyt uusia mielenkiintoisia blogeja. Tässä onkin tekemistä päästä taas ajantasalle. 🙂

Meillä perheellistyminen ei ole yhtään lähempänä kuin ennekään, mutta tilanne ei onneksi vaivaa erityisemmin. Elämä on mukavaa, ja niin kauan kun ei ajattele liikaa epäonnistuneita hoitoja, on fiilis oikeastaan aika hyvä. Siinä mielessä hoitotauko ja blogitauko on tehnyt oikein hyvää ajatuksille. Olen huomannut, että mitä enemmän ajattelen hoitoja, sitä enemmän minun tekee mieli etsiä lisätietoa ja uppoutua netin syövereihin. Mutta ongelma on siinä, että netistä ei löydy vastausta siihen kysymykseen, johon oikeasti haluaisin vastauksen: miksi meidän alkioit kaikki lopettivat kasvamisen ennen kuin ehtivät viiden päivän ikään, ja miksi se yksi päällisin puolin loistoyksilökään ei jatkanut kasvuaan kohdussa? (Tuohon viimeiseen kysymykseen tiedän oikeastaan vastauksen: mahdollisia kromosomihäiriöitä ei näe mikroskoopilla alkioviljelyn yhteydessä, vaan niiden selvittämiseksi pitäisi tehdä erillinen tutkimus. Todennäköisesti siis siinä päällisin puolin hyvännäköisessä alkiossa oli jotain vikaa, joka ei näkynyt päälle päin.) Mutta se pohjimmainen kysymys taitaa olla, että miksi alkiot eivät olleet parempilaatuisia, ja voiko mitään tehdä toisin, jotta tilanne olisi parempi.

Koska netistä ei löydy kaipaamiani vastauksia, parempi vain pysytellä poissa lapsettomuusaiheista. Sen sijaan olemme kesällä olleet aktiivisia – olemme geökätköilleet ahkerasti, ja aloitimme myös juoksuharrastuksen. Kengät tuli ostettua jo vuosi sitten, mutta vasta nyt tuli oikeasti lähdettyä juoksemaan. 😉 (Voin lämpimästi suositella juoksun aloittamista puhelinsovelluksen avulla, joka varmistaa ettet lähde liikkeelle liian rajusti. Meillä toimi sovellus 5K runner erinomaisesti – alussa harjoitukset olivat niin kevyitä, vaikka kestivätkin puoli tuntia, että fiilis oli lenkin jälkeen aina lisää, lisää!)

Olin kesällä myös ikäryhmätarkastuksessa työterveyshuollon kautta. Selitin siellä hoitajalle kaikki ongelmani, ja kokemus oli erittäin positiivinen. Kun selitin migreeni-niskajumitus-stressi-noidankehästäni, niin sain lähetteen fysioterapiaan, mutta yllätyksekseni sain lähetteen myös psykologille. Olin jotenkin kuvitellut, että pitäisi olla joku ”oikea” vaiva, kuten masennus, jotta olisi järkeä mennä psykologille, mutta nähtävästi ihan stressi riittää. Olen jo käyttänyt 3 kertaani, ja nyt osui oikeanlainen henkilö kohdalle, sillä sessiot olivat todella antoisia keskustelutunteja, joista oikeasti jäi ajatuksia mieleen pyörimään, jotka kehittyivät ja joista sitten jatkettiin seuraavalla kerralla. Psykologi myös suositteli minulle minfulnessia stressin lievittämiseen, ja vaikka en olekaan vielä onnistunut saamaan kunnon rutiinia aikaiseksi, olen tykännyt mindfulness-harjoituksista kovasti. (Jos kiinnostaa, niin mindfulnessiin voi tutustua monella tapaa, mutta itselleni helpoin ja mukavin juttu on ollut Headspace-sivu ja mobiilisovellus.)

Juoksuharrastus ja hengähdystauko ovat vaikuttanut hyvinvointiini todella positiivisesti – merkittävin parannus on ollut selkeä migreenikohtausten väheneminen. Minulla on hormonaalinen migreeni, joka ärtyy lisäksi myös stressistä ja jännityksestä. Vuosi sitten minulla alkoi 3 kuukautta kestänyt stressaavampi jakso töissä, ja sen aikana aloitimme myös hedelmöityshoidot, remontoimme uuden kodin ja muutimme sinne. Vaikka työstressi hellitti, minulle jäi päälle migreenikierre, ja reagoin usein migreenillä kaikkiin ikäviin tai jännittäviin tilanteisiin. Vasta kun pidimme taukoa hoidoista ja keskityimme muihin juttuihin, ja samanaikaisesti sain myös niska-hartiaseudun jännitystilan laukeamaan urheilun avulla, loppuivat usein toistuvat migreenikohtaukset lopultakin. Eivät ne toki kokonaan ole loppuneet, mutta ero on silti käsinkosketeltava. Tilanne on lopultakin normalisoitunut.

Jos minulle jotain on valjennut, niin se on se, että jos on stressiä elämässä, niin ei saisi päästää tilannetta vain jatkumaan ja jatkumaan. Tavallaan olen kyllä tiennyt tämän koko ajan, mutta se on vaan niin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Omalla kohdalla keskenmeno aiheutti pakollisen pysähtymisen. En tiedä olisiko samat hyvät jutut tapahtuneet myös vaikka raskaus olisi jatkunut, mutta jollain tapaa minulla on tunne, että keskenmeno oli itselle se viimeinen niitti, josta tuli olo, että jotain on nyt pakko tehdä. Kun noihin lisääntymisterveydellisiin asioihin ei juurikaan pysty itse vaikuttamaan (kun ei alunperinkään tupakoi jne. niin ei ole mitään mitä korjata), niin luulen, että minulle tuli sellainen olo, että pakko sitten tehdä jotain sitten niille asioille, joihin vielä voin vaikuttaa, kuten esim. migreeniin. Nyt jälkikäteen tuntuu siltä, että olin koko kevään tuuliajolla, enkä osannut tehdä mitään asioille jotka eivät olleet kunnossa, kun elämä pyöri vain kahden viikon sykleissä. Nyt kun huomaa tehneensä konkreettisia muutoksia parempaan, niin tuntuu älyttömän hyvältä, tuntuu että elämä on hallinnassa. Siitä en haluaisi päästää irti, vaikka hedelmöityshoidot ovat kyllä omiaan saamaan aikaan sellaisen tunteen, että ei pysty kontrolloimaan mitään. Mitenkähän niiden läpi saisi luovittua, että oma elämä tuntuisi vielä omalta?

Keskenmenon hoito lääkkeillä

Pari viimeistä viikkoa on kulunut niin hujauksessa, etten ole ehtinyt kirjoittaa tänne, vaikka tarkoitus oli päivittää kuulumisia jo kauan sitten. 🙂 Vietämme nyt erittäin tervetullutta taukoa hoidoista ja nautimme kesästä. Keskenmenosta on kolme viikkoa aikaa, ja se sujui onneksi lopulta aika helposti. Syksymmällä olisi tarkoitus jatkaa hoitoja, mutta ensin pitää odotella, että kroppa on toipunut, mikä minun tapauksessani tarkoittaa, että vähintään kahdet kuukautiset pitää tulla. En kyllä ollenkaan uskonut, että menisin vielä toiseenkin IVF-hoitoon, mutta nyt en kyllä halua luovuttaa, kun olo on sen verran optimistinen.

Pelkäsin, että lääkkeellinen raskaudenkeskeytys aiheuttaisi todella runsaan vuodon, mutta niin ei käynyt, vaan kroppani jatkoi normaalilla niukkaverisellä linjallaan myös tässä tapauksessa. Vuoto oli kaikin puolin ihan kuin tavalliset kuukautiset, eikä edes kestänyt kuin päivän tai pari kuukautisia pidempään. Ainoa ero oli, että minulla oli jonkin verran kivuliaita vatsakramppeja, joiden takia söin särkylääkkeitä (normaalisti minulla siis on kivuttomat kuukautiset). Olin myös lukenut, että joillain ihmisillä on ollut pitkät jälkivuodot, mutta minulla ei ollut sellaistakaan, vaan pystyin aika nopeasti jättämään kuukautissuojat pois. Kerron tämän siksi, että yleensä mieleen jää vain kamalat tarinat, joten halusin kertoa, että ainakin alkuraskaudessa keskenmeno ei välttämättä eroa paljoa kuukautisista, toki tämä on hyvin yksilöllistä.

Pahinta lääkkeellisessä keskeytyksessä oli Cytotecien aiheuttamat krampit. Laitoin lääkkeet illalla klo 17 aikaan, jolloin otin myös särkylääkettä. En sitten tajunnut ottaa uutta annosta ennen nukkumaanmenoa, ja puolenyön aikaan heräsinkin aivan jäätävään kestokramppiin. Sain onneksi otettua lisää lääkettä, mutta nukkuminen jäi aika katkonaiseksi sinä yönä, vaikka kivut hellittivätkin. Sen jälkeen pidin huolen siitä, että söin särkylääkkeitä tasaisin väliajoin. Cytotecit eivät edes toimineet kunnolla ekalla kerralla, ja aamulla (melkein 12 tuntia lääkkeiden asettamisen jälkeen) tuli vähän tuhruvuotoa, mutta iltaan mennessä vuoto oli tyrehtynyt kokonaan. Joten jouduin sitten hakemaan uudet lääkkeet, jotka saivatkin vuodon alkamaan uudestaan, eivätkä aiheuttaneet enää yhtä pahoja kramppeja kuin ekalla kerralla. Kunnolla vuoto alkoi vasta vuorokausi toisen Cytotec-annoksen jälkeen (eli juhannusaattona), ja jatkui kolme päivää, jonka jälkeen se alkoi tyrehtymään ja loppui kokonaan muutamassa päivässä. Olin koko ajan täysin toimintakykyinen, ja juhannusviikonloppu menikin mukavasti kavereiden seurassa, joille emme olleet ehtineet kertoa raskaudesta emmekä myöskään puhuneet keskenmenosta.

Viikko keskenmenon toteamisen jälkeen päädyin käymään lääkärissä vatsakipujen takia, mutta syyksi paljastuikin lopulta se, että käyttämäni lääkkeet olivat aiheuttaneet ummetusta. 😀 Sain myös lähetteen gynekologille, joka teki ultraäänitutkimuksen ja totesi, että kohtu oli tyhjentynyt lähes kokonaan, jotain pientä siellä näkyi, mistä hän ei ollut aivan varma, mutta joka tapauksessa tilanne ei vaatinut mitään toimenpiteitä. Tämä oli helpottavaa kuulla, koska olin ollut huolissani, että onko mitään tyhjentymistä tapahtunut, kun verta oli tullut niin älyttömän vähän ja vuoto oli jo loppunut. Kaksi viikkoa keskenmenon toteamisen jälkeen minulle oli varattu jälkitarkastus klinikalle, mutta koska olin jo viikkoa aiemmin käynyt gynellä, skippasimme ultran ja suunnittelimme sen sijaan seuraavaa hoitoa.

Vielä kaksi viikkoa keskeytyneen keskenmenon toteamisen jälkeen sain raskaustestiin aivan haalean haalean viivan, joka näkyi kun sitä katsoi hyvässä valossa. (Sinä päivänä kun keskenmeno todettiin, viiva oli vielä todella tumma ja pamahti heti testiin.) Tuon tekemäni testin raja oli 25 mIU/ml, joka on siis se raja-arvo, joka määrittelee onko raskaana vai ei. Tein sitten viisi päivää myöhemmin vielä uuden samanlaisen testin, sekä testin, joka reagoi jo 10 mIU/ml hCG-arvoihin, ja molemmat olivat negatiivisia! Molemmat testit olivat aivan puhtaan valkoisia, ei haamun haamua. 🙂 Nyt sitten odotellaan ekoja kuukautisia, tosin niihin saattaa vielä olla aikaa, koska päädyin myös testaamaan ovulaatiota, ja näyttää siltä että se olisi tapahtumassa aivan lähiaikoina. Harmillista ettemme voi yrittää kotona. 😉

Olen iloinen, että tässä pitää odottaa muutama kuukausi ennen hoitojen jatkamista. Tajusin hiljattain, että vedin keväällä viisi kuukautiskiertoa putkeen hormoneja, viimeisellä kierroksella vielä hieman enemmän, kun tehtiin IVF. Kuvittelisin, että se voi tehdä ihan hyvää kropalle saada nyt olla hetken aikaa ihan vain omilla hormoneilla, ja toivon mukaan tämä tauko vaikuttaisi myös suotuisasti seuraavassa hoidossa saatavien munasolujen laatuun. Munasolujen kasvamisessa oli jotain häikkää jo silloin viimeisessä inseminaatiossa, ja IVF:ssä hedelmöitetyt alkiot eivät oikein lähteneet normaalisti kasvamaan, kun viidestä normaalisti hedelmöittyneestä alkiosta vain yksi selvisi viisi päivää, ja sekin meni lopulta kesken. Yhdestä hoidosta ei kuitenkaan voi sanoa mitään varmaa tuomiota, joten toivottavasti seuraavalla kerralla on parempi onni matkassa. 🙂 Lääkärimmekin sanoi, että hän on optimistinen, eikä näe mitään syytä miksei meidän kannattaisi tehdä vielä seuraavaakin hoitoa.

Huonoja uutisia

Meillä oli tänään toinen alkuraskauden ultra, ja tällä kertaa löytyi alkiokin! Valitettavasti alkiolla oli mittaa vain jotain 1-2mm välillä, ja se kellui 7mm pitkässä raskausontelossa. Kun tänään on jo rv 7+5, olisi alkion pitänyt olla jo 14mm kokoinen. Nyt alkion koko vastasi viikkoja 5+5, eikä sykettä löytynyt. Diagnoosiksi tuli siis keskeytynyt keskenmeno. (Keskeytynyt tarkoittaa siis sitä, että alkio on edelleen kohdussa eikä ole vuotanut ulos.)

Meidän kohdallamme edellinen ultra enteili siis pahaa, vaikka selvästi alkio oli vielä jatkanut kasvuaan sen jälkeen, kun edellisellä kertaa sitä ei löytynyt ollenkaan. Koska alkio oli koko ajan noin pahasti kehityksestä jäljessä, niin lääkäri sanoi että todennäköisesti taustalla oli alkion kromosomihäiriö, mikä on kai kohtuullisen yleistä. Olen kyllä kuullut ihmeistä, joissa pahasti jäljessä olevasta alkiosta on kehittynyt terve lapsi, mutta meidän tapauksessamme kun sykettä ei ollut ja hedelmöittymisajankohta oli tarkasti tiedossa, niin noin suuri heitto alkion koossa ei kyllä voi tarkoittaa muuta kuin että sen kehitys on pysähtynyt.

Nyt on jotenkin rauhallinen olo. Olen koko ajan pelännyt pahinta, ja nyt ei tarvitse enää pelätä. En tiedä kuinka paljon oli jotain intuitiota ja kuinka paljon pelosta johtui siitä, että tutkimukset enteilivät huonoa. Toivon mukaan seuraavassa raskaudessa olisi luottavaisempi olo. Puhuimme jo lääkärin kanssa, että jälkitarkastuksen yhteydessä voidaan suunnitella seuraavaa IVF-hoitoa. Vähintään yhdet kuukautiset pitää tulla, ennen kuin hoidon voi aloittaa, mutta saattaa olla että odotamme useammat, täytyy katsoa miltä siinä vaiheessa tuntuu.

Sain Cytotec-lääkkeet, joiden pitäisi saada aikaan kohdun tyhjennys, ja sairaslomaa loppuviikon. Nyt odottelen, että vaimo tulisi kotiin töistä, koska olen ymmärtänyt, että verta saattaa tulla erittäin runsaasti ja kivut saattavat olla kovat, joten en missään nimessä halua olla yksin siinä vaiheessa kun lääkkeet alkavat vaikuttaa. Toivon mukaan ne kuitenkin vaikuttavat, etten joudu kaavintaan. Tuntuu jotenkin hullulta, että toistaiseksi on vielä fyysisesti ihan hyvä olo. Epäilen, että olen vielä hieman shokissa uutisesta, kun henkisestikään ei ole mitenkään erityisen paha olo.

Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että kai sitä vaan täytyy yrittää uudestaan, koska ensi kerralla saattaa hyvin tulla alkio joka jatkaa kasvamistaan loppuun asti. Lääkäri sanoi, että meillä kävi nyt vain tosi huono tuuri, ja että minussa tuskin on mitään fyysistä vikaa. Tuntuu siltä, että ainakin pitää kokeilla vielä toinen IVF-kierros.

Meillä oli tänään eri lääkäri kuin normaalisti, ja pakko kehua häntä – en voi kuvitella miten hän olisi enää paremmin voinut hoitaa tämän ikävän tilanteen. Tuli luottavainen ja turvallinen olo hänen käsissään. Samoin klinikan hoitajat olivat aivan ihania, joten tästä käynnistä jäi tavallaan jopa hyvä olo, kun tuntui että sai aitoa empatiaa hoitohenkilökunnalta.