Ensimmäinen kunnallinen ultra

Kuukausi sitten koitti se päivä, jota olimme kovasti odottaneet – ensimmäinen kunnallinen ultra Naistenklinikalla. (Nykyään Helsingissä puolet raskaana olevista arvotaan Kätilöopistolle ultraan ja toiset puolet Naistenklinikalle, meidän kohdallemme osui jälkimmäinen.) Ultra jännitti kovasti, sillä se olisi seuraava totuuden hetki – jos lapsella olisi jotain pahasti vialla, se näkyisi todennäköisesti jo heti ultrassa. Helpotus oli suuri, kun ultraus aloitettiin ja ruudulle piirtyi heti vilkkaasti liikkuva sikiö – ainakin jälkikasvu oli vielä elossa ja oli kasvanut normaalisti.

Näkymä naistenklinikan pääsisäänkäynniltä aamun pimeydessä

Näkymä naistenklinikan pääsisäänkäynniltä joulukuisen aamun pimeydessä

Viikolla 12 tehty ultra oli ensimmäinen vatsan päältä tehty ultra. Olimme erittäin positiivisesti yllättyneitä siitä, kuinka hieno kokemus ultra oli. Ultrakuvat ovat yleensä aika epäselviä, joten se oli todella positiivinen yllätys, että liikkuvasta kuvasta lapsen näki paljon selkeämmin. Lisäksi kuvaa pystyi kelaamaan edes-takaisin ja pysäyttämään, joten siitä oli helppo nähdä kaikki hienot hetket, kuten se kun lapsi ”vilkutti” meille. Toinen hauska näky oli se, kun lapsi kosketti varpaillaan nenää ja ponkaisi itsensä sen jälkeen ihan suoraksi. Vielä on tilaa liikkua…

Ultraaja kävi läpi myös sikiön rakenteet ja tarkasteli aivoja ja kaikki näytti onneksi silti miltä pitikin. Meiltä meni varmaan puolet niistä asioista ohi, mitä hän ehti lapselta tutkia, enkä ole varma mainitsiko hän ääneen ihan kaikkea, kun en ollenkaan tiedä mitä kaikkea viikolla 12 voidaan jo tukia. Lopuksi oli vielä jännitysmomentti, kun hän mittasi niskaturvotuksen määrän. Ultraaja oli jo ennen aloitusta varmistanut, että osallistumme seulontoihin ja kun vastasimme myöntävästi, niin hän kertoi, että tässä mitataan myös niskaturvotus ja että sen pitäisi normaalisti olla 3mm tai alle. Joten kun mitaksi saatiin 1,5mm, huokaisimme helpotuksesta.

Sikiön CRL-mitaksi (eli pää-peppu-mitaksi) saatiin 69mm, mikä vastaa viikkoja 13+1, vaikka mittaushetkellä mentiin vasta viikoilla 12+5 hedelmöittymisajankohdan mukaan laskettuna. Koska erotus oli kuitenkin alle 4 päivää, ei laskettua aikaa korjattu siitä, mikä oli lapsettomuusklinikalla merkitty lasketuksi ajaksi hedelmöittymisajankohdan mukaan laskettuna (se jäi epäselväksi, koskeeko tämä 4 päivän sääntö vain IVF-alkuisia lapsia). Ekalla neuvolakäynnillä merkitty kuukautisten mukaan laskettu laskettu aika sen sijaan korjattiin samaksi, joka klinikalla oli annettu. Oli ihanaa, että ultran tehnyt terveydenhoitaja unohti saman tien kuukautisten mukaan katsotun lasketun ajan, kun hän näki että meille on tehty IVF ja on olemassa myös hedelmöittymisajankohdan mukaan laskettu laskettu aika. 🙂 Laskettu aikani on siis alusta asti pysynyt samana, jos ei lasketa sitä, että neuvolan terveydenhoitaja jätti huomioimatta sen, ja laittoi sen sijaan kuukautisten mukaan lasketun ajan. Ekassa ultrassa, joka oli viikolla 7+2, alkio oli päivän viikkojaan pienempi, eli pituus vastasi viikkoja 7+1. Nyt tokassa ultrassa sikiö oli 3 päivää viikkojaan suurempi, eli pituus vastasi viikkoja 13+1 vaikka mentiin vasta viikoilla 12+5. Mutta koska myös tarkka hedelmöittymisajankohta on tiedossa, eivät nämä mittaukset ole kuitenkaan vaikuttaneet laskettuun aikaan. Ja näköjään sikiön kasvu ei aina tapahdu ihan samassa tahdissa virallisten viikkomittojen perusteella, kun ensin voi olla viikkojaan pienempi ja seuravalla kerralla viikkojaan suurempi. 🙂

Kun ultraus oli ohi, sain vielä esittää kysymyksiä, ja meille kerrottiin, että seulontatulokset tulevat postissa noin viikon päästä. Ihmettelimme jälkikäteen hieman itseksemme, että miten siinä noin kauan kestää, mutta illalla selvisi, että tämä viikko oli vain varmistelua siitä, että posti saan kirjeen toimitettua perille. Meillä on posti takkuillut viime aikoina, ja kun postilla kesti ihan kohtuuttoman kauan toimittaa perille se kirje, jossa kerrottiin minulle varatut ultra-ajat, päätin lopultakin ottaa Netpostin käyttöön. Se oli todellakin ihan paras päätös, koska samana päivänä kun ultra tehtiin, sain kirjeen tuloksista Netpostiin klo 19.00. Kirje oli lähetetty Naistenklinikalta tasan 2 tuntia sen jälkeen, kun ultraus oli päättynyt, eli seulontatulokset todellakin tulevat nopeasti sen jälkeen, kun ultrauksessa mitatut tiedot on vain syötetty tietokoneelle. Ja kun ei tarvinnut odottaa kirjeen lajittelua ja postinkantoa, sain kirjeen käsiini jo samana iltana.

Mainokset

Ensimmäisen kolmanneksen raskausoireet

Tänään alkoi 15. raskausviikko, eli rv 14+0 on menossa. Raskaudenseurantasovellukseni kertoo, että tänään alkaa 2. kolmannes, eli on jo korkea aika sanoa jotain ensimmäisestä kolmanneksesta. Paljon on kerrottavaa, mutta olen viime kuukausina ollut usein sen verran väsynyt, että kirjoittaminen on vain jäänyt. Toivottavasti tähän on nyt tulossa muutos, ainakaan viime aikoina en ole enää tuntenut oloani erityisen väsyneeksi.

35% raskaudesta takana

Kuvakaappaus PregLife – Raskauskalenteri ja BabyApp -sovelluksesta

Raskaus on mennyt tähän mennessä kaikin puolin hyvin, mitään superhäiritseviä raskausoireita ei ole ollut, ja olen yleisesti ottaen jaksanut hyvin ja arki on sujunut normaalisti. Häiritsevimmät raskausoireet ovat oikeastaan liittyneet syömiseen – olen välillä päätynyt syömään kaksi aamiaista (yhden kotona ja toisen olen ostanut mukaan työpaikan ruokalasta), jotta olen selvinnyt lounaaseen asti, jota tiimimme yleensä syö noin klo 11 tai viimeistään klo 11.30. Nälkä on siis ollut valtava, ja myöskin joustavuus on kadonnut. En ole koskaan ollut kovin hyvä siirtämään ruokailua, vaan olen aina tykännyt syödä säännöllisesti, mutta nyt raskausaikana minun aiempi semisäännöllinenkään rytmini ei aina ole riittävä, ja jos en saa ajoissa ruokaa, tulee tosi huono olo, rupeaa heikottamaan ja pahimmassa tapauksessa pyörryttämään. Jos vointi ehtii huonontua noin paljon, siitä seuraakin sitten se, etten enää saa syötyä kunnolla, vaan menetän ruokahaluni ja sörkin ruokaa vastentahtoisesti, vaikka tarvitsisin kovasti ravintoa. Työviikko onneksi menee yleensä hyvin, mutta viikonloput ovat muodostuneet ongelmaksi. Minua raivostuttaa, että pitäisi ruveta kokkaamaan lounasta heti herättyäni (en ole vielä ikinä tehnyt näin, vaan olen itsepintaisesti pitänyt kiinni aiemmasta raskautta edeltäneestä viikonloppurytmistäni), joten viikonloppuisin on sitten tullut testattua tuo, että mitä käy kun ei syö. 🙂 Kaiken lisäksi me syömme yleensä ulkona viikonloppuisin, mutta harvemmin jaksamme lähteä niin ajoissa kaupungille että saisin ruokaa ennen kuin minulle ehtii tulla huono olo, joten tässä on nyt tullut koettua muutama vähemmän onnistunut ravintolassakäynti. En ole vielä keksinyt että miten saisin ratkaistua ongelman. Ehkä hankin ensi viikonlopuksi pakastepizzoja, jotta voin ensin vetää kotona yhden lounaan ja sitten lähteä kaupungille syömään seuraavaa…

Pahoinvointi sen sijaan ei ole ollut kovin suuri ongelma, mutta yllättävää kyllä, se on alkanut lisääntyä siinä vaiheessa kun raskaussovellus sanoi, että sen pitäisi tässä vaiheessa olla jo vähenemään päin. Ihan raskauden alussa en tuntenut ollenkaan pahoinvointia, mutta joskus siinä viikon 6 tietämillä aloin tuntea lievää etovuuden tunnetta. Tämä ei kuitenkaan missään vaiheessa lisääntynyt merkittävästi, enkä ole esim. ruvennut oksentelemaan. Yllättäen pari viikkoa sitten pahoinvointi paheni, mutta syyksi paljastui se, että olimme lomalla, enkä enää syönyt lounasta säännöllisesti klo 11. Raskauden alkuaikoina kestin paremmin sitä, että sain viikonloppuna lounasta vasta iltapäivällä, mutta nyt tunnen herkemmin pahoinvointia, jos verensokeri laskee liikaa. Tasan yhden kerran olen myös oksentanut – se tapahtui 2 viikkoa sitten aamulla, kun venytin aamiaista liian myöhään kotona ollessani, ja yht’äkkiä tunsinkin tarvetta juosta vessaan ja kumartua pöntön yli. Ennen tuota oksentamista en tuntenut kuitenkaan mitään voimakasta pahoinvointia, tunne oli siis täysin erilainen kuin oksennustaudissa, jolloin kyllä tuntee selvästi sen, kuinka tarve oksentaa kasvaa. Nyt tarve oksentaa tuli ihan puskista, sillä hetkeä aiemmin en ollut tuntenut juuri mitään tavanomaista kuvotuksen tunnetta voimakkaampaa. Oksentaminen jäi onneksi siihen yhteen kertaan, mutta edellisen viikon aikana olen muutamaan otteeseen kärsinyt myös siitä, että vatsa tekee oksennukramppeja. Mitään ei tule kuitenkaan ylös, eikä minulla ole sellaista tunnetta, että olisi syytä kiirehtiä vessaan. Krampit ovat kuitenkin tosi epämiellyttäviä, ja perjantaina niitä kesti lähes koko päivän. Jos niitä vielä ilmaantuu, aion kyllä yrittää oksentaa. Toivottavasti ne silloin loppuisivat…

Viimeisten kolmen, ehkä neljän viikon aikana vatsa on jo selkeästi alkanut kasvaa. Rinnat sen sijaan ovat pysyneet suunnilleen saman kokoisina, ja voinkin hyvin käyttää edelleen samoja rintaliivejä. Samaa ei voi sanoa housuista, ja olenkin joutunut siirtymään hiuslenkki napinlävessä -systeemiin, jotta saan housut ylipäätänsä kiinni. Ekat pari kuukautta housutkin mahtuivat hyvin, minulla ei siis raskauden alussa tullut mitään suurta turvotusta, ja odottelinkin jo, että milloin se vatsa oikein rupeaa kasvamaan. No, nyt se on kasvanut, ja pari viikkoa sitten tajusin, että vatsa näkyy jo helposti vaatteidenkin alta, jos vain osaa katsoa. Ihan niin iso se ei vielä ole, että ihmiset kiinnittäisivät siihen huomiota (tai näin ainakin luulen), mutta kyllä se ainakin omiin silmiin näyttää ihan selkeästi pieneltä raskausvatsalta.

Yksi raskausoire minulla oli myös, joka onneksi on jo loppunut. Muutama viikko positiivisen testituloksen jälkeen aloin nimittäin palella aivan valtavasti. Joku päivä istuin töissä ulkotakki päällä ja näpit olivat silti jäässä. Siitä pari viikkoa eteenpäin minulla oli hankala vaateongelma, sillä jouduin miettimään, että mitkä kaksi paitaa voin laittaa päällekkäin töihin, ilman, että näytän ihan kajahtaneelta. Vakiovarustus siihen aikaan oli puuvillainen aluspaita, 100% villaa oleva villapaita, villapaidan päälle vähän löysempi collegepaita, ja collegepaidan päälle vielä 100% villaa oleva poncho. Päädyin myös ostamaan villaisia alusvaatteita, mutta tuntui, että mikään ei riitä. Sitten kelit lauhtuivat ja lumet sulivat, ja itselle tuli sellainen olo, että voin taas vähentää vaatetusta. Nyt, vaikka on uudestaan tullut yhtä kylmä, en ole onneksi enää joutunut turvautumaan tuollaiseen kerrospukeutumiseen. En muista, että olisin ikinä ennen palellut noin rankasti.

Viimeisimpänä tulee mieleen vielä yksi oire – vatsan toiminnan muutokset. Tuntuu siltä, että ilmaa on enemmän, kuten myös ummetusta. Ja jos ei ole ummetusta, niin sitten mennäänkin jo toiseen ääripäähän. Olo on siis ollut monella tapaa lievästi epämukava suuren osan alkuraskaudesta, mutta onneksi mitään rankkoja oireita ei ole ollut. Jännä nähdä miten jatkossa.

Ensimmäinen neuvolakäynti

Marraskuun aikana on ehtinyt kertyä vaikka mitä kirjoitettavaa, mutta olen ollut monena iltana töiden jälkeen niin väsynyt, että postaukset ovat jääneet ajatuksen tasolle. Nyt juuri olen yllättävän pirteä, joten on hyvä hetki kirjoittaa.

Tällä viikolla oli vihdoinkin ensimmäinen neuvolakäynti, jota olin odottanut innolla. Odottaminen neuvolan käytävällä vaihtui kuitenkin nopeasti kauhunsekaisiin tunnelmiin, kun paikalla oli useampi 4-vuotistarkastukseen menevä lapsi. Paniikki iski – pitääkö meidänkin kohta tulla tänne lapsen kanssa! Vaimo oli ymmärtäväinen, ja lupasi, että hän voi viedä lasta neuvolaan jos minä en halua. 😉 Eihän minulla oikeasti mitään neuvolaa vastaan ole, paniikki tuli siitä lapsen saamisesta ja valtavasta elämänmuutoksesta.

Itse neuvolakäynti ei mennyt ihan putkeen. Olin tietenkin heti täyttänyt esitietolomakkeen, kun neuvola-aika oli varattu, mutta kun ensimmäiset sanat oli vaihdettu neuvolakäynnillä, terveydenhoitaja sanoi, että ”niin, sinähän et ole täyttänyt tätä esitietolomaketta”. Ihan varmasti olen, mutta hän ei sitä nähnyt missään, joten hän epäili, että syy on mahdollisesti siinä, että vastaanottava henkilö oli vaihtunut viime metreillä, ja mahdollisesti lomake oli pelkästään alkuperäisen vastaanottajan nähtävissä. On kyllä ihan käsittämättömän huono järjestelmä, jos minun terveydentilaani liittyvät lomakkeet eivät ole minun tietojeni yhteydessä, vaan menevät jollekin yhdelle ainoalle vastaanottajalle… Outoa oli myös se, että jossain vaiheessa terveydenhoitaja kysyi, että ”sinähän olet viimeksi käynyt hammaslääkärillä tänä vuonna”, ja tuota asiaa hän ei mitenkään ole voinut tietää muuten kuin esitietolomakkeen kautta, sillä olen käynyt yksityisellä (eikä hammaslääkärikäyntejä näy edes Omakannassa, toisin kuin muutamat muut käynnit yksityisellä). Ehkä sitten alkuperäinen vastaanottaja oli käsitellyt esitietolomakettani ja syöttänyt jo jotain tietoja, vaikea sanoa.

Suurin osa vastaaottoajasta menikin sitten siihen, että vastailin uudestaan kysymyksiin, joihin olin jo vastannut esitietolomakkeella. Saimme myös lyhyesti kuulla minkälaisia palveluja on raskauden aikana neuvolasta saatavilla (esim. ryhmäfysioterapiaopastus), mutta lähes kaikesta todettiin, että koska ne eivät vielä lähikuukausina ole ajankohtaisia, niin palataan niihin tarkemmin myöhemmillä kerroilla. Ruokasuosituksista ei puhuttu juurikaan, ainoa kehotus oli, että minun pitäisi juoda puoli litraa maitoa joka päivä. Yeah right, ei tule tapahtumaan! Sain kuitenkin ruokasuositukset paperilla mukaan, jotta voin tutustua niihin rauhassa kotona, kielletyistä ruoka-aineista ei vastaanotolla taidettu puhua ollenkaan. Saimme myös kuulla pintapuolisesti minkälaisia seulontoja on tarjolla, ja koska halusimme niihin osallistua, sain lähetteen verikokeisiin, joihin olen menossa ensi viikolla. Niskaturvostusultra suoritetaan Kätilöopistolla, ja sieltä tulee jossain vaiheessa kirje kotiin, jossa kerrotaan milloin minulle on varattu aika. Ultraa odotan kovasti, kun ei näin alkuraskaudessa ole mitään hajua siitä, mitä siellä kohdussa oikein tapahtuu…

Neuvolakäynnillä ärsytti muutamakin asia, mutta eniten ärsytti se, että terveydenhoitaja halusi välttämättä merkata järjestelmään raskauden kulun kuukautisista laskettuna. Saimme varhaisraskauden ultrasta mukaan äitiyskortin, jossa oli merkitty kaikki tarvittavat tiedot raskauden kestosta ja lasketusta ajasta. Silti terveydenhoitaja sanoi, että raskauden kesto määritellään sitten niskaturvotusultrassa ja sitä ennen mennään kuukautisilla. Tämä kyllä vaihtelee hoitajasta toiseen, koska kaverin kohdalla varhaisraskauden ultran tiedot olivat kelvanneet ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Itseä ärsytti, kun kyllähän meillä on tiedossa ihan hedelmöittymisen tarkka kellonaikakin, mutta kun pitää pakosti mennä väärillä tiedoilla. Minä ainakin aion laskea viikot ultrasta saatujen tietojen perusteella enkä kuukautisten perusteella, kun kuukautisten perusteella laskettuna ne ovat varmuudella väärin. On kyllä jännä nähdä, että vastaako sikiön koko viikkoja niskaturvotusultrassa, silloinhan kokoa on jo sen verran, ettei ainakaan mittausvirheestä pitäisi tulla paljon heittoa…

Minua vähän harmitti se, että olin toivonut, että terveydenhoitajamme olisi ollut tosi mukava. Kyllä hän olikin ihan mukava, ei sinänsä mitään valittamista, mutta samaan aikaan jokin hänessä hämäsi, enkä kokenut, että esim. haluaisin puhua hänelle, jos minulla vaikka olisi synnytyspelkoa (ei ainakaan vielä ole, toivotaan ettei tulekaan). En oikein osaa sanoa, että mistä tämä johtuu, uskoisin että kyse on lähinnä siitä jännästä asiasta, että joidenkin ihmisten kanssa tuntee sielujen sympatiaa ensikohtaamisesta lähtien (kuten esim. vaimoni ja joidenkin kavereideni kanssa on tapahtunut) ja toisista taas tulee suoraan epäileväinen olo, kuten eräästä entisestä työkaverista tuli jo heti kättelyssä (kirjaimellisesti), ja tunne vain vahvistui mitä paremmin häntä opin tuntemaan (hän siis paljastui seksistiseksi tyypiksi). Mutta joka tapauksessa nyt jäin miettimään, että pitäiskö tässä pyrkiä vaihtamaan terveydenhoitajaa tämän fiiliksen perusteella, vai pitäisikö vain antaa olla. Ideaalitilanteessahan terveydenhoitajaan syntyisi sellainen hyvä ja luottavainen suhde, jossa olisi sellainen tunne, että jos tarvitsee tukea missä vaan raskauteen liittyvässä asiassa, niin häneltä sitä saisi. Nyt ainakin ensikontaktista jäi vähän sellainen fiilis, että käydään nyt täällä että päästään näihin julkisen puolen seulontoihin ja muihin kuvioihin mukaan, kun ei huvita maksaa yksityisellekään, mutta että en ollut sydämellä mukana tapaamisessa. Kyllähän niitä on olemassa yksityisiä neuvoloitakin, ja yksi kaveri kävi sellaisessa läpi koko raskauden. Uskoisin kyllä, että  julkisellakin on todella kivoja terveydenhoitajia, mutta eihän sitä voi mistään tietää, että kuka on juuri itselle sopiva. Kavereilla on sama terveydenhoitaja neuvolassa kuin meilläkin, ja he ovat olleet tyytyväisiä, joten nämä on ihan makuasioita. Minulle ei myöskään tullut sellaista tunnetta, että sateenkaariperheellisyytemme olisi vaikuttanut mitenkään siihen, minkälainen neuvolakäynti oli. No, jos tulee hätä ja kaipaa todella sympaattista korvaa, niin lapsettomuusklinikallamme on myös äitiysneuvola, ja tunnen jo kaikki klinikan työntekijät, ja tiedän että he ovat kivoja, joten sinne voi ainakin varata ajan. Minulla on kuitenkin sellainen olo, että vaikka tavallaan on ikävä klinikan ihanaa henkilökuntaa, niin tuntuu myös hyvältä siirtyä pois lapsettomuusklinikalta julkisen terveydenhuollon pariin, se tekee raskauden konkreettisemmaksi, kun ei enää juokse samassa paikassa kuin yritysvuosina. 🙂

Raskausajan ruokavalio

Olen toki jo pitkään tiennyt perusasiat raskausajan ruokavaliosta, mutta vasta tänään löysin ne Eviran viralliset ruokasuositukset. Ei sitten ollut mennyt tämä ruokavalio ihan putkeen – suunnilleen samoihin aikoihin kun tein positiivisen raskaustestin, aloin myös himoitsemaan metvurstia ja leikkeleitä, ja olenkin syönyt niitä päivittäin siitä lähtien. Tänään sitten selvisi, että metvursti on kiellettyjen listalla. Hupsista. 🙂 En tiedä kannattaisiko sitä sitten testauttaa itsensä toksoplasmoosin varalta…

Muutenkin tämä ruokavalio vaatii hieman sopeutumista, ja tähän asti se on epäonnistunut surkeasti. Esim. tänään söin lounaalla hampurilaisen, ja vasta kun annos tuli pöytään, muistin, että eikö raskaana pitänyt syödä pelkästään kypsää lihaa. Enhän minä sitä tilatessa muistanut, joten söin sitten jauhelihapihvini mediumina. Viime viikolla otin samassa paikassa onneksi kasvishampurilaisen, mutta se taas ei ollut niin hyvä, että olisin halunnut syödä sen tänään uudelleen. Eipä se lihaversiokaan mikään suuri herkku ollut, ehkä pitäisi yrittää käyttää veto-oikeutta jatkossa kun työkaverit ehdottavat kyseistä ravintolaa.

Viime viikolla kävimme lounaalla ramen-paikassa, ja ruokalistaa lukiessani totesin, että jokaikisessä annoksessa oli merilevää. Tilasin sitten yhden ramen-annoksen, ja vasta pöydässä istuessani tajusin, että kyllähän minä olisin voinut pyytää, että se merilevä jätetään pois. Olen tähän asti syönyt kaiken mitä tarjotaan, niin nämä erikoispyynnöt eivät millään meinaa luonnistua. Onneksi paljastui, että merilevä oli sitten kaikki yhdessä kasassa annoksen sivussa, joten jätin sen yksinkertaisesti syömättä. En kyllä usko, että se muutenkaan on sieltä vaarallisimmasta päästä, sillä merileväähän pitää vältellä siksi, että sen jodipitoisuus saattaa vaihdella, ja joissain merilevissä on liikaa jodia. Tämä on jännää, sillä myös raskausvitamiineissa on jodia, joten selvästi sitä on tärkeää saada. Ehkä juuri raskausvitamiinien jodipitoisuuden takia on hyvä vältellä merilevää, niitten yhteisvaikutus saattaisi olla liiallinen. 😉

10393413846_0974f5106d_z

Ramen, kuva Daniel Go

Eniten minua mietityttää, että alkaako kukaan työkaveri epäillä mitään, kun en enää syö sushia. Olen kuitenkin tunnettu sushin ystävä, joka aina ennen innostui kun joku ehdotti sushia. Nyt olen kahdesti syönyt vain salaatin läheisessä sushi-ravintolassamme (mikä tuuri, että heillä on myös salaattibuffet-vaihtoehto), mutta kohta tämä ei enää ole sattumaa vaan selkeä kuvio… No, ehkä kenelläkään ei ole intressejä vaivata ajatuksiaan minun syömisilläni, en minä ainakaan mieti mitä muut syövät. Toisaalta, paras ystäväni kyllä väitti, että jotkut ihmiset tarkkailevat toistensa tekemisiä, ja sanoi, että hän kyllä kiinnittää huomiota siihen, mitä muut syövät. Olemme puhuneet näistä ruokadilemmoista, sillä hän oli aiemmin tänä vuonna saman ongelman edessä, että ei halunnut vielä kertoa töissä raskaudesta, mutta miten selittää äkillisesti muuttuneet ruokailutottumukset. Itse ehdotin, että kasvissyönti on aina hyvä veruke, ja ainakin minä olen jo pitkään pyrkinyt syömään kasvisruokia liharuokien sijaan, jos vain mahdollista, vaikka tämän kirjoituksen perusteella sitä ei varmaan uskoisi. Ehkä tässä olisi parasta ryhtyä ihan oikeasti kasvissyöjäksi, kun näyttää siltä, että menen vaan metsään näiden liharuokien kanssa. 🙂

Hyviä uutisia alkuraskauden ultrasta

Tänään koitti vihdoinkin se päivä, jolloin pääsimme näkemään mitä kohdussani oikein tapahtuu. Onneksi on sellainen työ, joka vie ajatukset, joten en ihan hirveästi ehtinyt jännittämään ultraa, mutta kyllä oli aika epätodellinen tunne, kun kävelin töistä metroasemalle ja mietin, että kohta selviää, kasvaako sisälläni vielä lapsi, vai käykö taas niin kuin viimeksi.

Luin juuri toisesta blogista, että alkuraskauden ultran hinnat vaihtelevat suuresti pääkaupunkiseudulla, ja hinnastoa vilkaisemalla selvisi nopeasti, että meidän klinikkamme ei ollut sieltä halvimmasta päästä. Meille oli kuitenkin itsestään selvää, että haluamme ultraan samalle lääkärille, joka on myös tehnyt kaikki meidän lapsettomuushoitomme. Oli kyllä hauska, kun tulimme vastaanotolle, niin lääkärimme hymyili leveästi ja hän sanoikin heti alkuun, että häntä jännittää varmaan yhtä paljon kuin meitäkin. Hän kyseli ensin hieman voinnistani ja onko minulla ollut pahoinvointia, rintojen arkuutta tai väsymystä, ja sitten siirryimmekin jo ultraamaan.

Monitori oli nyt käännetty niin, että me emme aluksi nähneet sitä ollenkaan, ja lääkäri sanoi, että hän katsoo ensin mikä tilanne on, ja näyttää sitten kuvan meillekin. Onneksi asia selvisi nopeasti, en edes kunnolla ehtinyt ruveta jännittämään, kun lääkärimme jo huudahti JES! ja tuuletti. Ultrassa näkyi vahva syke, jota en itse aluksi meinannut nähdä ollenkaan, mutta se johtui vain siitä, että yhtään tiennyt, että miltä sykkeen olisi pitänyt näyttää. Vaimo näki sen heti, ja minäkin näin sen lopulta kun sain opastusta. 🙂 Alkion koko vastasi viikkoja 7+1, mikä on täysin normaalin rajoissa vaikka tänään on hedelmöityksestä laskettuna 7+2. Laskettu aika on siis 18.6.2017 hedelmöityksestä laskettuna.

Oli kyllä mahtavaa jakaa tämä hetki lääkärimme kanssa, sillä se on kyllä sanoinkuvaamattoman arvokasta, että lääkärinä oli ihminen, joka tiesi tasan tarkkaan mitä kaikkea olemme käyneet läpi viimeisten reilun 3 vuoden aikana, ja joka tiesi, kuinka iso juttu se oli, että monitorissa vihdoinkin, ensimmäistä kertaa, näkyi sydämensyke. Ultran jälkeen lääkärimme sanoikin, että tämä oli kyllä päivän kohokohta. 🙂 Loput vastaanottoajasta kuluikin siinä, että sain äitiyskortin, jonka täyttämistä on tarkoitus jatkaa neuvolassa, ja keskustelimme siitä, että miten raskautta tullaan seuraamaan neuvolassa ja mitä tutkimuksia siihen kuuluu. Selvisi myös, että klinikan kautta saa laajemman NIPT-tutkimuksen kuin neuvolan kautta (NIPT on käytössä ainakin Helsingissä, mutta en tiedä onko se jo kaikissa Suomen kunnissa). Olin koko ajan luullut, että kaikki NIPT-tutkimukset ovat sisällöltään samanlaisia, mutta näin ei ole. Taidamme kuitenkin tyytyä neuvolan NIPT:iin, ellei sitten ole syytä ruveta tutkimaan asioita tarkemmin.

Olo on nyt aika innostunut ja vähän epäuskoinen, että tapahtuiko tämä kaikki todella. Ehkä tämäkin asia uppoaa tajuntaan hetken päästä, ja toivon mukaan lapsen tulo alkaa jossain vaiheessa tuntua todelliselta. Tasan kahden viikon päästä onkin sitten neuvola, jota odotan suurella mielenkiinnolla.

Lähdimme klinikalta vähän haikein mielin, että nytkö emme enää pitkään aikaan käykään siellä. Mukavaa henkilökuntaa tulee ikävä, kun ihmiset ovat tulleet jo tutuiksi vuosien varrella. Oman lääkärimme kanssa puhuimme, että toivottavasti näemme sitten jos/kun on pikkusisaruksen aika. Mahtavan käynnin päätteeksi oli vielä hauska detalji, että lääkärimme seuraavat potilaat oli myös naispari, mikä ilahdutti meitä. Toivottavasti heillä on hieman lyhyempi matka perille. 🙂