Ensimmäiset hankinnat vauvalle

Me olemme toistaiseksi ostelleet kohtalaisen vähän tavaraa vauvalle, mutta tahti saattaa toki kiihtyä kun laskettu aika lähestyy… Vaikeinta hankinnoissa on ehkä se, että ainakaan minulla ei ole mitään aavistusta siitä mitä vauva tarvitsee, ja vauvan tarvikkeiden katselu aiheuttaa hämmennystä, kun niistä herää lähinnä kysymyksiä että miksi, miten ja milloin tätä käytetään. Onneksi on äitiyspakkaus ja kavereita joilla on lapsia, joten en ole huolissani että jäisimme vaille tarvittavia tavaroita ja neuvoja. 🙂

Vauvanvaatteet ovat hurjan söpöjä, mutta olemme pidättäytyneet niiden ostamisesta yritysaikana. Se saattoi olla hyväkin päätös, kun yritys venyi niin monen vuoden mittaiseksi… Sallimme itsellemme ensimmäiset ostokset vasta kun olimme nähneet sydämensykkeen varhaisultrassa. Löysinkin itseni heti seuraavana päivänä me&i:n nettikaupasta katsomassa heidän vauvanvaatteitaan. Olen jo muutaman vuoden käynyt me&i-kutsuilla, ja päädyn aina ostamaan itselleni vaatteita, sillä ne ovat niin kauniita, värikkäitä, hyvin istuvia ja juuri minun tyylisiäni. 🙂 Samalla olen katsellut kateellisena kun lapselliset kaverit ovat voineet ostella vaatteita myös lastenmallistosta. Kerran olen ostanut lastenvaatteen lahjaksi, mutta muuten olen vain katsellut surullisena, kun edessä on maailman ihanimpia vaatteita, mutta ei ketään kenelle ostaa niitä. Joten nyt päätin sitten ottaa vahingon takaisin ja tilata tulevalle perheenjäsenelle värikkäitä vaatteita. 🙂

Värikkäitä vauvanvaatteilta me&i:lta.

Ensimmäiset vaateostokset vauvalle me&i:lta. Koot 62/68 ja 74/80.

Keltainen on lempivärini ja tykkään söpöistä eläimistä, joten ostoskoriin päätyi tällainen kokoelma. Päädyimme ostamaan vaatteita koossa 62/68 ja 74/80, sillä vaatteet ovat sen verran kalliita uutena, ettemme halunneet riskeerata että niiden käyttöaika jää älyttömän lyhyeksi. Kun paketti saapui kotiin, paljastui että me&i:lla on kohtuullisen väljä mitoitus, mutta eipä se haittaa, kyllä lapsi kasvaa. Koska alin vaate näkyy hieman huonosti, alla vielä kuva jossa se pääsee oikeuksiinsa.

Yllättävää kyllä, emme olekaan tämän jälkeen ostaneet yhtään vaatetta vauvalle! Tähän on saattanut vaikuttaa se, että saimme kaksi isoa kassillista vaatteita kaveriperheeltä. 🙂 Nämä vaatteet sopivat vastasyntyneelle ja pienelle vauvalle, joten ainakin oman alustavan arvion mukaan vaatteista ei pitäisi olla pulaa. Hauskinta oli, että vaatteiden joukossa oli yksi body, jonka olimme ostaneet lahjaksi heidän vanhimmalle lapselleen, kun menimme häntä ensimmäistä kertaa tapaamaan. Oli ihana yllätys, että vaate kiersi takaisin meille, sillä se on mielestäni tietenkin aivan hurjan suloinen, kun itse sain valita koko liikkeen kauneimman vaatteen silloin kun lahjaa hankittiin. 🙂

Eilen olimme ostoksilla, sillä minä tarvitsin kipeästi lisää yläosia. Tuntui siltä että käytän samoja paitoja päivästä toiseen (johtuen siis vatsan kasvusta, ei mistään yleisestä vaatteiden puutteesta). Samalla reissulla päädyimme myös ostamaan sukkia, kun huomasimme Kluuvin kauppakeskuksessa pop-up liikkeen (The Street Market) joka myi Happy Socks -sukkia 40% alennuksella. Ostimme myös 4 paria lastensukkia (kuinkahan monta paria lapsi tarvitsee?), joskin kahdet sukat olivat 0-12 kuukautta vanhalle ja kahdet 12-24 kuukautta vanhalle. Taas tuli siis ostettua myös säästöön. 🙂

Happy Socks -sukkia

Happy Socks, iloa Ruotsista. Minulla ja lapsella on nyt samanlaiset sukat, täytyy varmaan palata vielä ostamaan vaimollekin omat.

Näiden omien ostosten lisäksi meillä on ollut jo pari vuotta kaverilta lainassa/säilytyksessä lastensänky, joten sellaista ei tarvitse itse ostaa. Saimme viime viikolla myös syöttötuolin kaveriperheeltä, joten sekin asia on hoidossa. Lisäksi olemme saaneet heiltä kassillisen vauvanleluja ja sopineet, että ostamme heidän vaununsa. On ihan älytön tuuri, että meille sattui kaveripiiriin hyvät ystävät, joiden lapset ovat juuri sopivasti meidän tulevaa lastamme vanhempia, sillä muuten olisi pitänyt hankkia ihan valtavasti tavaraa itse. Monesta tuntuu olevan ihanaa päästä valitsemaan vaunuja ja vertailemaan eri malleja, mutta me huokaisimme vaimon kanssa helpotuksesta, kun selvisi, että meidän ei tarvitse perehtyä lastenvaunuihin, sillä kaverimme ovat jo tehneet työn meidän puolestamme. 🙂 On ihanaa ostaa käytetyt vaunut, joihin kaverimme ovat olleet erittäin tyytyväisiä.

Itseasiassa ei ihan täysin pidä paikkansa, ettemme ole ostaneet mitään ennen raskautta. Olimme nimittäin New Yorkissa matkalla kesällä 2014 (ennen kuin olimme aloittaneet edes inseminaatioita) ja silloin päädyimme astumaan sisään Park Slopessa (naisparien suosima alue Brooklynissä) sijaitsevaan Norman & Jules -nimiseen lelukauppaan. Kyseinen kauppa oli ihanin lelukauppa jossa olen ikinä käynyt – siellä ei näkynyt mitään muovista, vaan paikka oli täynnä ihania aikuiseen makuun sopivia leluja, kuten puuleluja kaikissa sateenkaaren väreissä. 🙂 Päädyimme ostamaan sieltä kaksi vauvanlelua – rapisevan kangastilkun sekä Wonderworldin tekemän puisen pyörivän esineen. Lisäksi siellä oli niin ihania nukkeja, että minun oli aivan pakko saada yksi, vaikka lapsena en voinut sietää nukkeja. 🙂 Valintani oli ranskalaisen Moulin Rotyn Jeanne-nukke.

norman-jules

Norman & Jules -liikkeestä ostetut lelut. Rapiseva kangastilkku ja pyörivä puujuttu ovat lapselle, nukke minulle (mutta olen kyllä valmis luopumaan siitä lapsen hyväksi).

Ai niin, meillähän on myös aika mittava kokoelma Legoja ja muutama paketti Duploja… Alan epäillä, että minun suurin paheeni onkin lasten lelut. 🙂

Mainokset

Raskaudesta kertominen

Tuleville isovanhemmille on nyt kerrottu iloiset uutiset. 🙂 Alunperin mietin hieman, että pitäisikö kertoa vasta niskaturvotusultran tulosten jälkeen, mutta vaimo olisi halunnut kertoa jo heti plussan jälkeen, niin ei sitten viitsitty odottaa ihan niin pitkään. Mietin myös sitä, että miksi odottaa kertomisen kanssa? Syyhän on yleensä se, että jos tuleekin keskenmeno, niin sitten ei tarvitse kertoa mitään. Mutta me mietimme, että me haluamme kertoa tästä raskaudesta riippumatta siitä miten se päättyy, sillä olemme yrittäneet jo niin kauan hiljaa itseksemme, että emme enää halua salailla tätä ihmisiltä. Nyt jälkikäteen tuntuu siltä, että kerroin ihan turhan harvalle edellisestä keskenmenosta. Ehkä siitäkin voi nyt puhua, jos tulee tarkemmin puheeksi, että kauanko olemme yrittäneet.

Kerroimme raskausuutiset heti plussan jälkeen niille kavereille, joiden kanssa olemme muutenkin puhuneet hoidoista. Varhaisraskauden ultran jälkeen kerroimme sitten yhdelle parhaista ystävistämme, jonka kanssa emme jostain kumman syystä ole puhuneet hoidoista mitään (ehkä siksi, että hän on itse vannoutunut lapseton). Hän oli kuitenkin onnellinen meidän puolestamme, ja totesikin jotain siitä, että ollaan lopultakin saatu asia edistymään. Tämä saattaa olla kohtuullisen yleinen reaktio kaveripiirissämme, sillä hehkutimme vastarakastuneina aika avoimesti, että haluamme lapsia, ja tästä alkaa olla aika monta vuotta aikaa… 😉

Kaikki sukulaisemme asuvat kaukana, joten päätimme kertoa uutiset ihan vaan puhelimessa, ilman sen kummempia fanfaareja. Ensimmäisenä isovanhemmista raskausuutinen kerrottiin vaimon äidille, joka olikin ihan superinnoissaan. Hän on varmaan odottanut pitkään, että milloin ryhdymme sanoista tekoihin. Seuraavana päivänä olikin sitten isänpäivä, jolloin kerroimme molemmille tuleville isoisille. Vaimon isä oli varmasti iloinen, mutta vaikea sanoa, sillä hän on aina yhtä vähäsanainen, oli tilanne mikä hyvänsä. Minun isäni hämmästyi aika lailla, ja hän sanoikin, että oli kuvitellut, että olimme luopuneet näistä suunnitelmista, kun mitään ei ole kuulunut. Siitä muistui mieleeni, että niin, minähän kerroin isälle keväällä 2013, että olemme harkinneet jossain vaiheessa hankkivamme lapsia hedelmöityshoitojen avulla. Siitä on jo 3,5 vuotta aikaa, ei isä eikä minä kyllä kumpikaan osattu kuvitella, että siinä menisi näin kamalan kauan, ennen kuin olisi oikeasti uutisia kerrottavana. Nyt vähän harmittaa, ettemme kertoneet edellisestä raskaudesta isälle, koska olimme hänen luonaan käymässä vähän ennen keskenmenoa, joten uutisen olisi voinut kertoa ihan kasvotustenkin. Minulla oli vaan silloin jo niin paha aavistus, että päätin olla kertomatta. Nyt isä oli kuitenkin iloinen uutisista, ja jos jotain pahaa vielä kävisi, niin olen iloinen, että voin jakaa myös surun isän kanssa.

Viimeiseksi kerroimme asian minun äidilleni. Hän on jo kovasti odottanut, että me saamme perheenlisäystä. Kun menimme kihloihin, äitini otti varovaisesti puheeksi, että mitenkäs ne lapsenlapset, ja paljastui, että hän oli itsekin miettinyt keinoja, millä voisimme tulla raskaaksi, ja silloin tuli keskusteltua, että olemme päättäneet kääntyä hedelmöityshoitoklinikan puoleen, koti-inseminaatio ei ole oikein meidän juttumme. Eniten minua jännitti kertoa äidille, mutta tämä ei johtunut äidin reaktiosta, joka oli odotetusti positiivinen, vaan siitä, että äitini sairastaa Alzheimerin tautia.

Minua harmittaa kovasti, että vaimoni ei ole ikinä päässyt tutustumaan äitiini ennen sairautta. Äiti sai Alzheimer-diagnoosin vähän ennen kuin aloimme vaimon kanssa seurustelemaan, mutta merkit olivat toki olleet ilmassa jo vuosia. Alussa äiti oli vielä kohtuullisen koherentti, mutta myöhempinä vuosina tilanne on kyllä selkeästi pahentunut. Kun 3 vuotta sitten menimme naimisiin, äiti vielä muisti tärkeät ja isot asiat mistä keskusteltiin, ja hän vaikutti esim. olevan kartalla hääsuunnittelusta. Nyt tilanne ei ole enää sama. Vaikutti valitettavasti siltä, että äiti unohti raskausuutisen jo puhelinkeskustelun aikana.

Kerroin äidille uutiset hänen syntymäpäivänään, ja seuraavana päivänä juttelin veljeni kanssa puhelimessa. Hän ei ottanut raskausuutista millään tavalla puheeksi, joten päättelin, että hän ei varmaan tiedä, ja olin oikeassa – äiti ei ollut muistanut kertoa asiasta, kun he olivat olleet hänen luonaan syntymäpäiväkahveilla (veljen perhe ja äiti asuvat siis lähekkäin). Veljeni oli myös iloinen uutisesta, ja hän oli ainoa, jolla oli mitään kysyttävää raskauteen liittyen – hän kysyi kumpi meistä on raskaana. 🙂 Muille olimmekin heti kertoneet, että minä olen raskaana, jotenkin se jäi vahingossa mainitsematta kun kerroin veljelle. Seuraavaksi täytyykin sitten jossain vaiheessa kertoa kaikille vaimon sisaruksille ja lopuille kavereille. Kavereille tulee varmaan kerrottua sitä mukaa kuin nähdään – saa nähdä että näemmekö kaikkia seuraavan 7 kuukauden aikana, vai saavatko jotkut tietää vasta vauvan synnyttyä – tai vaihtoehtoisesti juorujen kautta. 🙂

Yksi pelko vähemmän :)

Edellisessä kirjoituksessani mainitsemani patti rinnassa paljastui normaaliksi rauhaskudokseksi. Nyt on helpottunut olo. 🙂

Menin töiden jälkeen lääkärille, ja oletin, että hän kokeilisi rintaa ja sanoisi, että ei syytä huoleen. Hän kyllä sanoi, että on erittäin epätodennäköistä, että kyseessä olisi mitään vakavaa, mutta sain kuitenkin lähetteen rintarauhasten ultraääneen. Ehdin siinä tutkimusten lomassa selittää jo koeputkihedelmöitystilanteeni, joten lääkäri oli sitä mieltä, että pidetään huoli siitä että saan tulokset jo tänään, vaikka sitten joutuisin menemään kilpailijalle ultrattavaksi. Sain kuitenkin ajan tunnin päähän samaan lääkärikeskukseen, tosin jouduin matkustamaan Helsingin keskustasta Tikkurilaan.

En onneksi ollut erityisen huolissani vaan ehdin jopa hieman nauttia kävelystä kun kävelin Tikkurilan asemalta lääkäriin. Vähän sain kuitenkin sydämentykytyksiä, kun kuulin sivukorvalla odotellessani, kun minua ennen tutkittavana ollut nainen sai ajan ohutneulatutkimukseen huomiselle. Siinä tuli sellainen olo, että nyt on tosi kyseessä, täällä ne rintasyövät löydetään. Onneksi heti ultraäänitutkimuksen alettua tuli taas turvallinen olo. Minut tutkinut radiologian erikoislääkäri oli sitä mieltä, että kyseessä on normaali rauhaskudos, eikä mammografiaa tarvita (sitä ei muuten saa tehdä jos on raskaana). Hän katsoi sitten samalla molemmat rinnat ja kainalot ja sain puhtaat paperit. Lääkäri suositteli tulemaan tutkimuksiin uudestaan 40-vuotiaana, vaikka seulonnat alkavat vasta 10 vuotta myöhemmin.

Nyt on hyvä olo eikä alkioiden kohtalokaan huolestuta niin paljoa, tärkeintä on, että perusasiat on kunnossa ja olen terve. Olen myös huojentunut, että vaikka tähän lääkärireissuun tuhraantui useampi tunti, sain tehdä sen vapaa-ajalla, kun minulla on jo ihan tarpeeksi miinustunteja töissä kun olen ravannut hedelmöityshoidoissa. Ja koko lysti meni työterveyshuollon piikkiin, joten yhtään rahaakaan ei kulunut. 🙂

Lääkkeitä, lääkkeitä

Olen viimeisen viikon ajan maannut flunssan kukistamana kotona. Tänään on menossa seitsemäs päivä putkeen, kun kuumemittari kipuaa yli 37 asteen. Meillä saa töistä olla kaksi päivää pois omalla ilmoituksella, joten kolmantena kävin lääkärissä. Mitään ihmeellistä ei löytynyt, mutta minulta otettiin verikokeet varmuuden vuoksi, ja koska tulehdusarvot olivat koholla, sain antibiootteja. Kerroin lääkärille, että yritän tulla raskaaksi, joten sain antibiootteja, joita pitäisi olla turvallista syödä raskaanakin. Samalla tulikin pohdittua, että mitä kaikkia lääkkeitä voi syödä raskaana/yrittäessä ja mitä ei. Googlaamalla selvisi myös, että eri ihmiset ovat saaneet erilaisia ohjeita eri lääkäreiltä…

Onneksi on olemassa HUS:n teratologinen tietopalvelu, jonne kuka tahansa voi soittaa, jos on kysymyksiä raskauden tai imetyksen aikaiseen lääkkeiden käyttöön. Voin suositella soittamista lämpimästi, olen itse jo kokeillut ja sain todella hyvää palvelua. 🙂 He ovat keränneet myös nettiin infoa tavallisimmista sairauksista, esim. ohjeet raskauden aikaisen flunssan hoitoon löytyvät täältä.

Itse soitin teratologiseen tietopalveluun, koska kärsin migreenistä. Olen ottanut migreenikohtaukseen Sumatriptaania, ja jos kipu on jo ehtinyt koventua, myös Buranan. Näillä kahdella on nähtävästi sellainen yhteisvaikutus, että ne poistavat migreenikipua paremmin yhdessä kuin kumpikaan erikseen. Teratologisesta tietopalvelusta sanottiin, että voin rauhassa jatkaa samalla linjalla, jos kohtauksia on korkeitaan pari kertaa kuukaudessa. Jos niitä on useammin, sitten pitäisi harkita estolääkitystä. Itseäni hieman hirvittää ajatus päivittäisestä lääkkeiden syömisestä, mutta toisaalta, jos estolääkitys on varmasti täysin turvallista, ehkä se voi olla turvallisempaa kuin satunnainen migreenilääkkeiden syöminen.

Totuus on, että olen ottanut viimeisen puolen vuoden aikana migreenilääkkeitä useammin kuin kahdesti kuussa. Kaikki alkoi työstressistä, mutta tilanne on jatkunut vaikka viimeiset kuukaudet töissä ovat olleet tosi leppoisia. Se on paha, että on voi olla varma, johtuuko migreenini osittain kaikista niistä hormoneista, joita olen syönyt / pistänyt ovulaation aikaansaamiseksi. Ainakin Letrozolit aiheuttivat selkeästi migreeniä, mutta nyt Menopurin ja Pregnylin käytön aikana kaava ei ole ollut niin selvä. Kalenterista kuitenkin näkee, että viimeisen kolmen yrityskierron aikana olen jokaisella kerralla joutunut turvautumaan migreenilääkkeisiin piinapäivien aikana. Osa minusta pelkää, että onko se syy sille, miksi ei ole tärpännyt. Nyt viimeisen inseminaation jälkeen yritin välttää lääkkeitä, ja kun inssin jälkeisenä päivänä aloin tuntemaan migreenin alkuoireita, ajattelin, että ehkä menen vain nukkumaan, jos se vaikka menisi ohi. No ei mennyt, vaan kipu paheni ja lopulta pidin vaimoakin hereillä kun kieriskelin tuskissani ja juoksin vessassa oksentamassa. Otin sitten Sumatriptaania ja Buranaa ja loppuyön nukuin hyvin. Nyt flunssassa ollessa olen taas kerran huomannut, että pystyn kestämään flunssasta aiheutuvaa päänsärkyä ja huonoa olo ihan eri tavalla kuin migreeniä. Jälkimmäinen kipu on vain niin hirveä, etten halua enää ikinä löytää itseäni tilanteesta, jossa minulla ei ole migreenilääkkeitä käden ulottuvilla. Flunssapäänsäryssä on myös se hyvä puoli, että se oikeasti menee ohi Panadolilla. Jee, keksin lopultakin käyttötarkoituksen tuolle normaalitilanteissa turhaakin turhemmalle lääkkelle!

Lääkärin määrämät antibiootit eivät siis kuitenkaan parantaneet flunssaani, vaan olen edelleen kipeä. Kävin eilen uudestaan toisella lääkärillä, joka totesi vain, että kyseessä on varmaan virus ja kirjoitti kolme päivää lisää sairaslomaa. Yritän nyt levätä, mutta tämä on kyllä pitkäkestoisin kuume jonka muistan.

Tässä vielä pari linkkiä:
Lääkärilehti: Antibioottien käyttö raskauden aikana
Fimea: Lääkkeet raskauden ja imetyksen aikana -opas

Uusi koti

Kesäloman lopuksi päädyimme juttelemaan kavereiden kanssa muutosta, ja siitä kuinka hankalaa tämä kaikki on, kun pitää pyytää välittäjä arvioimaan omaa asuntoa, käydä pankissa neuvottelemassa lainasta ja sitten vielä löytää sopiva asunto. Kaverit kannustivat varaamaan suoraan ajan pankkiin ja sanoivat että siitä se lähtee, ei tämä niin hankalaa ole. No, tästä innostuneena varasin heti samana iltana ajan netissä ja siitä alkoikin kolme viikkoa kestänyt asunnonetsimisrumba, joka loppui siihen, että tarjouksemme hyväksyttiin. Kuukauden päästä pääsemme aloittamaan remontin uudessa kodissamme! 🙂

Asumme tällä hetkellä pienessä kaksiossa Kalliossa. Olemme jo vuosia puhuneet siitä, että olisi hyvä muuttaa isompaan, mutta alunperin ajattelimme, että muuttaminen olisi ajankohtaista sitten kun ensimmäinen lapsi on syntynyt. Alunperin ajattelimme myös, että ensimmäinen lapsi olisi tässä vaiheessa jo syntynyt. 😉 Kun nyt näin ei kuitenkaan ole vielä käynyt, lopulta muuttohinku vain iski niin kovana, että asiaan oli pakko tarttua.

Huomasin jo keväällä, että aloin haaveilla isommasta kodista lähempänä luontoa. Se oli aivan uusi tunne, koska olen asunut Kalliossa jo 15 vuotta, ja ennen tätä kevättä muualle muuttaminen on lähinnä ahdistanut. Vaimo taas on asunut monessa paikassa, eri puolilla Suomea, joten hän ei ollut ollenkaan niin kiintynyt Kallioon. Jotenkin nyt kun vauvakuume on taas kasvanut, on myös kasvanut halu päästä lapsuuden maisemiin. Emme kuitenkaan päätyneet  minun lapsuuden maisemiini Espooseen, vaan Vuosaareen, koska siellä asuu jo monta ystäväperhettä ja liikenneyhteydet (metro) ovat paremmat kuin länsi-Espoossa (bussi + metro). Ennen kaikkea Vuosaari on lähellä merta, joka on meille tärkeä juttu.

Päädyimme ostamaan asunnon vanhasta Vuosaaresta, koska näin pääsemme remontoimaan asunnon juuri oman näköiseksi. Teimme pari vuotta sitten itse remontin nykyiseen kotiimme, ja ilo kauniista kodista on iso. Tällä kertaa jätämme kuitenkin työt ammattilaisille, sillä pinta-alaa on sen verran enemmän, että tulisi vielä paniikki, jos pitäisi parissa kuukaudessa saada päivätyön ohella kaikki valmiiksi. Uusimme myös keittiön ja kylpyhuoneen ja sähköjä, joten tällä kertaa remonttiin kuuluu myös paljon sellaisia töitä, joita emme edes saisi tehdä itse.

Täytyy toivoa, että viihdymme hyvin Vuosaaressa, sillä tämä asunto on ostettu ajatuksella, että siellä viihdytään pitkään. Uudessa kodissa on jo lastenhuonekin, ja mahdollisuus kahteen lastenhuoneeseen. 🙂

Kirjoituspyyntö

Te, joilla on jo perhe, olkaa kilttejä ja osallistukaa tähän:

Kirjoituspyyntö: Minun Sateenkaariperheeni! – kirja perheiltä perheille

Tämä projekti kuulostaa ihan mielettömän hyvältä! Kirja suomalaisista sateenkaariperheistä toisille sateenkaariperheille ja perheestä haaveileville. 🙂 Meillä ei ole suomeksi sateenkaariperheistä vielä muuta kirjallisuutta kuin sosiaali- ja terveysalan ihmisille suunnattua infomateriaalia ja tutkimuksia, joten tämä kirja on erittäin tervetullut lisä. Olen kaivannut tällaista kirjaa suomalaisista perheistä. Harmittaa, että meillä ei ole vielä edes lasta tulossa, niin en itse voi osallistua. Onneksi voin kertoa meidän tarinaa tämän blogin muodossa. 🙂

Kirjoitusaikaa on 31.12.2013 asti. Halutessasi voit osallistua kirjaan myös antamalla haastattelun. Kirjoituksen pituussuositus on 1-4 A4:sta. Voit kirjoittaa myös ruotsiksi tai englanniksi. Tarkemmat ohjeet löytyvät linkin takaa.

Sukulaisten salaiset mielipiteet

Yksi asia vaivaa minua nyt kun hääkutsujen lähettäminen on ajankohtaista. Minua ahdistaa ajatus siitä, että joku vieraistamme vastustaisi tasa-arvoista avioliittolakia. En halua, että kukaan tulee meidän juhliimme ajatellen, että tää rekisteröity parisuhde on ok, mutta se ei kyllä käy että homot voisivat solmia avioliiton. En halua ympärilleni ihmisiä, jotka ajattelevat, että nykyinen suhteeni on jotenkin erilainen tai huonompi sen takia, että kumppanini on nainen.

Ongelma on siinä, että en voi tietää onko joku tätä mieltä, ellen puhu heidän kanssaan asiasta, ja silloinkin joku voi vakuutella ettei tietenkään ole sitä mieltä, vaikka oikeasti olisikin. Mutta oikeasti, en minä kehtaa alkaa soitella sukulaisia läpi kysyäkseni tätä! Kukaan ei ole sanonut mitään negatiivista minun kuulleni, ja ne joiden mielipiteistä minulla on jotain hajua, ovat olleet iloisia meidän puolestamme. Äitini yllätti minut täysin: pari päivää sen jälkeen, kun olin soittanut hänelle ja kertonut uudesta parisuhteestani (ja samalla tullut kaapista) sain postissa kortin, jossa äiti toivotti meille ”Hyvää, onnellista yhteistä matkaa”. Näin lämmintä vastaanottoa yksikään aiempi kumppani ei kyllä ole saanut. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Silti hieman epäilyttää, että mitä ihmiset ajattelevat kohteliaan ulkokuoren alla. Minulle on ikuisesti jäänyt mieleen yksi kerta kun olin yläasteella, jolloin samana päivänä tapasin ensin kaksi serkkuani (jotka tähän aikaan olivat vähän päälle kolmekymppisiä), jonka jälkeen olin menossa leffaan parhaan ystäväni kanssa. Elokuva jonka kävimme katsomassa oli Priest, joka kertoi papista joka on homo. Kun serkkuni sai kuulla mitä elokuvaa olemme menossa katsomaan, hän oli järkyttynyt ja sanoi jotain että meidän ei pitäisi katsoa tuollaista, saamme huonoja vaikutteita… Hänen veljensä oli eri mieltä ja sanoi että meillä on oikeus katsoa mitä me haluamme. Mietityttää vaan, että ajatteleeko serkkuni edelleenkin, että seksuaaliseen suuntautumiseen voi vaikuttaa elokuvilla ja että homous on joku perversio. Oikeastihan asia meni niin päin, että menimme katsomaan elokuvaa, koska aihe kosketti meitä molempia henkilökohtaisella tasolla, kaveriani varmasti vielä enemmän, koska hän oli lisäksi uskossa.

Onneksi ystävistäni sentään tiedän, mitä he ajattelevat asioista. Ehkä joudun tyytymään siihen, että minun täytyy luottaa sukulaisiini siinä, että he osaavat itse jättää tulematta häihin jos heillä on joku ongelma asian kanssa. Sama serkku joka kauhisteli elokuvavalintaa ei myöskään kommentoinut mitään, kun sähköpostissa mainitsin että olemme menossa naimisiin. Odotan jännityksellä mitä hän vastaa hääkutsuun.

Naimisiin.infon forumilla on keskustelu vanhempien ja sukulaisten suhtautumisesta.