Kuulumiset vuoden kestäneeltä hoitotauolta

Hoitotaukomme venähti vuoden mittaiseksi, mutta nyt olemme taas aktivoituneet lapsitoiveen kanssa, joten on jo korkea aika päivittää kuulumiset blogiinkin! Olen pahoillani, että tämä blogi jäi hieman yllättäen tauolle. Tarkoitus ei ollut missään vaiheessa pitää taukoa, mutta tässä kävi niin, että ajatus kirjoittamisesta ei houkutellut, ja tulikin pidettyä sitten lomaa lapsitoiveista myös ajatusten tasolla ja keskityttyä muihin asioihin elämässä.

Kertaan vielä lyhyesti taipaleemme tähän asti – viime vuonna teimme viisi inseminaatioyritystä tuloksetta, jonka jälkeen kokeilimme IVF-hoitoa. Tulin hoidon avulla raskaaksi, mutta valitettavasti raskaus meni kesken, eikä tämän yhden alkion lisäksi pakkaseen jäänyt mitään. Joten vuosi sitten olimme juuri keskellä toista IVF-hoitoa, kun sainkin tietää, että papa-kokeen tulos oli huolestuttava. Päätimme, että tuoresiirtoa ei tehdä, vaan hoidetaan ensin terveyteni kuntoon. Myös toisesta IVF-hoidosta ainoastaan yksi alkio selvisi 5-päiväiseksi blastokystiksi, ja tämä kaveri meni sitten pakkaseen odottelemaan parempia aikoja.

Minulle tehtiin marraskuussa vuosi sitten Loop-hoito, joka onnistui hyvin ja kaikki solumuutokset saatin kerralla pois. Keväällä aloimme sitten miettiä, että milloin jatkamme hoitoja, ja varasin lapsettomuuslääkärillemme keskusteluajan. Tämä oli todella hyvä juttu, sain puhuttua kaikista asioista jotka vaivasivat minua, ja oli ihanaa, että lääkäri ymmärsi, että tällainen yllättävä solumuutos oli todella pelottava. Tuntui, että Kätilöopistolla lääkärit näkivät joka päivä niin monta potilasta, joilla kaikilla on solumuutoksia, että heidän oli ehkä vaikea empatisoida, kuinka järkyttävää se yksilötasolla on, kun pelästyy, että tuleeko minulle nyt syöpä… Toki kyse oli varmasti myös kiireestä, joten siksikin oli mukava varata tunnin aika lääkärille, ei tarvinnut pelätä ettei ehtisi jutella asioitaan loppuun asti. Keskustelun lopputulos oli kuitenkin se, että koska Loop-hoidon jälkeinen 6kk kontrolli oli jo niin lähellä, niin odotellaan ensin tulokset siitä ja lähdetään sitten tekemään pakastealkion siirtoa.

Huhtikuussa olin sitten uudestaan kolposkopiassa Kätilöopistolla, ja minulta otettiin myös papa ja HPV-testit. Lääkäri arvioi silmämääräisesti, että näyttää siltä, että solumuutokset ovat uusineet, ja että on todennäköistä, että saan kutsun uuteen Loop-hoitoon. Maailmani romahti. Laskeskelin parhaan ystäväni kanssa, joka juuri oli itse plussanut pitkän yrittämisen jälkeen, että jos minulle tehtäisiin kesäkuussa uusi Loop, ja odottaisin taas että puoli vuotta on mennyt, ja kontrollissa olisi kaikki kunnossa, niin voisin aikaisintaan yrittää tulla raskaaksi vuonna 2017… Totesimme siis vaimoni kanssa, että meidän on parempi siirtyä hoitamaan häntä, muuten tuhlaamme vaan hedelmällisimmät vuotemme siihen, että odotamme että minä olisin terve. Olimme miettineet samaa jo heti kun sain kutsun ekaan Loopiin, mutta emme aktivoituneet asian suhteen silloin, koska järkytys ja pelko olivat niin pinnalla, ettei energiaa riittänyt siihen, että olisi miettinyt vielä lapsettomuushoitojakin.

Jäin siis odottelemaan kolposkopian tuloksia, ja niissä kesti ja kesti. Lopulta soittelin itse perään, ja olin pudota tuoliltani, kun hoitaja kertoikin, että kaikki oli kunnossa. Papa oli normaali, HPV-testi negatiivinen, eikä mitään solumuutoksia ollut löytynyt. Minusta otetut koepalat oli nähtävästi lähetetty vielä jonnekin erikoisvärjäykseen, koska testitulokset olivat ristiriidassa lääkärin arvion kanssa, mutta myökään lisätutkimuksissa ei löytynyt mitään normaalista poikkeavaa. Yht’äkkiä olikin täysin mahdollista yrittää raskautta minun kanssani. Tuntui hurjalta ajatella, että olen terve, en millään meinannut pystyä uskomaan sitä. Nähtävästi minulla kuitenkin oli joku tulehdus kohdunsuulla, joka sai lääkärin luulemaan, että solumuutokset ovat uusineet, mutta ei sellainen tulehdus, josta voisi kehittyä syöpä, joten kai se sitten on vaaraton. Itseä mietityttää, että onkohan tuo kuinka yleistä vai harvinaista, kun ei ainakaan ole mitään muuta keinoa huomata koko asiaa, kuin tutkia kohdunsuuta mikroskoopilla, ja eihän sellaista tehdä ikinä ellei ole syytä papan perusteella epäillä jotain vakavampaa. Tämä minun tulehdukseni kun ei näkynyt papassa millään tavalla.

Kun sitten selvisi, että olenkin terve, aloimme miettiä, että pitäisikö meidän sittenkin kokeilla alkionsiirtoa minun kanssani, kun sekään ei oikein tuntunut hyvältä, että jättäisimme minulle yhden oljenkorren, jonka voisin käyttää vasta parin vuoden päästä. Tuntuu paremmalta siirtyä hoitamaan vaimoa, kun meillä ei ole enää pakkasessa alkiota minua varten. Toki siis alkion voisi siirtää myös vaimon kohtuun, mutta oletan, että siinä ainakin olisi jonkin sortin byrokraattinen kuvio, kun meitä ei kuitenkaan Suomen nykyisen lain silmissä hoideta pariskuntana.

Viime keväänä, kun kävin juttelemassa lääkärimme kanssa, kävimme läpi myös negatiiviset skenaariot, kuten sen, että en tulisi raskaaksi pakastealkion siirrosta. Lääkäri oli sitä mieltä, että siinä tapauksessa meidän kannattaisi hoitaa vaimoa, tai jos minä haluaisin tulla raskaaksi, että vaimo lahjoittaisi munasoluja, sen sijaan että käytettäisiin minun solujani. Olin positiivisesti yllättynyt, että lääkäri ei loputtomiin pitänyt yllä toivoa, että kyllä tämä onnistuu minun soluillani, kun tuntui että silloin ekan IVF:n yhteydessä ja vielä tokankin aikana oli jotenkin selvää, että tottakai me jatketaan hoitoja minun kanssani. Toki siis lääkäri asetteli sanansa hyvin varovaisesti nytkin, mutta selvästi se, että olemme nyt kahdesta IVF:stä saaneet molemmista vain yhden blastokystin, kertoo siitä, että jotain ongelmaa on. Toisaalta, edelleenkin yksi alkio on aivan riittävästi, jos raskaus kestää loppuun asti ja saamme terveen lapsen kotiin. 🙂

Kaikki nämä huolet terveydestä ja veivaaminen edestakaisin (uuteen Loopiin -> ei kun olenkin terve) aiheuttivat kuitenkin sen, että ajatus hoitojen jatkamisesta tuntui vaikealta. En olisi enää halunnut yrittää, olisin vain halunnut antaa vastuun vaimolle ja hänen kropalleen, toisaalta en halunnut jättää alkiota vuosikausiksi pakkaseen enkä myöskään ollut kokonaan valmis luopumaan ajatuksesta, että olisin raskaana, kun meillä nyt kuitenkin oli se alkio pakkasessa. Kaiken tämän vatvomisen seurauksena päädyimme edelleen jättämään lapsihaaveet taka-alalle kesäksi, ja keskityimme muihin asioihin, kuten työhön, lomailuun ja Pokémon Go:n pelaamiseen. Loma lääkäreistä teki kuitenkin hyvää, ja nyt syksyllä olimme lopulta valmiita (tai niin valmiita kuin tässä koskaan voi olla) palaamaan klinikalle. Tästä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Loop-hoito

Olin tänään Loop-hoidossa, ja toivon kovasti, että tämä koettelemus olisi pian ohi! Kaikki alkoi siis siitä, että papa-seulonnassa löydettiin solumuutoksia, minkä takia sain kutsun kolposkopiaan. (Kirjoitin kolposkopia-käynnistäni blogissani kuukausi sitten.) Tulosten piti tulla 4-6 viikon sisällä, mutta ne tulivatkin jo kahdessa viikossa, ja sain kutsun Loop-hoitoon, joka tehtiin tänään, kuukausi ja yksi päivä kolposkopian jälkeen. Koepaloista oli löytynyt CIN2-tyyppisiä muutoksia, mikä tarkoittaa keskivahvaa muutosta (asteikko on 1-3). Tänään poistettiin muutokset sähkösilmukalla, ja nyt odottelen patologin lausuntoa, että saatiinko kaikki pois. Jos kaikki on hyvin, jatkossa on luvassa enää seurantakäyntejä, mutta huonolla tuurilla joudun vielä uudestaan Loop-hoitoon, jos näyttää siltä että kaikkia muutoksia ei saatu kerralla pois. Tämä vaihtoehto huolestuttaa minua, sillä lääkäri sanoi, että hän pyrki poistamaan mahdollisimman pienen alueen, jotta riskini ennenaikaiseen synnytykseen pysyisi mahdollisimman pienenä.

Loop-hoito ei itsessään ollut mitenkään paha, kohdunsuu puudutettiin hyvin. Sain neljä piikkiä puudutusainetta, joista ensimmäinen tuntui pienenä nipistyksenä, ja toisesta, kolmannesta ja neljännestä piikistä en tietäisi mitään, ellei minulle olisi kerrottu niistä. Olin siis hyvin puutunut, eikä itse hoito tuntunut miltään, tunsin ainoastaan spekulan, joka sisälläni oli. Itse toimenpide kesti vain muutamia sekunteja, mutta kaiken kaikkiaan olin hoitopöydällä varmaan kymmenisen minuuttia. Minulle sattui ihana hoitaja joka piti minua kädestä kiinni ja puhui minulle hoidon aikana, mistä oli valtava apu, koska minua jännitti niin että jalat meinasivat täristä.

Ikävintä tässä on se, että ei voi tietää, mitä tämä tarkoittaa tulevaisuuden kannalta. Todennäköistä on, että kaikki menee hyvin ja voin jatkaa tämän jälkeen elämääni normaalisti, mutta se pelottaa, että kuinka suuri riski on, että nämä muutokset uusiutuvat? Entä jos ne uusiutuvat monta kertaa, mitä se tarkoittaa? Nyt on harvinaisen selvää, että ei voi varmuudella ajatella, että elämä tulee menemään tietyllä tavalla. Kerroin lääkärille hedelmöityshoidoista, mutta hän ei halunnut ottaa kantaa jatkoon enempää, kuin että odotellaan patologin vastaukset ja sen jälkeen voin keskustella lapsettomuuslääkärini kanssa milloin jatkamme hoitoja. No, kai sitä voi sitten varata jutteluajan… Viimeksi kun nähtiin lääkäriä (punktion jälkeen), sovittiin että otamme yhteyttä sitten kun haluamme tehdä alkionsiirron. Nyt tuntuu, että kysymys onkin, että milloin aikaisintaan kannattaa tehdä alkionsiirto. Tuntuu, että minut on jätetty ihan tuuliajolle – haluaisin että joku kertoisi mitä tämä kaikki tarkoittaa ja mitä nyt pitää tehdä.

Jälkiviisaana voi miettiä aiempia valintojaan ja sitä, tuliko tehtyä oikea valinta. Olimme juuri aloittaneet toisen IVF-hoidon, kun papaseulonnan tulokset kolahtivat postiluukusta, ja nyt voin sanoa, että olen iloinen, että päätimme, että ei yritetä saada minua raskaaksi ennen kuin tämä asia on selvitetty loppuun asti. Lapsettomuuslääkärimme oli sitä mieltä, että papa-tulos ei ollut erityisen huolestuttava, että alkionsiirto voidaan kyllä tehdä, mutta itse pelkäsin, että mahdollinen muutosten hoito jää sitten odottamaan raskauden päättymistä, jos onnistuisin tulemaan raskaaksi. Kysyinkin tänään Kätilöopiston lääkäriltä, että olisiko minulle tehty tätä Loop-hoitoa, jos olisin ollut raskaana, ja vastaus oli ei. Jos olisin ollut raskaana, oltaisiin jääty odottelemaan ja tarkkailemaan ja tehty hoito vasta synnytyksen jälkeen. Olen iloinen, että näin ei käynyt, sillä siinä olisi mennyt raskausaika ihan pipariksi kun sen sijaan, että olisin miettinyt, että sisälläni kasvaa lapsi, olisin miettinyt, että sisälläni kasvaa syöpä… Minulla siis EI OLE syöpää, mutta jos näitä solumuutoksia ei olisi poistettu, niin olisin kyllä ehtinyt kuvitella yhtä sun toista siitä kuinka ne kasvavat ja muuttuvat, vaikka oikeasti ne olisivat yhtä hyvin voineet jopa poistua ihan itsestään raskauden aikana.

Nyt täytyy vaan harjoitella ahkerasti huoletonta elämänasennetta. Helpommin sanottu kuin tehty kun on tällainen krooninen murehtija kuten minä, mutta ei kai tässä muukaan auta.

Voihan kolposkopia

Tänään tuli käytyä kesken työpäivän Kätilöopiston sairaalassa, mutta ei valitettavasti missään iloisissa raskausmerkeissä, vaan kolposkopiassa gynekologisella poliklinikalla. Osallistuin elokuussa papa-seulontaan, ja sen perusteella tuli kutsu jatkotutkimuksiin. Minun kohdallani kyse oli solumuutoksista, joista ei voitu varmuudella sanoa, ovatko ne hyvän- vai pahanlaatuisia, joten tänään otettiin pari koepalaa, jotka kertovat sitten enemmän.

Kolposkopian yhteydessä otettiin myös uusi papa-koe, sekä HPV-koe, jonka tarkoitus on määrittää onko minulla korkean riskin vai matalan riskin papilloomavirus (papa-muutokset kertovat jo, että joku papilloomavirus minulla ainakin on). Itse toimenpide oli lähes täysin kivuton, ihan pieni nipistys vain tuntui koepalojen ottaminen yhteydessä. Hedelmöityshoitojen yhteydessä on jo tullut koettua kivuliaampiakin toimenpiteitä (enkä nyt puhu pelkästään punktiosta). Myös lääkäri oli todella mukava, ja hän selitti koko ajan mitä tekee. Lääkäri myös kysyi haluanko nähdä kohdunsuuni, ja koska tottakai halusin, sain sitten nähdä monitorilta oman kohdunsuuni jättikokoiseksi suurennettuna, joten pääsin ihan omin silmin näkemään muutosalueet, ja lääkäri selitti vielä pumpulipuikon avulla näyttäen, missä ne muutosalueet oikein sijaitsevat, kun en ensin näin maallikon silmin oikein hahmottanut. Kaiken kaikkiaan jäi sellainen olo, että sain todella hyvää hoitoa.

Tulokset valmistuvat 2-3 viikon päästä, ja kotiin ne tulevat kirjeellä 4-6 viikon päästä, mutta voin soittaa ja kysyä niitä jo aiemmin. Alustavasti näyttää kuitenkin siltä, että joudun tulemaan vielä sähkösilmukka- eli LOOP-hoitoon, jossa solumuutoksia sisältävä kudos poistetaan kohdunsuulta. Tuo on jo sitten hieman isompi toimenpide (onneksi puudutuksen ansiosta kuitenkin kivuton), joka vaatii kuukauden parantumisajan, jolloin mm. yhdyntä, kylpeminen ja hedelmöityshoidot ovat kiellettyjä. Laskeskelin juuri, että jos tuonne tulee kutsu, niin en usko että minun kohdallani ehditään jatkaa hedelmöityshoitoja ainakaan tänä vuonna enää.

Tästä kaikesta tulee kyllä väkisinkin mieleen, että olisipa HPV-rokotus ollut rokotusohjelmassa jo omassa nuoruudessani, niin tältäkin takaiskulta oltaisiin vältytty! Kun kuitenkin suurin osa väestöstä saa kyseisen viruksen, niin on todella tärkeää käydä säännöllisesti papa-kokeissa. Itselläni on ollut muutama kerta aiemminkin solumuutoksia, mutta ne ovat tähän mennessä olleet aina lieviä ja ovat parantuneet itsestään vuoden sisällä. Olen kuitenkin käynyt ekasta poikkeavasta papa-kokeesta asti vuosittain tarkistuttamassa tilanteen, joten olen todella iloinen, että mitään kovin vakavaa sinne ei todennäköisesti ole ehtinyt kehittyä. (Lääkärikin sanoi, että muutokset ovat pienellä alueella, joten tilanne on hyvä.) Jos ei käy säännöllisesti papassa, voi käydä niin kuin The Cardigansin laulajalle Nina Perssonille, hänen tarinallaan on onneksi onnellinen loppu. Papa-kokeessa havaittavat muutokset syntyvät siis pitkittyneen HPV-infektion johdosta, ja jos kyseessä on korkean riskin HPV-tyyppi, niin nämä muutokset voivat vuosien kuluessa kehittyä syöväksi. Poistamalla muutokset saadaan kuitenkin estettyä lähes kaikki kohdunkaulan syövät. Kun ihminen saa HPV-rokotteen, ei synny infektiota, joten ei tule muutoksia eikä kehity syöpää. Eikä tule taukoja hedelmöityshoitoihin kun pitää ruveta poistamaan mahdollisia syövän esiasteita…

Väkisinkin tulee mieleen, että olisi ollut hyvä, jos oltaisiin aloitettu lasten tekeminen jo aiemmin, kun tämä on mennyt näin vaikeaksi. Me ehdimme juuri aloittaa toisen IVF-hoidon, kun kutsu kolposkopiaan tuli postissa. Piti tietenkin heti selvittää, että mitä tämä tarkoittaa raskauden kannalta, ja selvisi, että kolposkopian voin kyllä hyvin tehdä vaikka olisikin raskaana, mutta sähkösilmukkahoitoa ei tehdä tulehdusriskin takia raskaana oleville, ellei kyseessä ole agressiivisesti leviävä muutos. Meille oli itsestäänselvä päätös, että mitään alkionsiirtoa ei voida tehdä, koska ajatus siitä, että minun pitäisi mennä hoitoon, mutta joutuisin odottamaan sitä koko raskauden ajan, on sietämätön. Itseni tuntien en pystyisi nauttimaan raskaudesta, jos tietäisin että sisälläni on jotain kudosta mikä täytyy poistaa, koska kuvittelisin vain mielessäni kaikki mahdolliset kauhuskenaariot, vaikka kuinka lääkärit vakuuttelisivat, että odottamisesta ei ole haittaa. Nyt kun kävi näin, parempi hoitaa minut kuntoon ensin.