Viikko 18 – vatsa kasvaa hurjaa vauhtia

Nyt ollaan menossa jo viikolla 18+2, ja selkein muutos aiempaan on, että vatsa alkaa tuntua isolta! (Hurjaa ajatella, että kuinka isoksi se vielä kasvaakin.) Raskauden alussa tuntui siltä, että vatsa ei juurikaan kasva. Ensimmäinen kuva vatsasta otettiin viikolla 8+0, jolloin vatsa näytti vielä suht normaalilta, mutta pienen pieni kumpu siinä jo näkyy. Tuohon aikaan sain vielä ihan normifarkut jalkaan, joskin joitakin viikkoja myöhemmin siirryin käyttämään pelkästään kahta hieman löysempää paria, jotka edelleen mahtuivat kiinni.

Raskausvatsa viikolla 17+0.

Viikko 17+0. Mekko me&i.

Se taisi olla suunnilleen viikon 15 tienoilla, kun alkoi tuntua siltä, että vatsa on todella ruvennut kasvamaan. Aloin huomata vatsani vaatteiden läpi, ja enää yhdet farkut mahtuivat päälle. Nämä kyseiset farkut olin tilannut netistä, ja ne olivat täydellisen sopivat kaikkialta muualta, mutta omituisen löysät vyötäröltä. En kuitenkaan palauttanut niitä siinä toivossa, että alkionsiirrossa tärppäisi, ja niinhän siinä kävikin, että farkut tulivat jokapäiväiseen käyttöön. Viikon 15 tienoilla aloin myös entistä selvemmin tuntea vatsani, varsinkin noustessani ylös. Välillä tuntui siltä, että vatsa roikkuu, ja aivot jotka eivät vielä olleet tottuneet raskauteen, antoivat signaalia, että vatsalihasten treenaaminen houkuttelee. Samalla kuitenkin kroppa viesti selvästi, että suoria vatsalihaksia ei saa nyt rasittaa – jos ei kipu iskenyt heti, niin viimeistään hetken päästä vatsaan alkoi sattua, jos erehdyin joogan yhteydessä tekemään jotain liikettä jossa tarvitaan vatsalihaksia.

Kaksi viikkoa sitten (eli rv 16+2) kävin lopultakin ostamassa äitiysfarkkuja, ja olo muuttui kyllä samantien huomattavasti mukavammaksi! En tiedä miksi vitkuttelin niin pitkään, ehkä pelkäsin, että vatsani ei olisi tarpeeksi iso, mutta nyt jälkikäteen ajateltuna olisin kyllä varmasti voinut käyttää niitä jo vähän aiemminkin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä nyt viimeisen viikon aikana tuntuu, että vatsa on kasvanut entistä nopeammin. Juuri nyt on vähän paidoista pulaa, sillä arastelen edelleen käyttää vaatteita, joista näkee suoraan että olen raskaana, ja minulle on selvinnyt, että suurin osa paidoistani kuuluu tähän ”tällä hetkellä turhan kireä” -kategoriaan.

Vatsan kasvamisen lisäksi olemme vaimon kanssa odottaneet kovasti, että tuntisimme vauvan liikkeet. 🙂 Se taisi olla joskus viikon 15+3 tienoilla, kun ensimmäisen kerran tunsin hennon potkun. Se tuli ihan yllättäen, ja vaikka raskaus ei ollut vielä tuon pidemmällä, uskon että se oli kuitenkin vauva, sillä se tuntui niin erilaiselta kuin mitkään ilmavaivat tai muut vatsan liikkeet. Sen jälkeen olen monesti kuulostellut, että tapahtuisiko jotain, mutta varsinkin alussa oli pitkiä monen päivän välejä että ei tuntunut yhtään mitään, ja edelleenkin liikkeet tuntuvat aika epäsäännöllisesti. Vauvan pitää olla hereillä ja sellaisessa asennossa, että joku ruumiinosa ylettää kohdun seinään asti, sillä selvästi vauva voi vielä pyöriä sisälläni myös ilman että tunnen sitä. Tähän mennessä liikkeet ovat tuntuneet selkeimmin kun olen ollut makuullani, välillä on myös tuntunut jotain kun istun sohvalla. Illalla klo 22 on toistaiseksi ollut paras aika kuulostella liikkeitä, selvästi vauva herää silloin oikein kunnolla hyörimään, koska siihen kellon aikaan on useimmiten ollut onnea liikkeiden tuntemisen kanssa. Yleensä olen tuohon aikaan menossa nukkumaan, mutta yksi ilta kun tulin poikkeuksellisen myöhään kotiin, tunsin liikkeitä myös kävellessä. Se onkin ainoa kerta kun olen tähän mennessä tuntenut liikkeitä ollessani itse liikkeellä, muuten on vaikuttanut siltä, että jotta tuntisin liikkeet, minun täytyy itse olla paikallani. Eilen kävi myös niin onnellisesti, että vaimo tunsi vauvan liikkeet ensimmäistä kertaa! Meillä oli tuuria heti aamulla herättyämme, tosin omat muistikuvat tästä on hieman hatarat, mutta vaimo sanoi tunteneensa jotain. Eilen illalla kymmenen aikaan sain taas muutaman potkun vatsaani, ja ensimmäisen potkun jälkeen laitoin vaimon käden samalle kohdalle, ja onneksemme vauva potkaisi vielä uudestaan entistä kovempaa. 🙂

Laskettuun aikaan on nyt tasan 5 kuukautta ja yksi päivä. Tuntuu samaan aikaan sekä todella lyhyeltä että todella pitkältä ajalta.