Hyviä uutisia alkuraskauden ultrasta

Tänään koitti vihdoinkin se päivä, jolloin pääsimme näkemään mitä kohdussani oikein tapahtuu. Onneksi on sellainen työ, joka vie ajatukset, joten en ihan hirveästi ehtinyt jännittämään ultraa, mutta kyllä oli aika epätodellinen tunne, kun kävelin töistä metroasemalle ja mietin, että kohta selviää, kasvaako sisälläni vielä lapsi, vai käykö taas niin kuin viimeksi.

Luin juuri toisesta blogista, että alkuraskauden ultran hinnat vaihtelevat suuresti pääkaupunkiseudulla, ja hinnastoa vilkaisemalla selvisi nopeasti, että meidän klinikkamme ei ollut sieltä halvimmasta päästä. Meille oli kuitenkin itsestään selvää, että haluamme ultraan samalle lääkärille, joka on myös tehnyt kaikki meidän lapsettomuushoitomme. Oli kyllä hauska, kun tulimme vastaanotolle, niin lääkärimme hymyili leveästi ja hän sanoikin heti alkuun, että häntä jännittää varmaan yhtä paljon kuin meitäkin. Hän kyseli ensin hieman voinnistani ja onko minulla ollut pahoinvointia, rintojen arkuutta tai väsymystä, ja sitten siirryimmekin jo ultraamaan.

Monitori oli nyt käännetty niin, että me emme aluksi nähneet sitä ollenkaan, ja lääkäri sanoi, että hän katsoo ensin mikä tilanne on, ja näyttää sitten kuvan meillekin. Onneksi asia selvisi nopeasti, en edes kunnolla ehtinyt ruveta jännittämään, kun lääkärimme jo huudahti JES! ja tuuletti. Ultrassa näkyi vahva syke, jota en itse aluksi meinannut nähdä ollenkaan, mutta se johtui vain siitä, että yhtään tiennyt, että miltä sykkeen olisi pitänyt näyttää. Vaimo näki sen heti, ja minäkin näin sen lopulta kun sain opastusta. 🙂 Alkion koko vastasi viikkoja 7+1, mikä on täysin normaalin rajoissa vaikka tänään on hedelmöityksestä laskettuna 7+2. Laskettu aika on siis 18.6.2017 hedelmöityksestä laskettuna.

Oli kyllä mahtavaa jakaa tämä hetki lääkärimme kanssa, sillä se on kyllä sanoinkuvaamattoman arvokasta, että lääkärinä oli ihminen, joka tiesi tasan tarkkaan mitä kaikkea olemme käyneet läpi viimeisten reilun 3 vuoden aikana, ja joka tiesi, kuinka iso juttu se oli, että monitorissa vihdoinkin, ensimmäistä kertaa, näkyi sydämensyke. Ultran jälkeen lääkärimme sanoikin, että tämä oli kyllä päivän kohokohta. 🙂 Loput vastaanottoajasta kuluikin siinä, että sain äitiyskortin, jonka täyttämistä on tarkoitus jatkaa neuvolassa, ja keskustelimme siitä, että miten raskautta tullaan seuraamaan neuvolassa ja mitä tutkimuksia siihen kuuluu. Selvisi myös, että klinikan kautta saa laajemman NIPT-tutkimuksen kuin neuvolan kautta (NIPT on käytössä ainakin Helsingissä, mutta en tiedä onko se jo kaikissa Suomen kunnissa). Olin koko ajan luullut, että kaikki NIPT-tutkimukset ovat sisällöltään samanlaisia, mutta näin ei ole. Taidamme kuitenkin tyytyä neuvolan NIPT:iin, ellei sitten ole syytä ruveta tutkimaan asioita tarkemmin.

Olo on nyt aika innostunut ja vähän epäuskoinen, että tapahtuiko tämä kaikki todella. Ehkä tämäkin asia uppoaa tajuntaan hetken päästä, ja toivon mukaan lapsen tulo alkaa jossain vaiheessa tuntua todelliselta. Tasan kahden viikon päästä onkin sitten neuvola, jota odotan suurella mielenkiinnolla.

Lähdimme klinikalta vähän haikein mielin, että nytkö emme enää pitkään aikaan käykään siellä. Mukavaa henkilökuntaa tulee ikävä, kun ihmiset ovat tulleet jo tutuiksi vuosien varrella. Oman lääkärimme kanssa puhuimme, että toivottavasti näemme sitten jos/kun on pikkusisaruksen aika. Mahtavan käynnin päätteeksi oli vielä hauska detalji, että lääkärimme seuraavat potilaat oli myös naispari, mikä ilahdutti meitä. Toivottavasti heillä on hieman lyhyempi matka perille. 🙂