Viimeinen työpäivä :)

Huomenna alkaa virallisesti äitiysvapaa, joten tänään oli viimeinen työpäivä. Olen iloinen, että raskaus on mennyt niin helposti, että pystyin olemaan töissä loppuun asti, enkä joutunut kertaakaan sairauslomalle. Tähän kyllä vaikuttaa suuresti se, että voin tehdä töitä vaikka kotisohvalta läppäri sylissä. En kuitenkaan ole tehnyt etätöitä, sillä töissä on itseasiassa ollut helpompi olla kuin kotona. Johtuu varmasti siitä, että työpaikalla on parempi ergonomia – säädettävä pöytä ja kaksi eri tuolia, joiden välillä olen vaihdellut. Kotona sohvalla istuessa taas tulee helposti hengenahdistusta, tässä vaiheessa raskautta taaksepäin nojaaminen ei enää tunnu kovin hyvältä.

Olo alkaa tosiaan olla jo jonkin verran tukala, ja yöllä tulee heräiltyä keskimäärin 5 kertaa. Onneksi nukahdan kuitenkin useimmiten hyvin nopeasti uudelleen, joten en ole ainakaan vielä kärsinyt kovasta väsymyksestä. Toivon kuitenkin, että vauva viihtyy kohdussa ainakin kuukauden vielä, sillä minulla on kovasti suunnitelmia äitiysvapaalle. Aion opiskella thaita ja jatkaa sukututkimuksen tekoa, molemmat sellaisia harrastuksia joiden epäilen jäävän vähemmälle huomiolle kun vauva on täällä. Toki tässä olisi myös paljon sellaista mitä vielä pitäisi tehdä vauvan tuloon liittyen, mutta en ajatellut ottaa niistä mitään stressiä, kyllä ne ehtii tehdä sitten kun lapsi on syntynyt, ja pakko on hyvä motivaattori. Ajattelin käyttää nyt alkavan loman keskittyen ihan omiin harrastuksiini, koska sitten kun lapsi on täällä, ei voi enää puhua lomasta.

Tässä tekemistä äitiysvapaalle – opettele lukemaan ja kirjoittamaan thaita. 🙂

Tärkeimmät lapsen tuloon liittyvät asiat on kuitenkin hoidettu. Kelalta on haettu äitiyspakkaus, lapsilisä ja äitiyspäiväraha, ja lapselle on otettu vakuutus. Otimme vakuutuksen samasta vakuutusyhtiöstä mistä meidän muutkin vakuutuksemme ovat, enkä suoraan sanottuna katsonut ollenkaan mitä tuli tilattua. Eka vuosi on ilmainen, mutta täytyy varmaan ensi vuoden alussa perehtyä vakuutukseen ja katsoa paljonko se maksaa ja mitä siihen oikein kuuluu.

Lapsella on myös vaatteita (todennäköisesti enemmän kuin on tarvetta) ja pinnasänky on odottanut käyttöä jo monta vuotta. Ostimme kavereiltamme todella hyvät yhdistelmävaunut, ja tänään saimme myös tilaamamme matkarattaat ja auton turvakaukalon. Ostimme ne Lastenturvasta, jossa saimme todella hyvää palvelua, mutta vaunut olivat tilaustuote, joten emme saaneet niitä siis heti mukaan. 🙂 Päädyimme valitsemaan matkarattaiksi Stokken Scootit, sillä ne olivat niin älyttömän kauniit, ja niissä on samantuntuinen hyvä työntötuntuma kuin meidän Teutonia Prestige -yhdistelmävaunuissamme. Turvakaukaloksi valikoitui sitten vaunujen perusteella Stokken/BeSafen iZi Go Modular -turvakaukalo, joka sopii kaikkiin Stokken vaunuihin ilman adapteria. Onneksi kyseinen turvakaukalo sai hyvät pisteet myös Autoliiton turvaistuintestissä. Ostimme turvakaukalon kaveriksi myös telakan, joka kiinnitetään autoon isofix-kiinnityksellä. Turvakaukalo napsahtaa kiinni telakkaan älyttömän helposti, ja telakasta näkee onko istuin kiinnitetty oikein ”merkkivalojen” avulla. Turvakaukalon saa kiinni myös auton kolmipisteturvavyöllä, mutta telakkakiinnitys on helpompi ja nopeampi, niin kauan kuin itse telakkaa ei tarvitse irrotella kovin usein.

Vähän väriä elämään violetin turvakaukalon avulla.

Jään äitiysvapaalle hieman haikein mielin, mutta toisaalta on mahtavaa, että nyt minulla on hetki aikaa keskittyä omiin projekteihini. Työprojekti ei ehtinyt valmistua, mutta se oli mukavaa, että työlle löytyi jatkaja, ja ehdimme tehdä töitä yhdessä 2 viikkoa ennen äitiysvapaani alkamista. Alkavan äitiysvapaani johdosta töissä tarjottiin myös iltapäiväkahvien yhteydessä monen sorttisia herkkuja, ja sain lahjaksi aivan ihanan pehmeän Bukowski-merkkisen pupun. Sain myös yhdeltä työkaverilta lahjaksi Unihiekkaa etsimässä -kirjan, ja toiselta työkaverilta sain taas lainaan kantoliinan ja kantorepun, sekä opastusta niiden käyttöön. Kyllä näillä pärjää. 🙂

Työpaikalta lahjaksi saatu pehmeä pupu. ❤

5 viikkoa töitä jäljellä ja pientä stressinpoikasta pukkaa

Kesäkuu ja laskettu aika lähestyvät uhkaavasti. 🙂 Laskettuun päivään on reilu pari kuukautta enää, ja töitä on jäljellä viisi viikkoa, sitten alkaa äitiysvapaa. Huomenna koittaakin jo rv 30+0, joten valmistautuminen synnytykseen alkaa tuntua aiempaa ajankohtaisemmalta, vaikka onhan tuossa todennäköisesti vielä 10 viikkoa aikaa.

Töissä edellinen asiakasprojekti loppui helmikuun loppuun, ja sovittiin työnantajan kanssa, että teen yhtä sisäistä projektia äitiysloman alkuun asti. Työnantaja on tukenut minua todella hyvin raskauden kanssa, he ovat tehneet selväksi että haluavat pyrkiä siihen, että minulla olisi mahdollisimman vähän stressiä ja että voidaan tehdä erilaisia työaikajärjestelyitä, mitä vain koen tarvitsevani. En ole onneksi tarvinnut mitään erityistä, vaan olen jaksanut tähän menessä hyvin. Plussatunnit tosin ovat kyllä huvenneet ihan kiitettävästi, kun on ollut yhtä sun toista neuvolassa juoksemista ja vastaavaa… Sen sijaan pientä stressiä on kyllä ollut, ei onneksi kovin pahaa, mutta kuitenkin. En vain usko, että tämän stressin olisi voinut välttää millään muulla keinolla, kuin sillä, että raskaus olisikin ajoittunut niin, että olisin ollut edellisessä asiakasprojektissa äitiysloman alkuun asti. Se oli huippukiva projekti mahtavan tiimin kanssa, ja kyseinen projekti oli jo kestänyt sen verran pitkään, että olin täysin kotiutunut asiakkaalle ja kyseisiin hommiin. Uusi parin kuukauden projektini taas on ehkä parasta, mitä ammatillisen kehitykseni kannalta olisi voinut tapahtua, mutta tuo luonnehdinta tarkoittaa toki sitä, että tässä projektissa minulla on paljon uutta opittavaa. Tuntuukin siltä, että viime aikoina en ole tehnyt muuta kuin opiskellut, sillä opettelen töissä uusia töihin liittyviä juttuja ja opettelen kotona uusia synnytykseen liittyviä juttuja. Pahin stressin tunne on onneksi jo laantunut, mutta välillä tuntuu että hajoan kahtia kun samaan aikaan pitäisi opiskella kahta täysin toisistaan erillistä asiaa, ja oma sisäinen paine kannustaa tutustumaan synnytykseen, mutta toisaalta tunnollisuus kannustaa keskittymään töihin. Se olisi toki hyvä, jos yksinkertaisesti osaisin vetää rajan työajan ja vapaa-ajan väliin, mutta totuus on että mietin synnytystä ja äitiyttä töissä ja töitä kotona. 😀 Tilanne olisi varmasti helpompi, jos minulla olisi tiimi, mutta nyt kun teen projektia yksin, ei ole ketään auttamassa minua pysymään ruodussa… Toivon kovasti, että kaikesta tästä huolimatta saan projektin valmiiksi, tai ainakin sillä tavalla hyvälle mallille, että jonkun toisen on helppo saattaa se maaliin.

Synnytykseen valmistautuminen on tosiaan ollut aika pinnalla viime kuukausina, sillä olen lukenut kirjoja aiheeseen liittyen, käynyt raskausjoogakurssin ja löytänyt meille doulan (kirjoitan näistä aiheista vielä tarkemmin erikseen). Alkuraskaudessa en jotenkin uskaltanut vielä ”liikaa” keskittyä tulevaan, mutta rakenneultran jälkeen olen antanut itselleni luvan ruveta valmistautumaan lapsen tuloon ihan kunnolla. Nyt tuntuukin siltä, että tässä on paljon opittavaa ja vain vähän aikaa. 🙂 Itselleni ainakin on tärkeää ymmärtää mitä synnytyksessä tapahtuu. En halua olla tietämätön ja pihalla kaikesta, se tuntuisi pelottavalta olla synnyttämässä eikä hahmottaa mitä tapahtuu. Siinä vaiheessa kun synnytys on jo käynnissä ja supistukset ovat kivuliaita, ei varmasti ole vastaanottavaisimmillaan uudelle tiedolle, joten tutustun mielelläni synnytyksen kulkuun ja kivunlievitysmenetelmiin etukäteen. Sen verran olen ainakin oppinut, että tiedän nyt, että olin vielä viime vuoden puolella autuaan tietämätön siitä mitä synnytyksessä tapahtuu, vaikka tiesinkin huomattavasti enemmän jo silloin kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten. Esimerkkinä kerrottakoon, että viime vuonna tiesin, että lapsen olisi hyvä syntyä pää edellä, ja jos lapsi ei ole asettunut pää alaspäin, usein päädytään sektioon, vaikka myös pepputarjonnassa voi olla mahdollista synnyttää. Nyt olen oppinut, että kun lapsi on pää alaspäin, niin lisäksi lapsen olisi hyvä olla kääntynyt niin, että kasvot ovat kohti äidin selkää. Jos lapsen kasvot ovat kohti äidin vatsaa, tätä kutsutaan avotarjonnaksi, ja tässä asennossa lapsen on hankalampi mahtua ulos synnytyskanavasta. Jos lapsi on avotarjonnassa, avautumisvaihe saattaa pitkittyä ja supistukset olla normaalia kivuliaampia, ja myös supistusten välissä saattaa tuntua kipua. Onneksi myös omilla asennoilla voi kannustaa lasta kääntymään oikein päin, tarkempia ohjeita ja lisätietoa löytyy esim. täältä.

Kirjoja raskauteen, synnytykseen ja äitiyteen

Yllä olevassa kuvassa näkyy kirjoja, jotka minulla tällä hetkellä on kotona. Lukemista riittää, ja lisää tulee hankittua. 🙂 Kirjastosta onneksi saa kirjoja hyvin, osan olen ostanut itselleni ja osan olen lainannut doulalta. Osan kuvassa näkyvistä kirjoista olen jo lukenut, ja saattaa olla, että jos vain jaksan, kirjoitan tänne jossain vaiheessa tarkemminkin mitä olen pitänyt lukemistani kirjoista. Nyt haluan suositella kahta niistä:

Malla Rautaparta: Raskaus, synnytys, äitiys — äidiksi omaa kehoa kuunnellen
Tämä kirja sisältää hyvää tietoa synnytyksestä suomeksi, ja lisäksi se sisältää paljon harjoituksia, joiden avulla voi helpottaa oloaan sekä raskauden että synnytyksen aikana. Kirjassa keskitytytään siihen, mitä lukija voi itse tehdä, jotta synnytyskokemuksesta tulisi mahdollisimman mukava. Näitä ohjeita ei kannata skipata, vaikka synnytyssuunnitelman ainoa kohta olisi, että kaikki kipulääkkeet tänne heti, koska fakta on, että usein kestää kauan ennen kuin synnytys on käynnistynyt niin että pääsee synnytyssaliin ja saa epiduraalin, ja jotenkin niistä kivuista on selvittävä sinnekin asti. Myöskin synnytyssaleissa on nykyään paljon välineitä, joita voi synnytyksen aikana käyttää apuna, jos vain tietää mitä niillä tehdään. Jumppapallolla voi tehdä paljon muutakin kuin pelkästään istua, mutta enpä olisi keksinyt mitä, ellen olisi lukenut tätä kirjaa.

Laura Andersson: Voit nukkua — kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään
Tämä kirja tuli ahmaistua hetkessä, se oli niin mukaansatempaavasti kirjoitettu. Bonuksena kirjoittaja on sateenkaariperheen äiti, joten läpi kirjan puhutaan puolisoista, mikä lämmitti sydäntä monien heteronormatiivisten synnytyskirjojen jälkeen. Kirjan idea on se, että aloittamalla pienien asioiden tekemisen mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen, lapsi oppii pikkuhiljaa nukkumaan niin, ettei hänelle tarvitse pitää unikoulua siinä vaiheessa kun vanhemmat ovat hermoromahduksen partaalla valvomisesta. Esimerkiksi lapsen päiväunien aikana kannattaa pitää valot päällä ja normaali volyymi tekemisissä, kun taas yöunille rauhoitutaan pimeässä ja hiljaisuudessa. Kirjassa on myös paljon vinkkejä lisälukemiseen. Aiomme itse yrittää toteuttaa kirjan oppeja, joten raportoin varmaan jossain vaiheessa, miten nukkumaanopettelu on toteutunut käytännössä. 🙂

Välillä tietokonetta on mukava käyttää jumppapallolla istuen, erityisesti nyt kun on raskaana

Olemme hankkineet jumppapallon raskaudenaikaisia harjoituksia ja synnytystä varten. Viikko sitten kävimme hakemassa myös Svartåsen-läppäripöydän Ikeasta. Pöytä maksoi vaivaiset 20 euroa, ja on kyllä tosi mukava, että kotona voi käyttää konetta entistä useammassa asennossa, varsinkin nyt kun raskaana ollessa selkä on enemmän koetuksella. Tosin meillä ei kyllä vieläkään ole täydellistä työympäristöä kotona, kuvassa näkyvässä läppäripöydässä ongelmana on puutteellinen tuki käsivarsille, mikä sitten tuntuu hartioissa. Sohvalla istuminen taas kipeyttää koko selän, ja satulatuolilla istuessa puutuu takapuoli. Kun vaihtaa asentoa tarpeeksi usein, elämä helpottuu. 🙂

Uusi työ

Toka viikko uudessa työssä on nyt meneillään. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että ihan hyvin on asiat lähteneet rullaamaan, vaikka kaikki on uutta, ihan tietokoneen käyttöjärjestelmästä lähtien (sain MacBook Pron!). Välillä hieman ahdistaa, kun pitää jatkuvasti googlettaa, että ”miten teen asian x” kun on tottunut siihen, että osaa käyttää ohjelmia, joita tarvitsee työssään. Toisaalta sain juuri sitä mitä halusin, eli paljon uutta opittavaa ja mahdollisuuden kehittää omaa osaamistani. (Uutta ei siis ole ainoastaan käytettävät ohjelmat vaan myös se, mitä niillä teen.) Positiivista on myös se, että voin chattailla vaimon kanssa päivän aikana vapaasti ja kysellä häneltä asioita, jos ei huvita kysyä googlelta. 🙂

Kävin ekana työpäivänä lounaalla naisseurassa ja päädyin tulemaan kaapista jo ennen kun edes ehdimme ravintolaan. Toinen naisista on menossa naimisiin lähiaikoina ja mainitsin menneeni itsekin naimisiin viime syksynä, eikä siinä kestänyt kauaa kun jo kävi ilmi, että puolisoni on nainen. 🙂 Olin etukäteen miettinyt, että milloinkohan tulen kertomaan asiasta, mutta tässä on käynyt ilmi, että työkaverit puhuvat aika paljon myös henkilökohtaisesta elämästään ja perheistään, joten kaapissa oleminen vaatisi jonkinasteista akrobatiaa, eikä minulla ole mitään kiinnostusta harrastaa sellaista. Onneksi vaikuttaa siltä, että työpaikka on samantyylinen liberaalikupla kuin oma ystäväpiirikin, joten jännä nähdä tuleeko seksuaalisesta suuntautumisestani missään vaiheessa mitään issueta kenellekään työkaverille (koska oikeastihan en voi tietää, mitä muut ajattelevat). Silloin ekan päivän lounaalla minulta kysyttiin myös, että olemmeko hankkimassa lapsia. 😀 Siihen vastasin epämääräisesti, että ehkä joskus. Tarkemmin suunnitelmista kertominen olisi tuntunut hieman liian henkilökohtaiselta avautumiselta näin ekalle työpäivälle…

Tämä on myös siinä mielessä jännä uusi tilanne, että tämä on varmaan eka kerta, kun minua todennäköisesti luullaan lesboksi (identifioidun siis biseksuaaliksi, jos on pakko). Ihan virkistävää, että kerrankin näin päin. 😉 Suurimman osan elämästäni minua on luultu heteroksi, ja luullaan edelleen, ellen kerro vaimosta. Edellisessä työpaikassa aloittaessani olin vielä parisuhteessa miehen kanssa, joten tulin siellä kaapista vasta kun menin kihloihin työkaverini kanssa, joka siis nykyään on vaimoni.  Biseksuaalisuus tosiaan jää helposti näkyättömäksi, mutta toisaalta en koe että se on mitenkään oleellista tietoa, jota minun olisi pakko jakaa, ellei sitten asia ole relevanttia jonkun keskustelun kannalta. Tällä hetkellä koen, että tärkeintä on nykyisyys ja nykyinen rakkaussuhteeni, en koe että haluan tuoda esille menneitä suhteita, varsinkaan työpaikalla.

Jännä yksityiskohta on muuten se, että olen töissä miesvaltaisella alalla, ja firman työntekijöistä vain 15 % on naisia, mutta naisista 25 % on parisuhteessa naisen kanssa. Tuo vaikuttaa ihan hyvältä prosentilta. 😉

Muutokset <3

Olen aloittanut tämän kirjoituksen jo useampaan otteeseen, mutta en ole jostain syystä saanut sitä ikinä valmiiksi. Nyt voin kuitenkin kertoa ilouutisen: aloitan kahden viikon päästä uudessa työpaikassa! Tuntuu siltä kuin raskas taakka olisi pudonnut harteiltani, tämä vapauden tunne on huumaava. 🙂 Toki uusi työ tuo paljon uusia haasteita ja uutta opeteltavaa, mutta sitä odotan innolla.

Uusi työ tarkoittaa kuitenkin sitä, että siirrämme inseminaatioiden aloittamista. Kyllähän se periaatteessa olisi mahdollista aloittaa inseminaatiot uudesta työstä huolimatta, mutta minusta tuntuu siltä, että jos voi välttää että kaksi näin valtavan isoa asiaa menevät päällekkäin, niin haluan välttää sen.  Se on jännää, kuinka mun pää kertoi minulle, että nyt ihan oikeasti vaihdat sitä työpaikkaa – alunperin mietin nimittäin sitä, että pitäisikö minun jäädä nykyiseen työpaikkaan, koska se olisi tuttu ja ”turvallinen” paikka hankkia lapsia. Joten sitten mun pää ratkaisi tämän ongelman sillä, että lakkasin haluamasta lapsia. 🙂 Toki haluan edelleen lapsia, mutta juuri nyt minulla on sellainen olo, että en halua niitä NYT. Tosin työpaikanvaihdoksesta johtuva vapautunut olo yhdistettynä kevääseen on kyllä taas lisännyt lapsentekohaluja.

Viime keväänä pienessä vauvakuumessa päätimme, että aloittaisimme inseminaatiot heti häiden jälkeen (vasta silloin, jotta emme joutuisi odottamaan kahta kuukautta ennen kuin saamme perheen sisäisen adoptio-prosessin käynnistettyä). Mutta häämatkalta palattuamme oli selvää, että nykyisessä työpaikassa jatkaminen tuntui todella ahdistavalta ajatukselta. Tuntui siltä, että työ syö sieluani hitaasti. Osa minusta pelkää muutoksia ja keksinkin monta hyvää syytä, miksi kannattaisi vaihtaa työpaikkaa vasta lapsen syntymän jälkeen. Sulateltuani asiaa reilun kuukauden tulin kuitenkin siihen tulokseen, että pää hajoaa jos joudun roikkumaan nykyisessä työssäni vielä vuoden. Nyt ne syyt jäädä tuntuvat ihan pähkähulluilta. Erityisesti ajatus siitä, että työpaikka olisi ”turvallinen”, sillä meillä oli alkukeväästä YT-neuvottelut. No, nähtävästi oma työpaikkani ei ollut vaarassa, mutta nuo YT-irtisanomiset ovat kyllä välillä niin ennalta-arvaamattomia, että täysin varma ei ikinä voi olla.

Kun on vakituinen työpaikka, sitä huomaa, että alkaa helposti miettimään hyvinkin tarkasti, mikä työtilanne olisi ideaali lasten saamiseen. Jos taas on määräaikainen työsopimus, sitä voi miettiä rupeaako lykkäämään lasten saamista mahdollisesti vuosilla kunnes löytää vakkarityön, vai luottaako siihen, että asiat järjestyvät kuitenkin vaikka tulisikin raskaaksi ja jäisi sen seurauksena työttömäksi. Mutta kun ennen YT-ilmoitusta työttömäksi jäämistä ei tullut edes miettineeksi, niin minä sitten mietin sellaisia eksistentiaalisia ongelmia, kuten että jos joutuisi raskauden takia jäämään jossain vaiheessa saikulle, niin kuinka paljon enemmän saikulle jääminen vituttaisi uudessa työpaikassa kuin vanhassa… 🙂 Nyt hieman naurattaa, ehkä tuo ei ole se asia, jota pitää miettiä kun yrittää tehdä isoja ratkaisuja elämässään. YT-neuvottelut saivat minut huokaisemaan helpotuksesta, ettemme olleet aloittaneet vielä hoitoja, koska ajatus uuden työn hakemisesta raskaana ei houkutellut. Mutta loppujen lopuksi kaikesta selviää, myös siitä, että joutuu hakemaan töitä samaan aikaan kun odottaa lasta. 🙂

Eli tilanne on nyt se, että odotan suurella innostuksella, että pääsen tekemään töissä taas asioita, joita en ole ikinä ennen tehnyt. Inseminaatioiden aloittamista voidaan miettiä sitten, kun 4kk koeaika on ohi. Odotan mielenkiinnolla, että kuinka nopeasti minulle tulee uudessa työssä sellainen olo, että voisin ajatella taas lasten hankkimista.