Me olemme toistaiseksi ostelleet kohtalaisen vähän tavaraa vauvalle, mutta tahti saattaa toki kiihtyä kun laskettu aika lähestyy… Vaikeinta hankinnoissa on ehkä se, että ainakaan minulla ei ole mitään aavistusta siitä mitä vauva tarvitsee, ja vauvan tarvikkeiden katselu aiheuttaa hämmennystä, kun niistä herää lähinnä kysymyksiä että miksi, miten ja milloin tätä käytetään. Onneksi on äitiyspakkaus ja kavereita joilla on lapsia, joten en ole huolissani että jäisimme vaille tarvittavia tavaroita ja neuvoja. 🙂
Vauvanvaatteet ovat hurjan söpöjä, mutta olemme pidättäytyneet niiden ostamisesta yritysaikana. Se saattoi olla hyväkin päätös, kun yritys venyi niin monen vuoden mittaiseksi… Sallimme itsellemme ensimmäiset ostokset vasta kun olimme nähneet sydämensykkeen varhaisultrassa. Löysinkin itseni heti seuraavana päivänä me&i:n nettikaupasta katsomassa heidän vauvanvaatteitaan. Olen jo muutaman vuoden käynyt me&i-kutsuilla, ja päädyn aina ostamaan itselleni vaatteita, sillä ne ovat niin kauniita, värikkäitä, hyvin istuvia ja juuri minun tyylisiäni. 🙂 Samalla olen katsellut kateellisena kun lapselliset kaverit ovat voineet ostella vaatteita myös lastenmallistosta. Kerran olen ostanut lastenvaatteen lahjaksi, mutta muuten olen vain katsellut surullisena, kun edessä on maailman ihanimpia vaatteita, mutta ei ketään kenelle ostaa niitä. Joten nyt päätin sitten ottaa vahingon takaisin ja tilata tulevalle perheenjäsenelle värikkäitä vaatteita. 🙂

Ensimmäiset vaateostokset vauvalle me&i:lta. Koot 62/68 ja 74/80.
Keltainen on lempivärini ja tykkään söpöistä eläimistä, joten ostoskoriin päätyi tällainen kokoelma. Päädyimme ostamaan vaatteita koossa 62/68 ja 74/80, sillä vaatteet ovat sen verran kalliita uutena, ettemme halunneet riskeerata että niiden käyttöaika jää älyttömän lyhyeksi. Kun paketti saapui kotiin, paljastui että me&i:lla on kohtuullisen väljä mitoitus, mutta eipä se haittaa, kyllä lapsi kasvaa. Koska alin vaate näkyy hieman huonosti, alla vielä kuva jossa se pääsee oikeuksiinsa.
Yllättävää kyllä, emme olekaan tämän jälkeen ostaneet yhtään vaatetta vauvalle! Tähän on saattanut vaikuttaa se, että saimme kaksi isoa kassillista vaatteita kaveriperheeltä. 🙂 Nämä vaatteet sopivat vastasyntyneelle ja pienelle vauvalle, joten ainakin oman alustavan arvion mukaan vaatteista ei pitäisi olla pulaa. Hauskinta oli, että vaatteiden joukossa oli yksi body, jonka olimme ostaneet lahjaksi heidän vanhimmalle lapselleen, kun menimme häntä ensimmäistä kertaa tapaamaan. Oli ihana yllätys, että vaate kiersi takaisin meille, sillä se on mielestäni tietenkin aivan hurjan suloinen, kun itse sain valita koko liikkeen kauneimman vaatteen silloin kun lahjaa hankittiin. 🙂
Eilen olimme ostoksilla, sillä minä tarvitsin kipeästi lisää yläosia. Tuntui siltä että käytän samoja paitoja päivästä toiseen (johtuen siis vatsan kasvusta, ei mistään yleisestä vaatteiden puutteesta). Samalla reissulla päädyimme myös ostamaan sukkia, kun huomasimme Kluuvin kauppakeskuksessa pop-up liikkeen (The Street Market) joka myi Happy Socks -sukkia 40% alennuksella. Ostimme myös 4 paria lastensukkia (kuinkahan monta paria lapsi tarvitsee?), joskin kahdet sukat olivat 0-12 kuukautta vanhalle ja kahdet 12-24 kuukautta vanhalle. Taas tuli siis ostettua myös säästöön. 🙂

Happy Socks, iloa Ruotsista. Minulla ja lapsella on nyt samanlaiset sukat, täytyy varmaan palata vielä ostamaan vaimollekin omat.
Näiden omien ostosten lisäksi meillä on ollut jo pari vuotta kaverilta lainassa/säilytyksessä lastensänky, joten sellaista ei tarvitse itse ostaa. Saimme viime viikolla myös syöttötuolin kaveriperheeltä, joten sekin asia on hoidossa. Lisäksi olemme saaneet heiltä kassillisen vauvanleluja ja sopineet, että ostamme heidän vaununsa. On ihan älytön tuuri, että meille sattui kaveripiiriin hyvät ystävät, joiden lapset ovat juuri sopivasti meidän tulevaa lastamme vanhempia, sillä muuten olisi pitänyt hankkia ihan valtavasti tavaraa itse. Monesta tuntuu olevan ihanaa päästä valitsemaan vaunuja ja vertailemaan eri malleja, mutta me huokaisimme vaimon kanssa helpotuksesta, kun selvisi, että meidän ei tarvitse perehtyä lastenvaunuihin, sillä kaverimme ovat jo tehneet työn meidän puolestamme. 🙂 On ihanaa ostaa käytetyt vaunut, joihin kaverimme ovat olleet erittäin tyytyväisiä.
Itseasiassa ei ihan täysin pidä paikkansa, ettemme ole ostaneet mitään ennen raskautta. Olimme nimittäin New Yorkissa matkalla kesällä 2014 (ennen kuin olimme aloittaneet edes inseminaatioita) ja silloin päädyimme astumaan sisään Park Slopessa (naisparien suosima alue Brooklynissä) sijaitsevaan Norman & Jules -nimiseen lelukauppaan. Kyseinen kauppa oli ihanin lelukauppa jossa olen ikinä käynyt – siellä ei näkynyt mitään muovista, vaan paikka oli täynnä ihania aikuiseen makuun sopivia leluja, kuten puuleluja kaikissa sateenkaaren väreissä. 🙂 Päädyimme ostamaan sieltä kaksi vauvanlelua – rapisevan kangastilkun sekä Wonderworldin tekemän puisen pyörivän esineen. Lisäksi siellä oli niin ihania nukkeja, että minun oli aivan pakko saada yksi, vaikka lapsena en voinut sietää nukkeja. 🙂 Valintani oli ranskalaisen Moulin Rotyn Jeanne-nukke.

Norman & Jules -liikkeestä ostetut lelut. Rapiseva kangastilkku ja pyörivä puujuttu ovat lapselle, nukke minulle (mutta olen kyllä valmis luopumaan siitä lapsen hyväksi).
Ai niin, meillähän on myös aika mittava kokoelma Legoja ja muutama paketti Duploja… Alan epäillä, että minun suurin paheeni onkin lasten lelut. 🙂