Liian myöhään

Marraskuu lähestyy loppuaan, ja kohta on kulunut vuosi ensimmäisestä inseminaatiosta. Ensikäynnistä klinikalla on nyt kulunut 2,5 vuotta. Olemme kohta seurustelleet 4 vuotta ja naimisissa olemme olleet vähän yli 2 vuotta. Olemme myös olleet Sateenkaariperheet ry:n jäseniä kohta 4 vuotta, mutta järjestöön kuuluminen alkaa tuntua vain entistä hullummalta, kun ei meillä vieläkään ole lapsia (en silti aio erota).

Sanotaan, että lasten hankkimiselle ei oikein ikinä ole oikeaa aikaa, ja se tunne on ollut vahvasti läsnä myös omassa elämässä. Olemme halunneet lapsia yhdessä niin kauan kuin olemme ylipäätänsä olleet yhdessä, ja tuntuu siltä, että olemme auttamattomasti jo myöhässä. Olen itse ajatellut jo nuoresta saakka, etten hanki lapsia alle kolmekymppisenä (tähän saattoi vaikuttaa se, että omat vanhempani olivat jo iäkkäämpiä minut saadessani, äiti jo yli 40), mutta kuvittelin aina, että saisin lapsia alle 35-vuotiaana. Nyt se on mahdotonta. Vaimo taas on ajatellut, että jos hän ylipäätänsä ikinä saisi lapsia, niin se tapahtuisi ennen kuin hän täyttää 30. Sekin rajapyykki on jo jonkin aikaa sitten mennyt ohi. Meillä on vahvasti sellainen tunne, että meidän olisi jo pitänyt saada lapsia, että jos me niitä vielä saamme, niin se tapahtuu liian myöhään. Toivottavasti tämä tunne menee ohi, jos me joskus niitä lapsia saamme.

Nyt tuntuu myös omalla kohdalla siltä, että jos minä aion joskus olla raskaana, tämä prosessi olisi pitänyt aloittaa paljon aiemmin, silloin kun munasolut vielä olivat paremmassa kunnossa ja ennen kuin papa-kokeessa löytyi solumuutoksia. Kyllähän vaarattomia muutoksia oli jo havaittu papa-kokeessa useamman kerran aiemminkin, mutta ne olivat aina hävinneet vuoden päästä, enkä osannut ajatella, että niiden takia pitäisi kiiruhtaa lastenhankintaa. Useimmitenhan muutokset häviävät ja pysyvät poissa, jolloin niillä ei ole merkitystä raskaaksitulemisen kanssa. Jotenkin en myöskään osannut pelätä, että munasolut eivät olisi kunnossa, kun oma äitini sai minut yli 4-kymppisenä.

Samalla en tiedä, että miten tässä olisi voinut tehdä eri tavallakaan. Emme ole seurustelleet kuin 4 vuotta, ja on ehdottomasti parempi, ettei meillä ole lapsia aiempien kumppaneiden kanssa. Aina on ollut jotain, mikä on estänyt hoitoihin hakeutumista: gradun kirjoitus, remontti, häät, työpaikanvaihto, asunnonvaihto ja tietenkin ihan vain itsekäs halu elää edes vähän aikaa ihan vain kahdestaan, nauttien nuoruudesta ja vapaudesta ennen lasten tuloa.

Osa meistä haluaisi vain jättää tämän kaiken taakseen ja jatkaa mukavaa elämää kahdestaan. Samalla on kuitenkin selvää, että siinä olisi suuri riski siihen, että valinta alkaisi kuitenkin vielä kaduttamaan. Miten sitä edes voisi tehdä tuollaisen päätöksen, jos samalla kuitenkin vielä toivoo lapsia? Kai se on vaan jatkettava yrittämistä ja toivottava, että joskus meidänkin aika koittaa.

Loop-hoito

Olin tänään Loop-hoidossa, ja toivon kovasti, että tämä koettelemus olisi pian ohi! Kaikki alkoi siis siitä, että papa-seulonnassa löydettiin solumuutoksia, minkä takia sain kutsun kolposkopiaan. (Kirjoitin kolposkopia-käynnistäni blogissani kuukausi sitten.) Tulosten piti tulla 4-6 viikon sisällä, mutta ne tulivatkin jo kahdessa viikossa, ja sain kutsun Loop-hoitoon, joka tehtiin tänään, kuukausi ja yksi päivä kolposkopian jälkeen. Koepaloista oli löytynyt CIN2-tyyppisiä muutoksia, mikä tarkoittaa keskivahvaa muutosta (asteikko on 1-3). Tänään poistettiin muutokset sähkösilmukalla, ja nyt odottelen patologin lausuntoa, että saatiinko kaikki pois. Jos kaikki on hyvin, jatkossa on luvassa enää seurantakäyntejä, mutta huonolla tuurilla joudun vielä uudestaan Loop-hoitoon, jos näyttää siltä että kaikkia muutoksia ei saatu kerralla pois. Tämä vaihtoehto huolestuttaa minua, sillä lääkäri sanoi, että hän pyrki poistamaan mahdollisimman pienen alueen, jotta riskini ennenaikaiseen synnytykseen pysyisi mahdollisimman pienenä.

Loop-hoito ei itsessään ollut mitenkään paha, kohdunsuu puudutettiin hyvin. Sain neljä piikkiä puudutusainetta, joista ensimmäinen tuntui pienenä nipistyksenä, ja toisesta, kolmannesta ja neljännestä piikistä en tietäisi mitään, ellei minulle olisi kerrottu niistä. Olin siis hyvin puutunut, eikä itse hoito tuntunut miltään, tunsin ainoastaan spekulan, joka sisälläni oli. Itse toimenpide kesti vain muutamia sekunteja, mutta kaiken kaikkiaan olin hoitopöydällä varmaan kymmenisen minuuttia. Minulle sattui ihana hoitaja joka piti minua kädestä kiinni ja puhui minulle hoidon aikana, mistä oli valtava apu, koska minua jännitti niin että jalat meinasivat täristä.

Ikävintä tässä on se, että ei voi tietää, mitä tämä tarkoittaa tulevaisuuden kannalta. Todennäköistä on, että kaikki menee hyvin ja voin jatkaa tämän jälkeen elämääni normaalisti, mutta se pelottaa, että kuinka suuri riski on, että nämä muutokset uusiutuvat? Entä jos ne uusiutuvat monta kertaa, mitä se tarkoittaa? Nyt on harvinaisen selvää, että ei voi varmuudella ajatella, että elämä tulee menemään tietyllä tavalla. Kerroin lääkärille hedelmöityshoidoista, mutta hän ei halunnut ottaa kantaa jatkoon enempää, kuin että odotellaan patologin vastaukset ja sen jälkeen voin keskustella lapsettomuuslääkärini kanssa milloin jatkamme hoitoja. No, kai sitä voi sitten varata jutteluajan… Viimeksi kun nähtiin lääkäriä (punktion jälkeen), sovittiin että otamme yhteyttä sitten kun haluamme tehdä alkionsiirron. Nyt tuntuu, että kysymys onkin, että milloin aikaisintaan kannattaa tehdä alkionsiirto. Tuntuu, että minut on jätetty ihan tuuliajolle – haluaisin että joku kertoisi mitä tämä kaikki tarkoittaa ja mitä nyt pitää tehdä.

Jälkiviisaana voi miettiä aiempia valintojaan ja sitä, tuliko tehtyä oikea valinta. Olimme juuri aloittaneet toisen IVF-hoidon, kun papaseulonnan tulokset kolahtivat postiluukusta, ja nyt voin sanoa, että olen iloinen, että päätimme, että ei yritetä saada minua raskaaksi ennen kuin tämä asia on selvitetty loppuun asti. Lapsettomuuslääkärimme oli sitä mieltä, että papa-tulos ei ollut erityisen huolestuttava, että alkionsiirto voidaan kyllä tehdä, mutta itse pelkäsin, että mahdollinen muutosten hoito jää sitten odottamaan raskauden päättymistä, jos onnistuisin tulemaan raskaaksi. Kysyinkin tänään Kätilöopiston lääkäriltä, että olisiko minulle tehty tätä Loop-hoitoa, jos olisin ollut raskaana, ja vastaus oli ei. Jos olisin ollut raskaana, oltaisiin jääty odottelemaan ja tarkkailemaan ja tehty hoito vasta synnytyksen jälkeen. Olen iloinen, että näin ei käynyt, sillä siinä olisi mennyt raskausaika ihan pipariksi kun sen sijaan, että olisin miettinyt, että sisälläni kasvaa lapsi, olisin miettinyt, että sisälläni kasvaa syöpä… Minulla siis EI OLE syöpää, mutta jos näitä solumuutoksia ei olisi poistettu, niin olisin kyllä ehtinyt kuvitella yhtä sun toista siitä kuinka ne kasvavat ja muuttuvat, vaikka oikeasti ne olisivat yhtä hyvin voineet jopa poistua ihan itsestään raskauden aikana.

Nyt täytyy vaan harjoitella ahkerasti huoletonta elämänasennetta. Helpommin sanottu kuin tehty kun on tällainen krooninen murehtija kuten minä, mutta ei kai tässä muukaan auta.

Leffoja ja suudelmia

Breaking the Girls

Breaking the Girls

Me vietimme pyhäinpäivää elokuvia katsellen, ja päädyimme katsomaan kaksi elokuvaa, joissa oli sama idea: Breaking the Girls ja Wild Things (Villit kuviot). Kumpikin elokuvista toimii sitä paremmin, mitä vähemmän niistä tietää, joten olen hieman järkyttynyt, että Breaking the Girlsin trailerissa paljastetaan puolet juonesta – älkää siis katsoko traileria, se pilaa leffan! Breaking the Girls on Jamie Babbitin, joka tunnetaan sellaisista 90-luvun lesboklassikoista kuten But I’m a Cheerleader ja Itty Bitty Titty Committee, ohjaama. Elokuvan idea perustuu Alfred Hitchcockin elokuvaan Strangers on a Train, joka taas perustuu Patricia Highsmithin samannimiseen esikoisromaaniin. Jamie Babbit kommentoi esikuvaansa:

I think Patricia Highsmith would have liked to have written Strangers on a Train with women, as the butch lesbian she was, but since she was closeted and freaked out about writing anything even remotely gay, Strangers on a Train turns out to be about a bunch of guys. I also really liked the idea of remaking Strangers on a Train in a form that Patricia Highsmith would enjoy.

Pidin kovasti Breaking the Girls-elokuvasta, siinä oli jännä tunnelma enkä kyllä ollenkaan arvannut juonenkäänteitä. Olen lukenut netistä kritiikkiä leffaa kohtaan jossa tartutaan kiinni siihen, että elokuvan lesbot ovat pahoja murhaajia (tai ainakin joku/jotkut heistä ;)), mutta ehkä en sitten ole itse vielä katsonut tarpeeksi montaa vanhaa ja masentavaa lesboelokuvaa, koska en tullut ollenkaan ajatelleeksi, että se olisi paha asia. (Itse olen ainoastaan saanut yliannostuksen niistä elokuvista, joissa on onneton loppu ja/tai lesbohahmo kuolee.)

Wild Things oli tehty selkeästi suuremmalla rahalla ja isommilla nimillä kuin Breaking the Girls, mutta en kyllä pitänyt siitä yhtä paljon kuin Breaking the Girlsistä. Leffassa oli useita asioita mitkä häiritsivät. Loppu siinä tosin oli harvinaisen hyvä, olen todella iloinen että olin onnistunut kaikki nämä vuodet välttämään spoilaantumista elokuvasta. Ainoa tieto mikä minulle oli jäänyt päähän, oli että Neve Campbell ja Denise Richards suutelevat elokuvassa.

Se suutelukohtaus Villit kuviot-elokuvassa

Se suutelukohtaus Villit kuviot-elokuvassa

Tämä suutelukohtaus saikin meidät keskustelemaan, että milloin olemme ensimmäisen kerran nähneet naisten suutelevan keskenään elokuvassa. Vaimolle ensimmäinen elokuva oli juuri Wild Things, eikä hän osannut ollenkaan odottaa sitä kun meni kavereidensa kanssa leffaan katsomaan kyseistä elokuvaa. Tämä yllätys on jäänyt vaimolle elävästi mieleen, sillä hän ei siihen aikaan ollut edes itse vielä tajunnut pitävänsä naisista.

Itselleni ei ole jäänyt mieleen mitään tarkkaa mielikuvaa siitä ”ekasta kerrasta”. Muistan, että yksi ensimmäisistä lesboelokuvista jonka näin, oli Paistetut vihreät tomaatit, vaikka kyseisessä leffassa ei kyllä suudella ollenkaan, jotta homofobinen yleisö voisi kuvitella että päähenkilönaiset ovat vain ”hyviä ystäviä” keskenään. Kirjassa sentään käy kyllä selväksi, että kyseessä oli rakkaussuhde. Toinen minuun suuresti vaikuttanut elokuva oli Fucking Åmål, jossa kyllä suudeltiin, mutta enemmän minuun teki vaikutuksen elokuvan koko sisältö. Se on edelleen yksi parhaista elokuvista mitä olen nähnyt, harvinaisen aito kuvaus nuoruudesta 90-luvulla.

Idgie ja Ruth Fried Green Tomatoes-elokuvassa

Idgie ja Ruth Fried Green Tomatoes-elokuvassa

Olen sillä tavalla outo, että tykkään pitää kirjaa asioista, joten minulla on excel-taulukko kaikista elokuvista mitä olen elokuvateattereissa nähnyt. Kun muisti on hatara, taulukko pelastaa. Paljastui, että ensimäinen näkemäni leffa, jossa naiset suutelevat keskenään, on Bound. Olin silloin 16-vuotias ja Gina Gershon oli mielestäni erittäin seksikäs. 🙂

Jennifer Tilly & Gina Gershon Bound-elokuvassa

Jennifer Tilly & Gina Gershon Bound-elokuvassa

Jäin miettimään, että onko muille ollut tärkeää nähdä kuvauksia naisten välisestä rakkaudesta valkokankaalla ja/tai televisiossa? Onko se jäänyt mieleen, kun ensimmäisen kerran näki kahden naisen suutelevan? Vai onko nykyään tämä näky jo niin yleinen, että on mahdotonta muistaa milloin on siihen ekan kerran törmännyt? Silläkin on varmaan merkitystä, kuinka nuori on ollut kun tämä on tapahtunut. Itse olen jo yläasteella aktiivisesti etsinyt kuvauksia homoseksuaalisuudesta, kun taas vaimo ei silloin vielä ollut tajunnut olevansa kiinnostunut sellaisesta. Minä en ikinä yllättynyt näkemästäni, sillä etsin tarkoituksella käsiini itseäni kiinnostavia elokuvia, kun taas vaimo ehti aidosti yllättyä kun näki Villit kuviot elokuvateatterissa.

Fucking Åmål-elokuvalippu

Fucking Åmål-elokuvalippu

Vinokino tulee taas

Kohta on edessä vuoden synkin aika, mutta on siinä hyviäkin puolia: Vinokino, Suomen ainoa vain sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin keskittyvä elokuvafestivaali, on taas täällä.

Ohjelmistossa on tänä vuonna paljon naisista kertovia elokuvia, mikä on aivan mahtavaa, sillä aiempina vuosina minua on joskus harmittanut, että noin 80% leffoista on keskittynyt miehiin. Tämä varmaan johtuu elokuvateollisuuden sukupuolivinoumasta, joka vaivaa kaikkia elokuvia, mutta olen hieman ihmetellyt, miksi leffafestareille ei ole onnistuttu valitsemaan elokuvia tasapuolisemmin. (Katson kyllä mielelläni miespuolisista homoista kertovia elokuvia, mutta fakta on, että toivon aina löytäväni uusia hyviä lesboelokuvia.) Tänä vuonna tilanne on kuitenkin loistava, ja mielenkiintoisia leffoja onkin niin paljon, etten pysty niitä kaikkia katsomaan.

Listaan alle muutamat elokuvatärpit, jotka kiinnostavat itseäni eniten. Myös Helsingin queer-feministinen elokuvablogi listasi tärppejä, suosittelen seuraamaan kyseistä blogia jos leffat kiinnostavat. 🙂

Sateenkaariperhenäkökulmasta festivaalin ykköselokuva on:

Gayby Baby

”Samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeus on tällä hetkellä kuuma peruna Australiassa ja ohjaaja Maya Newell, itsekin sateenkaariperheen lapsi, halusi nostaa esiin poliittisesta keskustelusta usein unohdetun lasten näkökulman. Gayby Babyn tähdet – Gus, Ebony, Matt ja Graham – elävät normaalia esiteini-ikäisten elämää samaa sukupuolta olevien vanhempiensa kanssa.”

 


Ruotsista on tullut aivan ihania elokuvia, kuten Fucking Åmål ja Kyss mig, joten täytyyhän Hallongrottan-kirjakaupan entisen omistajan ohjaama musikaalikomedia käydä tsekkaamassa:

Dyke Hard

”Vuoteen 1986 sijoittuva elokuva kertoo yritteliäästä lesborockbändistä, jonka on tarkoitus osallistua bändikilpailuun suuressa kaupungissa. Mutta se ei olekaan maailman helpoin tehtävä, sillä bändillä on tiellään kyborgeja, haamuja, thai-nyrkkeilijä, roller derby -tyttöjä, ninjoja, moottoripyöräjengiläisiä ja mysteerinen miljonääri, jotka kaikki yrittävät estää bändiä pääsemästä perille asti.

Arvaamattomat juonenkäänteet ja tekijöiden selvä rakkaus b-elokuviin tekevät kokonaisuudesta erittäin nautittavan. Bitte Anderssonin kreisi musikaalikomedia on vuoden piristävin elokuvatapaus!”

 


Ruotsista tulee myös toinen elokuva, nuoresta rakkaudesta kertova

Nånting måste gå sönder

”Nånting måste gå sönder on kahden nuoren rakkaustarina, androgyynisen Sebastianin ja itsensä heteroseksuaaliksi kokevan Andreaksen. Yhdessä he pakenevat siistiä, ruotsalaista Ikea-yhteiskuntaa intohimoiseen rakkauteen, ainakin hetkeksi. Sebastianin sisällä elää kuitenkin supernainen-Ellie, joka tuntuu koko ajan todenmukaisemmalta identiteetiltä kuin Sebastian.

Eli Levénsin kirjaan perustuva Nånting måste gå sönder on hyvin todentuntuinen ja intiimi elokuva. Sen ehdoton tähti on Sebastianin/Ellien roolia näyttelevä Saga Becker. Becker loistaa roolissaan, josta hänet palkittiin Ruotsissa Guldbaggen-naispääosapalkinnolla 2015, ensimmäisenä transsukupuolisena näyttelijänä.”

 


Brooklyn ❤

Appropriate Behavior

”Appropriate Behavior on raikas ja ennen kaikkea hauska elokuva Brooklynissa asuvan nuoren naisen urbaanista elämästä ja vastoinkäymisistä. Ohjaaja, käsikirjoittaja Desiree Akhavan näyttelee itse pääosaa Shiriniä, jonka osa täydellisen persialaisen perheen tyttärenä ei ole helppo. Shirin ajautuu työpaikasta toiseen ja valehtelee konservatiivisille vanhemmilleen vaikeuksistaan. Samalla hän tasapainoilee erilaisten vaatimusten edessä; perhe ei tiedä hänen biseksuaalisuudestaan, ja hänen ex-tyttöystävänsä ei voi ymmärtää, miksi Shirin ei kerro asiasta.

Elokuvan parhaita puolia on ehdottomasti Akhavanin musta huumori, joka kukkii päähenkilön vaikeuksista huolimatta–tai niiden takia. Shirin on marginaalissa sekä seksuaalisuutensa että etnisen taustansa takia, ja on siitä varsin tietoinen. ”Et voi aina pelata persialaiskorttia” sanoo ex-tyttöystävä Maxine, ja osuu aika lähelle totuutta. Desiree Akhavan todistaa kykynsä niin kirjoittajana kuin ohjaajanakin.”

 


Tämä kanadalainen leffa parin vuoden takaa löytyy myös Netflixin jenkkipuolelta, joten sitä en aio katsoa festivaaleilla.

Tru Love

”37-vuotias Tru hyppii kukasta kukkaan, niin ihmissuhteiden kuin työnkin saralla. Tru, jolla on rikkinäinen menneisyys ja levoton luonne, saa paljon anteeksi ulkonäöllä ja charmilla, jotka nekin alkavat jo hiipua. Asiat muuttuvat, kun Trun ystävän Suzannen äiti, 60-vuotias kaunis leski Alice, tulee kylään.

Rakkauden huumassa ikäero on yhdentekevää, mutta suhde tulee ikävänä yllätyksenä Alicen tyttärelle. Suzanne kokee menettävänsä sekä äitinsä että ystävänsä, ja yrittääkin siksi mustasukkaisuuden korventamana rikkoa rakastavaisten välit.

Tru Love on kaunis ja vaikuttava rakkaustarina, jossa kolmen naisen elämät kietoutuvat toisiinsa. Useita palkintoja festivaaleilla kahminut Tru Love onkin harvinainen helmi, jonka loistavat näyttelijät luovat hahmoistaan moniulotteisia ja uskottavia.”

 


Vinokinossa on muitakin dokumentteja kuin Gayby Baby, ja tämä Holen rumpalista kertova elokuva kiinnostaa kovasti:

Hit So Hard

”Hole-bändin lesborumpali Patty Schemelistä kertova dokumentti jyrää valkokankaat. Vai miltä kuulostaa mieletön henkilökuva, vaihtoehtorockin historiakatsaus ja mitä vielä, Kurtin ja Courtneyn kotivideot siihen päälle?

Schemelin hurjaan elämään on mahtunut niin alkoholismia, sillan alla asumista, kuin myös tähtituottajan yritys savustaa nainen ulos Holen kaupallisemman menestyksen tieltä. Kaikesta huolimatta, lahjakkaana rumpalina tunnettu Schemel on monen alansa konkarin idoli.

Jo vuonna 2011 julkaistu dokumentti on jostakin kumman syystä välttänyt kaikki Suomen lukuisat festarit, eikä mikään TV-kanavakaan ole ottanut sitä ohjelmistoonsa. Tämän hetkisten tietojen valossa tämä on ainoa mahdollisuus nähdä tämä ainutkertainen, musiikillinen helmi.”

 


Tämä dokumentti on varmasti rankka, mutta aihe on tärkeä

Out in the Night

”Out in the Night käsittelee vuoden 2006 ns. New Jersey 4 -tapausta, jossa neljän nuoren lesbonaisen elämät muuttuvat radikaalisti. Kaikki alkaa New Yorkin homoystävällisessä kaupunginosassa, jossa naiset viettävät iltaa. Aggressiivinen ja uhkaava mies aloittaa ahdistelun, ja saatuaan tietää heidän olevan lesboja, uhkaa ”naida heistä heteroja”. Tapahtumat johtavat joukkotappeluun ja puukotukseen, jonka seurauksena naiset vangitaan. Syytettynä mm. pahoinpitelystä ja murhayrityksestä, naisia kohdellaan jenginä, vaikka heillä ei ole rikollista taustaa. Valtamedia ja oikeuslaitos kriminalisoivat naiset ja lopulta ”tappajalesbojengi” päätyy vankilaan.

Dokumentti on kuvaus maailmasta, jossa rotu, luokka, sukupuoli ja seksuaalisuus määrittävät ihmisen yhteiskunnallisen aseman, ja jossa oikeus ei ole sokea, vaan ennakkoluuloinen. Onneksi ihmisoikeusaktivistien avulla tarina saa toisenlaisen lopun.”

 


Ja viimeisimpänä ihana rodeokulttuurista kertova elokuva:

Queens & Cowboys: A Straight Year on the Gay Rodeo

”Rodeo on monen mielessä yhtä kuin miehisten miesten, heterojen totta kai, temmellyskenttä. USAssa toimii kuitenkin kansainvälinen homorodeon yhdistys IGRA, jonka tapahtumissa nähdään hieman erilaisia osallistujia. Vaikka osa valtavirran ulkopuolisista kilpailijoista onkin tyypillistä cowboy-tyyliä räväkämpiä ja värikkäämpiä, niin monille rodeo on aivan yhtä vakava ja pyhä asia kuin perinteisemmille harrastajillekin.

Dokumentin teko osoitti ohjaaja Matt Livadarylle, miten erilaista asennoituminen homoseksuaalisuuteen on isojen kaupunkien ulkopuolella, ja miten vaikeaa on olla homo maaseudulla. Tämä kahden todellisuuden käsite on varmasti tuttu suomalaisillekin HLBTI-ihmisille, ainakin niille, jotka ovat itse kokeneet eron pääkaupunkiseudun ja pikkukaupunkien välillä.

Dokumentissa seurataan viiden IGRA:n jäsenen kilpailukautta. Pääosissa ovat legendaarisen sheriffin Wyatt Earpin jälkeläinen Wade Earp ja naispuolinen härkäratsastaja Char Duran, joka on valmis riskeeraamaan kaiken voittaakseen mestaruuden.”

 


Siinä siis listattuna leffat, jotka haluaisin nähdä tänä vuonna. 🙂 Muutos on hurja aiempiin vuosiin, jolloin listani oli noin kahden elokuvan pituinen… Saa nähdä montako tulee oikeasti katsottua, en ole ikinä oikein tykännyt katsoa monta elokuvaa putkeen. Mutta tämä on positiivinen ongelma. 🙂

Hedelmöityshoitolaki, vanhentunut jo syntyessään

Tänään on iloittu uutisesta, että hallitus on nyt antanut eduskunnalle esityksen tasa-arvoisen avioliittolain vaatimista lakimuutoksista. Kun luin uutisen, en kuitenkaan ilahtunut, vaan kauhistuin ja ahdistuin. Oikeusministeriön tiedotteessa mainitaan nimittäin hedelmöityshoitolain kohdalla näin:

Hedelmöityshoitolakiin ei muutoksia

Hedelmöityshoitolaissa parilla tarkoitetaan naista ja miestä, jotka elävät keskenään avioliitossa tai avioliitonomaisissa suhteissa. Lisäksi laissa määritellään hoitoa saavaksi pari tai nainen, joka ei elä avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa. Esityksessä ei ehdoteta lain soveltamisalan laajentamista.

Toisin sanoen, lainsäädäntöömme jää laki, jossa todetaan mm. näin:

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) parilla naista ja miestä, jotka elävät keskenään avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa;
2) hoitoa saavalla paria tai naista, joka ei elä avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa;

Tuossa siis rajataan, että ainostaan avioliitossa olevaa miestä ja naista hoidetaan parina, ja avioliitossa oleva naispari jää kokonaan määrittelyiden ulkopuolelle. Olettavasti tämä siis tarkoittaa sitä, että avioliitossa olevaa naisparia ei jatkossakaan hoideta yhdessä pariskuntana, vaan hoidettava osapuoli on hoidoissa ikään kuin ”yksin”. Tämä kyseinen lainkohta on yksi niistä, jotka nykyisessä lainsäädännössämme korpeavat minua henkilökohtaisella tasolla kaikkein eniten. Olin niin toivonut, että kun tasa-arvoinen avioliittolaki tulee, niin kaikki avioliittoon viittaavat lainkohdat koskisivat kaikkia avioliittoja, eikä niin, että joissain laeissa sanotaan, että ”tässä kohtaa tarkoitamme avioliitolla miehen ja naisen välillä solmittua avioliittoa”!

Lisäys: Löysin tarkan esityksen uudeksi hedelmöityshoitolaiksi. Siihen todellakin tulee lisäys, jossa erotellaan kahden naisen välillä solmitut avioliitot naisen ja miehen välillä solmituista avioliitoista:

2) hoitoa saavalla paria tai naista, joka ei elä avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa miehen kanssa;

Minä todellakin toivon, että tähän tulisi vielä muutos! Hallituksen esityksessä sanotaan näin:

Sateenkaariperheet ry ja SETA ry ehdottivat lakia muutettavaksi niin, että samaa sukupuolta olevat parit voisivat saada hedelmöityshoitoja yhdessä. Palautteen jälkeen esitystä on täydennetty lisäämällä siihen hedelmöityshoidoista annetun lain muuttamista koskeva ehdotus, jolla varmistetaan se, että lain soveltamisala ei kaventuisi nykyisestä. Lain soveltamisalaa ei ehdoteta laajennettavaksi.

Eli Oikeusministeriössä ei haluttu kuunnella meitä, vaan jyrättiin vanhalla kaavalla, että naisparia ei edelleenkään pidetä parina. En tiedä voiko tähän enää saada muutosta aikaan, mutta jos se on mahdollista, niin asiasta pitäisi pitää ääntä!

Hedelmöityshoitolain kohdalla sillä on ehkä enemmän symbolinen kuin konkreettinen merkitys, että naisparia ei hoideta yhdessä pariskuntana. Muistaakseni me ainakin saimme molemmat allekirjoittaa hoitosuostumuslomakkeen. Silti se tuntui pahalta, koska oli koko ajan tiedossa, että ainoastaan toisella allekirjoituksella on yhtään mitään merkitystä. Kun käy hedelmöityshoidoissa, voi olla vaikea tuntea olevansa osallisena prosessissa mitenkään, jos oma läsnäolo on periaatteessa yhdentekevää ja ainoastaan toisen osapuolen allekirjoitus tarvitaan. Vaikka meidän klinikka on kyllä merkinnyt meidät molemmat hoitosuunnitelmaan, on aina välillä tullut vastaan tilanteita, joissa väkisinkin huomaa, että toinen meistä on lähinnä statistin roolissa. Kun hoidot pitkittyvät, olisi entistä tärkeämpää, että parisuhteen molemmat osapuolet kokisivat olevansa mukana prosessissa yhdenvertaisina, vaikka vain toinen on hoidettavana, eikä niin, että hoidettava osapuoli on virallisesti yksin prosessissa.

En jaksaisi odottaa, että loputkin lainkohdat, jotka tekevät eron samaa sukupuolta ja eri sukupuolta olevien parien välillä, poistuvat. Ihmisillä on edelleen ennakkoluuloja sateenkaariperheitä kohtaan, eikä sitä ainakaan auta, että myös lainsäädäntö erottelee. Vaikka eivätpä ennakkoluuloiset useinkaan ole myöskään ajantasalla nykytilanteesta.

Ennen kaikkea minua masentaa, että lainsäädännön / yhteiskunnan tasolla sillä on merkitystä, olenko saamassa lasta miehen vai naisen kanssa.

Voihan kolposkopia

Tänään tuli käytyä kesken työpäivän Kätilöopiston sairaalassa, mutta ei valitettavasti missään iloisissa raskausmerkeissä, vaan kolposkopiassa gynekologisella poliklinikalla. Osallistuin elokuussa papa-seulontaan, ja sen perusteella tuli kutsu jatkotutkimuksiin. Minun kohdallani kyse oli solumuutoksista, joista ei voitu varmuudella sanoa, ovatko ne hyvän- vai pahanlaatuisia, joten tänään otettiin pari koepalaa, jotka kertovat sitten enemmän.

Kätilöopisto

Kolposkopian yhteydessä otettiin myös uusi papa-koe, sekä HPV-koe, jonka tarkoitus on määrittää onko minulla korkean riskin vai matalan riskin papilloomavirus (papa-muutokset kertovat jo, että joku papilloomavirus minulla ainakin on). Itse toimenpide oli lähes täysin kivuton, ihan pieni nipistys vain tuntui koepalojen ottaminen yhteydessä. Hedelmöityshoitojen yhteydessä on jo tullut koettua kivuliaampiakin toimenpiteitä (enkä nyt puhu pelkästään punktiosta). Myös lääkäri oli todella mukava, ja hän selitti koko ajan mitä tekee. Lääkäri myös kysyi haluanko nähdä kohdunsuuni, ja koska tottakai halusin, sain sitten nähdä monitorilta oman kohdunsuuni jättikokoiseksi suurennettuna, joten pääsin ihan omin silmin näkemään muutosalueet, ja lääkäri selitti vielä pumpulipuikon avulla näyttäen, missä ne muutosalueet oikein sijaitsevat, kun en ensin näin maallikon silmin oikein hahmottanut. Kaiken kaikkiaan jäi sellainen olo, että sain todella hyvää hoitoa.

Tulokset valmistuvat 2-3 viikon päästä, ja kotiin ne tulevat kirjeellä 4-6 viikon päästä, mutta voin soittaa ja kysyä niitä jo aiemmin. Alustavasti näyttää kuitenkin siltä, että joudun tulemaan vielä sähkösilmukka- eli LOOP-hoitoon, jossa solumuutoksia sisältävä kudos poistetaan kohdunsuulta. Tuo on jo sitten hieman isompi toimenpide (onneksi puudutuksen ansiosta kuitenkin kivuton), joka vaatii kuukauden parantumisajan, jolloin mm. yhdyntä, kylpeminen ja hedelmöityshoidot ovat kiellettyjä. Laskeskelin juuri, että jos tuonne tulee kutsu, niin en usko että minun kohdallani ehditään jatkaa hedelmöityshoitoja ainakaan tänä vuonna enää.

Tästä kaikesta tulee kyllä väkisinkin mieleen, että olisipa HPV-rokotus ollut rokotusohjelmassa jo omassa nuoruudessani, niin tältäkin takaiskulta oltaisiin vältytty! Kun kuitenkin suurin osa väestöstä saa kyseisen viruksen, niin on todella tärkeää käydä säännöllisesti papa-kokeissa. Itselläni on ollut muutama kerta aiemminkin solumuutoksia, mutta ne ovat tähän mennessä olleet aina lieviä ja ovat parantuneet itsestään vuoden sisällä. Olen kuitenkin käynyt ekasta poikkeavasta papa-kokeesta asti vuosittain tarkistuttamassa tilanteen, joten olen todella iloinen, että mitään kovin vakavaa sinne ei todennäköisesti ole ehtinyt kehittyä. (Lääkärikin sanoi, että muutokset ovat pienellä alueella, joten tilanne on hyvä.) Jos ei käy säännöllisesti papassa, voi käydä niin kuin The Cardigansin laulajalle Nina Perssonille, hänen tarinallaan on onneksi onnellinen loppu. Papa-kokeessa havaittavat muutokset syntyvät siis pitkittyneen HPV-infektion johdosta, ja jos kyseessä on korkean riskin HPV-tyyppi, niin nämä muutokset voivat vuosien kuluessa kehittyä syöväksi. Poistamalla muutokset saadaan kuitenkin estettyä lähes kaikki kohdunkaulan syövät. Kun ihminen saa HPV-rokotteen, ei synny infektiota, joten ei tule muutoksia eikä kehity syöpää. Eikä tule taukoja hedelmöityshoitoihin kun pitää ruveta poistamaan mahdollisia syövän esiasteita…

Väkisinkin tulee mieleen, että olisi ollut hyvä, jos oltaisiin aloitettu lasten tekeminen jo aiemmin, kun tämä on mennyt näin vaikeaksi. Me ehdimme juuri aloittaa toisen IVF-hoidon, kun kutsu kolposkopiaan tuli postissa. Piti tietenkin heti selvittää, että mitä tämä tarkoittaa raskauden kannalta, ja selvisi, että kolposkopian voin kyllä hyvin tehdä vaikka olisikin raskaana, mutta sähkösilmukkahoitoa ei tehdä tulehdusriskin takia raskaana oleville, ellei kyseessä ole agressiivisesti leviävä muutos. Meille oli itsestäänselvä päätös, että mitään alkionsiirtoa ei voida tehdä, koska ajatus siitä, että minun pitäisi mennä hoitoon, mutta joutuisin odottamaan sitä koko raskauden ajan, on sietämätön. Itseni tuntien en pystyisi nauttimaan raskaudesta, jos tietäisin että sisälläni on jotain kudosta mikä täytyy poistaa, koska kuvittelisin vain mielessäni kaikki mahdolliset kauhuskenaariot, vaikka kuinka lääkärit vakuuttelisivat, että odottamisesta ei ole haittaa. Nyt kun kävi näin, parempi hoitaa minut kuntoon ensin.

Tauon jälkeen

Pitkästä aikaa täällä. Olen pitänyt ihan tarkoituksella taukoa blogeista (sekä omastani että muiden) ja keskittynyt nauttimaan elämästä. Viime kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon, ja blogimaailmaan on syntynyt uusia mielenkiintoisia blogeja. Tässä onkin tekemistä päästä taas ajantasalle. 🙂

Meillä perheellistyminen ei ole yhtään lähempänä kuin ennekään, mutta tilanne ei onneksi vaivaa erityisemmin. Elämä on mukavaa, ja niin kauan kun ei ajattele liikaa epäonnistuneita hoitoja, on fiilis oikeastaan aika hyvä. Siinä mielessä hoitotauko ja blogitauko on tehnyt oikein hyvää ajatuksille. Olen huomannut, että mitä enemmän ajattelen hoitoja, sitä enemmän minun tekee mieli etsiä lisätietoa ja uppoutua netin syövereihin. Mutta ongelma on siinä, että netistä ei löydy vastausta siihen kysymykseen, johon oikeasti haluaisin vastauksen: miksi meidän alkioit kaikki lopettivat kasvamisen ennen kuin ehtivät viiden päivän ikään, ja miksi se yksi päällisin puolin loistoyksilökään ei jatkanut kasvuaan kohdussa? (Tuohon viimeiseen kysymykseen tiedän oikeastaan vastauksen: mahdollisia kromosomihäiriöitä ei näe mikroskoopilla alkioviljelyn yhteydessä, vaan niiden selvittämiseksi pitäisi tehdä erillinen tutkimus. Todennäköisesti siis siinä päällisin puolin hyvännäköisessä alkiossa oli jotain vikaa, joka ei näkynyt päälle päin.) Mutta se pohjimmainen kysymys taitaa olla, että miksi alkiot eivät olleet parempilaatuisia, ja voiko mitään tehdä toisin, jotta tilanne olisi parempi.

Koska netistä ei löydy kaipaamiani vastauksia, parempi vain pysytellä poissa lapsettomuusaiheista. Sen sijaan olemme kesällä olleet aktiivisia – olemme geökätköilleet ahkerasti, ja aloitimme myös juoksuharrastuksen. Kengät tuli ostettua jo vuosi sitten, mutta vasta nyt tuli oikeasti lähdettyä juoksemaan. 😉 (Voin lämpimästi suositella juoksun aloittamista puhelinsovelluksen avulla, joka varmistaa ettet lähde liikkeelle liian rajusti. Meillä toimi sovellus 5K runner erinomaisesti – alussa harjoitukset olivat niin kevyitä, vaikka kestivätkin puoli tuntia, että fiilis oli lenkin jälkeen aina lisää, lisää!)

Olin kesällä myös ikäryhmätarkastuksessa työterveyshuollon kautta. Selitin siellä hoitajalle kaikki ongelmani, ja kokemus oli erittäin positiivinen. Kun selitin migreeni-niskajumitus-stressi-noidankehästäni, niin sain lähetteen fysioterapiaan, mutta yllätyksekseni sain lähetteen myös psykologille. Olin jotenkin kuvitellut, että pitäisi olla joku ”oikea” vaiva, kuten masennus, jotta olisi järkeä mennä psykologille, mutta nähtävästi ihan stressi riittää. Olen jo käyttänyt 3 kertaani, ja nyt osui oikeanlainen henkilö kohdalle, sillä sessiot olivat todella antoisia keskustelutunteja, joista oikeasti jäi ajatuksia mieleen pyörimään, jotka kehittyivät ja joista sitten jatkettiin seuraavalla kerralla. Psykologi myös suositteli minulle minfulnessia stressin lievittämiseen, ja vaikka en olekaan vielä onnistunut saamaan kunnon rutiinia aikaiseksi, olen tykännyt mindfulness-harjoituksista kovasti. (Jos kiinnostaa, niin mindfulnessiin voi tutustua monella tapaa, mutta itselleni helpoin ja mukavin juttu on ollut Headspace-sivu ja mobiilisovellus.)

Juoksuharrastus ja hengähdystauko ovat vaikuttanut hyvinvointiini todella positiivisesti – merkittävin parannus on ollut selkeä migreenikohtausten väheneminen. Minulla on hormonaalinen migreeni, joka ärtyy lisäksi myös stressistä ja jännityksestä. Vuosi sitten minulla alkoi 3 kuukautta kestänyt stressaavampi jakso töissä, ja sen aikana aloitimme myös hedelmöityshoidot, remontoimme uuden kodin ja muutimme sinne. Vaikka työstressi hellitti, minulle jäi päälle migreenikierre, ja reagoin usein migreenillä kaikkiin ikäviin tai jännittäviin tilanteisiin. Vasta kun pidimme taukoa hoidoista ja keskityimme muihin juttuihin, ja samanaikaisesti sain myös niska-hartiaseudun jännitystilan laukeamaan urheilun avulla, loppuivat usein toistuvat migreenikohtaukset lopultakin. Eivät ne toki kokonaan ole loppuneet, mutta ero on silti käsinkosketeltava. Tilanne on lopultakin normalisoitunut.

Jos minulle jotain on valjennut, niin se on se, että jos on stressiä elämässä, niin ei saisi päästää tilannetta vain jatkumaan ja jatkumaan. Tavallaan olen kyllä tiennyt tämän koko ajan, mutta se on vaan niin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Omalla kohdalla keskenmeno aiheutti pakollisen pysähtymisen. En tiedä olisiko samat hyvät jutut tapahtuneet myös vaikka raskaus olisi jatkunut, mutta jollain tapaa minulla on tunne, että keskenmeno oli itselle se viimeinen niitti, josta tuli olo, että jotain on nyt pakko tehdä. Kun noihin lisääntymisterveydellisiin asioihin ei juurikaan pysty itse vaikuttamaan (kun ei alunperinkään tupakoi jne. niin ei ole mitään mitä korjata), niin luulen, että minulle tuli sellainen olo, että pakko sitten tehdä jotain sitten niille asioille, joihin vielä voin vaikuttaa, kuten esim. migreeniin. Nyt jälkikäteen tuntuu siltä, että olin koko kevään tuuliajolla, enkä osannut tehdä mitään asioille jotka eivät olleet kunnossa, kun elämä pyöri vain kahden viikon sykleissä. Nyt kun huomaa tehneensä konkreettisia muutoksia parempaan, niin tuntuu älyttömän hyvältä, tuntuu että elämä on hallinnassa. Siitä en haluaisi päästää irti, vaikka hedelmöityshoidot ovat kyllä omiaan saamaan aikaan sellaisen tunteen, että ei pysty kontrolloimaan mitään. Mitenkähän niiden läpi saisi luovittua, että oma elämä tuntuisi vielä omalta?

Keskenmenon hoito lääkkeillä

Pari viimeistä viikkoa on kulunut niin hujauksessa, etten ole ehtinyt kirjoittaa tänne, vaikka tarkoitus oli päivittää kuulumisia jo kauan sitten. 🙂 Vietämme nyt erittäin tervetullutta taukoa hoidoista ja nautimme kesästä. Keskenmenosta on kolme viikkoa aikaa, ja se sujui onneksi lopulta aika helposti. Syksymmällä olisi tarkoitus jatkaa hoitoja, mutta ensin pitää odotella, että kroppa on toipunut, mikä minun tapauksessani tarkoittaa, että vähintään kahdet kuukautiset pitää tulla. En kyllä ollenkaan uskonut, että menisin vielä toiseenkin IVF-hoitoon, mutta nyt en kyllä halua luovuttaa, kun olo on sen verran optimistinen.

Pelkäsin, että lääkkeellinen raskaudenkeskeytys aiheuttaisi todella runsaan vuodon, mutta niin ei käynyt, vaan kroppani jatkoi normaalilla niukkaverisellä linjallaan myös tässä tapauksessa. Vuoto oli kaikin puolin ihan kuin tavalliset kuukautiset, eikä edes kestänyt kuin päivän tai pari kuukautisia pidempään. Ainoa ero oli, että minulla oli jonkin verran kivuliaita vatsakramppeja, joiden takia söin särkylääkkeitä (normaalisti minulla siis on kivuttomat kuukautiset). Olin myös lukenut, että joillain ihmisillä on ollut pitkät jälkivuodot, mutta minulla ei ollut sellaistakaan, vaan pystyin aika nopeasti jättämään kuukautissuojat pois. Kerron tämän siksi, että yleensä mieleen jää vain kamalat tarinat, joten halusin kertoa, että ainakin alkuraskaudessa keskenmeno ei välttämättä eroa paljoa kuukautisista, toki tämä on hyvin yksilöllistä.

Pahinta lääkkeellisessä keskeytyksessä oli Cytotecien aiheuttamat krampit. Laitoin lääkkeet illalla klo 17 aikaan, jolloin otin myös särkylääkettä. En sitten tajunnut ottaa uutta annosta ennen nukkumaanmenoa, ja puolenyön aikaan heräsinkin aivan jäätävään kestokramppiin. Sain onneksi otettua lisää lääkettä, mutta nukkuminen jäi aika katkonaiseksi sinä yönä, vaikka kivut hellittivätkin. Sen jälkeen pidin huolen siitä, että söin särkylääkkeitä tasaisin väliajoin. Cytotecit eivät edes toimineet kunnolla ekalla kerralla, ja aamulla (melkein 12 tuntia lääkkeiden asettamisen jälkeen) tuli vähän tuhruvuotoa, mutta iltaan mennessä vuoto oli tyrehtynyt kokonaan. Joten jouduin sitten hakemaan uudet lääkkeet, jotka saivatkin vuodon alkamaan uudestaan, eivätkä aiheuttaneet enää yhtä pahoja kramppeja kuin ekalla kerralla. Kunnolla vuoto alkoi vasta vuorokausi toisen Cytotec-annoksen jälkeen (eli juhannusaattona), ja jatkui kolme päivää, jonka jälkeen se alkoi tyrehtymään ja loppui kokonaan muutamassa päivässä. Olin koko ajan täysin toimintakykyinen, ja juhannusviikonloppu menikin mukavasti kavereiden seurassa, joille emme olleet ehtineet kertoa raskaudesta emmekä myöskään puhuneet keskenmenosta.

Viikko keskenmenon toteamisen jälkeen päädyin käymään lääkärissä vatsakipujen takia, mutta syyksi paljastuikin lopulta se, että käyttämäni lääkkeet olivat aiheuttaneet ummetusta. 😀 Sain myös lähetteen gynekologille, joka teki ultraäänitutkimuksen ja totesi, että kohtu oli tyhjentynyt lähes kokonaan, jotain pientä siellä näkyi, mistä hän ei ollut aivan varma, mutta joka tapauksessa tilanne ei vaatinut mitään toimenpiteitä. Tämä oli helpottavaa kuulla, koska olin ollut huolissani, että onko mitään tyhjentymistä tapahtunut, kun verta oli tullut niin älyttömän vähän ja vuoto oli jo loppunut. Kaksi viikkoa keskenmenon toteamisen jälkeen minulle oli varattu jälkitarkastus klinikalle, mutta koska olin jo viikkoa aiemmin käynyt gynellä, skippasimme ultran ja suunnittelimme sen sijaan seuraavaa hoitoa.

Vielä kaksi viikkoa keskeytyneen keskenmenon toteamisen jälkeen sain raskaustestiin aivan haalean haalean viivan, joka näkyi kun sitä katsoi hyvässä valossa. (Sinä päivänä kun keskenmeno todettiin, viiva oli vielä todella tumma ja pamahti heti testiin.) Tuon tekemäni testin raja oli 25 mIU/ml, joka on siis se raja-arvo, joka määrittelee onko raskaana vai ei. Tein sitten viisi päivää myöhemmin vielä uuden samanlaisen testin, sekä testin, joka reagoi jo 10 mIU/ml hCG-arvoihin, ja molemmat olivat negatiivisia! Molemmat testit olivat aivan puhtaan valkoisia, ei haamun haamua. 🙂 Nyt sitten odotellaan ekoja kuukautisia, tosin niihin saattaa vielä olla aikaa, koska päädyin myös testaamaan ovulaatiota, ja näyttää siltä että se olisi tapahtumassa aivan lähiaikoina. Harmillista ettemme voi yrittää kotona. 😉

Olen iloinen, että tässä pitää odottaa muutama kuukausi ennen hoitojen jatkamista. Tajusin hiljattain, että vedin keväällä viisi kuukautiskiertoa putkeen hormoneja, viimeisellä kierroksella vielä hieman enemmän, kun tehtiin IVF. Kuvittelisin, että se voi tehdä ihan hyvää kropalle saada nyt olla hetken aikaa ihan vain omilla hormoneilla, ja toivon mukaan tämä tauko vaikuttaisi myös suotuisasti seuraavassa hoidossa saatavien munasolujen laatuun. Munasolujen kasvamisessa oli jotain häikkää jo silloin viimeisessä inseminaatiossa, ja IVF:ssä hedelmöitetyt alkiot eivät oikein lähteneet normaalisti kasvamaan, kun viidestä normaalisti hedelmöittyneestä alkiosta vain yksi selvisi viisi päivää, ja sekin meni lopulta kesken. Yhdestä hoidosta ei kuitenkaan voi sanoa mitään varmaa tuomiota, joten toivottavasti seuraavalla kerralla on parempi onni matkassa. 🙂 Lääkärimmekin sanoi, että hän on optimistinen, eikä näe mitään syytä miksei meidän kannattaisi tehdä vielä seuraavaakin hoitoa.

Sateenkaari-Kallio <3

Pyörimme eilen keskustassa ja Kalliossa, entisellä kotiseudullamme. Meillä oli monenmoista Prideihin liittyvää asiaa, kävimme Priden info-tilassa ostamassa liput lauantain päätösklubille, ja sitten menimme Kallion kirjastoon, koska halusin nähdä Celebrating Resistance-valokuvanäyttelyn, joka esitteli kuvia Etelä-Afrikan Soweto Priden 10-vuotisjuhlasta viime vuodelta. Vaikka näyttely oli pieni, olivat kuvat ihanan värikkäitä ja iloisia, ehdottomasti näkemisen arvoisia. Näyttelyn voi nähdä 30.6. asti.

Kiasma ja Mapplethorpe

Kiasma ja Mapplethorpe

Samalla tuli katsastettua myös Kallion kirjaston Sateenkaarihylly. Vaikka hylly on ollut paikallaan jo tammikuusta, täytyy tunnustaa että emme olleet sinne ehtineet ennen eilistä. Minusta on huippua, että Pride-viikon aikana kaikissa kirjastoissa on ollut Pride-pöytä, jossa on LGBT-kirjallisuutta, -musiikkia ja -leffoja/sarjoja esillä. Harmi vaan että ensi viikolla lainaamaton aineisto hyllytetään takaisin omalle paikalleen, onneksi kuitenkin Kallion ja Vallilan sateenkaarihyllyt ovat paikallaan ympäri vuoden.

Mielestäni on mahtavaa, että kirjastoihin on perustettu sateenkaarihyllyjä. Olen niin vanha (34), että muistan kuinka vaikeaa omassa nuoruudessa oli löytää mitään LGBT-kirjallisuutta tai elokuvia, kun nettiä ei vielä ollut kotona (saati kännykässä!) eikä Googlea vielä ollut perustettu, ja hakukoneena käytettiin Altavistaa. 😉 Silloin Helsingin homokirjakauppa Baffin Books oli ihana, vaikka löysin niin paljon enemmän materiaalia homomiehistä kuin lesboista, mutta siihen oli tyydyttävä mitä oli saatavilla. Vaikka nykyään informaatiota on miljoona kertaa helpompi löytää, ja kirjojen lukumäärä on kasvanut räjähdysmäisesti, niin arvostan silti sitä, että voin mennä hyllylle, ja löytää ihan randomilla jonkun kirjan. 🙂 Nyt kun katselin Pride-pöytien tarjontaa, kiinnitin huomiota siihen, että osaa kirjoista oli täysin mahdotonta tunnistaa mitenkään LGBT-aiheisiksi. Missään kirjan kannen tekstissä ei ollut pienintä vihjettäkään, että kirja saattaisi sisältää homohahmoja. Ehkä kirjan markkinointiosasto on ajatellut, että asia on parempi jättää yllätykseksi, mutta toisaalta tämä on karhunpalvelus niille ihmisille, jotka nimenomaan haluaisivat lukea kyseisestä aihepiiristä. Siksi arvostan suuresti, että kirjaston henkilökunta tekee työtänsä, ja osaa kerätä myös ne vähemmän itsestäänselvät kirjat Pride-pöydälle ja sateenkaarihyllyyn. 🙂

Ravintola Oiva Kalliossa

Ravintola Oiva Kalliossa

Kirjastokäynnin jälkeen menimme syömään ja siiderille entiseen lempi-lähiravintolaamme, Säveleen. Swarm-sovellus paljasti, että edellisen kerran olimme käyneet siellä marraskuussa 2014, ennen kuin muutimme pois Kalliosta, ja ennen lapsiprojektin aloitusta. Enpä tosin usko, että olisimme käyneet tässä välissä siiderillä, vaikka emme oliskaan yrittäneet lasta, sen verran harvoin on nykyään tullut juotua. 😉 Matkalla kirjastosta Säveleen kävelimme ravintola Oivan ohi, joka oli aivan mahtavasti koristeltu sateenkaarilipuilla. Myös Antikvariaatti Vihreä Planeetta oli teipannut oveensa sateenkaaren, ja kerännyt näyteikkunalle sateenkaarikirjallisuutta. Tuli jotenkin aivan mielettömän hyvä fiilis tästä lyhyestä kaupungilla pyörimisestä, kun vastaan tuli niin monta paikkaa jossa oli sateenkaarilippuja. Minulle näkyvyys on tärkeää, ja arvostan sitä, että liikkeet ottavat Pride-viikon huomioon. Olisi aivan mahtavaa, jos Helsingissä olisi homokaupunginosa, jossa näkyisi paljon sateenkaarilippuja ympäri vuoden. 🙂

Antikvariaatti Vihreä Planeetta Kalliossa

Antikvariaatti Vihreä Planeetta Kalliossa

Tänään saimme hyviä uutisia USA:sta. Korkein oikeus on päättänyt, että avioliitto on perustuslaillinen oikeus! Nyt samaa sukupuolta olevat parit voivat mennä naimisiin kaikkialla!

Presidentti Obama sanoi sen hyvin tämänpäiväisessä puheessaan: Often, progress on the journey to equality ”comes in small increments. Sometimes two steps forward, one step back.”

”And then sometimes there are days like this, when that slow steady effort is rewarded with justice that arrives like a thunderbolt.”

Lausunto löytyy suomennettuna Hesarin artikkelista.

WASHINGTON, DC - JUNE 26: People celebrate in front of the U.S. Supreme Court after the ruling in favor of same-sex marriage June 26, 2015 in Washington, DC. The high court ruled that same-sex couples have the right to marry in all 50 states.  (Photo by Mark Wilson/Getty Images)

WASHINGTON, DC – JUNE 26: People celebrate in front of the U.S. Supreme Court after the ruling in favor of same-sex marriage June 26, 2015 in Washington, DC. The high court ruled that same-sex couples have the right to marry in all 50 states. (Photo by Mark Wilson/Getty Images)

Bill O'Leary/The Washington Post via Getty Images

Bill O’Leary/The Washington Post via Getty Images

Tänään tasan kaksi vuotta sitten korkein oikeus antoi edellisen ison päätöksen, jonka ansioista tasa-arvoinen avioliitto alkoi levitä nopeasti osavaltiosta toiseen. (Kirjoitin silloin aiheesta tähän blogiin, tässä linkki.) Ja tänään 12 vuotta sitten korkein oikeus päätti, että lait jotka kieltävät seksin samaa sukupuolta olevien ihmisten välillä, ovat perustuslain vastaisia. Paljon on edistytty lyhyessä ajassa, paljon on vielä matkaa jäljellä, esimerkiksi syrjintäsuoja USA:ssa on poikkeuksellisen heikko. Toivon mukaan ison voiton jälkeen löytyy edelleen voimia taistelun jatkamiseksi. 🙂

Huonoja uutisia

Meillä oli tänään toinen alkuraskauden ultra, ja tällä kertaa löytyi alkiokin! Valitettavasti alkiolla oli mittaa vain jotain 1-2mm välillä, ja se kellui 7mm pitkässä raskausontelossa. Kun tänään on jo rv 7+5, olisi alkion pitänyt olla jo 14mm kokoinen. Nyt alkion koko vastasi viikkoja 5+5, eikä sykettä löytynyt. Diagnoosiksi tuli siis keskeytynyt keskenmeno. (Keskeytynyt tarkoittaa siis sitä, että alkio on edelleen kohdussa eikä ole vuotanut ulos.)

Meidän kohdallamme edellinen ultra enteili siis pahaa, vaikka selvästi alkio oli vielä jatkanut kasvuaan sen jälkeen, kun edellisellä kertaa sitä ei löytynyt ollenkaan. Koska alkio oli koko ajan noin pahasti kehityksestä jäljessä, niin lääkäri sanoi että todennäköisesti taustalla oli alkion kromosomihäiriö, mikä on kai kohtuullisen yleistä. Olen kyllä kuullut ihmeistä, joissa pahasti jäljessä olevasta alkiosta on kehittynyt terve lapsi, mutta meidän tapauksessamme kun sykettä ei ollut ja hedelmöittymisajankohta oli tarkasti tiedossa, niin noin suuri heitto alkion koossa ei kyllä voi tarkoittaa muuta kuin että sen kehitys on pysähtynyt.

Nyt on jotenkin rauhallinen olo. Olen koko ajan pelännyt pahinta, ja nyt ei tarvitse enää pelätä. En tiedä kuinka paljon oli jotain intuitiota ja kuinka paljon pelosta johtui siitä, että tutkimukset enteilivät huonoa. Toivon mukaan seuraavassa raskaudessa olisi luottavaisempi olo. Puhuimme jo lääkärin kanssa, että jälkitarkastuksen yhteydessä voidaan suunnitella seuraavaa IVF-hoitoa. Vähintään yhdet kuukautiset pitää tulla, ennen kuin hoidon voi aloittaa, mutta saattaa olla että odotamme useammat, täytyy katsoa miltä siinä vaiheessa tuntuu.

Sain Cytotec-lääkkeet, joiden pitäisi saada aikaan kohdun tyhjennys, ja sairaslomaa loppuviikon. Nyt odottelen, että vaimo tulisi kotiin töistä, koska olen ymmärtänyt, että verta saattaa tulla erittäin runsaasti ja kivut saattavat olla kovat, joten en missään nimessä halua olla yksin siinä vaiheessa kun lääkkeet alkavat vaikuttaa. Toivon mukaan ne kuitenkin vaikuttavat, etten joudu kaavintaan. Tuntuu jotenkin hullulta, että toistaiseksi on vielä fyysisesti ihan hyvä olo. Epäilen, että olen vielä hieman shokissa uutisesta, kun henkisestikään ei ole mitenkään erityisen paha olo.

Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että kai sitä vaan täytyy yrittää uudestaan, koska ensi kerralla saattaa hyvin tulla alkio joka jatkaa kasvamistaan loppuun asti. Lääkäri sanoi, että meillä kävi nyt vain tosi huono tuuri, ja että minussa tuskin on mitään fyysistä vikaa. Tuntuu siltä, että ainakin pitää kokeilla vielä toinen IVF-kierros.

Meillä oli tänään eri lääkäri kuin normaalisti, ja pakko kehua häntä – en voi kuvitella miten hän olisi enää paremmin voinut hoitaa tämän ikävän tilanteen. Tuli luottavainen ja turvallinen olo hänen käsissään. Samoin klinikan hoitajat olivat aivan ihania, joten tästä käynnistä jäi tavallaan jopa hyvä olo, kun tuntui että sai aitoa empatiaa hoitohenkilökunnalta.