Koeputkihedelmöityskertomus

Nyt on ensimmäinen IVF-yritys ohi, ja yksi 5-päiväinen alkio tarttui matkaan. 🙂 Nyt odotellaan jännityksellä, että pysyykö se mukana kyydissä vai ei. Pakkaseen emme valitettavasti saanet yhtään alkiota, joten jos nyt ei tärppää, pitäisi taas tehdä uusi ja kallis koeputkihedelmöitys.

Kun olimme matkalla punktioon, mietin, että oikeastaan tämä IVF:hän on melkein kuin inseminaatio – ainoastaan lääkärikäyntejä on kahden sijasta neljä. Punktion jälkeen olin hieman eri mieltä… Kerron alla, että miten meillä meni tämä koeputkihedelmöitys. Varoitan herkempiä lukijoita, että alla on aika tarkkoja fyysisiä kuvauksia tilanteen etenemisestä.

Aluksi oli 40 minuutin suunnittelukäynti, jolloin päätettiin millä lääkkeillä ja miten hoito tehdään. Nyt tehtiin IVF lyhyen kaavan mukaan, eli hoito aloitettiin vasta tässä kierrossa, suoraan mun oman hormonitoiminnan päälle. Pitkässä kaavassa annetaan jo edellisessä kierrossa jarrupiikki, joka lamauttaa oman hormonitoiminnan kokonaan (sivuvaikutuksena on mahdolliset vaihdevuosioireet). Olen itse kokenut myös tämän pitkän kaavan, kun lahjoitin munasoluja 2 vuotta sitten, enkä kyllä itse huomannut juurikaan eroa pitkän ja lyhyen välillä, en siis saanut silloin mitään vaihdevuosioireita. 🙂 Nyt tällä kertaa munasolujani kasvateltiin Elonva-piikillä, joka on pitkävaikutteinen hormoni, eli yksi piikki vaikuttaa viikon ajan. Follikkeliultra sovittiinkin sitten viikon päähän, ja kolme päivää ennen follikkeliultraa aloitin myös jarrupiikkien käytön, minulla oli käytössä Orgalutran.

Follikkeliultrassa löydettiin 11 munasolua, joista osa oli hieman pieniä, eli sain vielä yhden kasvatuspäivän, jolloin iskin vatsanahkaan 200 IUI Bemfolaa. Punktio sovittiin neljän päivän päähän. Sain myös tuplairroituspiikit, sekä Gonapeptylin että Pregnylin. Tämän tarkoitus jäi hieman hämärän peittoon. Koko kasvatusaika meni hyvin ja kävin joogassakin normaalisti. Vasta punktiota edeltävänä päivänä alkoi paino tuntua munasarjoissa, ja istuminen muuttui tukalaksi punktiopäivän aamuna. Punktiopäivä itsessään oli sairaslomapäivä, ja hyvä niin. Olin aika tillin tallin operaation jälkeen.

Punktiossa minua jännitti eniten kanyylin laitto, ja kun oli sen aika, minua alkoikin pyörryttämään jo koko ajatus. Sain onneksi mennä makuulleni, ja vaikka kaikki meni tosi nätisti eikä sattunut yhtään enempää kuin verikokeen ottaminen, alkoi minua silti itkettää. Minulla on joku ihan hullu neulapelko, kun neula on jonkun toisen kädessä. Itseäni pystyn piikittämään vatsanahkaan suht helpostikin. Silloin kun lahjoitin soluja, oli odotusaika sen verran pitkä, että ehdin hyvin toipua kanyylin aiheuttamasta järkytyksestä, mutta nyt minut kutsuttiin punktioon melkein heti, ja hoipertelin sinne tärisevin jaloin. Onneksi sainkin sitten pian suoraan verenkiertoon rauhoittavia ja kipulääkettä.

Itse punktiosta mielikuvat on hieman hatarat, olin sen verran lääkepöllyissä. Vaimo osaa kertoa paremmin, mitä siellä tapahtui, kun hän oli henkisenä tukena ja näki koko ajan monitorilta ultraäänikuvasta, kun yksi toisensa jälkeen munasolut katosivat neulan sisään. 🙂 Sen tiedän, että ensin laitettiin paikallispuudutus emättimen pohjaan, mikä ei sattunut ollenkaan, vaikka olen kuullut että joillain tuntuu. Sitten lääkäri meni neulalla emättimen seinän läpi ja imi kaikki follikkelit talteen, ensin yhdeltä puolelta ja sitten toiselta. Tämä ei sattunut juuri ollenkaan, koska lääkitys oli kohdallaan. Koko operaatio oli kohtuullisen nopeasti ohi, ja saalis oli 11 munasolua, aivan kuten follikkeliultrassa oli näkynyt. Vasta punktion jälkeen alkoi munasarjoihin sattua, ja sainkin kanyylin kautta lisää kipulääkkeitä vielä levätessäni. Taisimme olla lepohuoneessa noin puolitoista tuntia, jonka jälkeen minusta tuntui siltä, että olisi hyvä lähteä kotiin. Siinä odotellessamme teimme yhdessä sudokuja ja välillä juttelimme hoitajan kanssa, kun hän kävi tsekkaamassa vointiani.

Kotiin päästyäni pääsinkin sitten heti oksentamaan. Oletettavasti sain sivuvaikutuksia Tramalista, jota tosiaan sain suonensisäisesti, ja olinkin koko iltapäivän niin huonovointinen, että nukuin vain. Olin edellisen punktiokokemuksen perusteella kuvitellut, että olisin voinut tehdä hieman töitä punktion jälkeen (minulla on tunnit miinuksella näiden hoitojen takia, ja pitäisi jaksaa tehdä niitä sisään), mutta tällä kertaa olinkin poissa pelistä koko päivän, eli sairasloma tuli todella tarpeeseen. Sain sairaslomatodistuksen, jossa ei ollut klinikan nimeä ollenkaan ja pelkkä koodi, joka sekin tarkoitti vatsakipua, joten pelkäsin ihan turhaan, että jos veisin sairaslomatodistuksen töihin, niin paljastuisi, että käyn hoidoissa. Tosin seuraavana päivänä kun vein todistuksen töihin, sain kuulla, että kai mä tiedän, että saa olla omalla ilmoituksella kaksi päivää poissa, että ei sun tätä olisi tarvinnut tuoda. Siinä sitten jouduin selittelemään, että kun nyt kävin lääkärissä, niin otin sen todistuksen vaikkei olisi tarvinnut… Taidan jättää ensi kerralla viemättä, jos joskus tämä tilanne vielä on edessä. 🙂

Punktion jälkeen munasarjat täyttyvät kudosnesteellä, ja olo onkin ollut hieman hankala. Vielä alkionsiirron yhteydessä lääkäri totesi, että neste ei ole vieläkään laskenut, joten en saa edellenkään urheilla tai tehdä mitään kiertoliikkeitä. Odotan kovasti, että pääsen joogaan, koska se on ainoa, mikä pitää mun niskajumituksen kunnossa… Onneksi munasarjat eivät varsinaisesti ole olleet kipeät kuin punktiopäivänä ja sen jälkeisenä päivänä. Pidempään jatkunut ongelma on sen sijaan ollut kipu virtsatessa, mutta sekin on onneksi jo nyt hellittänyt. Kaikki tämä on nähtävästi ihan normaalia ja kuuluu asiaan. Joten sanoisin, että hankalinta IVF-hoidossa on se, että viikko punktion jälkeen on sen verran kipeä alavatsa, ettei voi kuvitellakaan ottavansa juoksuaskelia.

Parasta IVF:ssä sen sijaan on se, että siinä saa väliaikatiedotteita munasolujen ja alkioiden edistymisestä. Punktion jälkeen saa heti kuulla munasolujen määrän (11), ja seuraavana päivänä sain kuulla kuinka moni niistä oli kypsiä (8) ja kuinka moni oli hedelmöittynyt normaalisti (5). Kaksi päivää punktion jälkeen sain kuulla, kuinka moni hedelmöittyneistä munasoluista oli kasvanut kaksipäiväiseksi alkioksi (3) ja lopulta viisi päivää punktion jälkeen sain tietää, että vain 1 alkioista oli selvinnyt blastokystivaiheeseen asti. Arvaukseni siitä, että vain 0-1 alkiota selviäisi, osui siis oikeaan… Niin kauan kun alkionsiirtoa ei ole tehty, on helppo odotella, koska on turhaa kuulostella kroppaa, kun ei siellä ketään kuitenkaan ole. Sen sijaan saa labrasta tietoa alkioiden kasvusta. Nyt, kun siirto on tehty, odottaminen on paljon vaikeampaa, kun sitä kuuntelee kaikkia mahdollisia tuntemuksia. Ja niitä tuntemuksiahan riittää, kun munasarjat on kipeät ja Lugesteron aiheuttaa pahoinvointia…. Pahinta oli heti alkionsiirron jälkeinen päivä, jolloin munasarjoja jomotti koko päivän töissä, joten arvatkaa vaan pystyinkö sekunniksikaan unohtamaan, että minulle oli edellisenä päivänä tehty alkionsiirto! Keskittyminenkin oli sitten sen mukaista… Onneksi eilen oli lomapäivä, niin ei tarvinnut edes yrittää keskittyä.

Alkionsiirto itsessään oli hyvin mukava operaatio, vähän kuin inseminatio, mutta helpompi. Siinä nimittäin käytettiin pehmeämpää ja huomattavasti kalliimpaa katetria, joten en edes tuntenut, kun se sujahti sisään kohdunsuun läpi. Samaan aikaan hoitaja ultrasi vatsapeitteen läpi, niin että lääkäri näkee mitä on tekemässä. Meille ei missään vaiheessa kerrottu mitään alkioiden luokituksia tai vastaavia, biologi sanoi vain, että meillä on yksi ”oikein hyvännäköinen” blastokysti. Meille suositeltiin jo heti kättelyssä viiden päivän viljelyä, jottei vahingossa siirretä hyvännäköistä kahden päivän alkiota, joka sitten lakkaakin kasvamasta. Nythän meillä oli 3 kappaletta kahden päivän alkioita, mutta vain yksi selvisi viisi-päiväiseksi. Ihan hyvä siis, että kumpaakaan niistä kelkasta tippuneista kavereista ei siirretty, koska siitä tuskin olisi seurannut mitään positiivista. Toisaalta, ei näistä aina tiedä ja toki joskus alkio voi pärjätä paremmin kohdussa kuin viljelyalustalla, mutta uskon kyllä itse, että parempi näin päin, ettei tehdä turhia siirtoja.

11 päivää siirrosta saa sitten tehdä raskaustestin. Aika on onneksi lyhyempi kuin inseminaation jälkeen, koska alkio on jo 5 päivää vanha siirron aikana. Testipäivä on siis 16 päivää punktion jälkeen, kun inseminaatioissa testi on ollut 16 päivää inseminaation jälkeen.

Lopuksi linkitän vielä blogikirjoituksen, joka oli mielestäni todella mielenkiintoinen ja informatiivinen: Parempia alkioita, enemmän raskauksia – Blastokystiviljelyn ja vitrifikaation avulla parempiin tuloksiin

Pelkotiloja

Koeputkihedelmöitysyritys on edistynyt hyvin, kerron siitä tarkemmin toisessa kirjoituksessa, kun tiedän enemmän. Ensi viikolla pitäisi olla tuoresiirto edessä.

Lauantaina vietettiin lapsettomien lauantaita, ja meillä meni aamu teemaan sopivissa tunnelmissa. Kaikki alkoi siitä, kun klinikalta soitettiin sovitusti väliaikatietoja. Tilanne on se, että meillä on kolme alkiota, joita nyt kasvatellaan blastokystivaiheeseen. Vaikka kolme on periaatteessa ihan ok, meille iski huoli siitä, että selviääkö yksikään alkioista siirrettäväksi asti, kun niitä on pudonnut matkasta niin hurjaa vauhtia tähän mennessä. Punktiossa munasoluja kerättiin 11 kappaletta, ja näistä 8 oli kypsiä. Niistä 5 kappaletta hedelmöittyi normaalisti, ja ainoastaan 3 jatkoi jakaantumista hedelmöittymisen jälkeen. Tällä vauhdilla meillä on ensi viikolla enää 0-1 alkiota jäljellä. Ja kun alkionsiirron jälkeen raskaus alkaa 30-50% todennäköisyydellä, on iso riski, että tämäkin yritys menee hukkaan. Kerron sitten miten kävi kun tiedämme sen.

On vaikea päättää, kuinka kauan koeputkihedelmöityksiä kannattaa jatkaa ja milloin on oikea aika luovuttaa ja yrittää minun sijaan saada vaimoa raskaaksi. Oma ajatus koeputkihedelmöitykseen lähtiessä oli, että tekisimme yhden IVF-hoidon, josta saisimme mukavan määrän alkioita pakkaseen, ja jos ekasta tuoresiirrosta ei tärppäisi, tekisimme pakastealkion siirtoja (PAS) x kappaletta, jolloin hyvin todennäköisesti tulisin ennemmin tai myöhemmin raskaaksi. PAS on huomattavasti halvempi kuin IVF, melkein samanhintainen kuin inseminaatio luovutetuilla siittiöillä (koska inseminaatiossa maksetaan oljista, ja PASissa ei), joten voisimme hyvin tehdä niitä tarvittaessa useampia. Mutta jos IVF:stä ei jää alkioita pakastettavaksi, niin sitten joutuukin tekemään heti uudestaan koko IVF-hoidon punktioineen kaikkineen, jos ei tärppää.

Tässä taistelee nyt kaksi vastakkaista toivetta – toive saada lapsi mahdollisimman pian, ja toive olla itse raskaana. Emme toki voi tietää kuinka helppoa / vaikeaa vaimolla on tulla raskaaksi ennen kuin olemme yrittäneet, mutta väkisinkin tässä käy mielessä, että odottaisimmeko jo lasta, jos olisimme päättäneet hoitaa häntä minun sijaani. Alkuperäinen suunnitelma oli kuitenkin, että olisimme molemmat raskaina, ja aloitimme minun kanssani koska olen vanhempi. On vaikea luopua tästä suunnitelmasta ja toiveesta, mutta samalla tulee myös realiteetit vastaan – IVF on todella kallista, ja onko järkeä pistää tähän loputtomasti rahaa, jos vaikka vaimo voisi tulla helposti raskaaksi? Samalla myös kello tikittää ja vanhenemme molemmat.

Eilen tuli pohdittua sitä, että voimmeko ylipäätänsä tehdä toista IVF-hoitoa, ja kauanko kestää säästää rahaa siihen. Jos vaihtaisimme halvempaan hoitomuotoon ja toiseen hoidettavaan, voisimme jatkaa nopeammin. Mutta voisimmeko oikeasti jatkaa nopeammin, vai olisinko ihan rikki siitä, etten tulekaan ikinä itse kokemaan raskautta? Kuinka paljon tarvitsisin aikaa, jotta olisin sinut asian kanssa ja voisin oikeasti olla iloisena mukana vaimolle tehtävissä hedelmöityshoidoissa? Vai olenko ikinä sinut asian kanssa, ja miettisin, että olisi vielä pitänyt yrittää lisää minun kanssani? Tulee mieleen pokerivertaus – kun on lähtenyt panostamaan, on vaikea perääntyä, vaikka tajuaisi, että on erittäin epätodennäköistä voittaa kyseinen kierros. Sitten laittaa helposti all-in, viimeisenä yrityksenä pelottaa muut pelaajat luovuttamaan, koska ei itse pysty luovuttamaan kun tuntuu siltä, että on jo panostanut liikaa… Tästä syystä mietimme, että olisiko pitänyt alunperinkin päättää, että vaimo synnyttää meidän lapset. Mutta silloin olisin luopunut haaveistani olla raskaana puhtaasti pelon takia, koska alustavissa tutkimuksissa ei ollut löytynyt mitään, minkä vuoksi en voisi tulla helpostikin raskaaksi. Minulle ei tullut mieleenkään edes ehdottaa tätä, mutta vaimo kertoi, että hän oli kyllä ajatellut asiaa, juuri koska minä otan nämä asiat paljon raskaammin kuin hän, ja olen jopa pelännyt lapsettomuutta nuorempana, kun ei ollut edes ajankohtaista yrittää.

Kovasti jossittelua, vaikka parhaassa tapauksessa meillä on kolme blastokystivaiheen alkiota, joilla yrittää raskautta. Pahimmassa tapauksessa taas saamme ensi viikolla kuulla, että yksikään alkio ei ole selviytynyt eikä meillä ole mitään mitä voisi siirtää. Eiköhän me tehdä kuitenkin niin, että katsotaan miten tässä käy ja sitten keskustellaan lääkärin kanssa mitä seuraavaksi kannattaa tehdä. Ainoa mikä on varmaa, on että toista IVF:ää ei kyllä heti tehdä jos tämä menee mönkään. Ehkä kaikesta huolimatta oli hyvä, että me puhuttiin näistä asioista, koska emme ole ihan hirveästi jutelleet tunteista, mitä hoitojen pitkittyminen ja lapsettomuuden pelko herättää. Vaikka kaikki menisi hyvin, ei tästä puhumisesta ainakaan haittaa ole. 🙂

Ja jotta ei olisi turhan huoleton olo, niin löysin eilen myös patin toisesta rinnastani. Päädyin tunnustelemaan rintojani, koska toinen niistä oli hieman kipeä, ja juuri se patti teki kipeää kun sitä paineli. Tällä kertaa googlettelusta seurasi kuitenkin helpotus – minulle selvisi ensinnäkin, että patit rinnoissa voivat olla hyvin monenlaisia asioita, eivätkä ne mitenkään automaattisesti tarkoita syöpää. Lisäksi selvisi, että syöpäkasvaimet ovat usein kivuttomia ja lujasti kiinni kasvualustassaan, kun taas tämä minun pattini on hieman kipeä eikä näytä olevan kiinni missään, vaan tuntuu enemmän irtonaiselta kun sitä työntää. Varasin kuitenkin lääkärin huomiselle että asiaa voidaan tutkia, ja meinasin soittaa myös klinikalle ja sanoa asiasta. Ehkä sielläkin voidan tutkia mun rinta, ja jättää alkionsiirto tekemättä, jos on yhtään riski, että kyseessä olisi syöpä. Mä oon kyllä monesti ennenkin pelännyt syöpää (esim. luomien takia) ja joka ikinen kerta olen huolestunut turhasta, toivotaan että sama meininki jatkuu. 🙂

Lisäys: Ei ollut syöpää, pelästyin turhaan. 🙂

Nopea edistyminen

Olemme nyt aloittaneet koeputkihedelmöityshoidot vähän yllättäen. 🙂 Menkat alkoivat lauantaina, ja soitin maanantaiaamuna klinikalle ja kerroin, ettei viideskään inssi ollut tuottanut toivottua tulosta. Varasin ajan heti samalle päivälle koeputkihedelmöityksen suunnittelukäyntiin, vaikka oli jo kierron kolmas päivä ja olisi mahdollista, että varsinainen hoidon toteutus jäisikin seuraavaan kiertoon.

Kun pääsimme lääkärille, aloitimme käynnin ultraäänitutkimuksella. Siinä selvisi, että kohdun limakalvo on 4mm paksu, ja kaikki follikkelit ovat alle 6mm kokoisia, eli toisin sanoen yksikään ei vielä ollut lähtenyt kasvamaan eikä munasarjoihin ollut myöskään jäänyt roikkumaan mitään isoja follikkeleita edellisen kierron jäljiltä. (Minullahan oli inssin aikana toisella puolella 22mm follikkeli ja toisella puolella kaksi 12mm follikkelia, mutta ne olivat kaikki onneksi irronneet.) Koska tilanne oli niin sanotusti ”puhdas pöytä”, pääsimmekin aloittamaan hoidot heti. Nyt mennään lyhyellä kaavalla, kun pitkä kaava vaatisi lääkityksen aloittamisen jo edellisessä kierrossa.

Minulle lääkkeiksi valikoitui Elonva-piikki, joka on pitkävaikutteinen gonadotrooppinen hormoni (vaikuttava aine: korifollitropiini alfa). Hoitaja antoi minulle pistoksen (se kirveli sen verran, että suustani pääsi ruma sana, mutta muuten ei ollut ollenkaan paha kokemus) ja tämä piikki vaikuttaa nyt seitsemän päivän ajan, joten en joudu pistelemään itseäni joka päivä. Viikonloppuna aloitan Orgalutranin (GnRH-antagonisti) pistämisen, joka estää ovulaatiota tapahtumasta ennenaikaisesti. Ensi maanantaina, eli viikon päästä hoidon aloittamisesta on ensimmäinen ultra. Jos follikkelit ovat kasvaneet hyvin, sovitaan punktiopäivä heti maanantaina, ja jos niitä pitää kasvatella vielä lisää, niin sitten tulee toinen kontrolliultra jonka jälkeen sovitaan punktion ajankohta. Punktiopäivä on sairaslomapäivä, koska siinä annetaan kipulääkkeitä ja rauhoittavia suonensisäisesti, ja operaation jälkeen on tärkeä levätä. Punktion jälkeen munasolut hedelmöitetään ja alkioita kasvatellaan viiden päivän ajan, blastoskystivaiheeseen saakka, jonka jälkeen toivottavasti tehdään tuoresiirto ja loput alkiot pakastetaan, jos niitä jää yli. Jos hoidot aiheuttavat minulle munasarjojen hyperstimulaation, silloin tuoresiirtoa ei voida tehdä, vaan kaikki alkiot pakastetaan ja odotetaan seuraavaa kiertoa, että munasarjat rauhoittuvat. Raskaushormoni pahentaa hyperstimulaatiota, joten jos sellaisesta kärsii, on tärkeää ettei tule raskaaksi.

Jännä nähdä, että montako follikkelia saadaan kerättyä, kuinka moni niistä on kypsiä ja hedelmöittyy, ja lopultakin kuinka moni niistä kasvaa normaalisti blastokystivaiheeseen. Luovutin munasoluja kaksi vuotta sitten, mutta silloin en saanut tietää näitä asioita, koska ne olivat tietenkin vastaanottavan pariskunnan yksityisasioita. Ainoa mitä sain tietää, oli että munasoluja kerättiin noin parisenkymmentä. Ideaalimäärä olisi noin 5-15. Minua kysyttiin vielä uudestaankin luovuttajaksi, mutta silloin tuli sellainen olo, että hoito oli sen verran rankka, etten jaksa käydä sitä uudestaan läpi ihan vain huvikseni. Nyt on taas parempi motivaatio, kun solut tulevat omaan käyttöön, vaikka en kyllä yhtään tykkää, että joudun olemaan taas saikulla, kun olin juuri 1,5 viikkoa rankan flunssan takia poissa. Täytyy toivoa, ettei tule hyperstimulaatiota, sitten joutuisi todennäköisesti olemaan pidempään saikulla eikä siirtoakaan voitaisi tehdä. Vaikka edellisen punktion jälkeen minua hirvitti ajatus siitä, että joutuisin uudestaan samaan rääkkiin, suhtaudun asiaan nyt aika tyynesti. Toivotaan että sama fiilis jatkuu itse punktiopäivään asti. 🙂